Oli ennen kaksi taluo mečänreunassa, kumbazetgi bohatat. Sih aigah piettih vielä naindakauppoi da bohatassa talossa duumittih, jotta taloh pidäs suaha n’eveskä. Vanhemmat sanottih, jotta sielhäi olis toizessa bohatassa talossa tytär, jotta sinnehäi pidäy lähtie sulhaziksi. Da sinne muga i lähtiettih.
Siellä virga jiävittih, hyvin vastah otettih da hyviä luaduo myöte i vassattih. Tyttö kaččoi, jotta poiga on taki bohatta, aba ei ollun ihan mieldä myöte se mužikka, eigä hänelleh oigein mieli luadinun sih taloh n’eveskäksi männä. Aba vanhemmat čotaidih da sanottih, jotta maksau männä bohattah taloh: sulhani on niät ainavo poiga da konza vanhemmat kuollah, piäzet emännäksi ihan järgieh. Jotta ei ole muuda kuin eliä lekotella, ruajetta ruadua da leibiä syyvä.
Enämbiä ei tyttö rohjennun ažieda vassustua da vanhemmat piätettih, jotta pietäh svuadbat da tyttö mänöy taloh n’eveskäksi. Da sinne kun mäni, ei männyn äijän aigua, kun talon vanha izändä kuoli. Da vähän aijan piästä kuoli i vanha emändä. Täh luaduh jäi tytär nyt ainavoksi emännäksi moizeh bohattah taloh.
Muga ruvettih vuuvet mänemäh, nuoret piettih taluo hyvässä ruokossa da ruattih kaikelleh kuin ruadua pidi. Aba hil’l’akkazeh rubei talo keyhtymäh. Enzimäin vil’l’at ei loistanun, siidä ei mänestyn nagrehen kylvö, vuuven piästä kuoli hebone, tämän jälgeh ruvettih lehmät vaibumah. Da erähie vuozie kun mäni, ei talossa ollun eniä kuin yksi lehmä da hebo. Oli silleh, kuin ei talossa olis ollun ni mityttä lykkyö.
Siidä ruvettih tytön muamo da tuatto duumaimah, jotta hiän pidäy ruveta auttelemah tytärdä jogo ruadiessa libo dengassa. Da kaikenjytyin autettih da tugiettih, jotta hyö virrottas vähän elämäh. A elos ei muuttunun paremmaksi, talo keyhtyi ielleh da lopuškalla heillä paloi kyly. Silloin tuli tytön tuatolla da muamolla jo žiäli, konza eluo ei ollun taloh uutta kylyö luadie.
Nyt tytön tuatto da muamo sanottih, jotta käygiä tänne kylbemäh, jotta tässä kun ei ole kuin kaksi virstua välimatkua, tulgua heillä aina suovattoin kylbemäh. No eihäi tytär da vävy joga suovattua sinne tuldu, aba kerran kun oldih tulossa, duumaičči tytön tuatto koitella, ongo hiän tyttärellä eniä lykyn tyngyriä, vai ongo lykky männyn ihan jo turbehen alla.
Nenga pani tuatto tukun kuldua da hobieda bumašniekkah da lähti siliellä kangahalla tytärdä da vävyö vastah. Hiän mänöy tropinkalla sih kohtah, kussa čomua pedäjiä kazvau harvazeh da tropinka on kuin silie doroga. Da panou siidä bumašniekan keskellä tropinkua. Iče hiän mänöy kudžoimättähän tuaksi kadajatuhjoh virumah vačalleh. Da vähäzen aigua konza kuundelou, rubieu siellä tyttären iäni jo kuulumah.
Konza tytär da vävy piästäh siliellä kangahalla, tarttuu vävy šuutkien mučoida käzikyngäh da sanou, jotta koittelemmos, kuinba ne sogiet rištikanzat astutah, kun tässä on nenga silie kangas. Muga hyö pannah silmät umbeh da lähtietäh astumah kangasta myöte. Da konza tullah sih kohtah, kussa bumašniekka on, anikko vävyllä bumašniekka bomahtau varbahan nenäh.
Aba vävy sanou nyt mučoilla, jotta a voi voi sogiena olisgi paha astuo, niät ei suurda kiven jyhermyö pie olla kuin jo anikko ei öntästy. Silmät vielä on kiini, jotta ei niä, mitys kivi se oli. Ielleh astuttih da siidä vähäzen matkan perästä silmät vasta avattih. Da tytön tuatto kaččoi, jotta ei ole vävyzellä, eigä tyttärellä ni mittyistä lykkyö. Lykyt on mändy kun ei bumašniekkua löyvetä keskeldä tropinkua.
A tytär da vävy mändih sinne taloh, siellä syötettih, juotettih, kylvettih da oldih kuin olla pidi. Aba tuatto da muamo ei kerrottu, što nygöi hyö tiijettih, jotta tyttärellä da vävyllä ei ollun eloksessa mingähjytyttä lykkyö. Silleh oli ažiet da sen tuatto sanoi vain akalla, jotta lykky on männyn kun ei bumašniekkua löyvetty. Se olis hiän elosta korjannun äijän, sidä pahoiteldih sen tytön muamo da tuatto.
Ka sillä muamolla da tuatolla oli vielä kaksi muudagi tytärdä. Heih näh hyö duumaittih, jotta näidä tyttärie myö emmä kiellä, mängäh hyö talonpojalla tahi burlakalla. Jotta ei hyö burlakkua eniä sen huonombana pietä, kuin talonpoigua. Da jos se blahoslovinda ollou da hyvä lykky, muga se penzouduu, vaikka mängäh ihan čili burlakalla.
Siidä lähtein ruvettih vanhemmatgi sidä beregimäh, jotta ei pie tytärdä vägizin andua, eigä pie yksin bohattuoh luottua. Konza kun vain se lähtöy pahah päin, ei ole eloksessa ni mityttä lykkyö. Muga i mändih talon toizet tyttäret burlakalla kumbazetgi, eigä ne eniä vanhemmat sidä kielletty. Da siidä lähtein ruvettih vähitellen ellendämäh, jotta ei se keyhyön täh inehmine ole pagana. Ruvettih duumaimah, jotta parembi on jogahizen tytön da poijan suaha eliä da olla omua mieldä myöte.
Teksta: Niko Saatsi
Lähde: Ilja Kotikallio (Šinda), SKS:n äänitearkisto.
Kuvane: Auvo Hirsjärvi, Raagan talon pääty Suojärvellä 1935. Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma.
