Raja-Karjalassa elettih aigua ennen bol’niččoi da n’euvoloi. Nenga i lapset suadih koissa ilmain julgizen tervehyönhoijon abuo. Mittyizie ažeida lapsen suandah oigein liityttih, siidä on kirjuttan Lyyli Home kniigah ”Suojärveläisten juhlaa ja arkea”. Hänen kniiga käzittelöy Suojärvie, aba Raja-Karjala oli kul’ttuurizesti yhtenäine aloveh, što kniigan tiedoloi voi kaččuo pättäväksi i muijalla Raja-Karjalan alovehella.
Lasta opittih varjella jo silloin, konza hiän oli vie muamon rungan sydämessä. Vanhemmat naizet annettih kohtuzena olijalla n’euvot, midä sai ruadua da midä ei. Naizen oli yhelläh ruattava ielleh kaikkie ruadoloi, ennen kaikkie jos hiän oli talon ainavo naine. Jygeidä ruadoloi vačankeralline oppi ykskai varuo.
Puaksuh lapsensuamine tapahtui kylyssä. N’ababuabuo ei ollun, vai lapsensuannan buaboičči anoppi tahi kentahto kylästä hagiettu vanhembi buabo. Jos kodih ei mänessytty suamah abuo, sai muamo lapsen yksin liävässä da ruadoi iče kai ažieh kuulujat toimenpivot. Siidä hiän kandoi lapsen perttih da kabaloičči hänet. Erähät ei otettu lasta vastah pal’l’ahin käzin, vai kriepittih hänet tuaton paidah. Ussottih, jotta nenga tuatto enämbi lasta suvaiččou.
Lapsen syndyhyö leikattih n’abanuorane keriččemillä. N’abane sivottih n’iitin ker da n’iittih pidi panna yksi libo kaksi tukkaista muamon piästä. N’abavyö, kuin i muut pikkuzen lapsen vuattiet, oli luajittu vanhasta kangahasta. Tämän jälgeh bladenčča pestih, pezoaštiena oli huabaine kartta. Enzimäzeksi pestih piä, siidä runga yksi jäzen kerralleh. Lopuškalla yskäniekka kiännettih rožat alahpäin da hänen piällä valettih lämmä huuhteluvezi. Sen jälles lapsi kriepittih pieneh palttinahurštih i kuivattih.
Pezennän jälgeh lapsi šuoritettih. Enzimäne soba oli harakkane, kumbane oli pieni, nel’l’äčuppune kangastilkku, mih kessellä oli leikattu piäloukko. Harakkane oli kebie šuorittua, eigä se hieronun n’abua. Konza n’aba oli pakkunun, ruvettih lapsi šuorittamah paidazeh.
Yskäniekan sovat, ribuzet, luajittih käytössä pehmiennyöistä palttinavuatteista, ezimerkiksi naizien paijan liebiestä, miehien paijasta, skuatterista, paikkazista i muga ielleh. Kabaluksih kuuluttih kabalovyö da kabaloriebu muga i pyllyriebu, kumbane pandih alimmazena šuaroin välih. Kabalo kriepittih tiukalla, konza duumaittih, jotta jallat kazvetah nenga suoraksi. Šuapkua ei ollun, vai kabaloniekan piäh pandih pikkune paikka, kumbazen čuput työnnettih kabalon sydämeh. Lasta piettih kabalossa ozapuilleh puoli vuotta.
Lapsi pestih kerran päivässä. Jos pertissä oli vilu, azetettih pezokartta golbičan yläpuoleh pačaslauvalla. Myöhemmä taluttih lapsi kylyh. Konza kylyh mändih enzimäzen kerran, pidi keralla olla buabo, kumbane lugi tarvittavat malitut da sanat. Ezimerkiksi pezovezi varussettih ainos malitun ker, jotta lapseh ei olis männyn kylypagana libo kylygrieza. Jos lasta oli suuveldu (rikottu kiitännöin) tahi hänessä oli yönitkettäjä, parannettih lapsi kylyssä lugemalla ažieh kuulujat sanat.
Lapsen syndyhyö viruttih muamot poštelissa kuin jouvettih, toizet pari kolme päiviä, aba toizet vain päivän. Susiedat, sugulazet da rodn’at gostittih lapsensuajan luo rodinoilla. Rodinoiksi tuodih keitinpiiruada i muida sriäpnie. Yskäniekalla tuodih hammasraha, jotta lapsella tuli kovat hambahat. Alluksi bladenčča magai muamon vieressä, myöhemmä hänet siirrettih kätkyöh. Lasta voidih imettiä toičči jo 2-3 vuodehizeksi da ozapuilleh kuuven kuun igähizenä hänellä ruvettih andamah muudagi syömistä.
Lapsi riššittih nedälin vanhana, aba loittona kiriköstä olluot lapset riššittih taki silloin, konza buatuška sattui kyläh tulemah. Lapsella annettih vain yksi nimi, kumbane oli pravoslaunoin kirikön perindehen mugah mitahto pyhän naizen tahi miehen nimi. Lapsen riššittyö pani buatuška hänen kaglah ristan, kumbasta piettih siidä lähtein kaglassa kaiken aigua.
Kirjallizutta:
Lyyli Home: Suojärveläisten juhlaa ja arkea.
Lauri Pelkonen (toim.): Suojärvi I.
Piirussus: Severin Falkman: Muamo da lapsi, Korbiselgä 1880. Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma.
