Piäkuva: Munjärvi. Kuva: Sergei V. Komarov/Wiki-Karelia
Oligo minul hos puoli vuottu, konzu Il’l’udied’oi kuoli? Sikse ainavonnu, ken saneli minul hänes, oli t’outa Artukova (Karpina) Marija Iljinična, died’oin keskimäine tytär. T’outan mustoloin periä minä jo 2 000-luvul rubein eččimäih died’oin kalmua.
Kalman ečos autoi minuu sevoitar L’oša Aristov, kudai kuigi minä ni kerdua ei nähnyh died’oidu. Died’oi dai buabo ollah muas suarel Munjärven kylän lähäl. Miksebo heidy viettih da pandih muah suarel? Kenlienne tuttavis sellitti, buite karjalazet pandih muah suaril sikse, ku kuolluot ei šelovuttas elävien elokseh. Ga kai oli toizin. Nuori n’evvostovaldu oli pappiloi vastah. Silloi Munjärven kirikkö pandih salbah. Sen rinnal olijah kalmistoh ei suannuh enämbiä panna muah. Oli aigu, konzu rahvahal pidi panna omii muah konzu kunne.
Ristat kalmoil jo ammui oli hapattu, ga panemah uuzii ilmai nimilöi da elaijan vuozii emmo ruvennuh. Niken rodnis ei voinnuh mustoittua, hätkengo elettih meijän tuattolointuatat, kai buaban ižännimi unohtui. Pidi mennä arhiivah. Löydiä se, midä ečin, suures dokumentoin tukus ei olluh kebjei. Anuksen gubernien Petrovskii-ujezdan Zabolotsakaja-kyläs vuvvennu 1881 heinykuun 19. päivänny rodivunnuzien keskes löydyi minun Il’l’u-diedoi. Hänen vahnembat oldih Mihail Kallistratov (Karpin) da hänen mučoi Paraskeva Jelizarova.
Niilöin aijoin nimilöi oldih Glikerija, Mavra, Vassa, Melanija, Agafija, Feofan, Stefan, Jelizar, Miitrei, R’urik… Sugunimilöi, mit tuldih vastah, mustan Kučin, Kalinin, Karpin, Lumbin, Sorokin, Nikitin… Munjärven prihodah silloi kuuluttih Lahdenkylä, Päljärvi, Utukka, Ulassu, Ješšu, Vahromie, Törökkä da muut… Munjärven rannat oldih tävvet hieruloi. Silmien edeh nouzou kuva… päiväine nouzou, kylis ruvetah kuulumah iänet, kukki kiekkuu, lehmy möngyy… paimoit tuohipillit rinnois ajetah hieruu myö nälgävynnyzii lehmii niityl… Hos karjalaine muaperä ei olluh ylen vägevy, ga se kazvatti hyvin dai täytti kai ruadaiperehen tarbehet. Yksikai eloh jiädih vai net ristikanzat, kel oli luja, lämbymätöi taba. Minun mieles juuri moine oli Ilja Mihailovič Karpin. Opin sen ozuttua.
Kargiedu ozua
Jällesolii merkindö arhiivan dokumentois, kudai kuului meijän suguh, oli vuvven 1902 tuhukuun 15. päivänny luajittu Ilja Karpinin da Natalja Stefanovan venčavuskirjutus. Ielleh heile rubei rodivumah lastu – minun t’outat, diädät, minun tuatto: Karpina Jevdokija Iljinična (18. 2. 1903 – 24. 3. 1966), miehel mendyy Lumbina; Karpin Aleksei Iljič (07. 10.1907 – 11.09.1937) ; Karpina Marija Iljinična (27.03.1914 – 1992), miehel mendyy Artukova; Karpin Ivan Iljič (14.11.1921 – 5.3.1965), minun tuatto; Karpina Aleksandra Iljinična, (19.03.1926 – 28.12.1983), miehel mendyy Aristova. Vie kuuzi lastu kuoli kerras roindan jälles.
Ga iespäi perehes oli vie muudu gor’ua. Vuvvennu 1935 died’oil kuoli akku Natalja (1883 – 1935). Vuvvennu 1937 elokuun 28. päivänny “otettih” vahniman poijan Aleksei Karpinan, händy suudittih (st. 58-2-11), da ammuttih syvyskuun 11. päivänny 1937 (reabilitiiruittu КАSNT:n Korgeimban suvvon piätöksel 01.06.1960). Hänel jäi mučoi da viizivuodehine tytär Klava (Klavdija Aleksejevna Kattijeva, 25.05.1932 – 27.10.2007). Jo 13 päivän mendyy (10.09.1937) “otettih”, suudittih (st. 58-2-9-11) da Petroskoin lähäl jo kymmenen päivän piäs ammuttih vahniman Jevdokija-tyttären ukon Lumbinan Pavel Jakovlevičan (1896 – 1937). Jevdokijal jäi kaksi lastu, kaksitostuvuodehine tytär Anna (25.2.1925 – 04.2.2000) da poigu R’urik (22.9.1929 – 26.8.1986), kudamal kahten päivän mendyy tuatan ambumizes täydyi kaheksa vuottu.
Kaikin kučuttih händy Jurik, Jurii, Juri Pavlovič. Minul häi oli “brat’ajura”.
T’outa saneli perehen elaijas
Tytär Anna Pavlovna Kuiti (Lumbina) myöhembä musteli, kui vuvven 1937 jälles kaikin hyö yhtistyttih died’ois ymbäri. Kaikin elettih ylen hyväs sovus died’oin kois. Meni vajai nelli vuottu. Sit uuzi, vie suurembi gor’a tuli kogo n’evvostorahvahal, Suuri Ižänmualline voinu…
Ligakuus 1991 minul puutui tulla Karjalah. Sih aigah minä perehenke elin Urualal. Roindumuale tulduu minä en voinnuh olla käymättäh oman t’outalluo Artukovan Marija Iljiničnan luo. Il’l’u-diädö da Mari-t’outa oldih ylen hyvät.
…Mustan minun muaman da Mari-t’outan Zinger-ombelumašinan tyves. T’outa oli gostimas Porajärvel. Kaksi naistu hämäräs kohendetah minun takkii, ku minä voizin pidiä sidä vie yhten sygyzyn… Paikattih loukot, pitkendettih hiemuat… tiettäväine, tuatan kuoltuu elimmö köyhästi. Myöhembä, Petroskoil opastujes puaksuh käin Artukovien luo. Kävyin kui omah kodih. T’outa ainos minuu syötti, juotti, diädänke kižaimmo. Kerran t’outa sanoi minule:
“Avoi-voi, kui loitos sinä elät. Etgo ni tule tänne järilleh?” Hänen iäni pehmeni da häi rubei mustelemah vellie, minun tuattua: “Silmät sinul ollah kui Iivanal… Mustan kui häi pienenny venehes seizalleh soudi. Uallot suuret, tuuli tuulou, a häi vai soudau da soudau, sinun tuatto…” . Ielleh t’outa saneli:
– Myö olimmo muanruadajat. Tuatto (Il’l’u-died’oi) kogo elaijan kyndi muadu da kalasti. Ainos polti kaskie. Kezäl löydäy harvemban meččäzen, kirvehel leikkuau tuhjot da pienembät puut, sit tulien keviän poltau kasken. Enzikse kylvimmö nagristu, se ylen hyvin kazvoi, sit ozrua, sit vaste kagrua. Syömisty täydyi. Maiduo, voidu, ruahtuo, oli kaikkie dai kai oli oma. Talvekse, enne ku lehmy heittäy lypsändän, panimmo maiduo kylmäh, sit vai kuavičimmo, konzu pidi. Ainos oli maiduo stolal. Omua jauhuo oli, kaksi jauhokivie oli meile. Vahnembat käskietäh jauhuo jauhuo. Punot punot, punot punot, hos kui hätki, ga kuni ruado ei ole loppussah ruattu, ei suannuh heittiä. Vuorokkai jauhoimmo. Dun’a, vahnin sizär, väzyy, sit minä jatkan. Lattiet kois ei oldu kruasitut, ga kodi oli puhtas. Kezä, räkki! Hierot yhten lahkoh da juokset kezoil. Sit uvvessah lat’ettu pezemäh…
Luven ammui omua kirjutettuu da piäh tulou mieli – sih aigah Natoi-buabo jo ei olluh hengis. Luven ielleh… Tuatto kävyi Petroskoil. Lähtöy talvel hevol, heiniä myöy, sit niilöih den’goih ostau zuaharii da vehnyjauhuo… Munjärven kyläs oli kirikkö. Äijänpiän rahvastu tuli lähihieruloispäi. Rahvastu oli äijy, kaksi sadua kodii oli. A sit kirikköh luajittih kluubu… Ezmäi vai nuoret käydih kinuo kaččomah, ga myöhembä vahnembilgi miellyttämäh rubei. Luven, dai mielieh juohtuu – juuri nenga oli Porajärvel, siegi kirikköh luajittih kluubu, ga segi enne voinua kaikkineh poltettih. Ielleh luven, kui t’outa jatkau:
“Unohtumah jo rubei, ku se on kirikkö. Sit sinne luajittih sovhozan kontoru, a nygöi tyhjy seizou, dai happani kaikkineh. Minä vähäzel vai ehtin kazvua dai kylän’evvosto rubei minuu ottamah ruadoloih. Spluaval. Meččiä uitettih Porajärvelpäi, se oli 150-200 kilometrii Lindjärvelpäi, kudai Suna-jovel oli lähin kylä Mundärvenlahti. Parret joves oli ymbäri rajoitettu. Se oli parzis luajittu kui čieppi, sen piduhus sai olla sadoi metrii. Havupuuloin rungot kuoritettih, sit niilöin piät kiinitettih toine toizeh da rodih kui čieppi, kudai pandih parzien ymbäri da se ei andanuh uittoparzil levitä. Puuhizil venehil pidi soudua da vediä parzii. Venehen keskel oli leb’odku da trossu, kudai oli kiini sih parzičieppih. Leb’odku se on lyhyt parzi raudahizel ossal. Parren joga piäs oldih puuhizet kepit, se mustoitti delegän ratastu. Sidä punot, sit parzi pyöriy da sih punovuu trossu.
A sinun tuatto dai died’oi oldih kalastajat, artelis ruattih. Kois kalua ainos oli. Talvel sidä pyvvettih verkoloil. Sit tuli Il’l’u, sinun diädö, häi rubei meidy kuhkuttamah lähtie Petroskoil opastumah. Minulgi sanoi, läkkä. Dai minä lähtin. Il’l’al oli käskietty kerätä nuorižuo opastajien fakul’tietal. Minä lopin seiččeivuodizen školan dai menin hänele miehel. Sit rodih voinu. Meijän tuatto da tytöt Šuura, Dun’a, Anna da Jura-poigu, sinun velli, puututtih evakkoh Kirovskan alovehel. Minä silloi elin Belomorskas El’anke. Il’l’u-diädän otettih voinale. Häi gu maltoi suomekse sit ruvettih valmistamah tiijustelijakse. Meidygi tahtottih Kirovskah työndiä, ga sie jo oldih suomelazet. Sit meidy pandih junah da Arhangel’skan kauti ajoimmo Siberih. Vie yksi naine oli Belomorskaspäi. Hänen ukko yhtes Il’l’anke ruadoi školas. Sen naizen muamo eli Sverdlovskas. Sinne lähtimmö ajamah. Kui hätken ajoimmo… Vetty keitämmö, a syvvä ei olluh nimidä.
Tulimmo, rubeimmo ruaduo eččimäh. Ga ruaduo ei ni olluh. Lähtimmö hänen muamalluo. Siegi puutui nähtä nälgiä. Minä olin kohtuine silloi. Tyttözen sain dai se kuoli kerras. El’a odva ei nälgäh kuolluh. Il’l’aspäi ni sanastu. Kirjutin kirjazen hänen komendajal. Vastah sain “pohoronkan”… Ei Il’l’ua hengis ole… Pidäy ruveta omielluo piäzemäh. Lövvin heijät. A heile kolhozu bohattu oli, nälgiä ei nähty. Jauhohuavot seizottih koin seičois. Tytöt Šuura da An’n’oi minuu otettih omah briguadah. Ga minä niittiä enhäi maltanuh. Ga opastuin. Minul stoikku tylčy, sit tytöt autetah teroittua. Ielleh jo iče maltoin. Dai rubein ruadonormua täyttämäh. Dai minul ruvettih maksamah jauhol. Bazaril käimmö myömäh. Siemenvoidu vastah otimmo. Sih voinu loppih. Kolhozan predseduatel’ sanou: “Jiä elämäh, Ilja Mihailovič, taloin sinul nostammo”. A tuatto, sinun died’oi, sanou: “Kuibo minä ilmai järvie, ilmai kalua?”
Karjalah kaikin tulimmo. Munjärvel koit oli poltettu, kaikin rahvas evakos. Elämäh azetuimmo Lahdenkyläh. Elimmö Lumbinien talois. Sinun died’oi, Dun’a-sizär, Jura da An’n’oi. Sit sinun tuatto tuli voinalpäi dai Kat’an toi… Sinun tuatto ylen äijäl suvaičči muamua… Meidy eli talois seiččietostu hengie. Minä El’anke da muatuškanke lähtimmö Petroskoil elämäh. Pahoi elimmö. Propiskua ei olluh. Rubein saldatan leskenny penziedy eččimäh, ga ukko hengis löydyi! Sit sain kirjazen, Vengries oli. Sit uvvessah vie vuvven ei olluh viestii. Sit tuli kodih… Muamo meijän aijoi kuoli. Piädy ylen äijäl kivisti. Kerran kumardui, kirrahti dai pakui. Viizi lastu meidy oli suadu, da vie kuuzi kuoli. Lumbinien talois ahtas oli meile kaikil eliä. Sinun died’oi rubei omua taloidu nostamah. Parzii venehel tuodih. Ga ethäi ni musta omua died’oidu… Olitgo jo rodivunnuh, konzu häi kuoli? Kodi tyhjeni. F’odor piästi sinne eläjii, a konzu tuatto sinun kuoli, häi möi koin. A nygöi kui olis hyvä kävähtiäkseh sih kodih.”
Nengomat miehet ollah kullan hindah
Midäbo täs on mostu, midä maksau sanella? Ihan tavalline muanruadajan oza. Se on muga, ga eibo ole ihan muga. Mies, kudai granuattu käis vieröy tankan alle, on lunnastannuh kunnivon, himoittau kumarduakseh hänen ies. Ga toiči miehel kebjiembi on kuolta, migu kymmenii vuozii eliä jygiedy elostu. Minul puutui nähtä äijän miesty, ket oldih valmehet mennä läbi tules. Dai mendih, dai läbi piästih! Ga voinan jälles net miehet ei maltettu kestiä jogapäiväzii estielöi, lämmyttih, heityttih, roittih žiälöittävikse olendoloikse. Žiäli oli heidy, hyö oli lunnastettu paremban ozan.
”Died’oin elaigu ozuttau, kui kovah ozah kaččomattah
voibi löydiä vägie putilleh jatkua eliä jogapäivästy elostu.”
Minun karjalaine died’oi ei olluh voinal, händy ei otettu, ku jo igiä oli. Häi jäi ilmai mučoidu 54 vuvven igähizenny, sit ammuttih hänen poigu, ga häi kesti kai gor’at da pani kai omassah voimat lapsien da bunukoin elättämizeh da kazvattamizeh. Ei muite vai, ga tervehinny gu kazvettas! Died’oin elaigu ozuttau, kui kovah ozah kaččomattah voibi löydiä vägie putilleh jatkua eliä jogapäivästy elostu. Nengomat miehet ollah kullan hindah.
Tesktu: Nikolai Karpin, Oma Mua 28.8.2024
