Markus Leikola on käsikirjoittanut ja ohjannut karjalankielisten asemaa Suomessa käsittelevän teatteriesityksen Mustu loukko (suom. Musta aukko). Esitys kuvaa karjalan kielen ja karjalaisen kulttuurin hävittämisen historiaa Lönnrotin ajoista nykypäivään asti.
Markus Leikolalla itsellään ei ole rajakarjalaisia juuria, ja hän havahtui karjalan kielen olemassaoloonkin vasta muutama vuosi sitten kuunnellessaan radiota.
– Kuulin sattumalta Ylen karjalankieliset uutiset. Osaan jonkin verran venäjää ja kuuntelin, että onpa tuo kieli hauskaa sekoitusta. Samalla hämmästyin, miten on mahdollista, etten ole tiennyt, että on olemassa karjalan kieli. Pidän itseäni ihan sivistyneenä ihmisenä ja aloin ihmetellä, miten olen voinut selviytyä läpi suomalaisen koululaitoksen vailla tätä tietoa.
– En tiennyt sitäkään, että lähes puolesta miljoonasta evakosta arviolta 60 000 on ollut karjalan puhujia. Kuinka he olivat kadonneet niin tehokkaasti?
Juuri tuohon kysymykseen Leikola lähti etsimään vastauksia käsikirjoittamallaan ja ohjaamallaan näytelmällä Mustu loukko, joka saa kantaesityksensä Musiikkiteatteri Kapsäkissä.
Aina sivummalle marginaaliin
Karjalan kielen ja ortodoksisen kulttuurin sulauttaminen pois näkyvistä tapahtui vaivihkaa, suomalaistamisen painetta pidettiin sotien ja evakkotaipaleiden jälkeen luonnollisena asiana.
– Suurin osa karttakepillä sormille lyömisestä on tapahtunut syrjäkylissä, karjalaa on puhuttu vain pienimmissä kammareissa. Kuten aina vainottujen vähemmistöjen keskuudessa, on karjalaistenkin kesken menty aina sivummalle.
Venäjää tunteva Leikola tarkastelee karjalan kielen asemaa sodanjälkeisen Suomen yhden ja yhtenäisen kertomuksen perspektiivistä.
– Suomen kansalliseen narratiiviin ei ole mahtunut, että suuren Neuvosto-Venäjän kynsistä selviytynyt pieni Suomi olisi voinut tehdä myös jotain pahaa.
– Historiasta tutut termit, kuten suomensukuiset kansat ja heimosodat edustavat sisällissodan voittajien näkökulmaa, joka on kantanut 1920–30-luvuilta näihin päiviin asti. Ne edustavat narratiivia, joka on puhdasta kolonialismia, Leikola summaa.
– Kansanmurhista puhutaan hyvin kevyinkin perustein, mutta juuri tässä, ettei säilytetä pientä kulttuuria, on etnosidin eli kulttuurin tuhoamisen piirteitä.
Yhteisöllistä tiedonhankintaa
Yhdessä tekeminen ja yhteisölle takaisin antaminen ovat olleet Leikolan ja työryhmän metodeina koko Mustu loukko -produktion ajan. Ennen käsikirjoituksen laatimista Leikola kiersi esityksen visuaalisuudesta vastaavan Tuomo Mannisen kanssa Valtimolla ja Iisalmessa tapaamassa ja kuuntelemassa vielä hengissä olevia evakkoja ja evakkojen jälkeläisiä, jotka ovat säilyttäneet karjalan kielen.
– Kuultiin muutamia todella hienoja ja aika hurjiakin tarinoita. Esimerkiksi erään ihmisen eno oli talvisodan syttyessä miettinyt, kummalle puolelle hän lähtee. Tällaista narratiivia ei ole Suomessa ollut.
– On ollut tärkeätä keskustella niiden ihmisten kanssa, joita nämä asiat ovat oikeasti koko heidän elämänsä ajan koskeneet. Saimme ylipäänsä vahvistusta tarinoille ja syille ja kokemuksille, joita näytelmässä esitetään, Leikola sanoo.
Keskustelujen ja ihmisten omakohtaisten kertomusten ohella Leikola hankki taustatietoja ja inspiraatiota näytelmätekstin pohjaksi useista eri lähteistä. Hän ilahtui kuultuaan Karjalazet nuoret Suomes – Karjalaiset Nuoret Šuomešša -yhdistyksestä, jonka kautta karjalaisaktivisti Tuomo Kondie tuli hankkeeseen mukaan jo varhaisessa vaiheessa. Käsikirjoituksen pohjaksi tietoa on löytynyt myös kirjallisuudesta ja verkosta.
– Anneli Sarhimaan kirja Vaietut ja vaiennetut on ollut tosi tärkeä silmien avaajana. Olen katsonut ja kuunnellut paljon myös Karjalan Liiton ja Karjalan Sivistysseuran luentoja YouTubesta, toteaa Leikola.
Kirjailijana ja näytelmäkirjailijana Markus Leikola on käsitellyt runsaasti Venäjää. Teoksessaan Sodan ja rauhan kronikka (2022, Aula & Co) hän perkaa Ukrainan sodan vuosisataisia taustoja ja yllätyskäänteitä. Leikola on kirjoittanut myös useita Kremliä käsitteleviä näytelmiä. Kuva: Noora Karlsson / Aula & Co
Konza, konza?
Näytelmän draaman kaarta voi kuvata karkeasti näin: Karjalan neito laulaa Kalevalan tunnetut laulut karjalaksi Lönnrotille. Tämä ilmoittaa, että ne pitäisi saada suomeksi, jotta niistä saadaan koottua Suomen kansalliseepos. Neito vastaa, ettei lauluja ole kuin karjalaksi.
– Ei haittaa, sanoo Lönnrot. – Voin kääntää ne.
– Milloin ne sitten tulevat karjalaksi, kysytään Lönnrotilta. Näytelmässä kyselläänkin paljon: Konza? Milloin saamme laulut takaisin karjalan kielelle?
– Ajassa mennään taiteen ja viihteen keinoin pitkä kaari. Eihän siinä mennytkään kuin 180 vuotta, kun Karjalan Sivistysseura lopulta julkaisi Kalevalan vienankarjalaksi.
– Myös evakkovaihe tulee näytelmässä selkeästi esiin. Esitetään aika hurja ja julmakin kuvaus siitä, millaista se sopeutuminen oli Pohjanmaalla. Sitä kuvastaa näytelmän laulu Ruamma. Aamusta iltaan ruamma vaan.
Omakohtaista tuntumaa karjalan kieleen Leikola otti Tuusulan opistossa, Mika Saatsin karjalan kielen kurssilla.
– Käsikirjoitus on suomenkielinen, mutta siinä on muutama rivi karjalaa ja venäjää. Natalia Giloeva ja Helka Riionheimo ovat tarkistaneet kieliasun, ja Tuomo Kondie on lukenut käsikirjoituksen läpi aktivistin näkökulmasta. Nyt kun ihan aiheellisesti puhutaan kulttuurisesta appropriaatiosta (omimisesta), toivon, että mikään ei sohi katsojaa silmään, Leikola toteaa.
Näytelmätekstin kieliasun tarkistajina ovat toimineet myös Olga Karlova ja Katerina Paalamo.
Karjalankielisissä osuuksissa ei käytetä esimerkiksi vain yhtä tiettyä karjalan kielen murretta. Karjalan eri murteiden asemaa näytelmä ei käsittele, eikä siihen ole tarkoituskaan ottaa kantaa. Taustalla on yhteinen pohdinta Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvyttäjien kanssa.
– Ne kohdat, jotka ovat karjalaa, on valittu draamallisin perustein. Draamallisten tarpeiden mukaan myös vaihtelee, minkä sortin karjalaa äänneasultaan ja murteiltaan missäkin kohtaa käytetään. Tämä on ennen kaikkea taideteos, ei pamfletti, painottaa Leikola.
”Teitä ei ole olemassa”
Mustu loukko on musiikkinäytelmä, jonka musiikin ja tyyliltään voimakkaastikin vaihtelevat laulut on säveltänyt kokenut teatterisäveltäjä Maija Ruuskanen. Lauluja on tusinan verran, ja ne kaikki ovat uusia, juuri tätä näytelmää varten tehtyjä. Ne ovat kiinteä osa kerrontaa, jossa historian vaiheet ja tunnelmat muuttuvat. Laulujen sanoitukset on tehnyt Markus Leikola.
Kiertuenäytelmäksi suunnitellun esityksen roolityöstä vastaa näyttelijä-tanssija Eeva-Maria Kauniskangas.
– Hän on yksin näyttämöllä, mutta muita roolihahmoja tuodaan mukaan videon, nukketeatterin, fyysisen teatterin ja muiden teatterin keinovalikoimien avulla, kertoo Leikola.
Haastattelun lopuksi Leikola kiteyttää sen rajuimman kipupisteen, jonka vuoksi tämä näytelmä on olemassa ja jonka vuoksi sitä tarvitaan:
– Rajakansan identiteetissä on erityisongelmia: Suomessa karjalan kielestä on ajateltu, että se on venäjästä kontaminoitunutta suomea ja Venäjällä on puolestaan ajateltu toisin päin, että karjala on suomesta kontaminoitunutta venäjää.
Leikola vertaa esimerkiksi n-sanan käyttöä karjalaisten kohteluun. Vielä etnisyyteen perustuvaa nimittelyäkin pahempaa on kiistää koko vähemmistön olemassaolo. Näinhän karjalankielisille on sanottu: Teitä ei ole olemassa.
– Se on oikeasti niin hurjaa, ettei sitä tarvitse muuta kuin näyttää ja kertoa. Koko tekijäporukan puolesta toivotaan, että esitys herättää keskustelua.
__________
Teksti:
Katri Kovasiipi
Mustu loukko – Musiikkinäytelmä karjalankielisten historiasta.
Kantaesitykset Teatteri Kapsäkissä Helsingissä
30.8., 2.9. ja 5.9.2023 klo 19.00.
Ennen ensi-iltaa 30.8. klo 17.30–18.30 Ravintola Bistro K:ssa järjestetään keskustelutilaisuus: https://kapsakki.fi/pintaa-syvemmalta-mustu-loukko-keskustelutilaisuus/
Näytelmän taustoista ovat keskustelemassa näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Markus Leikola, näytelmän musiikin säveltäjä Maija Ruuskanen, Itä-Suomen yliopiston suomen ja karjalan kielen professori Helka Riionheimo sekä karjalan kielen aktivisti Tuomo Kondie.
Kantaesitysten jälkeen esitystä voi tilata maan muille näyttämöille ja esimerkiksi karjalaisyhteisöjen omiin tapahtumiin.
Lavalla: Eeva-Maria Kauniskangas
Käsikirjoitus ja ohjaus: Markus Leikola
Musiikki: Maija Ruuskanen
Visualisointi: Tuomo Manninen
Puvustus: Jenni Nykänen
Lähetä palautteesi tästä jutusta: paatoimittaja@karjalanheimo.fi
Artikkeli julkaistaan myös elo-syyskuun vaihteessa ilmestyvässä Karjalan Heimon numerossa 7–8/2023.
Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta: Karjalansivistysseura.fi/tuote-osasto/karjalan-heimo-lehti/
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa: Lehtiluukku.fi/lehdet/karjalan_heimo
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/jasenet/
