KUVA: Sukujuuriltaan vienankarjalainen korutaiteilija Reeta Suvanto näyttää taiteensa avulla, miten karjalaisuutta on piilotettu. (Kuvaaja Katri Kovasiipi)
Saimaan ammattikorkeakoulussa korutaiteilijaksi valmistunut Reeta Suvanto (s. 1993) tuo karjalaisuuden koru- ja kuvataiteen keinoin näkyväksi. Tänä syksynä Reeta Suvannon taidetta on ollut esillä Tampereella ja Joensuussa.
Reeta Suvanto, Moisejeffin Konstantinin Kat’in Eskon Reeta, Moisejeffin Reeta tuo teoksissaan esiin karjalaisuutta hienovaraisesti, minimalistisesti ja herkän puhuttelevasti. Teokset ilmaisevat karjalaisten kohtaloita identiteetin piilottamisen ja näyttämisen välistä rajapintaa tutkien.
Reetan kiinnostus karjalaisuuteen on suvun perintöä.
– Työskentelyni lähtökohtana on isoäidin ja hänen sukunsa ja perheensä pakomatka ja yleinen ilmapiiri, joka siihen aikaan on ollut – mitä seurauksia sillä on ollut, Reeta kertoo.
Reetan isoäidin isä, laukkukauppias Konstantin Moisejeff joutui lähtemään pakomatkalle Vienan Karjalasta vuonna 1922, kesken peltotöiden.
Suvanto on tehnyt myös installaation Konstantinin viimeisistä sanoista ennen pakomatkaa.
Näin tuon voimakkaasti puhuttelevan teoksen Tampereella Galleria Rongan näyttelyssä, jossa nämä sanat oli kirjoitettu punavärillä suuren peilin pintaan:
Sanokkuo jotta että ole milma kahteh netälih nähnyn kum hyö tulou ta kyšyö. Mie lähen pakosittši Suomeh.
(Sanokaa, että ette ole minua kahteen viikkoon nähneet, kun ne tulevat ja kysyvät. Minä lähden pakoon Suomeen.)
Muu perhe pakeni Vienan Karjalasta Suomeen Konstantinin perässä vuonna 1924, Reetan isoäiti matkasi tuohikontissa, ja lehmän kellossa oli heinää.
Iltasaduiksi vienankarjalaisten pakotarinoita
Suvun uudet asuinsijat löytyivät aluksi Ranualta ja myöhemmin myös Oulusta, jonne kehittyi Vienan-pakolaisten asuinyhteisöjä. Reeta Suvannon tätejä ovat Oulussa toimivan Pohjois-Viena -seuran pitkäaikainen puheenjohtaja Kerttu Nurmela ja sihteeri Anja Suvanto.
Reeta kiinnostui karjalaisesta taustastaan ja sen ilmentämisestä taiteen keinoin tehdessään opinnäytetyötä korutaiteen opintoihinsa Saimaan ammattikorkeakouluun.
– Luin paljon oheiskertomuksia, ihmisten kertomuksia kokemuksista, mitä on ollut, Reeta muistelee.
Tärkein informantti suvun kertomusten äärelle on kuitenkin ollut oma isä, Esko Suvanto. Konstantinin paosta Reeta halusi kuulla toistuvasti isänsä kertomana jo pikkulapsena, aina uudestaan hän pyysi iltasaduksi tarinan Konstantinin äkkilähdöstä.
Konstantin ja muu Moisejeffin/Suvannon perhe ei asettunut Suomeen paettuaan monien kohtalotovereidensa tavoin Ouluun Maikkulan pakolaiskeskukseen.
– Suomen puolella heillä on ollut tuttuja, joiden luona on voinut olla yötä. He kiersivät talosta taloon ja päätyivät lopulta Ranualle. Se talo on yhä pystyssä.
Piilottamisen ja näkyväksi tekemisen välinen suhde on ydinasia Reeta Suvannon taiteessa. Kuva: Katri Kovasiipi
Piilottamisen ja näkyväksi tekemisen rajalla
Reeta Suvannon, Moisejeffin Reetan taiteellisen metodin voi kiteyttää pyrkimykseksi tehdä näkyväksi sitä, miten karjalaisuutta on tehty näkymättömäksi. Lähtökohta ei kuulosta aivan yksinkertaiselta, vaikka valmiit teokset ovat useimmiten tyyliltään rauhallisia, minimalistisia ja jopa meditatiivisia.
Niissä voi hyvin kuitenkin aistia murtumakohtia, kuin salattujen asioiden kivuliasta esille purkautumista. Millainen teosten tekoprosessi on taiteilijan itsensä näkökulmasta?
– Se on henkilökohtaisesti haastavaa, koska se liittyy niin voimakkaasti omaan sukuun ja sen kipupisteisiin. Toisaalta on helpompaa tuoda se kaikki yleiselle tasolle, ja toki henkilökohtainen on myös yleistä.
– Piilottamisen ja näkyväksi tekemisen välinen suhde on ollut alusta saakka se ydinasia, joka kiehtoo. Se on niin rajapinnoilla liikkumista ja pienillä asioilla pelehtimistä – on valtavan mielenkiintoista ja vivahteikasta, mitä kaikkea näiden rajapintojen välissä pystyy olemaan, Reeta pohtii.
Kuolemankoštoi 1 ja 2 ovat koruteoksia vuodelta 2022. Kuvat: Reeta Suvanto
Koru on pienuudessaan voimakas
Korutaide valikoitui Suvannon välineeksi Saimaan ammattikorkeakoulun korutaiteen linjalla Imatralla.
– Kun hain sinne, en edes tiennyt, että se on ainoa paikka Suomessa, jossa pystyy opiskelemaan korutaiteita. Pian oli selvää, että juuri tämä on minun välineeni.
– Koru on aina yhteydessä ihmiskehoon. Se on tosi intiimi ja henkilökohtainen, valtavan ilmaisuvoimainen – mitä korulla pystyy näyttämään tai ilmaisemaan tai itse kokemaan. Pieni kokoluokka on myös voimakas, koska sitä voi pitää aina mukana.
Koruteosten lisäksi Reeta on tehnyt teoksia tekstiileistä. Värimaailmassa korostuvat valkoinen ja punainen.
Myös Reetan suunnittelemat karjalaisuutta kuvastavat punavalkoiset taideroskikset ovat jo löytäneet paikkansa Oulusta ja Joensuusta. Taideroskisten kuva-aiheina ovat karjalaisesta kulttuurista ammentavat, käspaikoista tutut kukkilinnut ja maailmanpuu.
Oulun keskustassa, Otto Karhin puistossa sijaitsee yksi Reetan toteuttama taideroskis, ja Joensuuhun tuotiin juuri syyskuussa alkaneen Taidekeskus Ahjon näyttelyn tiimoilta kaksi taideroskista Joensuun Niinivaaralle Karjalanpuistoon.
Kielessä on koko kulttuurin kirjo
Reetalle on tärkeää myös opiskella karjalan kieltä, juuri vienankarjalan murretta.
– Kieli sitoutuu niin voimakkaasti kulttuuriin, ja siinä on koko kulttuurin kirjo. Sen takia olisi tosi tärkeää, että kielen ymmärtäisi. Tavallaan se, miten kieli rakentuu ja miten se polveilee, kertoo voimakkaasti ajattelutavasta ja maailmankuvasta.
Reeta kokee karjalan kielen opiskelun henkilökohtaisesti kiinnostavana ja tärkeänä, mutta se on välttämätöntä myös kielen aseman kannalta.
– Karjalan kieli on hankalassa asemassa, se on uhanalainen. Mitä enemmän on kielen puhujia, sitä elinvoimaisempi se on.
Reeta on opiskellut vienankarjalaa ensin itsenäisesti Kerttu-tädiltään lahjaksi saamansa oppikirjan, verkkosanakirjojen ja itse hankkimiensa pienien sanakirjojen avulla.
– Nyt olen pari vuotta opiskellut vienankarjalaa Kalliolan kansalaisopiston kursseilla etänä, hän kertoo.
Verkkojulkaisu Creatiin kirjoittamassaan blogitekstissä (creat.fi/2022/minun-karjalani) Reeta kertoo laajemmin suhteestaan karjalaisuuteen sekä karjalan kieleen ja kiteyttää sekä taiteilijantyöhönsä että kielenopiskeluunsa sisältyvän keskeisen merkityksen:
Kaiken tämän äärellä olen tajunnut, että jos minä en tätä kulttuuria ja kieltä opi, jos minä en ole tästä kiinnostunut, jos minä en tästä puhu, se katkeaa.
__________________
Teksti: Katri Kovasiipi
__________________
Lisätietoja: reetasuvanto.com
Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 9–10/2022
Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta: Karjalansivistysseura.fi/tuote-osasto/karjalan-heimo-lehti/
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa: Lehtiluukku.fi/lehdet/karjalan_heimo
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/jasenet/
Vanhempia vuosikertoja ja lehden artikkeleita voi lukea Sivistysseuran Sampo-tietokannassa:
Karjalansivistysseura.fi/sampo/fi
