Vieljärvelästy Natalja Antonovua pietäh šipainiekkoin muasterinnu tozi luaduh ymbäri Karjalua. Nuoren naizen käis lähtöy ani hoikkaine kuori da čoma näpistys. Natalja pastau šipainiekkua lapsusvuozis algajen.

Inehmizel ei ole nimittumua oman neron tovestusdokumentua, häi on karjalazen perindön jatkai da rahvahan tunnustettu. Natalja pidäy master-kluassoi Petroskoil da Vieljärvel, levittäy tieduo karjalazien bohatas pastanduperindös. Šipainiekkoin pastanduvideo hänel on avvonazes käytös internetverkos.

Šipainiekkoin pastandunero on häviemäs Karjalas. Huolimata sidä, ku nämmii piirualoi pastetah nygöi äijät ket, oigei perindö on köyhtymäs.

Pagizutammo Natalja Antonovua hänen neroh nähte da midä häi ajattelou perindön jatkamizeh nähte. Midä häi vois sanuo uuttu, enne tiedämättömiä da arbuattomua?

– Natalja, kespäi sinä harjavuit pastamah šipainiekkua? Da kui ammui pastat? Kui teijän perehes se oli?

– Lapsennu olles primietin, kulleh pastetah buaboi da muamo. Ihan pienenny olles pyhinpäivin sie huondeksel minuu nostatettih vai syömäh šipainiekkua. Minun ruavonnu oli kabrastua syöndystola jälles perehen syöndiä da päčin ezustu, pestä astiet. Hyvin mustan, kui muamo nevvoi: “Kai suurukset suata lehmän rengih, älä sudre nimidä lyki”. Minul pidi enzimäzel, pienembäl viel huuhtaldua kai suurukset astieloispäi, sie kai jauhohizet da voihizet juodazet da kattilazet. Sit kuan net lehmän rengih da jo suurembas hiilavas vies putilleh pezen astiet.

Sit jo toinah nenga 10-vuodehizennu minun ruado oli voidua šipainiekat herotul voil. Sille olin ylen, kačo, suurennu: kai omat seizatuttih perätysti vuoroh maidokuppi käis da vuotettih, konzu minä voijan šipainiekkazen da annan heile käzih. Jogahine meijän suureh pereheh kuului tavoitti syvvä enzimäzen šipainiekan juuri hiilavalleh – se oli meile magielois syömizis magein. Minä sulgu käis olin aiga vuažnoi.

En juuri hyvin musta, konzu rubein kuorii ajelemah da yhtistämäh, kai net tuldih hil’l’akkazin. Mustan vai sen, ku muamo iče pani šipainiekkoi päčin pohjale da otti siepäi, minä vai azettelin niidy piirailabjal da piirailavval. Enzimäi vai voijin, sit yhtistin da voijin, sit jo ajelin, yhtistin da voijin. Jo tävvenny neidizenny rubein pastamah allus algajen loppussah. Nygöi muamo on vahnannuh, piirailabju käzis jo ei pyzy. Kai pruamuzlat: värtinäine, sulgu, havu, piirailavvat da piirailabju ollah minun hantuzis.

– Midä mostu tieduo on šipainiekois kiini? Toinah teijän perehes midä omua noudamistu on?

– No meil šipainiekkua pastetah vai pyhinpäivin, nikonzu ruadonedälil ei pasteta. Vai konzu ylen mostu harvinastu gost’ua piävymäs on da heile hyväkse mielekse pastammo. Sit tiijän, ku šipainiekkua meil ei pasteta Rastavan da Äijänpiän, ei kolaiteta värtinästy stolua myöte kallehin Jumalan pruazniekkoin. Stolahäi on Jumalan ezustu. Sit värtinästy myö nikonzu emmo pie nägyvis, se on peitos stolakovas da vie puhtahah kangahah kriepitty. Karjalazet uskotah, sit kezil mado ei puutu vastah. Värtinästy minun muamo nikonzu ei peze viel, vai jauhol. Dai minä hänel myödäh nenga ruan. Omua värtinästy ei anneta toizele naizele, sit buito oman neron annat. Äijy midä mostu on. Sit vie hyvin mustan sen, ku palazen libo ynnällizen šipainiekan panimmo lehmän rengih. Muamo sanoi, šipainiekan magu on lehmän hännäs, händy pidäy passiboija.

– Mittumii šipainiekkoi sinä iče suvaičet syvvä?

– Minä olen suuri šipainiekkumuagari! Sidä pastostu en kačo muigua. Suvaičen čomasti yhtistettylöi šipainiekkoi, rumembii jo kuito ei himoita suuh taluo. Šipainiekan kuori pidäy olla ylen hoikkaine, a kartohkusyväin pehmei da kurkoittah. Suvaičen vaste päčispäi otettuu šipainiekkua da gu vie kuori olis radžizii, vähäzel kuivanuh. Da viluu maiduo piäl. Kartohkušipainiekkua suvaičen vai hiilavalleh, toizet minun maguu myöte hyvät ollah vilunnugi.

– Minke syväimenke luajit vie?

– Brossu, ruahto mannanke, suurimat, zuuharijauhot. Dai muite konzu midä pudruo on keitettyy, sit niilöih maguu panen dai sotken kuoren piäle. Riisunke en luaji, ei kuito vedä. Niilöi vai Suomeh kävves syön da vie munavoidu piäl. Magei on, a kois jo ei pie, vai gostih kävves.

– Kylmykuus Petroskoil olles sinä piit luvenduo, kudamas sanoit, ku šipainiekkoin pastandunero on häviemäs Karjalas. Mindäh muga ajattelet? Enzisilmävyksel nygöi äijäthäi ket pastetah.

– Pastandois pastetah, ga bohattu perindö on häviemäs. Šipainiekan pastandu on kiini tiedolois da harjavundois. Yksielpäi, on ylen hyvä mieli, ku rahvas kaččojen toine toizeh internetverkolois ruvetah mustoittamah omii lapsestusvuozii da ottavutah pastamah. Libo vouse ei karjalazet ruvetah – se on ylen hyvä. Ga ihan toine dielo on, konzu ottavutah opastamah toizii nerottomat. Minul ga toiči huigei on kaččuo äijien muasteriloin šipainiekkoih – rumih da imminkummazih. Yksi dielo on pastua hyvikse, oman ičen da oman perehen hyväkse mielekse, ihan toine dielo on panna omua iččie muasterikse da reklamiiruijakseh sil. Ei joga šipainiekku ole Karjalan brendu, eigo joga pastai ole muasteri – se on tiettäväine.

– Mittuine šipainiekku on kaikis oigein?

– Sehäi on elävy perindö. Parembi sanuo, oli elävy perindö. Nygöi enämbäl pastetah jo nenga, kui ugodiu da kui ozavuu käin ual. Tiettäväine, kylis eläjät naizet pastetah vie omien tiedoloin mugah, ga niidy on jo vähembi. Jogahizel emändäl voibi olla oma vuoziluguh suitettu nero. Ennevahnas pastettih päčin pohjal, nygöi jo enämbäl proutivoil, hozi minun mugah oigei šipainiekku on päčin pohjal pastettu, kudamas savun da hiilen duuhu on.

Sithäi on vie moine dielo, ku Karjalan eri kohtis on oma pastanduperindö. Ket luajitah suurembii šipainiekkoi, ket pienembii, vepsäläzet da pomourat luajitah pyöryžii, myö karjalazet – piduliččoi. Kel ollah harvembat näpistykset yhtistäjes, kel puaksumbat.

Retseptua on kaikenmostu, vai kugali tiijän ei ole ni yhty patentoittuu retseptua meijän Karjalan puolel. Tiijän sen, ku Suomes vuvvel 2003 Pohjas-Karjalan Mua- da koditalohusnaizien piirikeskus hommai karjalanpiirakka-nimen registriiruičendan. Šipainiekkoi Suomen puoles sanotah “karjalanpiirakakse” da tädä nimitysty käyttäjes pidäy noudua receptua, piiruan formua.

– Ku ei ole kaikis oigiembua šipainiekkua, sit mittuine šipainiekku on kaikis čomin?

– Čomevusgi on relatiivine käziteh. Čomua šipainiekkua voibi olla eri luaduh. Ga, tiettäväine, čoma ei ole se, kudai on rumakse yhtistetty, ylen sangei da tuhmu. Tiijän hyvin sen, ku šipainiekkoin luajindu ičepäiviidäh on ylen čoma protsessu. Pidä maltua tarkah luadie tahtas, puhtahasti da näbiesti, ku ei hieruo liijakse stolua jauholoih da astieloi. Stauččah sevoitettu tahtas kuatahhäi stolal vualimah, a stauččastu pestäh kuivakse jauhol, kai tahtaspalazet pannah dieloh, tahtahan sydämeh, nimidä ei lykätä. Kakkarehet čomasti azetetah suattoizih, kuoriigi ei pietä levälleh stolal, kui nygöi puaksuh suau nähtä. Sit ajeltut kuoret katetah puhtahal kangahal.

Puaksuh kuulen: “Ei ole čoma, ga yksikai syödävy on, magei!”. Tiettäväine oma on ainos čoma da hyvä. Ga čoman šipainiekan taki rakkahembal suuh otat. Olen varmu, ku pidänet omua iččie muasterinnu, sit pidäy maltua putilleh luadie da opastuo sih.

– Kui voi pellastua perindön täl aijal?

– No toinah muasteriloin školan azundal? En tiijä ihan hyvin, ga muasteriloile sežohäi pidäy olla kannatustu toine toizespäi da liževöidy opastustu. Minä en ruohti sanuo omua iččie juuri muasterikse, toinah vai malta­ jakse… Minul ičel olis äijy midä opastuttavua. Sanakse, tahtozin opastuo ajelemah nenga, ku kuori iče pyöris värtinäzen al, ku sidä ei pies kiänellä käil. Nengahäi maltettih ajella karjalazet naizet. Maltan ruttozeh yhtistäldiä šipainiekan silmät ummes, maltan ajella ylen hoikkazen kuoren. A vot se kuori iče vie ei pyöri!

– Ongo šipainiekku vai karjalaine?

– Šipainiekan kodoilannu pietäh Ven’an luodehozan da koillizen, mugaže Suomen Pohjas-Karjalan. Keskuksennu täs on Luadogan pohjazet muat da Karjala – Ven’an da Suomen nygözen valdivollizen rajan lähembäzet köykät. Tädä kohtua pietähhäi karjalan rahvahan lähtendykohtannu. On varmas tiijos, ku šipainiekkoin pastanduperindö oli juurdunuh leviembästigi alovehile, kudamii nygöi sanotah Ven’an Pohjazennu. Tiettäväine, karjalazil tämä perindö juurdui da kehityi syvembäl.

Teksti: Šallun Anni, Oma Mua 30.11.2022
Kuvat. Al’ona Säntti & Natalja Antonova