Niitä ennen isoni lauloi,
Kirvesvartta vuolessansa;
Niitä äitini opetti,
Väätessänsä värttinää
Minun läsnä lattialla…
Rikas karjalaine runolauluperindö eli monien vuozisavoin aigua nerokkahien runonpajattajien vuoh. Meijän ezi-ižät täytty vägie säilytettih sidä da siirrettih suvuspäi toizeh. Rahvahanrunohuon keriäjät ellendettih runoloin suurdu merkičysty, sendäh ečittih maltajua rahvastu da pandih mustoh heijän erilazii pitkii runoloi. Toiči kirjutettih kuda-midä tieduo heijän elaijas, suures sugukunnas libo mečän keskel olijois roindukylis.
Enzimäine kniigaine karjalazis runonpajattajis da tiedoiniekois piäzi ilmoih Suomes vuvvennu 1921, sen nimi on “Vienan läänin runonlaulajat ja tietäjät”. Kniigan valmisti suomelaine rahvahanrunohuon tutkii Aukusti Niemi. Yksih kanzih oli pandu läs nellänkymmen keriäjän tiedoloi, heijän keskes oldih tundiedut suomelazet miehet Sakari Topelius, Elias Lönnrot, Matias Castrén, Daniel Europeus, Into Konrad Inha, Samuli Paulaharju dai muut. Kniigah on kerätty 1800-luvun Vienan Karjalas eläjis läs 500 runonpajattajan da tiedoiniekoin tiedoloi. Heijän runot da luvut painettih erikseh Suomen kansan vanhat runot -kniiguseeries. Aukusti Niemen valmistetus kniigas löydyy kui ihan pienii, kahten virkehen eloskerdoi, mugagi sentämän sivun kerdomuksii. Enimytten kirjutettih miehii, heis on pandu mustoh tävvelline nimi da sugunimi, naizil sugunimen sijah oli merkitty, kenen akannu häi oli, ezimerkikse, kniigas on Semanan akku, Marttinan emantä Okku dai toizii. Toiči nimen sijas on erilazii ližänimii. Ezimerkikse, erästy Vuokkiniemen nastu nimitettih Kylän paččahakse:
“Kylän patšaš” Moarie, Ohkemien Moarie, Iknattaisen Ivanan tytär Moarie, omaa sukua Marttisia. Tämä oli syntynyt Kivijärvessä, kuoli noin 70 v:n vanhana vuonna 1880. Nimityksestä “kylän patšaš” huomauttaa Marttińi, että sitä Vuokkiniemen – Uhtuen seuduilla käytetään rikkaasta tai muuten vaikutusvaltaisesta henkilöstä. “Kai Ohkemien Muarie lienee itkuvirsiensä ja muun muinaistiedon kautta ollut merkittävä henkilö paikkakunnalla, koska tuon nimen oli saanut. Hänen pääasiallisin taitonsa oli itkuvirsien laulaminen.” Paitsi itkettäjä oli M. hyvin tunnettu häävirsien laulaja. “Ei häitä hänettä pietty monessa kylässä; hänen alla oltih Latvajärvet, vielä muutki kylät.” Eli koko ikänsä hyvin köyhänä, enimmäkseen “kysyntä-palasilla“. Lisäksi koetteli tienata tietohuolla, lempeäkin tytöille nosti (“Matolahessa neittysie kylvetti”), häissä kulki laulamassa häävirsiä ja “itettämässä”.
Kniigazes on ylen äijy mostu ristikanzua, kudualoin nimet ollah tundemattomat, vikse sil aijal olijoil keriäjil enimytten pidi suaha runoloi. Sil aigua runoloi pajatettih läs joga kyläs da paikas, toiči nimetgi jiädih tiijustamattah. Toiči ristikanzu ei tiedänyh keriäjän mieles äijiä, ei sit ni nimie pandu mustoh. Toizet varattih huigiedu da riähkiä, sendäh ei tahtottu nikui sanuo omua nimie tulolazil. Varattih myös, gu kirikön puoles tämä pajatandu da enimytten tiedovoičendu on suuri riähky, parembi oli nimie sanomattah.
Enimät runonpajattajat da tiedoiniekat oldih köyhinny kylän eläjinny, ei maltettu eigo lugie, eigo kirjuttua. Yksikai heijän maltot oldih suures arvos, heidy kučuttih piästämäh voimattomuksis, heijänke piettih svuad’bat da pandih muah. Kalah dai meččäh mennes heidy otettih keral, gu hyö maltettih paista vien- dai mečänižändienke:
“Karppane Mihhei; Kiimasjärvi. “Sokea Mihhei.” Vanha, sokea kerjäläisukko. Aikoinaan Mihheikin ollut oiva kaskenkaataja, kalastaja ja metsästäjä. Tiedoitta ei metsälle lähtenyt. Jos karhu päälle karkasi, niin Mihhei sanoi: “metšäh Jumalan vil’l’a!” Karhun pesän kun Mihhei löysi, niin karhun ajoi pesästä sanoilla: “Nouses pois, nokini neiti, nokiselta nuotiolta! Nyt on ottajat ovilla, pyytömiehet paikoillah!”
Meil on jugei kuvata mieles, mittuzet oldih net endizet runonpajattajat, kuduat elettih läs puoldutostusadua vuottu tagaperin. Hyväkse mielekse nygöi myö voimmo kaččuo igivahnoi kuvii, kudualoi silloi otettih Into Konrad Inha da Samuli Pauluharju. Ezimerkikse, voimmo kaččuo, mittuine oli Pahom Melentjev:
“Omenaini Poahkomie; Akonlahti. Virallinen nimi: Pahom Melentjeff. Aikanaan tunnetuimpia Akonlahden tietäjiä. Inha kuvaa hänet hyvissä varoissa eläväksi, ystävälliseksi ukoksi, joka ei salaillut tietojaan, vaan kohteli avomielisesti ja ennakkoluulottomammin, kuin moniaat muut, tutkijoita. Pahom kertoi Karjalaiselle oppineensa taikansa ja sanansa eräältä Lapista karanneelta mieheltä ja eräältä Latvajärvestä syntyisin olleelta naiselta. Meriläiselle ilmoittanut kuulleensa isältään ja isänisältään sekä äidiltään sam. kylässä. Oli paraita sanaseppiä, tietäjä “ilmanikuni”, pat’vaskana ensimäisiä. Pahoman pat’vaskan varat olivat voittamattomat. Eräs paikkakuntalainen häntä kuvasi: ropakanlainen ukko, selväpäinen; sukkelasanainen, mitä viisaimpia vain miehiä; sillä paikalla syntynyt; hammasmaosta se loihti ja peästi. – Kuoli talvella v. 1903 94:n vuoden iässä. Kuva Inhan v. 1894 ottamasta pienennetty.”
Tämän kniigan kauti voibi tiijustua runoperindön histouries dai myös karjalazes kul’tuuras, pienet dai suuret eloskerrot annetah äijy tieduo ennevahnallizes elaijas. Pahakse mielekse, kniigu on vaiku suomen kielel da harvah kus sidä voibi ottua lugiettavakse. Kielen, literatuuran da histourien instituutan tutkijat valmistetah sen ven’ankielisty variantua. Uskommo, gu terväh voimmo lugie meijän vienankarjalazis runonpajattajis ven’an kielel.
Teksti: Valentina Mironova, Oma Mua 20.1.2021
Foto: Runonpajattai Pahom Melentjev, Akonlahti, vuozi 1894