“Ei kačo hyvyä mieltä pie loittuota lähtie eččimäh.” – ajattelin mie luvekšennelleššani Oma Mua -lehen Uutta runoutta -rubrikkua, kumpaseh männä šykyšynä on alkan tulla tupšahella runosie vienankarjalakši. Runoniekka on kuvašta piätellen parahašša ijäššä olija mieš ta vieläi kačoš kirjuttelou loittosešta Nisan kyläštä. Ečin hänet sosialisen medijan ulapoilta ta pyritin pakautteluh. Ta imehekši-kummakši kävi, kun vaštuu tuli karjalakši kirjutettuna. Täššä nyt miän pakina.
– Terveh! Kenpä sie olet? Voitko kertuo vähäsen ičeštä? Mitä ikie olet? Missä elät? Onko perehtä? Työjeletkö missä?
– Terveh! Mie olen Sergei Jakovlev! Miula nyt on 50 vuotta. Elän ta työjelen Louhešša, no juuret jiätih Nisan kyläh. Joka loma ta joškuš lepopäivinä käymmä koko perehellä sinne kotih. Sielä on kotitalo, oma piha, ta kaikki, mitä pitäy elämistä varoin.
On miula pereh: naini ta kolme lašta, vanhemmat pojat työjelläh, nuorempi vielä on koululaini. Mie työjelen autonajajana.
– Onko Niska siun kotikylä? Mitä kylä eläy nykyjäh? Onko kuin äijän rahvašta?
– Niska on miun kotikylä, sielä olen šyntyn, kašvan ta elän enämmät vuuvvet. Kylän koulu pantih kiini, šen tähen meilä toperi šiirtyö Louheh. Kyläššä eläy noin 20 ihmistä, kešänaikana tulou äijä rahvašta. Ativot, turistit, lapšet, lomalaiset.
– Niska šeisou kaunehen Piäjärven rannalla, ollahko järvi ta meččä kuin tärkiet siula? Oletko kalamieš? Mitä tykkyät ruatua joutoaikana?
– Tošieh on kaunis paikka! Kylä, järvi ta meččä ympäri ei olla erikseh, kun pari ašelta luajit, ni jo mečäšša šeisot, ta toisešta šuulušta on järven ranta. Kyläštä kuuluu, kuin tetrit kiimitäh kevyällä, jouččenet ta kuret lauletah, revot ta jänikset kylyä myöte kävelläh niin kun koissah. Joutoaikana (nykyjäh paremmin loma-aikana) mie kalaistelen ta mečäššän, marjua keryälen, ta mitä kaikenmoista kylän töitä.
– Sie puajit karjalakši. Onko kieli tullun pereheštä? Mitä šukuo ta mistä päin ollah siun vanhemmat, ämmöt ta ukot?
– Karjalan kieli on ollun miun kera šyntymäštä šuate. Tuatto, muamo, ämmöt ta ukot puajittih karjalakši, ta šamoin ni melkein kaikki kyläläiset. Mieki kouluaikah šuate en yhtä venäjän šanua tietän. Kaikki miun esivanhemmat oltih karjalaiset, šamoin miun naisella, ni täštä kuuluu, jotta meijän lapšetki ollah ihka karjalaiset. Muamo on niskalaisie, a tuatto on Hirviniemeštä, še kylä oli Kuukasjärven rannalla.
– Olin oikein iloni, kun huomain Oma Mua -leheššä siun runoja. Konša rupeit kirjuttamah karjalakši? Kirjutatko muuta kuin runoja?
– Ensimmäini runo šynty šykyšyllä 2020 vuotena, šen jälkeh niitä tuli monta. Toista mie en maha kirjuttua.
– Luvetko runoja kellä, ennein kun toimitat ne lehteh? Ta kenen kera muitenki puajit karjalakši? Onko keltä kyšyö n’euvuo, kun tarvinnet šemmoista.
– Ensimmäisekši lukou runoja miun naini. Niin, još hiän muhiu, nakrau tai itköy, ni še on hyvä merkki, jotta runošta on tullun vaikka mukava. Hänen kera keškenäh myö puajimma karjalakši. Ei aina, ka kuitenki hyvin rikeneh. Šamoin vellien kera ihan helpošti. Oma mua -lehešša ruatau toimittaja Maikki Spitsina, hiän hyvin auttau konša on mitänih kieleh liittyjyä kyšyttävyä.
– Miksi kirjutat juuri karjalakši ta mitä karjalan kieli siula merkiččöy? Kuin šynnytäh siun runot?
– No, ensiksi šanon, jotta toisella kielellä mie en maha. A toiseksi, ni karjalan kieli on ičeštäh oiken mukava ta omaluatuni. Ta vielä on oiken mukava smiettie ta ajatella karjalakši.
Kuin šyntyy… Ensiksi tulou mieleh minih aihe, siitä kakši tai nellä rivie, šen jälkeh mänöy, niin kuin luitau. Šattuu vielä toisin: tulou pari rivie, lähtöy juokšomah runo, ta missänih kešellä tai lopušša ottau ta pyörähtäy ihan toiseh šuuluh niin, jotta miula ičelläki tulou kumma.
– Šulkkuset passipoiset siula, Sergei. Intuo siula kirjuttamiseh!
– Šuuret passipot teilä ta kaikilla lukijilla.
Alla on Nisan kylän verekšen kynäniekan kakši runuo. Jovella joučen, rannalla lempi -runo on julkaistu Oma Mua -leheššä 2.12.2020. Ta Lahjan valinta -runo on tullun poštihini Naisienpäivänä 8.3.2021.
Sergei Jakovlev
Jovella joučen, rannalla lempi
Kotimua on kuin pešä,
Šielä on aina lämmin.
Nuorešta muistuu meččä,
Mečäššä olija lampi.
Lammista juokšou oja,
Ojašta šyntyy joki.
Jovella eläy joučen,
Joučen še laulau joikuo.
Rannalla istuu tytär,
Kuuntelou jouččenen lauluo.
Ei tullun vaštah poika,
Rintah ikävyš talluau.
Pojalla tehtävä pantih,
Ei ollun luatijua toista.
Kuni ei lopeta ruatuo,
Ei häntä piäššetä koista.
Tuatolla et pane vaštah,
Et ruohi kaččuo šilmih –
Hiän yksinäh nošti lapšie,
Kun muamoni nousi pilvih.
Itköy poika ta ruatau,
Et šiinä millänä auta.
Kohta še tehtävä täyttyy,
Šiitä voit juošša rantah.
Rannalla istuu tyttö,
Keroseh noušou kurkko.
Kyynälet millä typpie?
“Kotih! Ta lämpimäh turkkih!
Ei še poika jo tule,
Löysi lemmityn toisen.
Olkah! On ylpeyttä miula!
Jätän mie petturin moisen”.
Šilmät kun nošti – lentäy!
Juokšou mečäštä poika!
Ei ollun läššä ni ketä,
Vain jouččenet laulettih joikuo.
Lahjan valinta
Vesi tippuu, noušou taivaš,
Kohta tulou Naisienpäivä!
Hyvä lahja pitäis kekšie,
Juštih täššä mie i ekšyin.
Täštä alko tyhjä peli.
Mitä miula tulou mieleh?
Uuši kirveš, akkupora,
Šähköšaha, auton pyörät,
Vesipumppu, rautaškuappi,
Vatupašši, lumilapie,
Talvišuappuat, tahkokoneh –
Šilmä kaččou kaikkeh-moneh.
Kučuin kauppamiehen apuh.
“Siula pitäy toiseh kauppah!
Još vain täštä oššat lahjan,
Šuat sie riehtilälla piähä!”
Sieltä šuorah kotih mänen,
Kučun naisienkauppah naisen.
Šanon: “Ota, mitä paššuau!
Iče valiče, mie makšan!”
Kuva: Nisan kylän kešämaiselmat. Kuva: Sergei Jakovlev.
