Kuuntele artikkeli luettuna:
Pari netälie takaperin milma lykyšti Šuomen vienalaiskylien matalla. Piäsin käymäh Kultalähtiellä, kumpani on läššä Venyähen rajua Kuhmon Vartiuksešša. Šen šuarnanmoini meččä ei taho lähtie mieleštä. Šanelen šiitä kohta, a enšimen tiijuššamma, mimmoista lähe-šanua on karjalan kieleššä.
Hete, lähe, šilmilähe, viluvesi…
Luonnon kohtua, kumpasešša pohjavettä pul’ppuau muan pinnalla, kučutah karjalan kielen murtehissa monella eri nimellä. Vienankarjalan pohjaismurtehissa on käytöššä šana hete. Hettieššä on vilu ta makie vesi. Perintehisissä hiämänölöissä anoppi ottau vaštah vävyn tulovirrellä: ”…Juottele vävyn oroni herasešta hettieštä, lähteheštä läikkyjäštä!”. Parašta on niät tahottu tarita valtavierahaisilla upehineh kaikkineh.
Ylehisin šana on onnakko lähe, vettä puršuou lähtieštä karjalaisien eri eläntäalovehilla, kuin Raja-Karjalašša, niin ni Tihvinän ta Tverin Karjalašša. Yhyššanat šilmilähe tahi šilmälähe ollah šamua hetettä niise. Erähissä murtehissa lähe-šana merkiččöy avantuo.
Livvinkarjalašša lähevettä šanotah noušemavejekši: livv. nouzemuvezi < nouzemu. Hettieššähän vesi noušou muašta. Šuojarven alamurtehen šanoissa nouzijavezi ta nouzijakaivo ruatau šama ideja.
Karjalaisissa paikannimilöissä ušeičči tullah vaštah vieläi nimitykšet viluvesi ta vilukaivo, esim. rannannimenä Viluvesi Vuokkiniemen Tollonjovella tahikka Vilukaivo, hettiennimi Aunukšen Viteleššä ta Repol’an Omelien kyläššä.
Šuolla olijua lähettä šanotah šilmäkaivokši. Mečäššä ollešša šiitä šuau juuvva puhašta vettä, kumpani on ylen makusa juotava.
Vienan veräjän Kultalähe
Ajamma šuurella buššilla Rimmistä kaitua meččäh viejyä tietä, Šuomen Vienašta kohti Venyähen Vienua. Pihalla vihmuo čipertäy, ta olemma šuoriutun šiän mukah, vihmatakkiloih ta kumišuappahih. Tiepuolešša tämän täštäh näytteliytyy šykyšyn kultua, keltašientä šammalikošša.
Kohta joi šolahamma buššista ta lähemmä aštumah Kultalähtiellä, kumpaista vielä on šanottu Kultakaivokši. Iellä matkuau opaš Keijo, hiän on šamoja vienalaisie Ahtosie, kuin ni legendarini Rimmin Ul’l’aška. Myö še opaššettavat älvisteliyvymmä peräššä. Himottauhan kuvah šuaha elettävän kotvasen kaunehutta, hoti pikkaraisen palasen šiitä, mitä juuri nyt niämmä ta tunnemma.
Ka ei še kamera kaikkie kaunehuisie šuata välittyä. Aššumma vanhua polkuo, šitä šamaista mitä šuat vuuvvet on ennein matattu rajašta piäličči matkuajat, hoš sumčankantajat tahi karjalaista perinnehtä konšaki kerännyöt tutkijat. Smietin ičekšeni, jotta tottaše miun pravoämmöt ta -ukot on kulettu tiälä niise.
Niin äijä n’uavua en ole nähnyn nimissä. Puut kuin harmuššit, puitto pitkäpartaset starikat. Eräš matkatovarissa juohattau, jotta kačo šie muah. No jalan alla on peittäytyn trattišientä, čuutuo kaunista!
Matan stuarosta Ahtosen Keijo Kultalähtiellä.
Piäšemmä lähtiellä. Ihualemma vejen pul’putantua, še kisuau pohjašta nousijalla hiekalla. Šanotah, jotta tiältä vesi virtuau kahteh šuuluh – Pohjanlahteh ta Vienanmereh. Olemma vain kahenšuan metrin piäššä Venyähen rajašta. Vienan veräjällä šeisomma.
Kohta hettien laijašta toiseh uijaltau skokuna ta šamalla viuhahukšella katou šuon uumenih. Skokunah liittyy starinaki. Ken skokunan šyöy, še šuau Kultakaivon uartehet. Onnakko še elukkaini jiäy šyömättä. Eihän skokunua šua tappua, šen ušottih olovan jumalan puapo. Uartehet ollah tavottelomattomat.
Juomma hetevettä ta pakajamma šiinä hil’l’akkaiseh. Matan stuarosta tavan mukah jättäy vähän hopieta Kultalähtien haltiella kaikkien miän matkalaisien puolešta. Kiitämmä ta lähemmä kotiloihina kuin uušina verekšin mielin.
Koko matan jälkeh on jiänyn tunto, kuin olisin kotih käynyn. Poklona Vienan mailla ta imehnisillä!
Šanavakkani: hete, šilmilähe, viluvesi – lähde(vesi); tai – sekä; veräjän – portin; milma lykyšti – minua onnisti; kumpani – joka; šuarnanmoini – satumainen; oro(ni), uveh – ori; tarita valtavierahaisilla – tarjota sulhaiskansalle; vettä puršuou – vettä pulppuaa; eläntäalovehilla – asuma-alueilla; olemma šuoriutun – olemme pukeutuneet; keltašientä – kantarelleja; joi šolahamma buššista – laskeudummekin (=nousemmekin) bussista; lähemmä aštumah – lähdemme kävelemään; älvisteliyvymmä – töllistelemme; himottauhan – haluttaahan; kotvasen – hetken; hoti – vaikka; šuat vuuvvet – sadat vuodet; hoš sumčankantajat – vaikka laukkurit; pravoämmöt ta -ukot – isoisääidit ja -isät; niise – myös; äijä n’uavua – paljon naavaa; nimissä – missään; harmušši – harmaantunut; puitto starikat – ikään kuin papat (vanhukset); matkatovarissa – matkakaveri; juohattau – viittaa; on peittäytyn – on piiloutunut; trattišientä – suppilovahveroita; čuutuo kaunista – mitä ihmettä; kahteh šuuluh – kahteen suuntaan; skokuna – sammakko; onnakko – luultavasti; puapo – lapsenpäästäjä; matan stuarosta – matka vanhin, järjestäjä; poklona – kummarrus.
Kirjallisutta:
Karjalan kielen verkkosanakirja.
Pertti Virtaranta, Vienan kansa muistelee, 1958.
Denis Kuzmin, Karjalan kielen maastotermien sanakirja (ven.), 2020.
