Kuuntele artikkeli luettuna:
Uuvvella ylioppilahalla, koulun piäššökkähällä, ammatti- ta korkiekoulun lopettanuolla tai opaššunnan lopettamatta jättänyöllä
Hyvä nuori, tahi vanha!
Aika on kummallini. Olet lopettamašša kouluo, kumpaseh moušot ammuseh aikah et ole piäššyn n’okkuaš pistämäh.
Aikasemmat šukupolvet ajettih penkkaripäivänä kuorma-autoloilla ta lykittih n’amuo ura-a-karjujan rahvahan niskah. Hyö tanššittih vanhojen tanššija pruasniekkapuvut piällä. A šie olit Zoomissa, tahi Teamsissä, pruasnuičit loittuota. Opaštujat ta koulutovarissat oltih hualakat avatarkat, mit väristih kannettavan tietokonehen ekranilla.
Internettiyhtehyš katkieli. Et kuullun tarkkah, eikäi šiuta kuultu. Vaivuit ta šammutit kameran, yksinäisyöššä hommualit yksinäisie aseita. Opaštajan iäni kuulu šiinä puitto karšinašta. Šait šähköpoštih linkin. Olletko ruatan tehtävät vain etkö olle. Päiväni nousi yksinäiseh huomenekšeh ta yksinäiseh kuvakkah tilah še laški. Kävelit šamakoilla uuličoilla ta smietit, kunne aštuo ielläh.
Hoš tie ollouki hämärä, opaššukšen valmehekši šuamini, koulun lopettamini on tovellini pruasniekka. Tahi kun et ni šuanun lopettua, niin ei välie, pie juhlua! Ei nimi täššä muajilmašša konšana varšinaisešti valmissu, eikä nimi lopullisešti lopu. No šie šuat nyt levähtyä. Nyt tahi ei nikonša. Yksi asie on täššä kotvasešša, eikä uuši ole vielä nouššun šelkienä uvušta.
Miula himottais hyvitellä šilma ta šanella moniehan hyvän asien, mitä olen iče nähnyn ta mitä on tapahtun kuin niillä, ket ollah opaššukšeššah hyväsešti eistyn eteh päin niin ni niillä, ket jiätih vähemmällä. Vain en mie voi luvata, jotta šiun elokšešša kaikki mänöy hyvin, vet tiijän šemmosieki, kellä kaikki oli enšin hyvin ta šiitä oikein pahoin. Enkä tiijä šilma. En tiijä šiun kyšymykšie ta huavoja. Šentäh šanon vain, jotta elämä ei ole šeikka, kumpani vois riiččautuo, a kešen kaiken alkaja ta kešen jiäjä kyšymyš. Še on arvautuš ta ilotulituš kešellä čuutollista olomisen pimietä.
Elämän kiännälmykšet tiijetäh muutokšie, ta muutokšie tulou. Ka täyttynyt uneššuš ei voi korvata unekšintua, eikä ni ošakkahin tovellisuš täyty äprähie myöten. Šentäh ole ruati täštä päiväštä. Elämä ei ole matka kohti parempua, no kaikičči še on ihmeh, kaikki mitä meilä on, šiitä ni kiitämmä.
Suali vain, jotta elämäššä on äijä vuatijie ta juohattajie. Yhet šanotah, jotta pitäy männä yliopistoh, toiset, jotta pitäy laihuttua. Yksi šanou, jotta mäne armeijah, toini, jotta pitäy ošuttua mieltä ilmaššon puolešta, olla kašvisšyöjä tahi feministi. Pitäy olla iččenäini, tienata rahua, pitäy olla ičeštäh varma, liikunnallini, vaštineh pitäy olla ta oma vatiera.
Ka še vain, jotta ei pie. Elämäššä ei pie yhtänä mitänä, kuin vain elyä. Eloš ičeššäh on nuarmi olomattomutta vaštah, halkientahini tovellisuon tyhjyöh, arvokaš šilloinki kun še on täyši kešen jiänyitä ruatoja ta tuškua.
Vot kun elämä hivois šiušta šemmosen, jotta šie rupiesit näkymäh. Jotta šiušša ei kuvaštuis vain vanhempien, koulun, yhtehiskunnan arvojen, muotien ta miän ajan jälki. Jotta niijen lisäkši näkyis še katkientahini, kumpasešša kaikista muista erillini inehmini tulou näkövih. Kennih, ken on mityš nyt onki, erikseh vanhemmista, koulušta, muotiloista, ideologijoista, ajašta.
Tiijän, jotta kun näkisin šen kohan, katkientahisen ta huavan, šuvaiččisin šilma, en šentäh, jotta täytät minnih kritierien, a šentäh kun olet erimoini kuin kenki toini. Šentäh kun šiutta muajilma olis vähäsempi ta pienempi. Šamalla unohtaisin vihan ta ossutinnan, kumpasilla kačon nuorien, aikuhisien ta instituutijojen muajilmua, missä matkitah ta kuotellah toini toiseh vivata, toisiltana tuota tahi tätä vuatie.
Olet elošša nyt. Olet šie. Olet piäššökäš pandemijan ta ympäristökatastrofin muajilmah. Kun elänet pitälti, ilmašto rupieu muuttumah, ta šiitä ei tottaše ole hiihäntyä, luistelentua eikä šaimuann’orppie. Tahi ken tietäy ei rupie ni olomah huomeneškahvie, kun kahvin kašvatanta heitetäh.
Ka huomenekšie tulou, še on varma. Kaikki ajat on oltu eriskummasie, šentäh elämä on eriskummani. Ta šemmoista čuutuo ei ni ole, mi vois viijä elävältä poikeš elämän ihmehen, joka huomeneš myö hil’l’an tokatimma: täššä on muajilma, ta mie olen tiälä. Šuan tämän päivän tyhjäštä, ihmehenä. Ta muajilma šuau šiut ihmehenä, še olis köyhempi ilmain šiutta.
Luota elämäh. Ušo ihmeheh. Et ole ašninnun hyvyttä ta valuo, mih voimma aštuo šilloinki, kun yö on vielä hämärä. Ei niken ole ašninnun šitä. Še vain on. Kačo šiih, elä šiinä. Ilmanranta on valkie, ta nyt on kešä.
Kiäntän vienankarjalakši: Olga Karlova
Lähteh: Janne Saarikivi, Helsingin Sanomat: Vieraskynä, 5.6.2021, https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008023247.html
Šuomen opaššušsistiemah ta kulttuurih liittyjyä šanua ta näijen šelitykšie: ylioppilaš – ylioppilaštutkinnon šuorittanut henkilö, lukijon piäššökäš; penkkaripäivä (= penkinpainajaiset) – pruasniekka, mi järješšetäh tuiskukuušša, konša lukijon opaštujien varšinaiset opaššukšet loputah ta aletah tentit (ylioppilaštutkinnon kirjutukšet); vanhojen tanššit – tanššijaiset vanhojenpäivänä: tanššit, mitä lukijon vanhimmiksi opaštujiksi piäššyöt tanššitah
