Artikkelit

Olgan čuppuni: Matka esituattojen elinšijoilla ta Čenan muurninkiäntäjät

Kirjoittanut: Olga Karlova
Julkaistu: 31.5.2021
Asiasanat: Olgan čuppuni

Kuuntele artikkeli luettuna:

 

Joka lapšipereheššä on yksi tahi ušiempi mössikontie. Tämmöistä kukkaista on hyvä kaččuo, pityä yšäššä ta vaikkai ottua unitovarissakši šijah. Hyväččäini ta pehmieččäini lapšien tai vanhempien kaverihan še on!

Mečäššä eläjäštä kontiešta on mukava tiijuštua erimoista starinua. Kuin ihan eläinšuarnua, mi on šyntyn rahvahan šuušša tahi kynäniekan kirjuttamana, niin ni meččämiehien kertomukšie mečän kuninkahašta. Täššä ihan tuanoin rahvaš Šuomešša hyvällä taholla luvettih uutisie šiitä, kun ihmiset ei jätetty emäkontieštah jiänyttä kontienpoikaista hätäh ta šuatettih še pikkaraini Aina-orpopentu hyväh hoitoh.

Ka vot konša ukotit tämän pörröpiän kera vaššakkah, n’okakkah olet hänen valtakunnaššah – vot šiinä kačo karvat pistyh nouššah ristikanšalla. Varačču tai urhakkaki hätäytyy.

Šen piti olla tavallini matka, Vuokkiniemeštä Čenan kyläh. No ei nyt kešän ruatoloih liittyjä marja- tahi šienimatka, ka kuitenki venehretki, mimmosilla kyläläiset käyvväh tämän täštäh. Meininki oli hyvä: piti käyttyä Šuomen Vienašta tullehie kuivajärveläisie vierahie entisen Čenan kylän elošijoilla. Šieltä oli lähten heijän yksi karjalaini šukuhuara. Himotti kunnivoittua šitä käymällä ta muistamalla.

Ken on kulken Lammaisjärveltä Iutalah ta šieltä Köynähän kautti Čenah ta vielä iellähki vaikka Venehjärveh šuaten, tietäy mimmosie luonnon kaunehukšie šemmosella venehmatalla kulkija šuau ihual’l’a. Köynäšjärven Šalmenkorvašta šyntysin olija kirjailija Pekka Perttu oli tämän perukan ta šen eläjien mahtikuvuaja.

Meitä matkalaisie oli melkoni joukko, šentäh läksimä matkah kahella mouttorivenehellä. Šattu pouta ta lämmin elokuun päivä, kaikilla oli hyvä mieli ta kačoš jo ni piäsimä rantautumah Koynäškošen kešellä olijah šuarukkaiseh. Šiinähän pitäy veneh vetyä košen toisella puolella, tätä on ikäh ruattu näillä järvilöillä matkuajat. Ken airot kantau, ken pohjatel’l’ot, veneh on šuatava kepiekši vejettäväkši kulkun’euvokši. Šiitä toiseh rantah piäštyö veneh uuvveštah “šuoritetah” matkah. Ta miän matkoveh kohta on ni Čenaniemen rannašša.

Läksimä aštumah niemen toisella puolella, missä šuorisima keittyä torttučäijyt. Nuorin matkalaisista Van’a-poika täytti šinä päivänä kahekšan vuotta, šentäh oli ni šyntymäpäivätorttu matašša. Hil’l’an vällän matkasima melko pitäččäisenä ket’t’una: Van’a tuattoh kera ieššä, heilä jäleššä Galina-ämmö ta hänen kakši potruškua ta myö Ritvan kera älvisteliytymä peräššä. Piäsimä pieneh mečikköh, missä näky noušovan hyväččäistä oravaista. Mie kumarruin niitä leikkuamah, kun kuulin Ritvan hil’l’asen iänen: “Kiännä piätäš tuakše. Elä vain liiku, pisy paikallaš”. Kačon kymmenisen metrin piäššä kolme kontienpoikaista šilmieh kiiristelöy, meih kačotah piät kiikallah, yksi heistä kuinto vielä takakäpälilläh yrittäy noušša. Unohtu krivat tai šienet.

Toiset Čenan matkalaiset melko loittuona ollah, iellä matatah, ei tiijetä tulta pelloššah. No mitäš, piättimä myö kakšikko lähtie heilä jälkeh, tiijottua kuinnih pitäis. Miula oli nokini čäijypannu kiäššä, entini maitohinkki. Rupesin šitä koluttamah ta lisäkši lujah rykimäh, no kun järkiraiska ei tahton juošša. Iellä matkuajat niätšen ihmeteltih: mitä še oikein šielä höperteliytyy. A myö jäleššä kulkijat ta kontien näkijät emmä ruohi ni piätänä tuakši kiäntyä. Piäsimä kuin piäsimä toiseh rantah, koko matkoveh kovolla, vajehtima ihmehkuulumisie. Piättelimä, jotta veteli še meitä, kun muamokontien kera emmä männyn vaššakkah. Totta ne poikaset huppanat on piäšty lopulta emäkön hoitoh. Ka eikä piessua! Čuutuo kaunista mitä myö näkimä!

Nehän meilä jälkeh kömpittih ta vieläi kokonaista nellä pörröpäistä mössie oli nyt šiinä. Kakši puuh on karhannun, ylähyätä matkaniekkoih kaččuo viirotetah. Kakši polulla pisyy parinkymmenen metrin piäššä. Huh ta hah! Mitä ruatua, päivillänä nyt olemma!

No rupeima kolajamah ta paukuttamah, paissa lomajamah ta kaikenmoista meluo pitämäh. Pitäyhän šuaha pölättyä ta hätyyttyä hoš kuin nämä pienet mečänmuurninkiäntäjät. A piäššä vain yksi ajatuš pyöriy, jotta missä ollou še emäkkö.

Elähän huoli! Kotvasen ajan piäštä kuulu rušahuš ta ärähtely, ihan läheltä vičiköštä. Še oli šelväšti šuuremman kontien mölinä ta šehän še vašta varattava oliki. Še šuurempaini pisy kuitenki loitompana, ka vähä välie möläsi. A ne pikkaraiset kaiken aikua pyrittih ristikanšan šeurah. Vot täššä kačo tuli hätä käteh!

Meijän kolajanta ta karjunta ei oikein autettu. Van’an tuatto viritti ušiemman ropivon, elukkahan varajau šavun hajuo. Ei auttan šekänä, ne pennut vain tahottih tulla läššempyä. Piti kuččuo apuo kyläštä. Lähellä šatuttih olomah Kalevalan kanšallispuiston mečänhoitajat, luvattih pityä kiirehtä.

Apuo vuottuas’s’a keittimä čäijyt yhellä pannulla, toisen mie olin halteissani lyönyn ihan kakkarakši. Ei ollun kačo enämpi käteh otettavua. Melkein kakši tuntie oli keštän še paukutanta ta vaštah panenta. Oi niitä tuntehie, mitä on joutunki elämäh! Ensin oikein varatti, ihan vapinah šuaten, šiitä jo olit puitto vihan vallašša ta valmis vaikka käsiksi mänömäh varattavah kera.

No onnekši paikalla tultih pelaštajat, piäsimä elävinä täštäki šeikašta. Köynähällä luatima uuvveštah tulet ta šaima rauhašša šyyvvä šyntymäpäivätorttuo. Van’an mukah šemmoista šyntymäpäivyä hänellä ei tule tottaše ikinä, ka koulušša hiän šiitä ei kerro, šentäh kun kuiteski ei ušota.

Jäleštä päin šaima tietyä, jotta ne kontiet oltih puolekši kešuja, šentäh kun eräš “luonnon yštävä” oli kašvattan heitä omašša karšinaššah. Še šuurempaini, ketä myö kuvittelima ensin pikkaraisien muamokši, oli heijän vanhempi veikko. Šemmosešta “luonnon rakkahuošta” še ukko kuulemma oli myöhempäh pantu suutuh.

Čenan matka esituattojen kotikonnuilla on jiänyn kačo mieleh ta on nyt mitä muissella, vaikka talonšijua ta muuta tärkietä emmä ni joutan eččimäh. No jošpa toisella kertua, hyvät kuivajärveläiset heimolaiset!

Šanat: mössikontie – nallekarhu / kukkaista – lelua / yšäššä – sylissä / unitovarissakši šijah – unikaveriksi vuoteeseen / ukotit – joudut, satut / varačču – pelkuri, arka / urhakka – rohkea, urhea / elošija – asuinpaikka / pohjatel’l’o – veneen pohjaritilä / “šuoritetah” – “puetaan”, varustellaan / matkoveh – matkue / šuorisima keittyä torttučäijyt – aioimme keittää kakkuteet / kakši potruškua – kaksi ystävätärtä / älvisteliytymä – pällistelimme, töllistelimme / oravaista – punikkitattia / kiiristelöy – tuijottaa / kiikallah – kallellaan / krivat – tatit / kuinnih – jotenkin / viirotetah –vaanivat, vahtivat / hoš kuin – vaikka kuinka / mečänmuurninkiäntäjä – metsännurinkääntäjä (karhusta) / varattava – pelottava, pelättävä / ropivo – rovio / varajau – pelkää / kakkara – ohukainen / puitto – niin kuin / karšinaššah – kellarissaan / pantu suutuh – haastettu oikeuteen / heimolaiset – sukulaiset.

Kuva: Tuula Huovinen. Čenan matkoveh čäijyllä.
Kuva jutun konteista: https://uutiscuppu.karjalansivistysseura.fi/olgan-cuppuni-kuhmosta-loytynyt-kontien-orpopentu-ei-ni-ole-pena-vain-aina-35-kiloni-pikkaraini-juuvva-lippou-maijonvastikehta/

Lue nämäkin:

Suurustu suuh, mieldy piäh

Suurustu suuh, mieldy piäh

Kohtuine naine täytty vägie vuotti, konzu lapsi syndyy. Synnytykseh varustuttih jo ennepäi, sihgi niškoi rahvahan keskes oldih tietyt omaluaduzet tavat. Nämmii taboi tiettih da novvettih enimyten akat: enzimäzikse n’ababuabo da suguh kuulujat naizet da susiedat....

Peša Ruočin paginoi: A, kuulehai sinä, neičykkäne

Peša Ruočin paginoi: A, kuulehai sinä, neičykkäne

Ku myö, karjalazet, jouvvuimmo lähtemäh evakkoh, saimmo nähtä monenluadustu vastahottamistu. Vastahottajis oza oli hyvii ihmizii, oza vähembän hyvii. (Pahoi ihmizii taki Suomes ei ni ole.) Vai oldihbo vastahottajat kedä täh, myö panimmo merkil, što meidy ei ni oldu...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.