Piäkuva: Vasselei Rohkimainen Muhahuš-netälinloppuo viettämäššä, Oulu, talvikuu 2023. Kuva: Olga Karlova
Männä talvikuušša milma lykyšti tuttavuštuo šuureh ”karjalaiseh starikkah” Vasselei Rohkimaiseh, kumpani on šyntyn vuotena 1935 Pistojärven Šuvannon kyläššä rajantakasešša Vienan Karjalašša.
Pohjois-Viena-šeura oli pitämäššä Muhahuš-netälinloppuleirie, ta šiinä kačo šaima olla kielikylyššä ihan perehittäin kakši šomua päivyä Roštuon alla. Yhtehistä programmua oli äijä, ka ylen himotti pakauttua Vasseleita erikseh, vet harvaseh tulou moista kullankarvaista tietäjyä vaštah. Šiinä šiitä kaffittelun aikah pissin iänitallentimen piällä ta pakasima šitä tätä toista.
Rissintä- ta nimišeikat
”Mie olen Tanilaisen Iivanan Muarien poika”, kaunehešti esitti eččieh Vasselei Rohkimainen, kumpani virallisien paperien mukah on Ville-nimen kantaja. Vasselei, Vašeli(e) oli ylehini nimi karjalaisien kešen. Ämmöt ne rissittih punukkua Vasseleiksi. Ka konša ”ruočit” tultih kyläh, heilä pappi oli matašša. Ni šiitä kaššettih luterilaisekši ta nimiki pantih šuomelaini, Ville. Ka ei šiinä vielä kaikki hyvä.
Šovan aikana Šuomen puolella jouvuttuo Vasselei-Ville oli uuvveštah rissitty pravoslaunoih vieroh, konša šuomelaini ortodoksipappi tuli karjalaisie lapšie tiijuštamah. Ka kun nämä voinanaikaset rissintäpaperit oli kavotettu, ni 17-vuotini priha Rohkimaisen Vasselei oli tuaššen kerran kaššettu Oulun linnan ryhjäššä olijašša ortodoksipapin toimissošša. Nelläh kertah on rissitty, nellällä vejellä kaššettu. ”Totta mie taivahah piäsen”, muhahtuan virkko pakauteltavana olija šuutkaliekaš Vasselei.
Šuvannošša piettih poruo
Šuvannošša oli 29 taluo. Vasselein tuattol’ua kučuttih kyläššä Tanilaisen Iivanan talokši. ”Tanilašša ei nikonša väki mäne yli viijen”, juohatti Vasselei muamoh šanat. Konša Vasselei šynty kuuvvennekši pereheh, ni heijän ämmö kuoli šiitä.
Vasselein muistamua kylän kolhosissa oli kakši tuhatta poruo. Ei ollun raja-aitua, ta porothan ne juoštih puoleh ta toiseh. Šuomelaiset otettih ičelläh karjalaisie poroja tai karjalaisetki ei jiäty jälkeh, otettih ”korvaukšekši” Šuomen puolelta tullusie pororaiskoja. Poromerkitki leikattih uuvvet poroloilla korvih.
Toičči porot leikkai hukka. Hukat ollah verenhimoset, hoš ei ni šyötäis, ka šortua voijah poruo tukuttainki. Šuvannon Pistojoven yläpuolella, kymmenen kilometrin piäššä, oli Hukkajärvi, ni šiinä hukkoveh leikattih nelläkymmentä poruo.
Vasselein muamo oli kolhosissa poronhiihtajana ta kerran hiän toi hukan šortaman poron vašan kotih. Šiitä poron vašašta pojalla tuli hyvä tovarissa. Vasselei anto šillä leipyä, ta pirtissäki še vaša kävi ta pojan šänkyhki šai tulla. Koirie še poron vaša ei varannun, koparallaki šuatto vaštah panna. Juakko-nimellä še Vasselein poro käveli.
Šuuren voinan aika
Konša šuuri voina puhkei, Vasselein pereh oli Šuarijärvellä kalua pyytämäššä. Kalamatalta myöššyttyö kylä oli jo tyhjä, rahvaš puattih. Lentokoneh lenteli, ”kuin räkkä korvanjuurešša inisi”. Lehmät tultih mečäštä lypšyh, ta koko karja juoksi hiän luo, kun šai vainun heistä. Lehmät ammuttih keroset kahallah ta koirat ulvottih, puitto tiijettih, jotta hyvin pahua on rotiutun.
Toisena päivänä šotilahat issuttih hyväššä tötteröššä koulun pihašša, koulu ta šeimi oltih yheššä. Hyö oli niätšen ryöššetty kylänkauppa ta juotu šiitä viinat. Vasselein muamo tiijušti, jotta mihi šuati hyö šuoritah männä. Šotilahat vaššattih: ”Uraalille!”. Muamo šiih kummekši: ”Tiijättäkö työ, kuin äijä matkua šinne on?”
Kahen päivän piäštä kyläläiset myöššyttih Šuvantoh ta kolme vuotta vielä šuatih elyä omašša kyläššä. Ka šiitä lopulta tuli lähtö. Puolet eläjistä kuitenkis jiätih, ei tahottu koistah nikunne lekahtua. Vasselein muamolla eli veikko Šuomešša, hiän kučču tulomah. Ta niin hyö lähettih, aštumalla Ouluh šuaten, kolmešatua kilometrie. Šiinä oli heposet tai lehmät. Oulušta šiitä hiät junah pantih ta Kuopioh, šielä Alapitkän luakerissa puoli vuotta oltih. Valvontakomiisi oli käynyn ta rahvašta šiitä Venyähellä työnnettih. Ka Vasselein pereh piäsi jälelläh Ouluh.
– Vasselein starina jatkuu tulijašša Olgan čuppusešša.
Šanavakkani: talvikuu – joulukuu, minua lykyšti – minua onnisti, starikka – iäkäs mies, netälinloppu – viikonloppu, kielikylyššä – kielikylvyssä, himotti pakauttua – halutti haastatella, vet harvaseh – harvoinhan, kullankarvaista tietäjyä – mainiota taitajaa, pakasima – keskustelimme, ämmöt rissittih – mummot kastoivat, punukkua – lapsenlasta, ”ruočit” – suomalaisista, pravoslaunoih vieroh – ortodoksiuskontoon, voinanaikaset rissintäpaperit – sodanaikaiset kastetodistukset, priha – nuori mies, Oulun linnan ryhjäššä – Oulun kaupungin keskustassa, muhahtuan – hymähtäen, šuutkaliekaš – leikkisä, tuattol’ua – isän taloa, nikonša – milloinkaan, hoš – vaikka, leikata=šortua – kaataa, tappaa, hukkoveh – hukkalauma, hyvä tovarissa – hyvä ystävä, ei varannun – ei pelännyt, kopara – poron sorkka, myöššyttyö – palattua, räkkä – sääski, puitto – ikään kuin, on rotiutun – on tapahtunut, tötteröššä – hutikka, humala, šuoritah männä – meinaavat mennä, koistah – kotoaan, nikunne – mihinkään, lekahtua – liikahtaa, aštumalla – jalkaisin, jälelläh – takaisin.
Teksti ta kuva: Olga Karlova
