Piäkuva: Aisačilli, kumpasen Vasselei toi kerallah Muhahukšen lapšilla ilokši. Kuva: Olga Karlova
Jatan starinua, kumpasen šain kuulla Vasseleilta häntä pakautelleššani Oulušša talvikuušša 2023.
Omalta muamolta kuultuo
Oli ilo huomata, jotta lapšilla järješšetty Muhahuš-kielikylyleiri keräsi kaikenikäistä rahvašta. Vasselei Rohkimainen oli še vanhin. Tuttavuššunta-kieliharjotukšen aikana Vasselei šai vesselän Vasselei-vavarno-nimen (miušta ičeštäni tuli šiksi netälinlopukši Olga-očkat). Lapšet ta aikuhiset yheššä eläyvyttih rooliloih karjalakši.
Vasseleilla oli matašša aisačilli, kumpasen hiän oli oštan konšaki jarmankalta. Čilli ylen kaunehešti čilasi kaikkien lauluas’s’a Čilliset-roštuonlauluo. Lapšet šuatih nähä omin šilmin, mimmoni on še heposen aisah šivottava kelloni. Ta vieläi šoittua čillie čillitettih.
Toi Vasselei mataššah ni lauluo ta muuta kallista tietuo, kumpasie hiän oli kuullun ta perin omalta karjalaiselta Muarie-muamoltah ta kumpaset pisytäh hänen muississa aina. Tämmöset kallehuiset kuletah Vasselein moisien tietäjien keralla jälkipolviloilla juattavakši. Vasselei laulo yhen tuutilaulun telefonikamerah ta šentäh työ, kallehet kuuntelijat, voitta šitä kuulla tiälä čuppuseššaki.
Muamon laulaman uinotušlaulun Vasselei kuuli myöhempäh ni hietajärveläiseltä Jušši Huoviselta.
Vasselei Rohkimaisen ”muamo-rukka” oli hyvä iänelläitkijä ta loiččujen lukija, hänellä oli äijä tietohuisie ta opaššukšie, kumpaset poika pani mieleh ta kirjutti talteh. Konša jo Šuomešša elyässä heilä kostih tuli ketänih paikallisie, ni ne kummekšittih muamon starinoimisie ta kačottih häneh kuin mih juštih ”plašennoih akkah”. Ka sussietana oli ni karjalaisie, yksi pereh oli Šuojärveltä päin, niin heijän kera oli ”oma kieli”. Lapšetki paistih mielelläh keškenäh karjalakši.
”Myö konša Šuvannošša kukaistelima…” – Vasselei rupei muistelomah, kuin lapšet peittosillah oltih. ”Kun peittuo valittih, čurkallah ensin oltih. Čurkka oli eččijä.” Muhahtuan Vasselei šaneli peittosillahruventalukuo. Še mänöy näin (onnakko mieki ruohin tämän lukie):
Outi pouti ponkallah,
liävän ovi lonkallah.
Timi tuli tiukukšissa:
Anna Outi loukkuo.
En voi antua,
kun jalan veti koukkuh.
Nakruan Vasselei lisäsi, jotta hyö lapšena toven totta tämmöistä šuutkakši luvettih.
Vasselein muistih Karjalašša oli vähäni kiärmehie, ka kumminki matolukuni oli. Mavon šynty -luku luvettih jotta:
Mato mušta muanalani,
toukka tuomen karvallini,
läpi mättähän mänijä,
puunjuuren pujottelija,
lahokannon kaivelija.
Piä on tehty pataranista,
šilmät liinan šiemenistä.
Ken šiut kulošta nošti,
heinäjuurešta herätti?
Kyllä mie šukusi tiijän,
tiijän vallan vanhempasi.
Šyöjätär vesillä šylki,
alallaš rannoilla ajeli,
päivä paisto pehmiekši,
vesi pitäkši vejälti.
Kuin kovin košettelet,
niin kovin korjuauki.
Kun mato n’okkai, ni piti loičunnan lisäkši šuošta šammalta ottua ta panna puromakohtah. Šiitä vieläi kiärie, jotta veri ei kiertäis. Šiitä veičči kuumennettih ta šillä luajittih huava, jotta myrkkyveri piäsis pois.
Tanilaisen Iivanan Muarien tiijot eletäh Vasselein tahtona jakua niitä ielläh toisilla. Yksi muamolta kuultuloista opaššukšista mänöy näin:
Elkäh ken Manalla mänkäh,
hyvän tunnon Tuonelaha.
Ken emonša unohtavi,
muamonša mašentavi.
Manalašša on malto makšo,
kova košto Tuonelašša,
emonša unohtajalla,
muamonša mašentajalla.
Manalan tyttäret turutah,
Tuonen tyttäret riijelläh,
kuin šie emosi unohit,
vallan valtavanhempasi.
Karjalaisessa pereheššä muamuo luvušša piettih. Šemmoni oli elokšen opaššuš, šen mukah Vasseleiki on elän täh šuaten.
Vasselein starinan alkuošan voit lukie ta kuunnella täššä.
Šanavakkani: jatan starinua – jatkan juttua, kumpasen – jonka, pakautelleššani – haastatellessani, vesselän – hauskan, vavarno – vadelma, netälinlopukši – viikonlopuksi, očkat – silmälasit, aisačilli – aisakello, jarmankka – markkinat, Čilliset-roštuonlauluo – Kulkuset-joululaulua, šoittua čillitettih – soitettiin kelloa, muamoltah – äidiltään, ketänih – jotakuta, plašennoi – hullu, sussieta – naapuri, kukaistelima – leikimme, muhahtuan – hymähtäen, ruohin – uskallan, šuutkaksi – nauruksi, leikiksi, mato n’okkai – käärme puri, luvušša piettih – pidettiin arvossa, opaššuš – oppi, ohje, neuvo.
Teksti, kuva ta video: Olga Karlova
