#karjalankielielay
#karjalankielennedali

Kuuntele artikkeli luettuna:

 

Pirjo Schwarz: Hietarven čiäräni

– Terveh čikkosein! Himottais pakautella šilma karjalan kielen netälie vaššen. Voitko enšimen kertuo ičeštä? Ken ta mistä päin olet? Missä nämä kyšymykšet šiuta nyt tavotellah?

– Olen Pirjo Schwarz, ent. Huovini kuuvvennešša polvešša, šyntyn Hietarven vienalaiskyläššä kevyällä 1947. Koulunkäynnin alotin šeičenvuotisena Kuivarven čupissetušša kanšakoulušša, koulu oli Domna Huovisen talošša. Šuomuššalmen kunnallisen keškikoulun ta Ämmänšuaren lukijon jälkeh šykyšyllä 1967 mänin Turun yliopistoh opaštumah. Miun piäaineh oli germanini filologija, toiset ylehini kirjallisuštieto ta kašvatušoppi.

Opintovuatimukših kuulu männä harjottelomah käytännön kieltä ta niin matkasin Šakšah Pohjanmeren Syltin šuarella olovah Kampenih. Tuttavuššuin šielä miun tulovah ukkoh Peterih ta mänin miehellä vuotena 1970. Šuoritin yliopissošša humanistisien tietojen kanditatin tutkinnon ta muutin Šakšah. Mänin šielä Hampurin yliopistoh, ainehie oltih slavilaini ta germanini filologija ta himotti ottua vielä šuomelais-ugrilaisen kielitiijon.

Šynty kakši lašta, poika Markku ta tyttö Natalie. Ei ollun helppuo käyvä luventoloilla ta perehtä hoitua. Rupesin pitämäh šuomen kurššie Norderstedtin rahvahanopissošša ta pijin enšimmäisen tunnin, kun Markulla oli nellä netälie. Elimä šilloin Norderstedtissa. Šiitä šuaten olen niitä kurššija iltasella pitän ta ensi vuuuvven alušša šiitä tulou 50 vuotta. Ei niitä ošallištujie äijyä ole, šuomi on eksottini kieli, ta karjala vielä enämmän.

Pyrin Hampurin suutuh tulkiksi ta kiäntäjäkši, piäsin vuotena 1984. Harvakšeltah šuomelaisie joutuu oikevuon käsih, no kuiteiski erähičči on.

Nykyjäh elämmä ukon kera kahen, vuuvvešta 1982 šuaten Henstedt-Ulzburgissa, n. 16 km Hampurin rajašta, ta tiältä koista šiun kyšymykšet miuta nyt tavotellah.

– Šiun lapšuš vienalaisešša Hietajärveššä, mimmoni še oli? Mi on jiänyn mieleheš?

– Elämä Hietajärveššä oli prostoita. Šovan jälkeh kylä rakenti uutta elämyä. Talot piti rakentua uuvveštah, šovašša kaikki oli poltettu. Entisie vienalaismallisie taloja ei šuanun enämpi luatie, muitein ei šuanun avuššukšie, ta nehän oltih tarpehellisie. Miun tuaton pereh oli evakošta tultuo ensin rakentan kylyn ta šiitä talon.

Miun šynnyttyö tuatto ta muamo rakennettih pienen talon ičelläh alemmaš, ta šiitä perettih mečäštä peltuo ta piettih pientä karjua. Šähkyö ei ollun, miun ämmöki mäni palavan pärehen kera liäväh. Myöhempäh mieki šytytin Tilley-lamppuo, še palo kirkkahašti.

Tietä ei ollun Kuivajärveh. Šinne oli kolme kilometrie matkua ta kolme vetistä šuota ylitettävä poikkitelaista šiltua pitin. Mieki vajosin erähičči pikkušuoh, šiihi, mihi Europeukšenki šanotah kirvottanuon omat muistihpanot. Tiätinkä šai miut ylöšvejettyö.

Muantie Kuivarveh valmištu 1956. Mieki olin matašša yksikkyö makšamašša ta hyväsešti keräsin kivie muantieltä. Vain kun še isäntä tuli kaččomah, milma niin čuipotutti ta jäin vain šeisuo töllöttämäh. Muut vain šitä ahkerammin kivie heiteltih. Kun tuli palkanmakšun aika, še šano, jotta mie en šua palkkua, kun en ole ruatan työtä, muut šuatih. Milma itetti.

Muissan miun lapšutta lämmöllä. Šain olla pieneštä šuaten matašša kaikešša ruavošša, käyvä kalašša ta marjašša, kešällä šuoniityllä heinällä. Ihmettelen nyt tiälä, mitein vanhemmat tyhjäštä niin äijän aikah šuatih.

– Konša šie hokšait, jotta šiun kotikylä, kylöveh, nuapurit, pereh ollah kieleltäh ta kulttuuriltah “omačottasie” toisih Kainuušša olijih verrattuloina?

– Ennen kouluh mänyö pakasima vain karjalua, koulušša vain šuomie piti puhuo. En kuitenkana tietän kylän erikoisluatuo. Kaikkienhan piti opaštuo kirjakieltä ta Šuomeššahan on äijän murtehie. Halusin oppie vierahie kielie.

1970-luvulla alettih enämpi paissa vienalaisuošta, Kuivajärveššä pijettih kešällä pruasnikkoja, rakennettih Domnan pirtti, yritettih elvyttyä karjalan kieltä Kuhmošša ta Šuomuššalmella, vienalaisuš eli uutta renesanssie. Tuatto luati kantelehie, laulo runolauluo, šielä harjoteltih näytelmyä Vienankarjalaiset hiät.

Hampurissa šuomelais-ugrilaisešša šeminarissa opin äijän muista šuomelaisišta kielistä. Helmi ta Pertti Virtarannat käytih šielä. Kävin Kööpenhaminašša Virtarannan šuomen kurššilla. Ta niise, jotta elin tiälä ulkomailla šuomi tuli hyvin tärkiekši. Kuottelin šuomen kurššiloilla tuuvva šitä esih, jotta hyö šuatais tietuo Šuomesta ta šen kulttuurista, tietuo kieleštä ta šen šukukielistä.

Luatima yheššä aina kurššin lopukši ennein Roštuota šuomelaisen joulustolan. Erähičči pitimä vienalaisen illan, sriäppimä kalittua, kakkarua, potakkašankie ta luatima muuta himokašta. Šemmoset illačut otettih mielelläh vaštah.

Karjalaisuš merkiččöy miula kotie, kaikkie šitä, mitä muamo ta tuatto ruattih. Miun muamo oli hyvä sriäppimäh piirakkua ta šankie, vaikka oli kainuulaini. Matkuštima šinne, jotta lapšetki šäilytettäis yhtevyš ämmöh ta ukkoh ta miun kotimuah.

– Olemma tuttavuštun šiun keralla vienankarjalan kielikurššiloilla kešällä 2017 Vuokkiniemeššä. Ihaššuin ta šamalla ni kummaštelin, jotta kuin inehmini on niin hyvin šuattan pityä tallešša omua karjalan kielineruo ta rahvahan perintehie. Mi on pitän šiun vienalaisutta eläväisenä? Onko šemmosie aijan kotvasie, konša karjalan kieli šiušša puitto virkuois?

– Pieneštä šuaten šain kaččuo rajua. Oli rajankaččojie ta ihmettelijie. Oli ykši šuunta, mihi ei šuanun männä. Ämmö kerto kuin kaikki šinne rajan tua Niskajärveh jiätih, tuatto ta muamo, čikot ta velli. Hiän tunsi ikävyä. Halusin kerran nähä šen toisenki puolen.

Olin kyllä šuanun käyvä Šolovečkissa, vuotena 2010. Olin Kuusamošša Tie Vienah-simposiumissa ta šen jälkeh oli järješšetty matka šinne. Olima luken Hampurissa seminarissa Solženicinin Ivan Denisovičin päivyä. Himotti nähä rajantakaistaki puolta.

Ta šiitä tuli miula mahollisuš käyvä vienankarjalan kurššiloilla Vuokkiniemeh. Olin kaikičči šitä halunnun. Še oli ikimuistoni matka ta olen ylen kiitollini kaikešta opaššukšešta ta opaštajista, šiušta Olga čikkosein ta Valentinašta. Huomasin, mitein mie hyvin ymmärsin kaikkie inehmisie šielä. Kuin oisin hiät ijät ajat tunten. Onnakko lienöy še karjalaini šielu, mi miušša eläy? Olen kiitollini Sirpalla, kun otti miut kyytih.

– Tänä vuotena karjalan kielen netälin teemana ollah karjalan armahat šanat. Olet iče kirjuttan čiäräni-šanašta, kumpani merkiččöy tervapiäčkyistä Hietarven kotimurteheššaš. Hyväččäini ta harvinaini löyvöš, passipoičen kirjuttamua ta toisilla tietuo jakamua!

Karjalan kieli kehittyy ta uuvvistuu, kieli šuapi äijä uutta šanua. Ollouko šiula mitä uutta armašta šanua vienankarjalakši tullun käyttöh?

Ylen ihaššuin šiun šanah satu, meilä puutarha, piha. Ajattelin, mitein kaunis šana. Meilähän satu merkiččöy starinua. Hokšain šiitä jälešti, jotta še tulou venyähän šanašta ‘sad’. En ollun ennein kuullun, kaunis šana. Ta opin tuaš uutta, kun kävelin pal’l’ahin jaloin heiniköššä ta ukkovarvašta alko polttua. Kačoin, še oli čiilahaini, ylen mukava šana polttijaisella, nokkosella.

– Jälkimmäini kyšymyš. Mitein kielitietohuisie vois šäilyttyä, jotta niitä ei unohtais?

– Miušta pitäy olla ennen kaikkie tiijonhimoni, opičča ta šäilyttyä ilo uuvven oppimisešša koko elämän ajan. Kaččuo, missä on uuši šana ta pištyä še mieleheš ta kaččuo, mitä ne šanat merkitäh. Niitä tulou kaiken aikua. Varšinki kun vanhenou unohtau vielä helpoimmin. Miula on ollun hyvä, kun olen joka kešä voinun matata Šuomeh, nähä vanhemmat ta pityä yhtehyttä niin pitkäh kuni elettih. Hyö ušein šoitettih, lähetettih kirjua, lehtiartikkelie. Ei šua tulla šemmoista aikua, kuin miun ämmö šai kokie. Ta šemmoista, jotta omua kieltä pitäy hävetä. Pitäy šuvaita kaikkie kielie. Ne rikaššutetah elämyä.

Passipo šuuri šiula pakauttelušta!
Hyvyä karjalan kielen netälie!