Kuuntele artikkeli luettuna:
Roštuota vaššen luven teilä, hyvät Olgan čuppusen lukijat ta kuuntelijat, palasen Šuomen kanšalliskirjailijan Aleksis Kiven Šeiččemen velleštä -romanista. Tekstissä šanellah, kuin vellekšet piettih Roštuon pruasniekkua.
Vienankarjalakši, olkua hyvät.
Šeiččemen vellekšen roštuonilta Impivuarašša
“On roštuon ilta. Luati šuven, harmuat pilvet peittäy taivahan ta vašta tullut lumi peittäy vuarat ta notkot. Kuuluu mečäštä hil’l’ani kohineh, tetri illaistau urpasešša koivušša, purkulinnut parvellah rušapašša pihjalašša, ta harakka, männikön luonnokaš neičyt, kantelou varpua tulijan pešän aluššakši. Niin pökšäraisašša kuin vorssašša vorčašša on iluo ta rauhua, šamoten ni vellekšien pirtissä Impivuaran aholla. Oven pihapuolella niät olkitukun, kumpasen Valko on vetän Viertolan pohattol’ašta roštuon kunnivokši pirtin lattiella. Ei tottaše vellekšet tiäläkänä unahtan roštuo-olkien kahinua, mi oli ihalin muisto lapšuon aijoista.
Ka pirtistä kuuluu löylyn kohineh kiukuan palavilta kivilöiltä ta pehmeččäisien vaštojen röpšeh. Otetah nyt vellekšet äkiet roštuon kylvennät. Ta kun jälkimöiten palavan puahuttaja löylytyš oli lopetettu, šolahettih hyö alaš, šuoriuvuttih ta istuuvuttih levähtämäh palkehilla, kumpaset skammien tilah oli ašetettu pitin šeinie. Šiinä hyö issuttih, puhkuttuan ta valuttuan hikie. Liehuja päre valotti pirttie; Valko šoimeštah kračutti kakrua, šentäh kun oli muissettu hänenki roštuo; n’ukkuon ta haikotellen istu orrellah kukko; Killi ta Kiiski, leuvat käpälilläh, muattih läššä kiukuata, ta Juhanin polvilla kesryäli entini Jukolan vanha, vesiharmua kišša.”
Kiäntän Olga Karlova
Toivotan teilä rauhallista Roštuota ta ošakašta Uutta vuotta!
Kuva: Eeva Ryynäsen Vellekšet Hiijenkivellä -puuvessoš, Paaterissa 2021.
