Kuuntele artikkeli luettuna:
Talvikuun 13. päivä 2019. Hyppyän Jovenšuušša autobussah, kumpani matkuau kohti Ouluo. Miun pitäy jiähä matan varrella Paltamon Miešlahteh. Ieššä on intensiivini vienankarjalan netälinloppu Kainuun Opissošša ta mie olen šielä kielikurššin opaštajana. Ei šua ni uškuo, kuin miun šyväin läpättäy enšimmäistä kertua Miešlahteh matatešša.
Vašta pari netälie ennein matkua tokatin, jotta šamašša oppilaitokšešša vuosina 1941–42 oli ta eli miun ämmö Olga Lesonen. Ših palah mie olin tietän jo kotvanki aikua, jotta še neuvošto-opaštajien opettajaleiri oli ollun Miešlahti-nimiseššä paikašša, ka en ni vousu malttan yhistyö šitä ämmöni šovanaikuhiseh olenta- ta opaššuntakohtah. Šen leirin tarkotukšena oli šuaha kouluttua šuomelaiseh kanšakouluh kelpuajie opaštajie. Kurššilaisiksi oli kerätty karjalaisie ta vepšäläisie ympäri Neuvošto-Karjalua. Yksi heistä oli miun ämmö, muamoni muamo, Kivijärven kyläštä šyntysin olija Omelien Petrin Olga.
Männä šykyšynä vienankarjalan ta kulttuurin netälinlopun kurššie oli pietty Kainuun Opissošša jo toista lukuvuotta peräkkäh. Opaššušta oli tavan mukah kolme päivyä, piätinčäštä pyhähpäiväh šuaten. Kurššit šatuttih hyväh aikah, kun koronapiekkuriki oli vähäkši aikua vakautun. Opaštujie keräyty šeiččemen henkie: kolme heistä oli enneinki käynyn karjalan kielen kurššiloilla ta nellä tuli opaštumah enšimmäistä kertua. Vienanpakolaisien jälkeläisie oli enämmistö, ka ilahutti še, jotta joukkoh oli tullun ni toisie karjalaisie ta heijän heimolaisie. Opaštaja tuli ruatopaikallah oman arttelin keralla, ukkon’eh-lapšin’eh päivin’eh.
Tuttavuššunnat kašvetah ta niijen kautti šuavut tiijot ta kokemukšet vain luajetah. Varšinaisien opaššuštuntijen lisäkši šaima äijän paissa ta tuttavuštua toini toiseh muitenki, kun šöimä ta yöpymä kaikin šamašša paikašša. Šuovatta oli kylypäivä, kun ni pitäyki olla. Kylyn jälkeh pitimä opaštujien kera pikkaraiset illanistujaiset piisitulen valošša opisson vanhašša pirtissä. Ketä myö karjalan kurššilaiset olemma, mittyön tuulen puhaltamana ta mielen työntämänä keräyvymmä yhteh ta čukellamma oman kielen kaunehuoh?
Eija on poikkoi pensijalla olija naini, kumpani kerkiey opaštuo monella kieli- ta liikuntakurššilla ta äijän aikua viettäy punukkojeh kera. Hiän mielelläh lukou Vienan Karjalua kuvuajua kirjallisutta. Eija on tiijuštan vienalaisen ämmön elämän taipalehta ta šuanun talteh äijän heimokuntah istorijašta kertojua tietuo. Ämmö eli Mamma oli hänellä oikein tärkie ihmini, šiltani kaikkeh karjalaiseh. Mamma oli joutun äijän tirppamah keštyäkšeh šuuret vaššukšet ta kor’at, mit toini toisen peräh oli tavoteltu häntä. Kotikylä Kiimaisjärvi oli jätettävä, pakolaisleirin ta šovan pahuot elettävä, omat lapšetki piti vierahien hoitoh hyväoloseh Ruoččih antua, luopumista ta tirppamista riitti. Eijan lapšenmuistih ämmö oli myötähäš voivotellun: “Hospoti pomilui! A tiäl vierahal mual olemma!”.
Intensiivinetälinloppu oli Eijašta mukava ta lämminhenkini šukukanšan kerähmöini, niin kuin olis piäššyn läššempyä juurija ta muamojen šukupolvien ket’t’uo. Kieleštä šai uutta tietuo, karjalan kieli koškou šiämie. Eija toivou, jotta kurššiloilla lisäkši paistais esim. karjalaisien ruokaperintehistä, käsitöistä tai luvettais runoja.
Virva ta Anni ollah täti ta vellentytär. Hyö on piäšty karjalan kielen kurššiloilla enšimmäistä kertua. Heijän muamo ta ämmö täyttäy kešällä 86 vuotta ta heilä on šuuri tahto onnitella karjalaista mammuah kurššien aikana karjalakši kiännetyllä Muamon šyntymäpäivä -laululla. Kurššilaisien šanelomat tarinat vienalaisien ošašta Šuomen muašša on šuatu kyynälehtimäh, šentäh ne on niin verekšet ni heijänki rajakarjalaisešša pereheššä.
Kurššilla kaikki oli uutta, šentäh kun aiempaisie košketukšie karjalan kieleh melkeinpä ei ollun, vain muutomat šanat oltih tuttavat, niitä hyö on kuultu mammaltah. Opaššukšen vauhti ei ollun liika rutto, šai pisyö mukana ta ottua kielias’s’at omakši. Piälimmäisekši mieleh jäi kurššilla kuunneltu musiikki, liijaten Loimolan Voiman pajot.
Matti on ollun vienankarjalan kurššiloilla ušiemman kerran konša opaštujana, a konša ni kost’ana tuttavie ta heimolaisie šepyämäh käymäššä. Miešlahti on miehellä armaš paikka, šentäh hiän on kašvan tiälä ta käynyn koulut. Opissolla eleli šilloin parikymmentä lašta, niin jotta kaverie riitti. Matti muistelou, jotta vienankarjalan ta kulttuurin kešäkurššit piettih kerran Kainuun Opissošša vuotena 1994 ta hiän oli šilloinki mukana. Ne oli niitä enšimmäisie kurššie, kun karjalan kieltä ruvettih normittamah ta kehittämäh kirjakieltä.
Matin tuatto oli kanšanopisson opettajana Miešlahešša. Hiän on šyntysin Vuokkiniemeštä ta jatkošovan vuosina nuorena prihana joutun jättämäh oman kotikylän. Neuvošto-Karjalah oli jiänyn vanhempi Santra-čikko, Matin täti, kumpani šattuma kun šattuma kävi pakolaisena kouluo šamasešša Miešlahešša heimošotien huimah aikah.
Karjalan kieli on Matin muamonkieli ihan virallisešti Šuomen väještönrekisterih merkittynä. Kielikylpynä on ollun Vuokkiniemen kylä, missä mieš on viettän kymmenie kešie rajojen avattuo perestroikan jälkesinä vuosina. Matin mieleštä vienankarjalan kurššiloilla yksi parašta on oltu retket ta tuttavuštumini vienalaiseh kulttuurih ta rahvahah.
Marja on ikäh ruatan šuomen ta venäjän kielen opaštajana. Lukijošša opaštuos’s’a hiän šilmät pyörienä kaččo Liisa Hovimiehen ohjuamie kinoja, missä Pertti Virtaranta pakautteli karjalaista rahvašta ta missä kuvattih karjalaisen kylän elošta. Hänen kiinnoššukšeh karjalaisuoh ta eriten vienalaisuoh on vaikuttan naisen šukulaini Vienan Jyvyälahešta. Hyväšiämisen ta pakasijan vienalaismušikan kieli ta starinat ihaššuttih Marjan mieltä ta hiän rupesi enämmän ta enämmän tiijuštamah Vienan kulttuurista, kieleštä ta ihmisistä. Karjalan kieli on puitto sije šuomelaisen ta venäläisen kulttuurin välillä.
Marjan mieleštä karjalan kieltä on mukava opaštuo, šentäh šiinä on niin äijän šamua kuin šuomen kieleššä, no šamalla ni eroja on väki tukku. Ne šuahah toičči opaštujua ihmettelömäh, jotta čuutuo kaunista! Kielen opaštajana ollešša Marja on huomannun, jotta hänen karjalan kielen opaštajan opaššuštapa ta -stiil’a ollah šamanmoiset kuin ni hänellä ičelläh.
Mika on kašvan ta elän Kainuušša, kunne hänen pravovanhemmat tultih pakolaisina vuotena 1922. Hänen ukon, tuaton tuaton, šanallini perintö eläy melko lujana punukan muississa. Kurššin aikua šai huomata, kuin ne vienan šanat ta viisahuot oli vilaheltu Mikan muissuttamua.
Mika šoittau kitarua ta hänen bändin Dorojeff-nimeššä on juohatušta šiih, mistä rannašta on tultu. Karjalan kielen kurššit oltih hänen elämäššäh enšimmäiset ta vaikka še oli melkoni harppauš uutta tietuo kohti, kurššien henki oli vällä ta kepie. Onnakko kyven karjalan kieltä kohti vain kašvau.
Sirpa on huolovaini opaštuja, voit šanuo, jotta vienankarjalan fani, aktiivini kielen käyttäjä ta etehpäin kaččoja. Jokapäiväseššä elämäššä karjalan kielellä tulou enämpäisen kirjuttua mitä paissa, kun niitä pakinakotvasie ei melkeinpä ole ollenkana.
– Mie tulen aina uuvveštah kurššiloilla, kun myö Šuomešša olemma niin hajallah pitin tätä muata. Voipi šanuo, jotta ylen harvašša on tilaisuukšie, kumpasissa piäšöy kuulomah ta pakajamah karjalakši. Kurššilla piäšöy tosissah kielikylpyh, kuuntelomah ta šiitä poimimah šanoja ta šanontoja, še kieli tulou eläväkši, še piäšöy uloš niistä kielioppikirjoista ta šanakirjoista. A mie tarvičen šen yhteisön ta gruppan, kumpasen keralla opaštuo, mie en šua ičekšeni luvettuo kielioppie, šen olen jo huomannun.
Sirpa pitäy tärkienä šen, jotta kurššien aikua kieliopaššukšen lisäkši on kotvasie, konša ihmiset šuahah šanella ičeštä ta omien perehien istorijašta, paissa muitenki mistänih teemoista, mit juuri šiinä tietyššä opaštujajoukošša nouššah ilmah.
– Näin kaikki opaštujat piäššäh elävän kielen ta kokemušperintehen piirih.
Ihmisillä on tärkie tuuvva näkyväkši oma henkimuailma, šanella, mitä on hänen šiämeššä ta elokšešša šemmoista, mi čuhuttelou omašta karjalaisuošta. Moni tietämättäh eččiy tapua, kuin olla nykyjäh karjalaini, šentäh hänen mieleštä on tärkie antua tilua tämmösillä pakinoilla. Sirpa on jo kahičči ollun kielikurššiloilla Miešlahešša.
–Kainuun Opiston kurššilla on hyvä, jotta šinne piäsöy tulomah monelta puolelta Šuomie, ta ne kurššit ollah hyvän mittasie kun monilla šopiu šemmoni netälinloppureissu helpošti. Opistolla on hyvät tilat ta kaikki šyömišet ta majotuš šamašša, jotta šinne on helppo tulla. Ruavošša olijat ihmiset ollah šielä niisi ylen mukavat.
Kainuun opisson opaššušpluaniloissa on pityä vienankarjalan intensiivi netälinloppukuršši enši šykyšynä uuvveštah. Tulkua vain terveh opaštumah Miešlahteh!
Kuva: Kainuun opisson vanha rakennuš v. 2019. Še oli käytöššä jatko-šovan aikua, konša Miešlahešša piettih neuvošto-opaštajien opettajaleirie. Olga-ämmön kirjasie vuuvvelta 1942, mit hiän oli kirjuttan Šuomeh 1920-luvulla joutunuilla šukulaisillah.