Petroskoissa ilmestyvä karjalankielinen Oma Mua -lehti vietti 30-vuotisjuhliaan kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Lehden toimituskunta julkaisi vuosipäivänsä kunniaksi juhlanumeron, joka ilmestyi 3. kesäkuuta. Koronapandemian vuoksi muut juhlallisuudet siirtyivät sosiaalisen median verkkoon.
Lehden ensimmäinen numero julkaistiin 8. kesäkuuta 30 vuotta sitten. Se ilmestyi Karjalan Työkansan Kommuunin 70-vuotispäivänä vuonna 1990. Samaan aikaan pidettiin ensimmäinen Karjalan rahvahan kerähmö Aunuksessa. Lehden perustamista ajoi erityisesti Karjalan Rahvahan liitto.
Lehden 30-vuotisjuhlanumerossa esiteltiin muun muassa toimituksen henkilöstö. Toimitukseen kuuluu kaikkiaan 12 henkeä, joista seitsemän työskentelee Petroskoissa ja kuusi eri puolilla Karjalan tasavaltaa. Verkossa julkaistussa videossa näytettiin lehden valmistuksen työvaiheet toimituksessa.
Vkontakte-sivullaan toimitus kiitti avustajiaan ja yhteistyökumppaneitaan kunniakirjoja jakaen. Lähes 30 kiitetyn joukossa olivat muun muassa Eeva-Kaisa Linna, Martti Penttonen ja Natalia Giloeva Suomesta.
Eri puolilta Karjalan tasavaltaa kiitoksen saajia olivat muun muassa Anni Vlasova, Olga Lehtinen, Galina Fedulova, Tatjana Romanova, Olga Nikitina, Vladimidr Ivanov, Nina Barmina, Raisa Remšujeva, Olga Melentjeva, Valentina Karakina ja Ivan Savin.
Juhlaviikko huipentui 8. kesäkuuta pidettyyn verkkotapahtumaan, jossa toimituksen henkilöstöä palkittiin. Tutkija ja toimittaja Valentina Mironovan pitämän juhlaluennon aiheena oli folkloristinen, etnograafinen ja elämänkerrallinen aineisto lehtiartikkelin perustana.
Mironova esitteli tunnin mittaisessa luennossaan venäjäksi Karjalan tiedekeskuksen Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutin tekemään aineistojen keruutyötä ja materiaalien
hyödyntämistä erilaisissa julkaisuissa. Verkkosivujen kautta aineistoja pääsevät hyödyntämään myös muut kuin instituutin omat tutkijat.
Karjalan tasavalta täytti sata vuotta samana päivänä 8. kesäkuuta. Komeat satavuotisjuhlat oli suunniteltu pidettäväksi Petroskoissa 5. syyskuuta. Tasavallan päämies Arthur Parfenčikov ilmoitti kuitenkin kesäkuun alussa, että juhlat on peruttu koronapandemian vuoksi. Hän kertoi, että säästyvät rahat käytetään sosiaalisten olojen parantamiseen tasavallassa.
Neuvostohallitus vahvisti 8. kesäkuuta 1920 asiakirjan Karjalan autonomisen alueen muodostamisesta. Sen nimeksi tuli Karjalan Työkansan Kommuuni. Se muutettiin vuonna 1923 Karjalan autonomiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi ja vuonna 1940 Karjalais-suomalaiseksi SNT:ksi. Vuosina 1956–1991 nimenä oli Karjalan ASNT. Nykyinen nimi Karjalan tasavalta otettiin käyttöön 13. marraskuuta vuonna 1991.
Karjalan Sivistysseuran puheenjohtajan, Eeva-Kaisa Linnan onnittelut 30-vuotiaalle:
Kirjoittanut: Aila-Liisa Laurila, Karjalan Heimo
Kuva: Oma Mua