Andilahan svuad’buitku omale muamale
Suuret passiboizet,
naine kalliz armoizeni,
Kaiken kazvindoinaigazis, hyvyizissy,
Kuijo ylen puaksuh kerdaizet (i),
Sarvunalaizin unuizin magavuttelid (i).
(Otettu hääitkus U. Konkka, P. Lukina, N. Onegina 1968 vuvvel Dessoilas F.M. Žitnikovaspäi).
Svuad’bu ammuzes aijas oli suurennu tapahtumannu nuoren neidizen da brihan elaijas. Paiči nuorii sidä täytty vägie vuotti kogo rodukundu, kogo kylä kuččumattah kerävyi svuad’bah da sidä vesselästi piettih nedälin luguh.
Kuldaine aigu
Tytöt da brihat ruvettih neijistämäh da brihastamah jo 14-16 vuodizinnu. Se heijän mieles oli elaijan parahannu aijannu. Pajolois da joigulois brihastandua sanottih “kuldaizekse ajakse”, libo “luadnoikse pajoaijakse”, libo “čomakse sulhaisaijakse”, libo “kadrilliaijakse”. Neijiständiä puaksumbah kuvatah svuad’buitkuvirret, se on “nuorukkaizet iloaigaizeni”, “nuorukkaizet vuakloaigaizeni”, “ihalmot igäizet”, “iz’umnoit igäzet”, “kaunehet igäzet”, “kuldazet igäzet”, “kullanpuhtahuon igäzet”. Elias Lönnrot Kalevalaeeposas kirjuttau täs aijas omah luaduh: “Valkie on kesäinen päivä, // neitinvalta valkeampi” (Kalevala, 1999. S. 71-72).
Nuoret tahtottih teriämbäh löydiä vastineh da puuttuo miehele da naimizih. Ei sudre sanottu: “Vesillä venosen mieli, tytön mieli miehoilah”. Ennevahnas 22-vuodistu tyttyö jo sanottih vahnakse, händy nagrettih da nimitettih vahnakse tytökse, vahnakse neičykäkse libo neizakakse libo isänpenkin istujakse libo harakan akakse. Nengomale tytöle sanottih, gu “kašša hartiella happanou” libo “kassu kadaine, perze pedäjäine”. Dai 25-vuodezeh naimattomah brihah kačottih pahal silmäl, gu häi aigoin aigah ei akkua ottanuh. Sidä kirruttih brihamiehekse, igäbrihakse. Toiči rahvahan suus sai kuulta, gu “Akatoi elos ku kellotoi lehmy”, “Akatoi elos ku löylytöi kyly”, “Аkatoi elos ku päčitöi perti”. Mies akattah buitegu ei ole tävvelline mies.
Tytöt da brihat ruvettih neijistämäh da brihastamah jo 14-16 vuodizinnu. Nuorii piästettih ruadolois, annettih aigu löydiä vastineh.
Karjalazis perehis annettih miehele dai naitettih ezmäi vahnembii tyttärii dai poigii. Ga toiči nuorembat ei voidu vuottua omua vuoruo. Sit sanottih, gu nuorembi velli libo sizär jätti vahnemban vellen libo sizären “čuurukaššalii kandamah”.
Neijiständän da brihastandan ruavonnu oli eččie ičelles pättävy sulhaine libo andilas. Jogahine tahtoi puuttuo parembah bohatembah taloih, sanottih, gu “parembi on mennä miehele pogostan puul migu meččykylän miehel”. Ga toiči kätty vastah ei voidu panna da mieldy myö tuli köyhän taloin neičykkäine libo briha.
Ei čomal rožal voidu syvvä
Andilahan čomus ei olluh edusijal, sanottih “Čomal rožal čupukkua ei pasteta” libo “Ei čomal rožal voidu syvvä, eigo tuhmal savie survota” libo “Kauneuves ei ole palkittu, eikä ruumuuves sakotettu”. Ga tuhmua yksikai ei tahtottu, sanottih: “D’ogahizel pidäy olla čoma” libo “Neidizii kačotah piälöi myö da brihoi jalgoi myö”. Kaunehus toiči oli tärgiembi maltuo olla koin emändänny: “Kaunis on kattila tulella, vaikka vettä kiehukohoon; kaunis on emäntä kotona, vaikka ilman istukkoon” libo “Čoma pidäy olla, päčil i šittukkah”. Kaunehuon periä puaksuh kylän brihat toravuttih. Sanottih, “Ken čoma, sit tora”, libo “Kaunehuon tähden on kylä kyndysilleh, miero varbasilleh” libo “Čoman rinnal čökittäy”. Kaunistu da nenäkästy tyttyö toiči nagrettih: “Älä kohise čomuttu”, “Čoma čupus, nenä n’upus”, “Čoma on silmien smuttii”.
Tytöl pidi olla leviet sileinahkazet ilmiet, valgiet tukat. Se pidi olla čoma kaččuo da kirmei jallal. Kuvas ollah Taari, Anni da Tomma, Uhut, 1915.
Oman kylän nuorižo nägi toine tostu ruavos. Primietittih da sanottih, gu sit on kačo neidine näbei, ruadau kui värtin vieröy”. Tytöl pidi maltua ruadua kaikkii kodiruadoloi. “Ei čomal rožal voidu syvvä, taboi tarvitah”, “Ei čomal rožal voidu syvvä, hot huonozel da juodazel”.
Erähät ebäiltih, maltaugo kaunis tyttö kois šeimie: “Ei kaunis kaskel jouvva, vereväine vierdämäh” libo “Ei čomii kattilah panna, eigo nägo äijän rua, kaunis kaskie polta”.
Vahnembil lapsien yhtehmenendy ennevahnas oli buitegu talohussobimus, pereh vuotti tytös uuttu ruadajua pereheh. A nuoret brihat vastinehtu eččijes kačottih, ongo häi boikoi, nerokas, ruadamah ravei, puhtasverine da čoma, gu rungu olis hyvä, iče terveh da verevy, tukat pitkät, tyttyö sidä parembua ni pie ei.
Bes’odah mennes piä vembeles
Ku tyttö rubei neijistämäh da briha brihastamah ‒ nägyi heijän sovis. Tavan mugah, brihat sivottih vyödälyksel vyön, pandih piäl žilietty da paikku kaglah. Konzu briha ezmäzen kerran iče kyndi pellon, häi pani jalgah kruasitut štanit. Tämän nähtyy jo kylän rahvas primietittih, gu briha on valmis miesruadoloi ruadamah da syöttämäh omua perehty. Tyttö neijiständän aigua pani piäl čomemban ferezin da pitkän peredniekän. Tukat pletti kassah da pani sih lentan. Peredniekky ozutti, gu tyttö on valmis lapsii suamah, a kassu – gu häi on koskematoi. Rahvas sanoi, gu neijiständän aigua neidizel pidi olla kullas da šulkus, sovat piäl uvvet, hyvät. Nenga tyttö brihoi muanitteli da ozutteli, gu häi on valmis miehele menemäh.
Anuksen čupun neidizet, vuozi 1899.
Nuorižo mielihyväl kävyi kyläpruazniekkoih da bes’odoih. Oldih naisbes’odat, kudualois akat da neičykkäzet ruattih käziruadoloi. A oldih yhtehizet bes’odat, kudualoih kerävyi nuorižo vesseliä pidämäh. Niidy piettih vuvven ymbäri. Tavan mugah talvibes’odat zavodittihes peldoruadoloin jälles, enimytten Pokrovan jälles da piettih niidy Pyhälaskussah. Bes’odua piettih joga päiviä, libo suovattu toiči jäi välih. Erähät sanottih, gu välih jiädih suovattu da pyhäpäivy. Toizis kylis sanottih, gu piettih bes’odoi tossargen, nellänpiän da pyhänpiän. Kerävyttin mihtahto taloih, puaksuh leskitaloih, toiči mendih riiheh libo kylyh. Talois pidi maksua, maksettih tytöt dai brihat, brihois otettih 10 kopeikkua, tyttölöis – viizi. Tyttölöil jälles bes’odua pidi perti hyvin kabrastua. Jogapäiväzeh bes’odah tytöt otettih mitahto käziruado, kuožali lopunke, a pruazniekkupiän tuldih muite. Tyttölöil enne lähtendiä pidi kois kyzyö vahnembil, suago mennä bes’odah. Tuatto da muamo laskijes sanottih: “Mene Jumalanke! Pie omua iččie!”
Brihat joga päiviä bes’odoih ei käydy dai ruaduo kerale ei otettu. Hyö tuldih da mielespiettävän tytönke rinnale istavuttihes, vardoittih händy, pagizuteltih. Enimytten brihat tuldih bes’odan lopus, sit vaste ruvettih pajoloi pajattamah da tansimah.
Nedälin päivil tytöt da brihat istavuttihes eri čuppuloih, a pruazniekoin aigua jo istavuttihes puaroil. Istuttih laučoil, ikkunoinpiälyzil, parembannu kohtannu oli suuri čuppu. Sinne, suureh čuppuh, oli mieli puuttuo kaikil.
Maltua pidi bes’odas olla, ei suannuh nimidä pahua ruadua. Rahvas sanottih: “Ei ole bes’odas muidu, gu minä iče da kuldaine kassu” libo “Pes’odah mennes piä vembeles, a ruadoh mennes ku kukšin rippu”.
Pruazniekkubes’odois oli äijy rahvastu, tuli nuorižuo lähikylispäi. Sendäh puaksuh jagavuttih omih da vierahih. Osobi oldih vierahat brihat, toiči vierahien brihoinke torattih, omua vägie ozutettih.
Tyttölöil ei suannuh toran välih tulla. Vie rahvas sanottih, gu tytöl ei suannuh andua brihal kätty, ei suannuh hänel silmih kaččuo. Kaikkien aigah ei suannuh brihoinke paista. Ga yksikai pidi vesselänny olla, pajattua, kižata. Yhtelaigua pidi olla kunnollizennu dai boikoinnu.
Lemmikkähänny piettih čomua hyvärungostu, hardiekastu da tervehty brihua, kudai oli hyväzilleh susiedoinke. Kuvas ollah Oulangan brihat, vuozi 1915.
Kezäbes’odoi sanottih kižoikse libo gul’ankoikse, vikse sendäh, gu net oldih pihal. Tytöt puaroil čomis ferezilöis käveltih pihoi myöte, sit jällespäi tuldih brihat. Neidizet da brihat jagavuttih puaroih. Ezmäi astutah bohatembat puarat, lopus – köyhembät. Erähät tytöt toiči gul’ankan aigua kuuzin kerroin vaihtettih sobii.
Vahnembat vähembäl ruatutettih tyttölöi da brihoi, gu heil olis aigua kävvä bes’odah. Toiči vahnembat iče käydih bes’odoih nuorii kaččomah. Mužikat dai akat kurkistettih bokaspäi da paistih nuoris.
Nuoret täytty vägie varustuttih gul’ankoih. Erähät primietittih, gu tytöllyö varustanduaigua tullou toine tyttö – ei kadrillih kučuta, gu tullou briha libo mužikku – illal rubiet tansimah. Puarattah jiähä oli huigei, nagretah.
Nedälikse-toizekse tytöt dai brihat käydih ad’voih toizih kylih rodnilluo. Sie hyö avvutettih taloiruadolois da ečittih ičele omua puarua. Toiči talois oli kaksi-kolme nuordu.
Neičykkäzet varustettih ičele priduanoidu. Bohatemban taloin vahnembat annettih omale tyttärele priduanoikse lehmy libo lammas, sobua (pluat’t’ua, paidua, jallaččimii), astieloi, postelisobii. Ken midä voi, se sidä andoigi. Priduanoittah oli huigei tyttyö jättiä.
Miero vuotti uutta kuuta
Miero vuotti uutta kuuta,
Kylä päivän nuosendoa,
Miepä vuotin minjoavani,
Miepä vuotin minjoavani,
Nouse sorsa soutamasta,
Nouse sorsa soutamasta,
Nouse ilman nostamatta,
Ylene ylenemättä.
Pole jalka portahilla,
Toini poikkipuoliselta.
Assu hanhen askelilla,
Taputa tavin jaloilla.
Notkuta nuoret nisatki,
Niin kuin tuores tuomenlatva.
Tahi kasvava kataja,
Tahi kasvava kataja.
Eipä veijo tyhjin tullut,
Eipä veijo tyhjin tuullu.
Eikä ratsu jouten juossu,
Eikä ratsu jouten juossu.
Notkuta nuoret nisatki,
Niin kuin tuores tuomenlatva.
Tahi kasvava kataja,
Tahi kasvava kataja.
Miero vuotti uutta kuuta,
Kylä päivän nuosendoa,
Miepä vuotin minjoavani,
Miepä vuotin minjoavani.
Anopin pajo neveskiä vuottajes
Teksti: Valentina Mironova, Oma Mua 23.9.2021
Foto: M.A. Krutovskii, A.O. Väisänen
