Entisaikojen karjalaisen ihmisen elämä oli yhteiseluo mečän kera. Koko elämänpiiri oli puuta. Puu on ainut materiali, kumpani kaunistuu ijän ta käytön mukah. Monet puulajit on šuatu erikoisominaisukšie.

Kataja

Kataja on ainavihanta havupenšaš. Še tavallisešti kašvau kuivissa mänty- ta kuušikkomečissä, jokivaršiloissa, šammalikkošoilla.

Katajan marjat ollah erikoisen tervehelliset ta niitä jo ammusista ajoista rahvaš käyttäy liäkintäkeinona. Katajan vartta käytetäh kätövät rahvaš ta luajitah šiitä kaikenmoisie esinehie.

Monet tykätäh kylpie katajavaššoilla. Hyväkši hauvottu katajavašta antau makien hajun kylyh, ei ole niin pistelijä ta šanotah olovan tervehellini.

Arvautuš: Katajikko niemen piäššä, tyynellä i tuulella liikkuu (parta).

Raita

Vesimailla kašvajua puuta šanotah pajukši, a kuivalla mualla kun kašvau, ni še on raita.

Tuomi

Tuomi kaunehešti kukkiu kešän alušša ta šen marjoja šyyvväh verekšenä. Marjoista vielä keitetäh voijetta, millä voijetah šattautunehie ta šiäkšien puromie paikkoja. Ennein tuomen kuorta käytettih parkkiainehena ta šiitä luajittih vihrietä ta tummanruškieta väriainehta.

Tuomen puuaineh on luja ta š iitä luajittih vemmeltä. Vielä šitä pietäh rekie šituois’s’a. Muas terit käytetäh tätä puuta pikkuesinehie luaties’s’a.

Tuomi koristau pihamaita ta šen kukinta-aika lupuau viluo šiätä.

Šananpolvi: Tunnen tuomen muista puista, anopin kylän akoista.

Huapa

Huapasilla halkoloilla lämmitettih kylyjä ta riihijä. Niistä ei tullun muštua šavuo ta nokie.

Rahvahan viisahukšet huomautetah:

Huapani hako lipie, šykyš yini yö pimie.
Huapani aijaš, katajaini šeiväš, näreini vičča, šillä aijalla ei ikyä ole.
Huapani harava on kaikista kepein.
Huapasella aijakšella ta pahalla akalla on ikyä.

Luonnon muistomerkit

Karjalašša on 36 luonnon muistomerkkie. Luonnon muistomerkiksi šanotah monilatvasie puita.

Enšin oli tiijošša kolme šemmoista mäntyö lähellä Aunušta, a jo myöhemmin Vienan mereltä Bol’šoi Žužmui -šuarelta löyty vielä yksi harvinaini 20-latvani mänty.

Martsial’nij e vodi -kyläššä kaš vau pitkäikäni mänty. Šen ikä on läheš 400 vuotta. Še kuuluu harvinaisien puijen lukuh ta on pantu erikoiseh rekisterih. Šillä puulla on oma šuojelukirja. Erähien tietojen mukah šen puun on issuttan mukamaš kennih Pietari I lähisistä taikka heimolaisista, vaikka puun ikä jo ičeštäh antau tietyä, jotta še on kašvan šielä äijyä ennein čuarin käyntie näillä paikoilla.

Careviči-kyläššä kašvau lehmuš (niinipuu), kumpasen runko on oikein pakšu, a šen juurilta kašvau 42 pientä puuta. Tämäki eriskummallini puu on luonnon muistomerkkiluvušša.

Puijen valtakunta

Kun aššut meččäh, niin niät šen omilla šilmilläš ta kuulet šen omilla korvillaš. Jokahisella meistä on šiinä mieleššä oma meččänä. Meččä on täyši näkyvyä ta näkymätöintä, kuuluvua ta hil’l’aista, vain mi kenenki šilmillä näkyy ta korvilla kuuluu ta mi peittäytyy, riippuu ihmiseštä.

Meččä on puij en ta elukkojen valtakunta, vain še on šamoin kivien ta kallivojen, kašvien, šienien, muan, vejen ta ilman valtakunta. Ta še on vielä halteij en ta mečänväjen valtakunta.

Kun meččä peittäy šiämeheš niin monta valtakuntua, ihmini mänöy šinne omašta valtakunnaštah niin kuin vierahiksi. Vaikka ihmini eläiski kešellä meččyä, tuntuu šiltä, kuin mečän ta ihmisen välissä olis hienoni, šalaperäni raja, kumpani on ylitettävä. Karjalaisien uškomušmuajilma on täyši taikoja ta tapoja, kumpasien avulla raja kotipiiristä meččäh ylitettih.

Meččä on ollun aina omana muajilmanah pitälti. Šilloin kun ihmini eli kešellä meččyä ta šai melkein kaiken tarpeheh: ruuvvan, vuattiet, työkalut ta elinpaikan šieltä – šilloinki meččä näyttäyty eri näkökulmista. Še oli yhtä aikua šekä tuttava, jotta vieraš ympäristö. Eikä še ollun vain ympäristö, še oli muajilma, še oli koti, še oli šeikkailu, še oli uhka.

Puun vihat

Kun puu kuatuu ta šatattau ihmisen, esimerkiksi, jalka katkieu, niin pitäy ottua pois puun vihat. Puušta, šamašta kohašta, mi šatatti, otetah kolme puukappalehta ta keitetäh ne veješšä. Kun vesi on jähtyn, luvetah šiih puun šynti:

Luvetah 3 kertua ta šiitä šillä vejellä peššäh šattautunutta kohtua. Annetah vettä šuuhuki.

Puu puhaš Jumalan luoma,
Veša Ješukšev vetämä,
Pihlaja Pirun tekömä,
Huapa Hiij en harriččoma,
Leppä Lemmon tuuvvittama.
(Mari Kyyrönen)

Puu puhaš, Jumalan luoma,
Veša Ješukšen vetämä,
Muan mannon kašvattama,
Piha pientaren tekemä.
Kuin tyvi pahoin teköö,
Latva mettä keittäkään,
Mesi jääkähät jälelle,
Tinatilkka tippukkaat!
Eli kun latva pahoin teköö,
Niin okšat mettä keittäkäät!
Eli kun okšat pahoin teköö,
Niin lehvät mettä keittäkäät!
Elikkä kun lehvät pahoin teköö,
Niin helvet mettä keittäkäät,
Mesi jääkähät jälellä,
Tina tilkka tippukkaa!
(Anni Lehtoni)

Rahvahan viisahutta

Tyveštä puuh nouššah.
Ei tyhmä kuušta tunne.
Mimmoni mieš meččäh, šemmoni puu vaštah.
Mitä meččäh huhuot, šitä vaštah kaikuu.
Ois okšan ottajua, kun ois kuušen kuatajua.
Mistä kisot pärettä, kun ei ole kuušta eikä närettä.
Kuh puu kašvau, šiih ni kanto happanou.
Omat muat mairehemmat, omat mečät mielusammat.
Rauvuškoivu vaštakoivu, hikikoivu lammaškoivu.
Kirveš on mečän liäke, kun šitä ei liijakši käytä.

Teksti: Valentina Karakina, Oma Mua 28.10.2020
Kuva: Maikki Spitsina