Entisaikojen karjalaisen ihmisen elämä oli yhteiseluo mečän kera. Koko elämänpiiri oli puuta: rakennukšet ta kulkuvälinehet, työvehkehet ta pyyvvykšet, talon tarpehet ta lapšien kukkaset. Puu on ainut materiali, kumpani kaunistuu ijän ta käytön mukah. Monet puulajit on šuatu erikoisominaisukšie.

Kuuši, näre

Ei tyhmä kuušta tunne, opaštau rahvahan viisahuš.

Karjalan mečissä kašvetah tavallini kuuši ta siperin kuuši, vain on löyvetty monieš kiärmiskuušiki. Kiärmiskuušen runkošta kašvetah pität, hoikkaset ta šuorat kylkiokšat. Nämä mukavat puut paššattais puistopuiksi, niitä tarkemmin tutkitah tietomiehet ta ne kuulutah luonnon muistomerkkijoukkoh.

Karjalašša kuuši eläy 200–300 vuotta, erähät puut olah 500 vuotta vanhat. Niijen korkevuš on 35 metrih šuaten, a pakšuvuš metrih šuaten.

Kuušen puuaineh on melkein valkie, kepie ta pehmie. Kuušešta tulou parašta paperilajie. Šitä šanotah vielä šoitinpuukši šen vuokši, kun okšattomista šuorista kuušen runkoloista luajitah šoittimie. Entiseh aikah ei tiijetty kummempua aštieainehta, kun näre. Še šamoin kelpasi aijan šeipähiksi ta vantehekšiki.

Havupuijen joukkoh kuuluu lehtikuuši, vaikka še lehtipuijen tapah joka vuosi luou nieklah. Lehtikuuši on pitkäikäni – eläy 400–500 vuotta ta kašvau ruttoh. Šen korkevuš läheštyy 40 metrih. Tätä kovua ta lujua puulajie käytetäh laivarakennukšešša ta issutetah kaunehuokši. Omat mečät ollah mielusammat

Koivu

Koivu on ainut muajilmašša valkierunkoni puu. Koivuo šanotah pioneeripuukši šentäh, kun še aina enšimmäisenä valtuau vapuan paikan mualla. Še tapahtuu näin šentäh, kun koivun šiemenet ollah pienet ta tuuli helpošti kantelou niitä.

Koivu on vuatimatoin puu, vaikka ei tykkyä pimeyttä. Eläy puu noin 80–100 vuotta ta mečäššä voit kašvua 25 metrin korkiekši. Koivun puuaineh on melkein valkie, toičči kellertävä taikka rušappa.

Hikikoivu

Hikikoivulla lehti on pihkani ta pyöriehköini, litmakka ta ilkie kylpiessä, eikä šen lehet taho pisyö vaššašša kiini. Eikä šen koivun okšien pinta ole niin kiiltäjä, še on harmuampi kuin rauvuškoivušša.

Hikikoivuo on hyvä riipie. Hikikoivušta ei otettu vaštua, vain riivittih lehtie ta leikattih kerppuo šiivatoilla talvekši.

Rauvuškoivu

Rauvuškoivušša lehet ollah čoherammat, niin kuin kolmikokkaset, karčakat ta vielä niin kuin hammašlaitaset, šemmoset šahanterät, ta okšat ollah pitemmät ta ritvakammat. Rauvuškoivun lehtie vanha rahvaš käytti huavoja parentuas’s’a. Rauvuškoivun leheštä luajitah kylyvaštoja.

Ei ole helppo tehtävä löytyä mečäštä hyvyä kesselituohta. Hikikoivun tuohi šiih ei paššua ollenkana, pitäy olla rauvuškoivun tuohi. Rauvuškoivun tuohi on lujempi, šitkiempi ta lipiempi kutuos’s’a.

Vaikka koivulla ei ole niin vejellyn nimitykšissä kuin männyllä, ka šitä pietäh tunnettuna tuohen antajana. Ei še šattumalta kalenterin tavallisen 12 kuukauven lisänä karjalaisilla on ni tuohikuu. Tuohikuu on šemmoni aika kešäkuušša ennein Petrunpäivyä, konša lehti puušša on jo täyšikokoni.

Keštäy še kuu šiinä šuunnillah kymmenisen päivyä. Šilloin tuohi hyvin nilau koivušta. Täštä i kuukauven nimi. Täh välih ennein käytih tai nytki käyväh tuohimeččäh ta varuššetah talven tuohet tarpehieh mukah.

Visakoivu. karjalaini koivu

Voit olla, jotta karjalaisekši tätä koivuo šanotah šentäh, kun enšimmäiset maininnat šiitä on šen paikan mukah, mistä še on löyvetty ta otettu käyttöh taitopuušepät.

Vielä tämmöni puu kašvau Pohjois- ta Keški-Europašša, melko šuurin miärin Valko-Venäjällä, Ruočissa, Norjašša, Šuomešša ta Venäjällä (Karjalašša, pienin miärin Uralilla). Enšimmäisenä täštä koivušta on kirjuttan 1766 vuotena forstmeisteri (mečänhoitaja) Fokel’, kumpasen Jekaterina II työnti tutkimah Venäjän luoteisošan meččie.

Muajilman tunnetukši tämä koivu tuli puulajih vuokši. Šen kummallini kullanvärini pintarakenneh muissuttau marmorie, še on äijyä kovempi ta lujempi tavallista koivuo. Näijen erikoisukšien takie jo entisistä ajoista šitä šanottih Čuarin puukši.

Monet tutkijat on oltu šitä mieltä, jotta visakoivu on pienikašvuni rauvuškoivun laji, millä on viärä ta pahkasa runko. Nykyjäh tutkijat on tultu šemmoseh piätökšeh, jotta še on tavallisen hikikoivun anomalini muoto.

Tämmöni heikko puu eläy noin 40 vuotta ta šen vuokši tavallisešti ei kerkie kašvua šuurekši. A šiitä, mistä šyyštä visakoivun pintarakenneh on niin kummallini ta kaunis, tietomiehet kiissetäh vieläki.

Visakoivu on yksi Karjalan tunnukšista. Pahakši mielekši tämän puun luku viimesien 50–70 vuuvven aikana on huomattavašti vähennyn luvattoman hakkuun ta puijen vanhenomisen takie. Kun iče luonto ei pärjyä visakoivun leviemiseššä, niin šen avukši tullah tietomiehet. Visakoivuo alettih kašvattua keinotekosešti vielä 1930-luvulla ta jatetah tätä työtä nykyjähki.

Visakoivun tunnetuimpina kašvatušpaikkoina Karjalašša ollah Kivačču-luonnonpuisto ta Kiži-šuojelualovehmusejon vyöhykeh.

Kaikki visakoivut, kumpasie Karjalašša kašvau läheš 7000, ollah luvulla erikoisešša rekisterissä. Näitä puita šuau kuatua vain tašavallan halličukšen erikoisešta luvašta.

Šentäh, kun visakoivuo luonnošša on vähän ta šitä kaunista pintakuvaošua puušša on vain 10–25% koko puun painošta, šen hinta on šatoja vuosie ollun korkie.

Yksi tonni tätä puuta muajilmanmarkkinoissa makšau 1,5 tuhatta dollarie, ta šitä myyvvähki ei kuutijometrikaupalla, vain kilottain. Kilon hinta riippuu puun pintakuvalajista ta voit makšua yheštä nelläh dollarih tai enämmänki. 1960-luvulla Šuomešša kilo tätä koivuo oli verrattu hienon šokerin hintah ta onki kaikkein kallehin puuaineh Pohjosešša.

Visakoivun kaunehešta kirjakkahašta puuainehešta luajitah kaikenmoisie kaunehie ta kallehie esinehie: kropeikkoja, šakkipelin nappuloja, roššija ta muita korissukšie. Visakoivušta luajitut huonehkalut kuulutah erittäin arvokkahien esinehien lukuh.

Teksti: Valentina Karakina, Oma Mua 21.9.2020
Foto: Maikki Spitsina