KUVA: Miihkali Stepanov isänsä Ortjo Stepanovin kotimuseon rappusilla. Taloa ylläpitää Ortjo Stepanovin säätiö. (Kuvaaja: Tarjariitta Lehtola)
Kansankirjailija Ortjo Stepanovin Kotikunnan tarinan merkitys on vienankarjalaisten identiteetille korvaamaton. Stepanov oli yhteiskuntakriittinen kirjailija ja vaikuttaja, mutta hän oli aina kansansa puolella.
Juuri ajellessamme kohti Haikolan kylää aurinko ponnistelee pilvien takaa esiin. Vesi välkehtii, pyykit lepattavat lämpimässä tuulessa ja tunnemme itsemme etuoikeutetuiksi saadessamme kiertää yhdessä Vienan Karjalan idyllisimmistä kylistä.
Haikolan kylään saavutaan pitkin kauniiden maisemien reunustamaa pientä kylätietä.
Miihkali Stepanov seisoo isänsä Ortjo Stepanovin kotimuseon rappusilla aivan kuin siihen luotuna, viisaana ja juurevana karjalaismiehenä. Jo 300 vuotta Stepanovin suku onkin haudattu tänne, samoille sijoille, yhdelle Vienan Karjalan kauneimmista kalmistoista.
Tuolla metsän reunassa, kalmismaalla ovat myöskin Ortjo Stepanovin ja Miihkalin runonlaulajaesi-isien, Kalaskan Vasken ja Karpan Moarien haudat. Venykää rauhassa, kuten karjalaisilla on tapana vainajilleen toivottaa.
Miihkali Stepanovin isä Ortjo ja äiti Solja katselevat Haikolan 2000-luvun elämää torpan seinillä lukuisissa valokuvissa.
– Äiti tuli käymään täällä ensimmäisen kerran vuonna 1943. Sanoi, että ei tule uudestaan, koska täällä ei puhuta venäjää, Miihkali Stepanov kertoo.
Toisin kävi. Perhe kasvoi, ja äidistä tuli karjalaisnainen.
Ortjo Stepanov on itse elänyt koko sen aikakauden Vienan Karjalassa, jota hän kuvaa, hän on romaaninsa aikalainen.
– Kotikunnan tarina alkaa siitä, että kylään tulee viesti: Lenin on kuollut. Vuosi oli 1924.
Tarina päättyy aikaan Stalinin kuoleman jälkeen. Käsittelytavaksi kirjailija on valinnut asioiden tarkastelun rahvaan eli tavallisen kansan näkökulmasta.
Miihkali Stepanov vaalii isänsä kulttuuriperintöä Haikolassa, joka on yksi Vienan Karjalan idyllisimmistä kylistä.
Ortjo Stepanovin kotimuseo on tyypillinen karjalaistalo, joka on säilytetty alkuperäisessä asussaan.
KANSANKIRJAILIJA OLI SYNTYNYT talonpojan perheeseen Haikolan kylässä vuonna 1920. Hänen esi-isänsä Jouhko oli aikoinaan tullut korven kätköön piiloutuneelle autiolle saarelle ja kyntänyt ensimmäisen vaon sen kivikkoiseen peltoon.
Kylä ei koskaan ole ollut suuri. Vuonna 1905 Haikolassa oli 11 taloa ja niissä asukkaita 102. Haikola sinällään on nähtävyys, Kalevalan piirin vanhoista kylistä kaikkein parhaiten säilynyt kokonaisuus.
Vako vaolta raivasivat esi-isät peltojaan Haikolassa. Samalla sitkeydellä ovat työtä jatkaneet hänen jälkeläisensä, uutterat pellonraivaajat, ahkerat metsämiehet ja kärsivälliset kalastajat.
Ortjo Stepanov kalasti kaikkina vuodenaikoina ja kaikenlaisilla säillä. Hän myös raivasi vako vaolta, sana sanalta omaa sarkaansa kirjallisuudessa. Ja nyt Miihkali, sukupolvien ketjun viimeisin, kylvää ja korjaa satoa vaalimalla isänsä jättämää kulttuuriperintöä, joista yksi tärkeimmistä on kieli.
– Isäni kirjoitti suomen kielellä, eri kylissä käytettävät murteet tulevat myös esille kirjoissa. Suomen kielen suojelua ei katsottu hyvällä. Isälle kieltäydyttiin myymästä kyniä ja papereita. Tuolloin hän alkoi kirjoittaa Vienan Karjalan historiaa.
Vuosien mittaan Ortjo Stepanov osoitti useita karjalaisiin kohdistuvia epäkohtia maan päämiehille. Viranomaiset panttasivat hänen passiaan estääkseen matkustamisen ulkomaille. Stepanov teki kuitenkin useita matkoja Suomeen Karjalan kirjallisuuden lähettiläänä ja luennoi eri puolilla Suomea.
Miihkali Stepanovin kerronnan takaa kuultaa se, mikä kerta toisensa jälkeen Karjalassa ihmetyttää. Täällä eletty elämä kuulostaa tarinoilta kirjojen lehdiltä. Ei ihme, että karjalaiset tallensivatkin sitä lukuisiin romaaneihinsa.
Ortjo Stepanovin ohella hänen aikalaisensa Antti Timonen, Jaakko Rugojev ja Nikolai Laine kohosivat tarinoillaan kansankirjailijan asemaan. Stepanov sai kansankirjailijan arvonimen vuonna 1990.
Ortjo Stepanovin maljapuhe Neuvostoliiton aikaan kuului: Eläköön Neuvostovalta ja vaimoni Solja. Solja esiintyykin kotimuseon seinillä lukuisissa valokuvissa.
Ortjo Stepanov kirjoitti kuusi romaania Kotikunnan tarinoiden sarjaan. Rahvaan eli tavallisen kansan näkökulmasta kerrotut tarinat on nyt koottu kaksien kansien väliin.
KANSANRUNOUDEN JA TARINOIDEN maailma oli Ortjo Stepanoville tuttu lapsuudesta lähtien. Vanhaan runonlaulajasukuun kuuluva tiesi kaiken mistä kirjoitti. Ortjo Stepanovin esi-isät ovat olleet myös tietäjän maineessa. Varsinkin Kalaskaa pidettiin mahtavana noitana.
– Suvun viimeinen tietäjä on ollut Ortjon isoisän veli Simana, joka oli myös tarinoiden kertoja. Iltaisin Ortjo muun lapsilauman mukana kuunteli uuninpankolla isosetänsä kertomuksia.
Stepanov rakasti kotiseutuaan ja sen ihmisiä. Hän oli yhteiskunnallinen vaikuttaja ja yhteiskuntakriittinen kirjailija, mutta antaa teksteissään heimolaisilleen toivoa ja eväitä tulevaisuutta varten.
– Isäni aloitti novelleilla, mutta pian kävi selväksi, että ne olivat olleet hänelle eräänlaista harjoittelua hänen valmistuessaan suurempaan suoritukseen, päätyöhönsä, laajan eeppisen teoksen kirjoittamiseen.
Kirjailijan tulee tietää ja tuntea kansansa paremmin kuin kansa itse itsensä tuntee. Pitää tietää ennen kuin alkaa kirjoittaa. Moraalin, tapojen, kulttuurin ja perinteen tunteminen ei riitä, kun ryhtyy tallentamaan historiaa. Niinpä Ortjo Stepanov vietti aikaa arkistoissa ja haastatteli kansanmiehiään. Näin syntyi kärkevästi, kiinnostavasti ja eloisasti kirjoitettu, syvällinen ja kansan sielunelämään tunkeutuva kirjasarja. Tekstit ilmestyivät ensiksi Punalippu-aikakauslehdessä, kuten oli tapana.
Karjalan proosakirjallisuuden klassikko Kotikunnan tarina on vienankarjalaisille lähes yhtä merkittävä kuin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä suomalaisille. Kirjoissa kuvataan miten yksi pieni syrjäinen kylä tuli ensin osaksi Karjalaa, sitten koko Neuvostoliittoa ja lopulta koko maailmaa, kun sota syttyi. Samanlainen kohtalo oli monella muulla karjalaiskylällä.
Ortjo Stepanovin kirjojen sankarit ovat ahkeria rahvaanmiehiä ja vahvoja, työteliäitä naisia. Stepanov oli aina kansansa puolella ja kertoi niistä ihmisistä, jotka toimivat kotoisilla karuilla kunnailla, jotka ovat heille rakkaita ja kauniita. Sitä on kauneimmillaan ja parhaimmillaan aito vienankarjalaisuus.
Työtä oman perheen, heimon ja kotiseudun hyväksi.
__________________
Teksti ja kuvat:
Tarjariitta Lehtola
__________________
Lähteitä:
Miihkali Stepanovin haastattelut vuosina 2016–2018
Dokumentti Ortjo Stepanov – Karjalan aurinko, tehty Kuhmon Juminkeon arkistoaineistojen pohjalta
FAKTA
Haikolan kylä
> Karjalan tasavallassa Kalevalan piirissä noin 40 kilometriä Uhtualta itään.
> Vienan Karjalan parhaiten säilyneitä kylä-kokonaisuuksia. Autioitettiin 1960-luvulla neuvostovallan perspektiivittömien kylien likvidoimiskampanjassa.
> Kuuluu Juminkeko-säätiön Vienan runokylien elvytysohjelmaan, yhteistyökumppanina Haikolan elvyttämisessä on paikallinen Ortjo Stepanovin säätiö.
> Koko kylää voi pitää elävänä museona.
FAKTA
Ortjo Stepanovin säätiö
>Vaalii Karjalan Ortjo Stepanovin jättämää kulttuuriperintöä: tekee tunnetuksi hänen kirjallista tuotantoaan, ylläpitää hänen kotikyläänsä Haikolaan perustettua etnokulttuurikeskusta, järjestää näyttelyitä ja seminaareja.
> Toimii vienankarjalaisen kulttuuriperinteen säilyttämisen puolesta.
Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 7–8/2022
Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta: Karjalansivistysseura.fi/tuote-osasto/karjalan-heimo-lehti/
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa: Lehtiluukku.fi/lehdet/karjalan_heimo
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/jasenet/
Vanhempia vuosikertoja ja lehden artikkeleita voi lukea Sivistysseuran Sampo-tietokannassa:
Karjalansivistysseura.fi/sampo/fi
