Pakkaskuun enzimäzenny päivänny 85 vuottu täytti hyvä da vessel karjalaine inehmine, Oma pajo -horan pajattai Polina Mihailovna Belousova. Merkipäivän kynnyksel vastavuimmo Polina Mihailovnanke da pagizimmo hänen elokses da pajoloin suvaičukses.
On mostu rahvastu, kuduat ylen äijäl suvaijah elaigua da ihastellahes joga elettyy hetkie, hosgi toiči elaigu lujah koittelou heidy. Sih kaččomattah, hyö astutah edehpäi muheloittajen da pajattajen. Yksi moizis ristikanzois on meijän nimpäivyniekku Polina Mihailovna Belousovagi. Omapajolazet luaskavah luaduh sanotah händy Pol’uška Mihailovna, Pol’oi. Polina Mihailovna Belousova pajatti horas sen enzipäivis algajen. Nygöi tervehyön täh horah ei kävy. Ga “Oman Pajon” pajattajat ainos kučutah händy horan konsertoile da pruazniekoile kuundelemah armahii pajoloi, pajattamah yhtes da pagizemahgi. Kois istujes on pitky aigu pajottah. Polina Belousoval on čoma, korgei iani. Mostu kaunistu da puhtastu iändy horas onnuakko nikel ei olluh. Eibo ni petties Polinan rinnale ainos pandih pajattamah nuorii, vastevai tulluzii pajattajii, gu kuuneltas händy da opastuttas kui pidäy pajattua. Tänäpäigi Polina Mihailovnan iäni on nuori da čoma, rounogu hel’l’u ojazen čurčetus. A mittuine vessel da pagizii on tämä karjalaine inehmine, sen tietäh kai horanie kat, kenel puutui olla Polinanke konsertumatkois. Pajattaugo pajozen, sanougo šuutkakkahan histourien libo anekdoutan – kerras mieli metty keittäy. Ga vähä ken tiedäy, gu vesselän pajon da muhun tuakse on peitetty jygei elaigu, kudai opasti nastu kaikkeh.
‒ Minä olen roinnuhes Vieljärven lohkol, oli kylä moine Kodaselgy. Mama meni sinne miehele. Sit ezmäzikse sai poijan, kahten puolenke vuvven peräs rodivuin minä. Myö kaikin elimmö Kodaselläs. Konzu sytyi Suomen voinu, tata otettih puolistamah omua muadu. Enämbiä händy emmo nähnyh. Gu tuatto kuadui voinal, mama ei tiedänyh. Häi jäi kohtuizekse. Minun sizär rodivui jo Huabarves maman muaman, Varvara-buaban kois, kunne mama muutti perehinneh. Siegi, Huabarves, meni minun lapsusaigu. Jälles voinua oli ylen jygei, vai ruado avvutti pyzyö jalloilleh. Kezäl eulluh aigua istuo ikkunan luo da lapsienke juoksendella. Babanke ainos olimmo heiniä luomas, ainos minuu niityle talutteli. Vahnembi velli kalasti, a nuorembua sizärdy piettih gu kuklastu rouno, ei ruatutettu, gu oli čomaine da näbei. Minul pidi heis stuači kai ruavot ruadua. Marjah pidi kävvä. Sit kymmene litrua gu keriän marjua, must’oidu, sit net marjat kannan Vieljärvessäh. Opi vai duumaija, kymmene kilometrii suurdu da jygiedu rengii kannoin. Myön stokanazen must’oidu viijes kopeikas, sit nämmih d’engoih ostan leibiä da hyväs mieles kodih astun. Sit gu šl’uboi rubieu kypsenemäh, baba minuu suole vedäy. A viehäi minul kois kai ruavot pidi ruadua. Sygyzyl kartohkupellol pidi telmie, keviäl pelvasruavot oldih, kezäl kytkemizet da kuokkimizet. Opi vai duumaija, kymmene-yksitostu vuottu oli, kačon, lehmy möngyy, pidäy lypsiä. Otan rengizen da menen lypsän. Harjaitettih lapsennu kaikkih ruadoloih, sendäh tänäpäi kai ruadozet maltan ruadua.
Hyvänny ezimerkinny kui pidäy eliä da ruadua Polina Mihailovnal rodih hänen muamo Anna Petrovna Pavlova. Jälles voinua, konzu mužikoinke kylis oli suuri hädä, pidi kai jygiet ruavot ruadua naizil. Mama, hosgi ei olluh suuri kazvol, ga vägie hänel täydyi. Iče kyndi muadu adral da kai muaruavot ruadoi – kogo vuvven hevonke, oli uittoda kolhouzuruadolois. Kai ruavot pidi ičel ruadua daigi tytärdy sih nevvoi.
‒ Mustan häi minuu opasti kuorii ajelemah, a minul nikui ei viidinuh. Sit gu plokkuau oččah, yksikai en voinnuh opastuo. Jälles, tiet täväine, opastuin. Maltango nygöi šipainiekkoi pastua, maltango toizii piirualoi. A vie mama opasti minuu nieglomah, kudomah da ombelemah. Minä ombelin enne, kaksi ombelusmašinua oli. Tyttärel en nikonzu laukas ostanuh sobua, iče kai ombelin da i sizärel autoin, gu hänel kaksi brihaččuu oli. Horaniekoilegi ferezit ombelin da kaheksa peredniekkiä.
Školah Polina Mihailovna lähti jo jälles voinua. Pidi jallai joga päiviä kolme kilometrii astuo Huabarvespäi Štekkih. Sen školan taloi, kudai oli nostettu vuvvennu 1938, seizou tänäpäigi, vaigu se on ylen pahas kunnos.
‒ Školah minä Štekkih käin. Štekis oli vai nelli kluassua. Kai opastundu meni suomen kielel. Ven’an kieli školas oli gu vieras kieli. Kolmandes kluasas minä kaksi vuottu olin, gu en voinnuh nimidä ellendiä ven’akse. A sit jo gu tänne tulin, linnah, lähtin ilduškolah opastumah. Sie jo ven’an kielel opastuin. Nellän kluasan loppiettuu mama työndi minuu rudamah Petroskoile. Vierahas talois lastu kačoin. Sit vaste rubein ilduškolah käymäh.
Konzu Polina Mihailovnal täydyi kaheksatostu vuottu, häi rubei ruadamah Petroskoin srojindukonstruktsieloin kombinuatal armaturščiekannu. Yhtes kohtas kolmekymmenkaheksa vuottu. Ei jogahine kestä mostu jygiedu miehien ruaduo, i se on tozi. Polina Mihailovnal puutui ruadua kaikil kombinuatan konehil. Nygöi ruavon täh joga kohtastu kivistäy. Hyväs ruavos händy kai palkittih Ruavon kunnivomerkil da medalil. Ga hos mittuine jygei ruado oligi, pajo avvutti ainos. Sanakse, pajattamah joukkolois Polina Mihailovna rubei stroikombinuatal ruadajes. Sie oli oma ven’ankieline pajojoukko. Kombinuatan artistat pajatettih kaikkiel, ainos ezityttih konzu mittumal konsertal libo pruazniekal. Ga Polina Mihailovnal oli ylen igävy karjalastu pajuo, kuduadu häi kuuli vie lapsennu muamaspäi.
‒ Muamal oli ylen hyvä iäni, ainos pajatti. Sit gu kerävytäh ildukeččoih talvel, kai kylä tulou istumah. Kengo kudou, kengo kezriäy ‒ ken midä ruadau. Davaikkua vai pajattamah! Midäbo? Ezmäine se pajo “Kazvatti muamo minuu”. Minä keskes heijän kel. Sithäi kai nenne karjalazet pajot tiijän, midä hyö pajatettih. Mustan ainos pajatettih “Itköy neičyt ulahuttau”. Sit gu L’ovkin tuli Vieljärveh horanke ruadamah, sit “Ruskei neičyt, valgei neičyt” pajatettih ainos. Mama ainos pajatti sidä pajuo. Kunne lähtenöy, ainos pajonke. Ruavospäi sežo pajonke tulou. Pajo gu kuulunnou, mama on tulemas.
Oma Pajo -horas Polina Mihailovna Belousova pajatti allus algajen, kolmekymmen vuottu. Tuli horah, konzu vie Klara Stas´uk oli sen johtajannu. Se oli paras aigu hänen elaijas.
‒ Minä ruavoin yhtes Tamara Terentjevanke. Häigi kučui minuu karjalazeh horah pajattamah. Minä kerrasgi sinne juoksin. Kai vahnat karjalazet pajot pajatimmo horas. Sil aigua onnuako oli 40 hengie horas pajattamas, niilöis kuuzi miesty. Myö Suomeh ajelimmo, kus vai emmo olluh. Sit tuli Svetlana Greckaja. Sit vie miesty tuli. Häi enämbi otti tansiohjelmua, gu nuori oli. A konzu horan johtajakse tuli L’ubov Nikolajevna, rodih enämbi uuttu pajuo.
Uuzii pajoloi eččijes da luadijes oligi Polina Mihailovnan vuitti. Häi sežo avvutti kiändiä pajoloi karjalaske.
‒ Minä parembi kiännän suomen kielel migu karjalakse, no kaksi-kolme pajuo kiänin karjalakse. Suomen kielespäi kiänin karjalakse. Sidä pajuo minä kuulin vie nuorennu tytönny. Gu menemmö tansiloih, ainos plastinku soitti “Tarin suvaičukses” pajuo. Minul on ylen hyvin kiännetty Gribulinan pajo Karjalah nähte. Se on karjalakse kiännetty da suomeksegi.
Teksti: Anna Usova, Oma Mua 11.1.2023
Kuva: Ol’ga Nečajeva
