Artikkelit

Pakaja karjalakši lapšillaš

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 4.6.2020

Karjalan kieltä ta kulttuurie on kuot’eltu noštua ta tuuvva näkövih jo melkoset 30 vuotta. Šitä šuau opaštuo, on karjalankielistä kirjua ta lehtie, voipi kuunnella ratijuo ta kaččuo televiisoriohjelmie. Karjalan kieltä ta kulttuurie tutkitah tietoinstituuttiloissa, rahvaš pietäh pakinoja karjalakši sosialimedijašša, on nykyjäh karjalaista räppie ta i rokkie. Kieli on kehittymäššä moderniksi kaikkih elokšen tilantehih kelpuajakši kielekši. Ka vot šitä ei paissa lapšilla perehissä, karjalan kielen šiirto tulijilla šukupolviloilla ei tapahu.

Korkie aika havaččeutuo

Rahvaš ei ole puitto vielä havaččeutun, ei ole niin kuin tietoni, jotta oma kieli on šammumašša. Šiih on monta tiettyö šyytä, täššä kirjutukšešša ei ole pakina niistä. Kuin myöššyttyä kieli pereheh, ošakši miän jokapäiväistä elämyä? Ruohtinemmako myö karjalaiset uškuo tämmöseh čuutoh ta ruvennemmako ihan tosissana ruatamah kielen elpymisen eteh? Ei kieltä elvytetä päivittelömini ta pal’l’ahat pakinat karjalan kielen ei kovuan hiäviseštä voinnista.

Pitäy ruatua kielellä kielen hyväkši. Šanotah kyllä, jotta oma kieli ei šelkyä paina. Ka varšinki katojan kielen eteh on kačo äijän ruattavua: kun ei šelkä, niin ainaški mieli ta ajattelutapa tarviččou šuurta taipumista ta taivuttamista. Jokahisen meistä, ken on huolešša kielen puolešta, on hokšattava ta älyttävä: meijän oma ta šoma karjalan kieli on häviemäššä. Kaikki jo rakennetut instituutit ei vain riitä šen pelaštamisekši. Kieltä on vähän kehittyä ta šäilyttyä, šitä pitäy jakua ta jatkua. Ollemma lujajuuriset ta -tahtoset, ni mänetiijä latvaki läksis kašvuh.

Pien iččieni ošakkahana: olen kašvan karjalaisešša kyläššä ta jo lapšena šuanun hyvän kielipohjan, passipot šiitä miun vanhemmilla ta ämmölöillä. Piäsin opaštumah omua kieltä yliopistoh ta ruavahat vuuvvet on mänty karjalan kielen kera ruatuas’s’a. Olen ihan varma, jotta näin omačottaista karjalaista miušta ei ois tullun ilman yliopistošša šuatuo oppie. Karjalaini omatuntoni yliopaštujavuosina oli kašvan ta lujittun. Šamoin ni tiettäväini kielinero.

Männä kešänä mie kuulin kahen karjalaisen naisen pakinua ta yksi heistä šano, jotta ei pakaja karjalakši lapšeh kera šentäh, jotta še kieli kellänä ei tarviče.

Tämmöistä kuultuo tuška noušou vaččah. Mintäh myö karjalaiset olemma niin vähäuškoset, mintäh emmä luota oman kielen väkeh? Opaššumma ta opaššamma kieltä, a emmä taho ymmärtyä, kuin tärkie on antua kieli omilla lapšilla. Onhan šitä välie, mimmosekši še latva kašvau. Ei himota kenenkänä mieltä pahoittua eikä šatuttua, ka valehruatuo ruamma, kun kerran omah pereheh ta kotih karjala ei mahu.

Karjala kotikielekši

Šuurekši ilokši meijän pereheššä kašvau kakšikielini lapši. Ičeki olen kakšikielini, karjala ta venäjä ollah omat kielet, ta hyvinpä ne on šovittu elokšeheni. Jo ennen lapšen šyntymyä tiesimä mieheni kera, jotta rupiemma kašvattamah karjalankielistä lašta. Mie pakajan pojallani karjalakši, mieheni šiinä šamalla opaštuu ta hänenki karjalan kielen taito kašvau kašvamistah. Häneštä, Miitrein papašta, miula mammalla on ylen äijän apuo. Jokapäiväni kannatuš vähemmistökielisen lapšen kielikašvatukšešša on kullankarvani tuki.

Miehen šuvušša ennein on paistu šuomekši ta i karjalakši, ka hiän on kašvan šuomenkielisekši. Elämmä Šuomešša ta tiettäväini lapšen toini kieli on šuomi. Venyähen kieli ei ole Miitreillä ihan äkkinäini, ei hiän ainaki šitä vierašša. Kaččou mielelläh venäläisie mul’tikkoja ta voit ni hyräillä erähtie lauluja. Olen moneh kertah kuullun tuttavilta moitintoja, jotta pahoin ruan, kun en pakaja lapšella venäjäkši. No ei kahta kieltä šua yhtaikua paissa, ei še vain tapahu.

Muamokši tultuo miun piti vain valita: šuuri valtakieli vain pieni vähemmistökieli. Näillä viessoilla argumentit karjalan kielen hyväkši on oltu painavammat. Venyähen kielen voit opaštuo vaikka Venäjällä matatešša lisäkši vaikka Šuomenki koululoissa, a vot Karjalua valtakuntana virallisineh kielineh ei ole olomašša. Kun kerran muamolla on annettu še kieli perintöuartehena, ni hiän panou kaikki viät, jotta lahjottua še lapšellah. Šanakši oman mammani kera enämpäisen rupesin pakajamah karjalakši, šentäh kun ämmön ta punukan ainuokši yhtehisekši kielekši on tullun karjala.

Nyt jo nellättä vuotta kieleni taipuu kotiarešša vain karjalakši. Šitä on paistava huomenekšešta iltah ta šillä on kuvual’tava kaikki lapšen ympäristö. Ei kaikičči ole kepie, ka šiinä šamalla kehittyy ta viisaštuu vanhempiki kielineh mielineh. Oi šitä iluo, konša kuulet lapšen šuušta elävyä karjalua: “Mamma, onko meilä mitänih niepšiempäistä?”, “Pappa, missä on ne jäniksen kostinčat?”, “Läkkä kotih, olen kylmän tukkuh!” tahi “Pitäykö šilma kylvettyä?”. Tämä on še paraš lahja-potarka, ei muuta kačo pie.

On mukava, kun pereheššä voipi šyntyö uušie karjalaisie šanoja. Talvella meijän pojalla on käytöššä rul’ačuna ‘šuom. rattikelkka; ven. snegokat’. Šuomelaista lapšien pulkkaa ‘ven. saamskije sanki’ myö kučumma karjalakši vanhalla ahkivošanalla. Perintehini ahkivohan oli šuurempi ta šillä vejettih ennen vanhah mečäštä lihua, kalua, halkuo tmš. Yhteh aikah Miitrei oikein tykkäsi ei kovuan tervehellisie rašvašša suarittuja čuikuloja potakkoja – ‘šuom. ranskalaiset; ven. kartofel’ fri’ – ni kuinto ičeštäh oli šyntyn puikkopotakat-šana. Myöhempäh poika kekši šuomenkielisen kastike-šanan ‘ven. sous’ vaštinehekši livotin-šanan.

“Missä ollah ne livottimet?”, pyörähytti šanuo hiän ravintolašša, konša tahto livottua puikkopotakkoja. Näin še miän kotikarjala kehittyy omua tahtie: pieni pakasija kašvau, šen mukah ni kieli pohattuu.

Männä talvena mielehisekši kirjakši oli tullun Mauri Kunnaksen “Koirien Kalevala” vienankarjalakši. Ilolla olemma luken šitä Miitrein kera kannešta kanteh ta ristih rästih. Konša pappa lukou, konša mamma, konša kaikin yheššä. Nyt kun mainičemma pakinašša Uhtuon Kalevalua, ni poika kuvittelou, jotta šielä eletäh koirat: Väinämöini, Šeppo Ilmarini ta Joukahaini čikkoneh muamoneh.

Kalevala-eepossan päivänä kävimä kaččomašša šen teemaista kinuo. Riitti kyllä lapšella ihmettelömistä, jotta kunne ne tuttavat kalevalalaiset mahtikoirat on kavottu, kun ei niitä näytetä. Lapšien karjalankieliset kirjat ollah ylen tärkiet ta arvokkahat. Kaunokirjallisuon tekstit huomattavašti kašvatetah kuin lapšen, niin ni meijän vanhempien šanavaraštuo. Oikein tykkyämmä lukie Kipinälehtie ta kaikki šuarnat-vuarnat paššatah: vienakši, livviksi, vepšäkši, šuomekši. Ilokši ollah niise Oma Mua -lehen lapšilla tarkotetut materialit ta vesselät tehtävät.

Šuuri tarveh kielineuvontah ta monikielisyšohjaukšen

Šemmosie lapšiperehie, missä paissah lapšilla karjalakši, ei ole äijän. Miun tietoh kymmenisen Venäjän Karjalašša ta šaman verran Šuomešša. Kun ollou enämpäisen, olisin vain iloni. On šelvä, jotta kaikki nämä perehet ollah monikielisie. Yksikielisie karjalaisie ei enämpi ole, kaikin myö olemma kakši- tahi monikielisie. Perehet tarvitah tukie ta kannatušta.

Meilä on vähän tieteheh pohjautujua tietuo šiitä, mitein on parahašta šäilyttyä ta šiirtyä vähemmistökieltä lapšilla ta lujentua monikielisyttä. Ei ole ollenkana šemmoista palveluo, mistä vois kyšyö kielikašvatukšeh liittyjyä neuvuo tahi vaikka kertuo omat ilot, šurut ta arat kohat. Perehet ollah vailla ohjaušta. Ajattelen, jotta meitä karjala-šuomi- ta karjala-venäjä -lapšiperehie ois enemmänki, kun vain muamoja ta tuattoja rohkaššutettais ta autettais kašvattamah karjalankielisie lapšie. Nyt tilanneh on šemmoni, jotta perehen on pärjättävä niin, kuin iče malttau ta šuattau. Ei jokahini ruohi, äijän on epyältävyä ta kyšyttävyä.

Tänä koronakevyänä Karjalan Kielen Kodi on pitän ylen hyvän Opastammo lastu karjalan kieleh -kurššin. Šamasešša kojissa ruatau muajilman ainut karjalankielini kielipešäpäiväkoti. Yhteiskunnallisin väin-voimin. Ei heijän väkie kaikkih meih riitä, kun ei hyö šuatane valtijon tukie. Tärkietä tietuo ta neruo kyllä heilä on ta intuo jakua šitä. Hyvän kielineuvolan perušta ois valmis.

Teksti: Olga Karlova, Oma Mua 3.6.2020
Kuva: O. Karlovan pereharhiivašta

Lue nämäkin:

Olgan čuppuni: Čukeltakka kevyäh

Olgan čuppuni: Čukeltakka kevyäh

Kun tulou Äijäpäivä, ni šiitä kevätki alkau. Valkiet pajunlampahaiset muhitah kevyäseššä päiväpaissošša. Ihan kut’kuttau, niin himottau šilittyä näitä liemenötöppähäisie. Pälvilöissä rušottau männä šykyšyn puolukkaini, muanittelou šeki: Läkkä pälvimarjah! Lumet...

Nakru on kilo voita

Nakru on kilo voita

Piäkuva: AA-1-venehmouttori. Kuva: V’ačeslav Malikin Karjalaiset naiset ollah vesselät. Hyö äijän huumorijuttuja tiijetäh ta ylen makiešti niitä kerrotah. Hyvänä esimerkkinä on karjalan kielen snaiččija Valentina Karakina. Hänen juttujen šankariloina tavallisešti...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.