Artikkelit

Paraskovja Saveljevan perinnehuartehet

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 27.10.2023

Tänä vuotena lahjakkahan karjalaisen iänelläitkijän Paraskovja Saveljevan šyntymäštä täytty 110 vuotta. Paraskovja Saveljeva oli viime vuosišuan yksi taitavimmista iänelläitkijistä (seesjärveläisittäin – viržit’t’äjä). Häneltä on nauhotettu läheš šata itkuvirttä. Paičči itkuja hänen muississa oli šäilytty laulut, starinat, miifilliset tarinat, tietohuššanat ta tietohuiset, parennuškeinot ta monet muut tiijot. Vain mielehimmät Paraskovja Stepanovnalla oltih itkuvirret, niitä hiän šuatto šepittyä vaikka mih tilanteheh nähen.

Paraskovjan elämän polku

Paraskovja Saveljeva oli šyntyn 22. šajekuuta 1913 Mäntyšelän volostin Kurikanšelän kyläššä. Pereh oli šuuri, kahekšan lašta: kuuši poikua ta kakši tytärtä. Eloš oli melko varakaš, ka ruatuoki oli riittäväšti. Paša autto vanhempieh kaikissa kotitöissä, tuattuoh vieläi pajašša – lieččo palkeita, toisinah yritti takuoki. Käyvä koulušša ei ollun aikua.

17-vuotisena Paraskovja mäni Suajärveh mečänhakkuuh, missä oli mečänvevošša. Nuorešta šuaten šai ruatua jykietä työtä. Muissellešša elämyäh hiän ihmetteli:

– Mie udivl’aičen n’ygyist’ä rahvašta – on hyvä, a vie tahtotah parembua. Leibä valmis (eläkeh!) annetah!

Vuotena 1932 Paraskovja Saveljeva mäni miehellä. Hiän toivo, jotta eikö elämä parene, ka šamat työt ieššä! Vainovuosina mieš vankittih, šiih piättyki hänen perehelämä, lapšie ei ollun.

Šuuren Isänmuallisen šovan aikana hiän joutu vallotetulla alovehella, Mäntyšelkäh. Oli julissettu yleni työvelvollisuš ta Paraskovja miärättih šotilahien vuatteijen pesijäkši. Ruato oli jykie, lisäkši muut murehet ta šurut, yksinäisyš. Juuri tiälä hiän alkoki itkie iänellä.

Šovan jälkeh hiän mäni miehellä Lazarev Grigorin kera, kumpasella oli kakši kouluikäistä tytärtä. Mieš kuoli vuotena 1972 vainko 1973, tyttäret mäntih miehellä ta naini tuaš jäi yksinäh.

Tuttavuštumini Paraskovjan kera

Nyt šiitä, kuin mie tuttavuššuin Paraskovjan kera – kyläššä häntä kučuttih nimellä Paro, ušiemmičči Paša, a myö tavallisešti – Paša-t’ot’a, mi häntä miellytti.

Ollešša keruumatalla Karhumäjen piirissä kešällä 1970, monissa kylissä mainittih hyväkši itkijäkši Pašua Mäntyšeläštä. Mie šuuntauvuin šinne. Vähäsen smietitytti, mitein hiän ottau miut vaštah, kun monet hyvät taitajat enšin kieltäyvytäh. Onnistuuko miun šuosittelut?

Oli heinäkuun huomenešaika, päivä paistua helotti. Mänin pirttih, luajin tervehyön, emäntä vaštasi hyvin myötämielisešti, käški istumah. Iče hiän touhusi lämpievän kiukuan ieššä, pani sriäpnie kiukuah. Mie šelitin, ken ta mistä olen, mitä kävelen kylie myöten. Kerroin, jotta häntä kehutah hyväkši iänelläitkijäkši, niitä mie tahonki panna muistih.

Paraskovja heti tunnušti, jotta kyllä hiän mahtau “viržit’t’iä” ta käški vuottua, kuni toimittau kiirehimmät ruavot. Harva näin helpošti šuoštuu näyttämäh n’erojah. Naisen mieš Grigorii oli pihalla omissa hommissah. Mieki en voinun istuo joutavana, lyöttäyvyin auttamah: pesin ašteita, panin samovuaran kiehumah.

Kohta myö jo istuma stolašša, šöimä murkinua ta pakasima eri as’s’oista, huolista, niin kuin olisima ollun tuttavat jo ammuin.

Piäštyö stolašta emäntä ilmotti – nyt hiän voit itkie tai pajattua. Alkuh tuli častuškoja ta yksi laulu karjalakši: “Muamoni minuu čakkai”. Šiitä Paraskovja rupesi itkömäh, šanotahhan: “Yksi šuu itköy tai nakrau!” Hiän esitti kuolomah kuuluvan itun, kun tytär tulou muamuo hautuamah, toisekši tuli virši vellen hautajaisih nähen. Pašan vanhemmat tai kaikki kuuši velleštä oli jo kuoltu. Heitä kaikkie hiän aina muisteli viršittämällä.

Näin alko miun yhtehistyö tämän lahjakkahan naisen kera, šilloin hänellä oli 57 vuotta. “Työtauvon” jälkeh jatkoma kotitöitä – šiivosima pirttie, lämmittimä kylyö ta välillä nauhottima: mie kyšelin ta hiän kerto, pajatti ta viršitti.

Kylyn jälkeh Paša-t’ot’a ta Grigorii laulettih yheššä venäläisie “pit’kie pajoloi”, perintehellisie moni-iänisie, šointuvie rahvahan lauluja. Hyö laulettih innokkahašti, kahella iänellä. A iänet molommalla oltih erinomasen voimakkahat ta heliet. Mie patistelen heiltä “karjalaisie lauluja”, hyö šuoššutah ta tuaš esitetäh venyähenkielisie!

Lopulta mie šanon:

– Eihän nämä olla karjalaisie! Laulasittako omalla, karjalan kielellä?

– Ga siula pid’äy lapin pajuo? Myö pagizemma lapin kiel’d’ä! Myö ved olemma lappalazet!

Šepä kumma! Mie olin ihmeissäni ta kyšyin, kuin hyö nimitetäh iččieh venyähekši? Paraskovja vaštasi:

– Mi kareli i jazik karel’skii!

On šanottava, jotta Seesjärven karjalaiset Puatenešta ta Sellistä itähpäin – Jouhivuarašša, Muašeläššä, Ahvenjärveššä, Čobinešša, Semsjärveššä, Mäntyšeläššä – kučutah iččieh lappalaisiksi.

Šen jälkeh mie kyšyinki “lapin pajoja”! Laulettih hyö ni karjalaisie lauluja ta častuškoja, ka niitä kuitenki tuli vähemmän (eeppisie, Kalevala-aihiesie tiälä ei ole merkitty olovan). Šeuruavana päivänä jatkoma nauhottamista, tuli lisyä lauluja, omaperäsie častuškoja karjalakši.

Niin kuin ušein šattuu – miula loppu nauha. Tuloš kuitenki puolentoista päivän aikana oli hyvä: kymmenen itkuvirttä, monie lauluja ta kaikenmoista asieh kuulujua kerrontua. Šelvä oli, jotta hänen luona on käytävä ušiemmin ta olla pitemmän aikua! Šeuruava matka oliki vuotena 1971 Nina Lavosen kera ta šen jälkeh oli monen monta matkua.

Iänelläitkijän perinnehtietoja

En rupie luvettelomah kaikkie matkoja, šanon vain, jotta Paraskovjašta tuli monikymmenvuotini työkumppani ta hyvä yštävä (1970–2001) ei ainuoštah miula, vain Kielen, kirjallisuon ta istorijan instituutin monilla tutkijilla.

Paraskovja Saveljevua kučuttih ni Petroskoin instituuttih, missä hänen esitykšie nauhotettih eri alan tutkijat. Petroskoissa olleššah hiän eli konša meilä, konša Raija Remšujevan ta Roza Nikol’skajan luona. Meitä hiän piti heimolaisinah.

Vuotena 1999 instituutin ruatajat ta Raija Remšujeva, vaikka hiän jo ei ruatan šielä, käytih Paraskovjan luona varta vaššen luatimah videokuvaukšie. Mie kävin vielä vuosina 2000 ta 2001 Karjalan TV-ryhmän kera – tulokšena oli kolmaš TV-kuvauš “Paraskovjan polku”, 2001 (kakši iellistä – “Pajatan parahat virret”, 1990; “Paša-t’ot’a Mändyšeläštä”, 1994).

Vuuvven 2002 kešäkuun 15. päivänä tämän lahjakkahan karjalaisen iänelläitkijän, laulajan, maagisien tietojen halliččijan elämän polku piätty.

Paraskovja Saveljeva jätti valtavan miärän perinnehtietoja – yli 50 tuntie nauhotukšie, monie tuntija videotallennukšie. Hänen nimi on merkitty Karjalan tietošanakirjah (oša III, 2011).

Teksti: Sandra Stepanova, Petroskoi, Oma Mua 25.10.2023

Paša-t’ot’a omašša talošša, 1990. Kuva: Santra Stepanova

Lue nämäkin:

Lahtin minä Läkköiläh: Niäšäštä kniäsöih

Lahtin minä Läkköiläh: Niäšäštä kniäsöih

Piäkuva: Kemin ujestin Knäšöin kylä, 1896–1907. Oikiella on Pyhän Jyrin kirikkö, XIX vuosišata. Kuva: Knäšöi – Miun kotimua VK-ryhmä Knäšöin kylä, kumpašešta tulou tämä kertomuš, vuoteh 1938 kuulu Karjalah, nyt še kuuluu Murmanskin aloveheh. Oli aikoja, konša šielä...

Sanasuarele käynnyh rahvas

Sanasuarele käynnyh rahvas

Vara venehty ei kua. “Oma Mua” tariččou vuadijale lugijale karjalankielizii čomevuksii. Sidä, midä hyvin maltettih paista enne, meijän ezi-ižät, meijän syndyzet. Hyö suadih paista čomasti, čökkijen pädevän sanazen omah virkeheh libo ynnällizen sananpiän jogapäiväzeh...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.