Artikkelit

Harmaa rakennus pellolla

Peša Ruočin paginoi: Biädžöiselgyläzet ‒ merenkulgijoi da kauppumiehii

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 15.8.2022
Asiasanat: Salmi

Biädžöiselgyläzet oldih enzi luokkazii merenkulgijoi. Heijän kylän lähil näit oli nenga kahtukymmendy virstua pitky Kiiškoijärvi. Sen toizes piäs ei vie olluh ni ken käynnyh.

Kerran biädžöiselgyläzien mielih juohtui lähtie kaččomah, midä sie järven toizes piäs heile mielehisty suattas olla. No, eihäi sih muu auttannuh kui lähtie matkah. Hyö varustettih venehet lähtökundoh, da heis kaksitostu rohkeindu mužikkua lähti erähänny syyzildannu soudamah ‒ Arhangelih. Vai pahakse lykykse ilduyös nouzi kova tuuli da siä muutaldaiččih huonokse. Kariet kohottih korgiel, da pimei oli kui säkis. Kai seilit rebeiltih, airot katkieltih da venehih vali vetty. Käzil da hattuloil soudamal hyö lopuškal piästih randah.

Ku hyö oli tutkittu randua da ečitty suojua, hyö löyvvettih puolilämmin kyly. Nygöi heil tuli hyvä mieli, ku piästih lämmäh. Sie hyö jaksaittih da pandih märrät sovat orzil kuivamah. Sit hyö noustih laudieloil maguamah. Undu vuotelles hyö päiviteldih, kui merimiehen ammatti on vaigei. Kodigi heil oli yhtenäh mieles. Ku toizet jo unibuabua kižattih, ni vie yksi heis sanoi:

‒ Vai ku meijän akat tiettäs, kus heijän ukot nygöi ollah, ga toko itkuu nyhtättäs.

Egläi on ainos egläi da tänäpäi on ainos tänäpäi. Ku yö oli mennyh, da huondes tulluh, havačuttih nämä merenkulgijat da nähtih, što hyö ollahgi omas kyläs. Tämä heijän oli uskottavu, ku Osipan Marppu tuli kylyh ottamah vastua da nägi, što Arhangelih menijät oli souvveltu omas rannas da lopuškal “yöksytty” Osipan kylyh.

Dai kauppoi tegemäh oldih biädžöiselgyläzet kerrassah edevät. Sen voi hyvingi uskuo, ku kuuli, kui Ruzakon Fedottu oli pettännyh ven’alazen:

‒ A vot, häi sanoi, ‒ kulleh minä kerran putilleh petin ven’alazen: möin hänel kažinnahkan, a pimienhämäris čökkäin tilal reboinnahkan ‒ he, he!

No, ku biädžöiselgyläzet oldih muga hyvät kauppumiehet, hyö piätettih kerran talvel lähtie Piiterih harčunostoh; ku iče tuobi tavarat, ga sit ei tarviče puotiloih maksua rahtii da bariššua, oli heijän smietindän tulos. Matkah lähtigi kymmenen mužikkua kymmenel hebozel. Vanhin joukos ‒ Lepoškan Luka ‒ oli retkikunnan johtai. Yöbymispaikois häi ainos vakusti toizil, štobi hebozet pidää laskettua muga, što regilöin aižat jiähäh Piiterih päi.

Ku matkumiehet oldih jo ajettu nelli päiviä, hyö tuldih Podleškoin kyläh. Hyö piätettih jiähä yökse erähäh suureh taloih. Luka tuas sanoi toizil:

‒ Mustakkua, mužikat, jättiä reit očin Piterii, muite myö voimmo ajua viäräh!

A taloin kazakku ‒ šviitku ‒ kuuligi tämän. “Ahah!” häi sanoi iččekseh, “vai työ silleh matkuatto Piiterih”.

Huondeksel matkalazet val’­ l’astettih hebozet da lähtiettih ajua hyčyttämäh ‒ kodieh päi. Ajettih päivy, ajettih toine dai kolmasgi, vai ei Piiteri tulluh vastah. Sidä hyö kummasteltih. Nelländenny piän hyö tuldih oman kylän lähil.

‒ Kuulkua, mužikat! Osippu kirgui toizil, ‒ tämä sildu on ihan yhtenjytys kui meijän kylän Vazasildu.

‒ Muga on, toizetgi ihmeteltih.

Ajettih ielleh. Tuldih jo ihan kylän laidah.

‒ Kaččokkua kummua, Blinan Zakki sanoi, ‒ tua sarai tual pellol on ihan kui minun sarai, kattogi on samal taval paikattu tuohel.

‒ Pidää häi ugodie, ku Piiterin lähäl on ihan samanlane sarai kui on Zakil, toizetgi duumittih.

Jo tuldih ihan kyläh. “Piiterih menijöi” vastah tuli Grivan Juakoin akku, Oksen’n’u. Juakoi, kudai täl kerdua ajoi enzimäzenny, luadi tämän naizen ker paginan:

‒ A vot, maatuška! (Juakoi arveli, što Piiterin lähil olles pidää paista ven’ua) skasii sinä nam, ongo mnoogo virstua do Petrogad?

Oksen’n’u kačoi suu augi ukkuodah, eigo pitkäh aigah pystynnyh sanoman sidä ni tädä. Viimisel häi löi käit yhteh da älähtih:

‒ Jogo, Juagoi-rukku, työ käittö Piiteris?

‒ A kak sinä, maatuška, minun nimen snaajes? Juakoi kyzyi kummissah.

‒ Ga, takihai minä oman Juakoin tunnen, Oksen’n’u sanoi.

‒ A kak sinä tunnet? Enhäi minä ole ennen käynnyh Piiteris! Juakoi ihmetteli. ‒ Oletgo sinä, maatuška, muga minun akku? Tädä minä en voi nikui ellendiä! Juakoi sanoi.

Vaste sit, ku häi oli hypännyh reis iäres da mennyh Oksen’n’an rinnal, häi tunzi oman akkah ‒ duuhus! Sit häi vaste uskoi, štobi hyö oldih tuldu omah kyläh. Nygöi jo muutgi smeknittih, što heidy oli matkan varrel petetty. Sit nouzi sellane matinpano da kiruondu, što sidä ei täs voi nikui ilmendiä. Jesli hyö se kazakku, kudai heijän reit oli kiändännyh, olis kobrih suadu, ga sit mužikas ei taki olis jiännyh jällel ni alushöyhenii.

Tämän tabauksen jälkeh biädžöiselgyläzet tuldih ylen varačukse. Jos vai heis ken ugodi menemäh kylyy loitombakse, ga hänel jo toizet peräh kirruttih:

‒ Älä mene, yöksyt!

Lue nämäkin:

Hänen kotišeutu

Hänen kotišeutu

Piäkuva: Paavo Lesonen kirjuttau runoja karjalan kielellä. Niissä tuntuu miehen rakkahuš omah šeutuh, šekä toivo šen tulovaisuoh. Kuva: Paavo Lesosen kuva-arhiiva Kalaštajašta, kirvešmieheštä, rakentajašta ta hyväštä imehniseštä Paavo Lesosešta voipi kertuo äijän....

Musejošša kerrottih Puanajärven hävinnyistä kylistä

Musejošša kerrottih Puanajärven hävinnyistä kylistä

Piäkuva: Näyttelyn kurattorina on Jekaterina Logvinenko. Kuva: Uljana Tikkanen Karjalan tašavallan kanšallisešša musejošša on avattu Puanajärven hävinnyöt kylät -näyttely. Karjalan tašavallan kanšallini musejo valmisti Puanajärven hävinnyöt kylät -näyttelyn yheššä...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.