“Oman Muan” toimitus da Karjalan Kielen Kodi pandih aijankohtazekse karjalan kielen pädevys niilöin keskes, kelle kieli on jogapäiväine ruado. Omua iändy jiävitti karjalastu rajan eri puolilpäi.
#Pidaygomeilekarjalankieldy ‒ hashtagaine vkontakte-verkon avvonaine flash mob matkai syvyskuus yhten nedälin päivät. Huaveh pidiä se tuli piäh kieliaktivistale, Karjalan Kielen Koin ruadajal Natalja Antonovale jälles erähän kieliaktivistan, tutun žurnalistan Ol’ga Ogneva kovahkon karjalan kieldy kohtah verkopäivityksen jälles. Se oli vuottamatoi, rutto da ajatuksih kuhkuttai. Ogneva pani tuohuksen karjalan kielele da jiävi sidä sudrekse nygypäiväh. Flash mobah yhtyi viizitostu hengie, kudamien mielii painammo täs. Yhtyttih netgi, kudamile karjal ei ole piäruado, no kelle on midä täh sanuo. Vai yksi ristikanzu kirjutti vienakse, muut – livvikse. Nägyy, ku erähii tämä kyzymys arzyttigi. Midä mieldy olizitto työ, “Oman Muan” lugijat?
Ol’ga Ogneva,
žurnalistu
Pidäygo meil žiälöijä da itkie karjalan kielen häviendiä? Sidä, midä vähä kelle karjalazis pidäy? Mi on mennytty aigua? Sidä ei pie meile, eigo jälgipolvile. Se on tozi. Elokses on äijy muudu kallistu da arvokastu. Karjalan kieli sih joukkoh ei kuulu. Täl ilmal on hävinnyh äijy muudugi kanzua da kieldy, sendäh elos jatkuu eigo tulluh muailmal loppuu. Ei ni meil pie tyhjiä prähkiä da pidiä pahua mieldy. Mi on lepitty, sille kätty vastah et pane, hos kui ponnistelei. Sit kannattaugo panna vägie sen pellastamizeh? Ei maksa tyhjiä hälistä. Kuolou, ga kuolkah.
Natalja Antonova,
Karjalan Kielen Koin ruadai,
žurnalistu
Pidänöygo meile karjalan kieldy? On jygei vastata toizis ristittyzis. Kyzyzin ezmäi omal ičel: pidäygo se minule? Pidäygo minule hurai jalgu? Kouhkoit? Silmät piäs? Päiväine pastamas? Tävvet unet yöl? Minuu karjalan kieli pidäy muite muis olijannu ristikanzannu: omačottahizennu, sydämes vällänny, vesselänny. Karjalan kieli andau minule sidä, midä ei anneta toizet kielet. Vägie da kovua pohjua jalloin ual. Ruaduo da induo. Tieduo da ajatustu. Mieldy piäh da hembiedy vaččah. Syvembi tunnen omua iččieni, midä on ymbäri minus. Minulleni ollah omat kannat muamankieldy kohti. Ei globualizesti, vai individualizesti. Ei ylähälpäi, vai alahalpäi. Jogahine piättäy iče.
Elina Potapova,
Oma Mua -lehten ruadai
Olen karjalankielizen lehten toimittai. Enne kaikkie omas ruavos minuu miellyttäy pagizuttua karjalazii, tiijustua heijän elaijas da ajatuksis. Olen hyväs mieles, konzu rahvas paistah juuri omal muamankielel. Minule karjalan kieli pädöy ruavos da elaijas. On hyvä, ku rahvas, enne kaikkie, nuoret tahtotah opastuo karjalah. Ga käskie opastuo kieldy ei pie nikedä. Kai täs muailmas on parembi ruadua syväinkäskys.
Nadežda Mičurova,
ruadivontoimittai
En voi sanuo kaikis tuači, ga omas ičes varmah voin sanuo: minule karjalan kieli pidi ainos da pidäy tänäpäigi. Kuibo karjalaine juuril da hengel voi unohtua da kieldävyö omas muamankieles, hos ruvetannehgi vieraittamah. Meijän ezi-ižät säilytettih omih lapsih da bunukkoih niškoi livvin kieli, hos oldihgi jygiet aijat meijän muan istouries. Säilytettih juuri meih nähte, ku myö tänäpäi käyttäzimmö omua kieldy da pagizizimmo sil. Olen ozakas, gu karjalan kieli ainos on minun elaijas. Se hyvin pädöy minun ruadohgi. Puaksuh ajelen karjalazii kylii myöte. Konzu vastavun karjalazienke, ellendän: ei vie kuolluh karjalan kieli da on aijoi panna sille tuohustu.
Ol’ga Karlova,
tutkii da opastai
Männä kevättalvella pietyin tiälä ihual’omah kuvija, kumpasissa taivahalla revontulet läikyttih kotikyläni piällä. Ne noššattih miušša šemmoset tuntehet: Šanotah, jotta voit tuntie toista ihmistä puitto iččie. Harvah, ka voit tuntie toista omakši. A on ni šemmosie kohtie muailmašša, missä iče olet omaiče ta kaikki tai kaikin ympärihis on yhtä ševošta. Ta mieleh on še tunto, jotta olisit niinkuin hämmennetty šiih šamaseh meštuh vaikka ni ilmasekši ijäkši. Tuulen henkähyš, kešäheltien suaru, talvipakkasien paukunta – kaikki ninkuin šulautuis šiuh iččieh. Ta kun šattunet missänih mierošša muuvval’l’a no hoš aštumah päiväpaisson puahtamana, ni vet mieleh tulou juštih še paikka-kohta, missä olet opaštun tuntomah päiväsen vaikka ni äkäset, ka niin omat šukahaiset. Ta täššä nyt talvisen taivahan ihmehtä-čuutuo! Nehän taivašta myöten läikähelläh näin kaunehešti ta omasešti vain šielä šiinä paikašša ta kohti, min tiijät omakši ta missä kaikki ta kaikin ollah yhtä ševošta, ka kuiteski omat ta ičet, iččenäiset ta omavaltaset. MIE OLEN YHTÄ ŠEVOŠTA KARJALAN KIELEN KERA. EI MILMA ŠIITÄ ŠUA POIKEŠ, KUIN NI KIELTÄ MIUŠTA.
L’udmila Blinkova,
lapsienkazvattai
Pidäygo meile karjalan kieldy? En voi kerras lyhyösti kirjuttua, kui karjalan kieli pidäy mille. Opin nygöi kirjuttua. Enzimäkse, kai lapsuusvuvvet mendih karjalazes vahnas hierus, kai omahizet paistih karjalan kieldy, nygöigi paistah, da i minä heijänke. Mille nygöi karjalan kieli on kui lapsuusvuozien musto. Toizekse, opastuin yliopistos karjalan kielen opastajakse, a minun livvinkielen opastajinnu oldih L’udmila F’odorovna Markianova, Ol’ga Mihailovna Žarinova, Jelena Viktorovna Bogdanova. Suuret passibot sanon heile, gu vie enämbi ozutettih, mittuine čoma on meijän kieli. Kolmandekse, kirjutan sen, gu, minun mieles, muamankieli on meile sydämes ainos. Oli minul kerdu, konzu pieni poigaine voimatui, äijäl voimatui. Yön en muannuh, a huondespuolel tuli piäh, gu pidäy Jumalal abuu kyzyö. Rubein malittuu šupettamah, a konzu kai sanoin, midä piäh tuli, ellendin gu malittuu panin karjalan kielel. Avvutti Jumaloini, piäzi minun lapsut. Passibot nygyaigahgi sanon karjalan kielel. Karjalan kieli on minun elaigu. Pidäy se mille, minun perehele. Kaikile karjalazile pidäy omua muamankieldy! Vaigu monet karjalazet ni smietitä ei, kui oma kieli avvuttau eliä.
Il’l’u Mošnikov,
tutkii
Voittogo uskuo da kuvitella, gu erähät tässäh kyzelläh, mikse teile pidäy olla se karjalan kieli? Da vie ližätäh: Kenbo sil pagizou? Kusbo sidä suau käyttiä? Kunnebo sidä pidäy? Kaiken ližäkse tädä voijah kyzyö netgi, ket tietäh, gu MINÄ sil pagizen, MINÄ sidä käytän da MINÄ ruan sen hyväkse. MILLE se pidäy. Kehtannet vie kyzellä, parembi älä kyzele. Ollet viizas, et kyzele. Da vie, mikse minul pidäy olla huigei, gu minä maltan karjalakse? Sinul pidäs olla huigei, gu sinä et malta. Da kaiken ližäkse tuadu kyzymäl tuot pahua mieldy vie minule. Minä en käske sinuu opastumah karjalan kieleh, ga sinägi älä kyzele, mikse minule se pidäy.
Natalja Gilojeva,
opastai, kieliprojektoin vedäi
Pidänöygo meile karjalan kieldy? Konzu näin Oma Mua -lehten vkjoukos ilmoituksen Pidänöygo meile karjalan kieldy -flash mobah näh, järgieh juohtui mieleh, gu neče kyzymys oli minul aijankohtaine toinah kymmene vuottu tagaperin vie Ven’an Karjalas eläjes. Lapseššu pagizin karjalakse buabanke, kudai ei kieldy elvytännyh, ga vaigu käytti sidä omas elokses alalleh. Yhtelläh häigi hos kudakui da toinah toiči hyvingi, ga maltoi ven’akse pagizemattah muamah näh, kudai oli školan opastai da pagizi minunke enimyölleh ven’akse. Silloi karjalan kieli oli minul vai paginkielenny tuttu. Kai muutui vuvvennu 1991, konzu piäzin opastumah karjalan kieleh armahan L’udmila Markianovan luvendoloil. Silmät avavuttih kerras da karjalan kielen tärgevytty en enämbiä duumainnuh: sit myöhembä rodih eloksen ruado. Yhtelläh käytin kieldy enämbän opastujes da sit jo opastajannu ruadajes. Kummua sanot, ga Suomeh muutettuu rubein pagizemah karjalakse enämbän. Yksi dielo, mi oli vaikutannuh sih, oli ruadodovarišoin ehoitus: “Pagize meile dai meijänke karjalakse!” Omii livvinkarjalan luvendoloi sežo pien karjalakse, toiči tarvites kiändäjen erähät kohtat suomekse. Avvuttau tiettäväine se, gu karjal da suomi ollah lähäzet sugukielet. Nygöi minul tiä on äijy mostugi tuttavua Suomen karjalastu, kudamienke nikonzu en ole paissuh suomekse! Ozakse Ven’an Karjalasgi löydyy nengomua tuttavua da dovariššua, kudamienke kirjuttelemmokseh da pagizemmo vastavuttuu karjalakse. Karjalan kieli on suuri vuitti minun elostu libo toinah kogo elos.
Valentina Libertsova,
runoilii, kirjuttai
Pidäygo meile karjalan kieli? Tämä kyzymys pannah probliemakse da kiännytäh omas kielespäi sentäh, gu nygöi vähä jäi ammattii, kudamih vältämätä pidäy karjalan kieli. Net vähät ruadopaikat jo kai ollah täytetyt, äijät opastunnuot karjalakse da kielen tiedäjat ei tietä kus sidä käyttiä. Valdivonkieli on meil ven’an kieli – midäbo raukku sit ruat?! Ga voibihäi olla ristikanzal kaksi omua kieldy ‒ roittos kahtu kerdua viizahembi! “Min kieldy sinä tiijät, sen kerdua olet ristikanzu” (I.V. G’ote). Minä ylen äijäl suvaičen lugie, kuunnelta da kaččuo ohjelmoi, ozutelmoi, luvendoloi, pajatandoi livvikse, opingi toizil murdehil sellitellä tiijustettuloi tiedoloi. Midätahto uuttu ainos ičelleni suan. Paista puuttuu harvembi, pahakse mielekse, ga se on ainos suuri ilo, sentäh gu kieli meijän on kaikis kaunehembi, tovelline da rikas. Ei roinne kieldy, hävitäh kai hyvät mielet. Dai yhteltiedy – paikkunimet, perindöt, ennustukset. Voibigo ielleh eliä dai roihgo mikse?
Hos kieli eule turkikse,
Ga toiči äijäl lämmittäy,
Gu roihhäi mägi jyrkäkse,
Se muaman jyttyöh ämmättäy.
Muga kirjutti meijän livvinkieline runoilii Vladimir Brendojev.
Zinaida Artemjeva (Gagarina),
Karjalan Kielen Kodi -yhevykses ruadai
Pidäygo meile karjalan kieli? Voin sanua omas ičes: minul pidäy! Mindäh? Sendäh gu se on muaman, tuatan, buaboloin da died’oloin kieli. Meijän perehes igä kai paistih karjalakse. Minägi perehes da kyläspäi lähtiettyy yksikai en unohtannuh omua kieldy. Sidä čomembua da kallehembua kieldy minuh niškoi ei ole. On ylen abei, gu nygözet nuorižot vähä ken tietäh karjalan kieldy. Myö, Karjalan Kielen Koin ruadajat, opimmo luadie kai, gu kieli ei hävies da pienet Vieljärven eläjat jatkettas iellehpäi kielen elostu. Ei pie unohtua kieldy. Kielen hävitettyy hävitämmö omat juuret, oman ičen. Anna eläy karjalan kieli!
Tatjana Baranova,
opastai
Pidäygo meile karjalan kieldy? Jogahine täh kyzymykseh vastuau omah luaduh. A minä enzimäi hämmästyin, kuibo täh vastata? Pidäy libo ei pie – se minul on olemas. Minä en voi sit erota, en voi sidä unohtua. Karjalan kieli on muamankieli. Karjalakse minä sanoin enzimäzen sanan, sidä käyttäjen minä tiijustin ymbäristyö, lapsusaigah se oli minun ymbäristön kielenny. Pahakse mielekse, puolen igiä se minuh niškoi oli vai paginkielenny. Jo vahnembannu olles minä L’udmila F’odorovna Markianovan kursiloil tiijustin, gu on meil kirjukieligi, on karjalankieline kaunehkirjalližus. Se tiedo muutti minun eloksen. Minule lykystyi opastuo karjalan kieleh yliopistos. Da jälgiaigah karjalan kieli on minun ruavonnu dai himoruavonnu. Minä opastan kieleh dai iče opastun tässäh, joga päiviä tiijustan sit uuttu. Oma karjalan kieli ozutti, gu minä voin kirjuttua runuo, voin kiändiä runotekstoi. Omua kieldy käyttäjes ristikanzal on enämbi mahtuo kehittyö, ozuttua omua iččie eri puolis.
Ol’ga Smotrova,
Oma Mua -lehten ruadai
Pidäygo meile karjalan kieldy? Täh flash mobah yhtyjes ezmäzekse minul piäh tuli kyzymys: kui oigiembi olis kirjuttua? Pidäygo meile karjalan kieldy vai kieli? Toinah mollembat pätäh, ga mittuine sit olis ero? Karjalan kieli on jygei sistiemu. Ven’ankielizel ristikanzal sih on jygiettävy opastuo. Sih pidäy aigua, kolme-viizi vuottu. Kuibo nuorel opastuo sih, konzu hänel on muudu omua ammattih opastustu. Emmohäi kaikin lähte opastumah karjalan da vepsän kielen laitoksele. Nygöi jo et kiännä mennytty, konzu paistih perehis. Kui sanotah ven’avujat karjalazet: “Aiga proidi, vezi uidi”. Kuni eletäh vie kielenkandajat kylis, sini rubieu elämäh kieli. Erähiči minä iškin kihlat erähän kaikile tundietun karjalazenke: lehti heittäy ilmah piäzendän, konzu minul vie ei täyty nellikymmen vuottu. Nygöi minul on kolmekymmen kolme. Mielihyväl jiäzin voitetukse da ostazin voittajale uskaldetun kallehen juomizen.
Nina Vil’činskaja,
lapsienkazvattai, puutui elämäh Latvieh
Omal ičel kyzyin, mikse minul pidäy karjalan kieli? Pidäy, pidäy da vie erähängi kerran sanon, ku pidäy! Sil kielel minä sanoin enzimäzet sanazet, pajatin buaboloinke pajozii, pagizin dai nygöi pagizen omien vahnembienke da sugulazienke. Olen kuulluh äijän kerdua, gu vierahas kohtas eläjes voibi unohtua kielen. En, kačo, usko! Minä elän enämbi kolmiekymmendy vuottu muijal, a karjalan kieldy en unohtannuh. Vikse muaman maijonke se minul lujah tartui sydämeh! Pagizen karjalakse omien tuttavienkie, kirjutan konzu midä internetan kauti, luven toizien ristyttyzien kirjutettuu da ainos kačon, kuundelen da luven karjankielizii joukkoviestimii. Passibo suuri, gu nygöi on moine aigu, voibi kannattua kieldy internetan kauti. Passibo kirjuttajile da kielen levittäjile. Anna karjalan kieli eläy vie hätken!
Ol’ga Gokkojeva,
Karjalan Kielen Kodiyhtevyksen halličuksen paginanvedäi
Minä iče olen egoistu: opastuin karjalan kieleh nol’aspäi, sendäh ku se kohendau minun omua elaigua. Karjalan kielettäh olin ku niistii, kudamal ei olluh kätty libo jalgua. Karjalan kielen kel olen kogonaine ristikanzu. Nygöi voin paista oman muaman kel hänen omal kielel. Ellendän rodnien paginoi. Ellendin oman Kinnermän died’oin paginua, kudamua sain kuulta jällespäi magnitofonal. Died’oidu pagizutti suomelaine professoru Pertti Virtaranta vuvvennu 1963. Kielinero avvutti ellendiä eländytaboi. Minun lapset tietäh omii juurii, se andau heile vägie omas elaijas. Ruan yhteiskunnallistu sendäh ku tahtozin, ku toizilgi olis mahto pidiä oman kielen libo opastuo sih. Jogahine jo iče piättäy pidäygo heile oma kieli vai ei. Yhteiskunnallizen ruavon kauti sain uuzii dovariššoi da uuttu ruadoneruo. Oma pereh kunnivoiččou minuu yhteiskunnallizen ruavon periä. Karjalan kieli on andanuh minule äijän, olen kaiken aigua enämbi da enämbi vellas karjalan kielele. Leivän suan suomen kieles, da ei vaiku leiväl ristikanzu eläy.
Maria Kuismin,
kieliaktivistu
Miksebo pidäy karjalan kieli, mille tunduu paista karjalakse da midä se kieli minule merkiččöy? En jo tahto nengomii kyzymyksii kuultagi. Nikonzu en ole kuulluh, ku niken kyzys mille tunduu paista suomekse da midä se kieli minule merkiččöy. Ei nengomas ole nimidä kyzymisty. Karjalakse pagizendu tunduu sille, kui tunduu paista: suu avavuu, tunnen, kui suu da kieli lekkuu da suuspäi kuuluu iändy. Se on tavallistu elaigua, jogapäivästy argidieluo. Ei minun piäs kuulu pruazniekallizii fanfuaroi joga kerdua konzu suun avuan da pagizen karjalakse. Kielen siirdymine sugupolvespäi toizeh katkei da minä tahtoin uvvessah yhtistiä sen katkennuon kohtan. Nimidä kummembua.
L’ubov’ Baltazar,
“Oman Muan” endine ruadai
Pidäygo meile karjalan kieldy? Tuohus karjalan kielele oli pandu jo ylen ammui, sen tuohuksen savun periä monil tässäh nostah kyynelet silmih. Sih ei Ol’ga Ogneva ole viäry, hos tälkerdua häi on se, kudai “muaničči”. Tädä paginua oli meile toimitukses jo kolmekymmen vuottu tagaperin, lehten juuri ezmäzis päivis algajen. Kibei kyzymys, sanottuu da kirjutettuu on ylen äijy. Minul on kebjiembi runon vuoh sanuo oma mieli.
Pidäygo meile karjalan kieli?
Kielettäh pyzyygo rahvahas
mieli?
Kielettäh minä voinnengo eliä,
Kyzykkiä muudu, täl ei ole
periä…
Kieli, vai kieldy? Sil ei ole eruo
Kielekse, sanotah, ei ole veruo
Usko on loppumas, väzytty väit
Kieldy jäi vähäine,
paginah näh…
Kuibo sit kielettäh runozen
sanon,
Kielettäh kuibo pajokse panen?
Ijäkse kieli lyödy on kiveh,
Järvien, vuarojen, kylien nimih:
Venehien järvet, Kalojen jovet,
Karhujen mäet, Koirien ojat,
Leppäzet sillat, Särgien lahtet,
Korgiet kosket, Lumizet vuarat.
Pohjattomat lammet,
Rajojen konnut,
Riihilöin sellät, Suohizet pohjat,
Kindahan kylän dai Koivuzen
mäin
Pajatan, kuni hengittiä suan!
Pajatan kirikön, pajatan kellon,
Ymbäri kyläzes lagien pellon,
Pajatan endizen, pajatan uvven,
Ihalmos – helizen,
igäväs – ulvon…
Pajatan sildazen, pajatan joven,
Pajatan iäneh, pajatan toven!
Pajatan kielel, kuduan
muamalpäi sain,
Pajatan muan, mi lapsile jäi…
Pajatan päiväl, pajatan illal,
Pajatan loitton, pajatan rinnal…
Karjalan kielel, Karjalan mual
Pajatan, kuni hengittiä suan!
Keräi painettavakse “Oman Muan” toimitus
