Kuva: Karjalan Sivistysseuran pruasniekka ja historiaseminaari kokosivat yhteen suuren joukon karjalaisuudesta ja Neuvosto-Karjalan historiasta kiinnostuneita osallistujia. Kuvaaja: Katri Kovasiipi
Tasokas historiaseminaari, Pekka Vaaran tietokirjauutuus Punainen Uhtua, Karjalan Sivistysseuran vuosikokous ja Mustu loukko -musiikkinäytelmä kokosivat yhteen suurten salien täydeltä karjalaisuudesta ja sen historiasta kiinnostuneita osallistujia. Päivään sisältyi runsaasti tietoa ja tunteita.
Lauantaina 20.4.2024 järjestetty Karjalan Sivistysseuran pruasniekka ja historiaseminaari saivat runsaasti osallistujia liikkeelle. Historiaseminaarin ”Henki ja materia – Kamppailu Neuvosto-Karjalasta” käynnistyessä Kongressikeskus Paasitornin 200-paikkainen Siltasaari-sali täyttyi lähes kokonaan.
– Karjalan 1920- ja 1930-lukujen kehityksen jäljet näkyvät edelleen, jos niitä osaa katsoa, totesi Karjalan Sivistysseuran hallituksen puheenjohtaja Seija Jalagin seminaarin avauspuheenvuorossaan.
Karjalan Sivistysseuran hallituksen puheenjohtaja Seija Jalagin piti historiaseminaarin avauspuheenvuoron ja toimi seminaarin puheenjohtajana.
Historiaseminaarin esitelmäosuus käynnistyi Pekka Vaaran tietokirjauutuuden Punainen Uhtua – Karjalan kapinasta Stalinin vainoihin julkistamisella. Vaara kertoi kirjan tekemisen käynnistyneen noin neljä vuotta sitten. Noin kaksi vuotta kului ensin aineistojen keräämiseen, sen jälkeen toiset kaksi vuotta itse kirjan kirjoittamiseen.
Kirjan tiedot perustuvat alkuperäisaineistoihin, joita on kerätty sekä Suomesta että Venäjältä. Aineistonkeruu Venäjältä oli onneksi ehditty tehdä jo ennen Ukrainan sodan syttymistä. Vaaran kirjasta voi lukea lisää kesäkuussa ilmestyvästä Karjalan Heimosta 5–6/2024, kirjan perustiedot löytyvät täältä.
Pekka Vaara kertoi tietokirjastaan Punainen Uhtua – Karjalan kapinasta Stalinin vainoihin, joka julkistettiin 20.4.2024 historiaseminaarissa ”Henki ja materia – Kamppailu Neuvosto-Karjalasta”.
1920–1930-lukujen ilmapiiriä Neuvosto-Karjalassa on tutkinut myös väitöskirjatutkija Anna Laakkonen, jonka seminaariesitelmä ”Suomalaiset neuvostolehdistössä 1920–1937” keskittyi Laakkosen väitöskirja-aiheeseen, sanomalehtikirjoitteluun ja suomalaisten toimittajien kohtaloihin Neuvosto-Karjalassa. Laakkosen esityksessä tarkasteltiin esimerkkien kautta Neuvosto-Karjalassa ilmestyneitä sanomalehtiä, suomalaisten emigranttien perustamaa Punainen Karjala -lehteä, sitä edeltänyttä Karjalan kommuunia sekä Vapaus-lehteä.
Esityksessään Laakkonen johdatti kuulijat ymmärtämään ilmapiirin muutosta, jonka suomalaiset emigrantit kohtasivat ja kävivät läpi 1920- ja 1930-lukujen Neuvosto-Karjalassa. Lehtiotsikoista ja -kirjoituksista piirtyy kerronnan kaari vallankumoustaistelijoista ja Karjalan rakentajista neuvostoihmisiksi tai neuvostokarjalaisiksi, jopa neuvostosankareiksi Toivo Antikaisen tapaan – ja lopulta suuren terrorin synnyttämiin viholliskuviin suomalaisista ”Karjalan kansan vihollisina”, jotka täytyisi tuhota.
Laakkosen esitys synnytti vilkasta ja innostunutta keskustelua. Aiheesta voi lukea lisää Anna Laakkosen ja Jesse Hirvelän kirjoittamasta artikkelista ”Suomalaisia toimittajia Neuvostoliitossa 1918–1938”. Artikkeli on julkaistu Elias Krohnin toimittamassa kirjassa Sanomisen vaikeutta ja vapautta – Vasemmistolaista tiedonvälitystä 1919–1956, ja se on mahdollista ladata maksutta Academia.edu-palvelusta.
Väitöskirjatutkija Anna Laakkosen esitelmä keskittyi hänen väitöskirja-aiheeseensa, sanomalehtikirjoitteluun ja suomalaisten toimittajien kohtaloihin Neuvosto-Karjalassa 1920–1930-luvuilla.
Historiaseminaarin toisella puoliskolla näkökulma laajeni taiteen alueelle. Folkloristi Joonas Ahola esitteli neuvostokalevalaista runoutta erityisesti Tatjana Perttusen (1880–1963), Maria Mihejevan (1884–1969) ja Jouki Hämäläisen (1882–1959) runoesimerkkien kautta. Heidät kaikki oli värvätty julistamaan sosialismin autuutta kalevalamittaisilla runoilla.
Ainutlaatuisessa tietokirjassaan Neuvostokalevalainen runous (KSS 2023) Ahola on osoittanut, miten neuvostokalevalaiset, vahvasti kalevalaisen runoperinteen sisäistäneet ja hallinneet runoilijat osasivat upottaa runoihinsa merkityksiä, jotka läpäisivät sensuurin, koska sensorit eivät tunteneet tätä runoperinnettä.
Neuvostokalevalaista runoutta tutkiessaan Ahola havaitsi myös eri runoilijoiden tuotannossa yksilöllisiä tyylipiirteitä ja persoonallista ilmaisua, vaikka lähtökohdat omalle ilmaisulle olivat keskusjohtoisen ahtaat.
Folkloristi Joonas Ahola on tutkinut poikkeuksellista ilmiötä, neuvostokalevalaista runoutta Neuvosto-Karjalassa 1937–1963. Runoperinne valjastettiin propagandan välineeksi, mutta perinteen hyvin tunteneet runoilijat kätkivät sepitteisiinsä myös persoonallista ilmaisua ja elementtejä, joita neuvostosensuuri ei tunnistanut.
Taidehistorioitsija Maija Koskinen saatteli yleisön kuvataiteen ääreen esityksessään, jossa hän pureutui Filonovin koulukunnan Kalevala-kuvituksiin Helsingin Taidehallissa vuonna 1934 järjestetyn ”Neuvosto-Liiton graafillisen taiteen” näyttelyyn ja sen taustoihin.
Vuonna 1928 valmistuneen Taidehallin näyttelyssä esiteltiin avantgardetaiteilija Pavel Filonovin (1883–1941) johtaman koulukunnan Kalevala-kuvituksia, jotka oli julkaistu Leningradissa vuonna 1933 ilmestyneessä Kalevalassa.
Neljänkymmenen taiteilijan taidegrafiikkaa ja kirjankuvituksia esitelleessä näyttelyssä oli yli 200 teosta, jotka olivat myös myytävinä. Neuvostoliittolaisten taiteilijoiden näyttelyyn kohdistui Suomessa voimakasta poliittista vastustusta. Sen taustalla vaikuttivat kommunistilait ja inkerinsuomalaisiin kohdistetut pakkosiirrot, jotka herättivät tuolloin kritiikkiä Suomessa. Näyttely jäikin ainoaksi Neuvostoliiton taidetta esitteleväksi näyttelyksi ennen toista maailmansotaa.
Neuvostoliitossa julkaistu suuritöinen, kuvitettu Kalevala koettiin kuitenkin Suomen sivistyneistön piirissä hyväntahdon osoituksena Suomea kohtaan, ennakoihan se satavuotiaan Kalevalan juhlavuotta 1935.
Avantgardetaiteilijoina Filonovin koulukunnan taiteilijoilla ei ollut Neuvostoliiton sosialistisen realismin taidekentällä tulevaisuutta. Mikäli he jatkoivat Filonovin osoittamalla tiellä, he joutuivat syrjään ja epäsuosioon. Maija Koskinen on käsitellyt aihetta myös Kalevalaseuran blogiin kirjoittamassaan artikkelissa ”Yhteisellä maaperällä”.
Taidehistorioitsija Maija Koskinen esitteli avantgardistisen Filonovin koulukunnan toteuttamia venäjänkielisen Kalevalan (1933) kuvituksia, joita esiteltiin Suomessa Taidehallin kiistanalaiseksi koetussa näyttelyssä vuonna 1934.
Karjalan Sivistysseuran vuosikokouksessa valittiin hallitus ja jaettiin huomionosoituksia
Karjalan Sivistysseuran vuosikokouksessa 2024 käytiin läpi sääntömääräiset asiat. Kokouksessa päätettiin, että seuran jäsenmaksut ja lehden tilausmaksut säilyvät ennallaan: jäsenmaksu on 32 € vuodessa, samassa taloudessa elävä lisäjäsen 10 €, kannattajajäsenyys 100 € vuodessa ja Karjalan Heimon tilausmaksu (ilman jäsenyyttä) 40 € vuodessa.
Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Seija Jalagin.
Hallituksen jäseninä jatkavat erovuorossa olleet Jyrki Mäkelä ja Mari Rajamaa. Hallituksen puheenjohtajaksi vuosi sitten siirtyneen Seija Jalaginin tilalle hallituksen jäseneksi valittu Reeta Suvanto valittiin jatkamaan hallituksen jäsenenä. Muut hallituksen jäsenet ovat Pekka Vaara, Kari Homanen, Outi Homanen, Santeri Palviainen, Markku Pottonen ja Senni Timonen.
Karjalan Sivistysseuran vuosikokouksessa päätettiin, että seuran jäsenmaksut ja lehden tilaushinta pysyvät ennallaan. Myös erovuoroiset hallituksen jäsenet jatkavat luottamustehtävässään.
Eeva-Kaisa Linnasta Karjalan Sivistysseuran kunniapuheenjohtaja
Karjalan Sivistysseuran hallitus kutsui seuran kunniapuheenjohtajaksi vuosi sitten puheenjohtajuudesta luopuneen Eeva-Kaisa Linnan. Aiemmin seuran kunniapuheenjohtajiksi on kutsuttu Aleksei Mitro, Ville Mattinen, Boris Karppela ja Pentti Keynäs.
Hallituksen puheenjohtaja Seija Jalagin kertoi Linnan kunniapuheenjohtajaksi kutsumisen perusteista muun muassa seuraavaa:
”Seuralla on ollut lähes 120-vuotisen historiansa aikana kymmenen puheenjohtajaa. Viiden puheenjohtajan kausi on kestänyt kymmenen vuotta tai jopa enemmän, keväästä 2012 alkaen seuraa 11 vuotta johtanut Eeva-Kaisa on yksi heistä.
Noina vuosina seuran toiminnan muodot jäsentyivät neljään toisiinsa kytkeytyvään eri osa-alueeseen; kieli ja kulttuuri, historia ja perinne, julkaisutoiminta ja kyykkä. Sen lisäksi, että näihin panostettiin systemaattisesti ja entistä vahvemmin, Eeva-Kaisa on ponnistellut karjalan kielen elvyttämisen ja kielen aseman kehittämisen puolesta.
Eeva-Kaisa on pitänyt yllä yhteyksiä Suomessa ja Karjalan tasavallassa laajentaen ja syventäen niitä. Seuralla onkin tänä päivänä erinomaiset verkostot ja yhteistyökumppaneita järjestökentältä julkiselle sektorille. Uskomme vakaasti, että jonain päivänä myös julkiset yhteydet tuonne Karjalan tasavaltaan saadaan toimimaan.
Yhteistyössä ja omin voimin järjestettyjen suurelle yleisölle suunnattujen tapahtumien ja kasvavan julkaisutoiminnan ansiosta seurasta on kehittynyt Eeva-Kaisan puheenjohtajakaudella tunnettu ja tunnustettu tekijä niin karjalaisten kuin yleensäkin suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuuritoiminnan parissa.
Kiitos sinulle Eeva-Kaisa työstä, jossa et säästänyt voimia etkä työtunteja. Toivomme, että saat kunniapuheenjohtajana iloita johdollasi ja yhdessä syntyneistä tuloksista. Tervetuloa kunniapuheenjohtajaksi!”
Karjalan Sivistysseura kutsui kunniapuheenjohtajakseen Eeva-Kaisa Linnan, josta tuli seuran viides kunniapuheenjohtaja kautta aikojen.
Ansiomerkkejä sukututkimuksen edistäjille
Vuodesta 1931 on seura jakanut myös ansiomerkkejä seuran tarkoitusperien edistämisessä ansioituneille henkilöille – tähän mennessä ansiomerkkejä on myönnetty 150 henkilölle.
”Karjalaisuuden omakseen ottaneet ihmiset ovat aivan keskeisiä karjalaisen kulttuurin elävänä pitämisessä”, totesi Seija Jalagin.
”Tänä vuonna ansiomerkit myönnetään karjalaissukujen sukututkimuksen keskittyvästä pitkäjänteisestä työstä. Kaikki ansiomerkin saajat ovat pitäneet ja pitävät sukututkimuksen asiaa esillä. Osa heistä pitää sukututkimuskurseja, osa on luovuttanut tietoja seuran Sampo-tietokantaan tai edistänyt monin muin tavoin karjalaissukuja koskevan tiedon syntyä ja jakamista.
Karjalan Sivistysseura arvostaa suuresti teidän pitkäjänteisesti tekemäänne työtä karjalaissukujen ja niiden tutkimuksen hyväksi. Olette auliisti jakaneet osaamistanne ja auttaneet kasvattamaan muiden karjalaisten innostusta sukututkimukseen ja oman suvun vaiheiden tuntemukseen”, totesi Jalagin.
Ansiomerkki myönnettiin seuraaville henkilöille:
Sami Kallio, Sari Karjalainen, Tapio Kytömaa, Pauli Laukkanen, Sergei Morozov, Anna-Riitta Mosorin, Matti Polla ja Timo Rossi.
”Paljon onnea ja kiitos aktiivisuudesta – teette todella merkittävää työtä”, kiitti Jalagin.
Sari Karjalainen oli lähettänyt vuosikokoukseen kauniit kirjalliset kiitokset saamastaan ansiomerkistä. Tässä otteita Karjalaisen kiitoksista:
”Olen erittäin positiivisesti yllättänyt saamastani huomiosta. Ei taida mennä viikossa montaakaan päivää, etten tutkisi jotain. Löysin omat vienalaiset juureni aikoinaan Kai Peksujeffin avustuksella 1990-luvun loppupuolella. Hän opasti minua lukemaan Virtarannan Polku sammui -kirjaa. Ja eihän se siihen jäänyt […]
Olen voinut näinä vuosina auttaa eri puolilla maailmaa asuvia vienalaisten jälkeläisiä löytämään juuriaan. Geneettinen sukututkimus on tuonut vuosien varrella meille vienalaisille paljon tietoa lisää.
Kiitän Karjalan Sivistysseuraa suuresta panoksesta vienalaisten sukujen tutkimiseen ja lähdemateriaalien tuottamiseen Sampo-tietokantaan, se on aarreaitta meille kaikille, kirjokansi. Suuret kiitokset KSS:lle huomioimisestani näin arvokkaasti, arvostan sitä todella paljon!”
Lämpimät kiitoksensa lähettivät myös Pauli Laukkanen, Anna-Riitta Mosorin ja Matti Polla.
Omat kiitospuheenvuoronsa pitivät vuosikokouksessa paikan päällä olleet ansiomerkin saajat Tapio Kytömaa (kuvassa oikealla), Timo Rossi (keskellä) ja Sergei Morozov.
Seuraava vuosikokous järjestetään Oulussa kaksipäiväisen pruasniekan yhteydessä 12.–13.4.2025 – lämpimästi tervetuloa!
Mustu loukko -musiikkinäytelmä lumosi yleisön
Illan tee- ja tarinaillassa koettiin Markus Leikolan käsikirjoittama ja ohjaama, Eeva-Maria Kauniskankaan uskomattomalla energialla, muuntautumiskyvyllä ja taituruudella esittämä musiikkinäytelmä Mustu loukko.
Erinomaisella joustavuudella, rytmitajulla ja laulutaidoillaankin loistava Kauniskangas hurmasi yleisön. Kauniskangas sai palata loppukiitoksiin ainakin viisi kertaa, eikä yleisö tahtonut vielä sittenkään poistua salista.
Kokonaisuutena Markus Leikolan nasevasti ja sulavasti kulkeva käsikirjoitus kiteyttää karjalaisten, etenkin karjalankielisten kokeman näkymättömäksi tekemisen historian yhtä aikaa koskettavasti ja humoristisesti. Ohjauksellisesti näytelmä on todellista teatterikeinojen luovan käytön juhlaa.
Lisää näytelmän Mustu loukko -taustoista voi lukea Uutisčupussa ja Karjalan Heimossa julkaistusta Markus Leikolan haastattelusta.
Mustu loukko -näytelmän lukuisissa rooleissa suurenmoisen työn tehnyt näyttelijä-laulaja Eeva-Maria Kauniskangas sai Karjalan Sivistysseuran väeltä valtaisat aplodit ja muhkean kiitoskukkakimpun.
Teksti ja kuvat: Katri Kovasiipi
Lähetä palautteesi tästä artikkelista sähköpostitse osoitteeseen paatoimittaja@karjalanheimo.fi
Pruasniekasta ja historiaseminaarista kerrotaan lisää kesäkuussa 2024 ilmestyvässä Karjalan Heimossa.
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenetu, jonka voi tilata myös ilman jäsenyyttä. Lisätietoa: https://www.karjalansivistysseura.fi/yhdistys/jasenet/
