Miula oli mukana teltta, makuupušši ta vuatteita joka tapahukšeh. Noin 2000-kilometrini työmatka Vienan Karjalah, Repol’ašta Kalevalah šuaten toi uušie tuttavie ta lehtijuttujen šankarija.
Oli mukava lähtie työmatkah yksin, ilman kovie aikarajotukšie. Pitin piäššä vain, jotta 23. heinäkuuta oli käytävä Pirttilahen kyläššä, a netäli šitä ennein mie voin ruatua mitä tahon ta lähtie minne vain.
Pitän matan enšimmäisenä pistehenä oli Haukkašuari. Šielä šilloin oltih kešäkoulun viimeiset päivät ta oli mahollisuš tuttavuštuo šen ošanottajih ta opaštajih. Kyllä, matka otti voimie. Autoreissu Petroskoista Mujejärven piirin Repol’an šuuntah kešti enempi kahekšan tuntie. Šielä Tiikšin jälkeh on pahoja teitä, ei ole puhelinyhteyttä ta autojaki ajau vaštah vain vähän.
Onnekši kiännöš Haukkašuarella oli merkitty tiekyltillä. Šivutie luatiu vielä muutoma mutka ta šillan yličči piäšet melko šuurella šuarella. Kešäkoulun aika na tiälä keräyty nuorie ihmisie muan eri paikoista. Hyö ollah puušeppie, kirvešmiehie, taiteilijie, kotišeutututkijie, käsityömuasterija, puuveštäjie, istorikkoja. Aivan erilaisie ihmisie yhisti šama tavoiteh – antua Haukkašuaren kylällä uutta elämyä. Tämä ruato toi opaštujilla onnie, šamoin kuin koulun opaštajilla, kumpaset nähtih, kuin ihmiset tarvittih heijän tietoja ta kuin innokkahašti nuoret tahottih opaštuo varajamatta mimmosiekana vaikeukšie.
Pakinat muamon kielellä košetah šieluo
Šielä Haukkašuaren kyläššä mie tapasin paikallisie eläjieki. Kylän peruštajien šuvun jälkeläisie – Pottojevie. Šuuren karjalaisen talon perijät Valentina ta Viktor Pottojevit ollah veikko ta čikko ta vietetäh joka kešä kyläššä. Hyö kannatetah kešäkoulun alottehie, piässetäh heitä gostih omah kotih, kerrotah, mitä iče tiijetäh. Šillä tavoin autetah šyvempäh tutkie paikan istorijua ta šäilyttyä šitä.
Martin-kišša on Pottojevin talon šuojelija hiiristä.
Valentina Pottojeva on enšimmäini henkilö, kenen kera miun onnistu pakajamah karjalakši. Pakina alko venäjäkši, ka konša tiij uššin, jotta Valentinan vanhemmat paistih keškenäh ta lapšien kera karjalakši niin heti kyšyin šiirtymäh karjalan kielellä. Jokahista teemua Valentina ei voi jatkua karjalakši, ka kaikešta, mi koškou kotie ta naisruatuo, kertou mielelläh, käyttyän Repol’an šeuvun karjalaisilla omituisie šanoja. Mie tunšin, kuin muuttu hänen iäni, kuin šilmät ruvettih kiiltämäh. Tovellah tämä oli kallis hetki hänellä ta niin herkkä miula.
Vakka on burakko, a kalitta – ruppipiirua
Tämän murtehen miula uušie šanoja olen kuullun vielä varmašti Repol’aššaki, kunne tulin Haukkašuarešta kahekši päiväkši. Šanakši, vakkua šielä kaikin šanotah burakokši ta kalittoja ruppipiraiksi. Kolmen repol’alaisen kera olen tallentan pakauttelut ta jokahini heistä šano miula, jotta kyläššä heilä ei ole kenen kera paissa omalla kielellä. Vot kummua, mie enšimmäistä kertua tulin täh kyläh ta vuorokauven aikana, voipi šanuo, šamalla kavulla löysin kolme karjalaista ta mielelläh pakasin heijän kera. Olettako työ varmat, jotta paikaš ta, missä elättä ei löyvy pakinakaverija? Kuin kaunehet oltih ne pakinat, šamoin kuin Vienan kylien maisemat. Ei voi arvata kaikkie etukäteh, mitä tuou uuši tuttavuštumini. Aina on vuottamattomie yllätykšie.
Repol’an šeuvun istorija on erityisen rikaš. Monet tiijot oltih arvokkahina löytökšinä miula. Kolme vuotta takaperin Repol’an kylä šai uuvven piämiehen ta hiän šuurella innolla antau omie voimie kotikylän paremmakši elämäkši. Kaččuon, kuin šuurella innolla hyö kekšitäh projektija ta toteuvutah niitä, miula ei ole pientäkä epäilyö niijen mäneššykšelliseštä toteuttamisešta.
Šeuravana työmatan paikkana oli Kalevala. Tiälä kerkisin vielä poimimah hilluo, kumpani šilloin oli huippukypšä. Vielä tutuššuin nykyaikasen taiteilijan kera. Hiän šiirty elämäh Piiteristä Kalevalah kotitaloh, joka päivä käy mečäššä tahi järvellä ta varmašti mualuau. Hiän šanou iččie karjalais-šuomelaisekši ta konša tiijušti, jotta lähen Vuokkiniemeh tuli miun matkakaveriksi. Vuokkiniemeššä eläy hänen kaveri, kumpani niise viettäy vapuata kyläläistä elämyä. Kalaštaja ta puušeppä on šamoin jouhikkojen alottelija muasteri ta šoittaja. Poikien joukošša myö kävimä Ristiniemellä, kumpasešta luvin Pertti Virtarannan kirjašta ta kummaista himotti nähä omin šilmin.
Matkani loppu valmistautumiseh ta käymiseh Pirttilahen pruasniekkah. Šiitä tuli ilosien vaštautumisien paikka. Ne, kenen kera olima tuttuja vain internetissä oltih tiälä. Šain niise uušieki tuttavie ta yštävie.
Vienan Karjalan henkilöistä lukekkua Oma Mua -lehen tulijien numerojen šivuloilta.
Teksti ta foto: Uljana Tikkanen, Oma Mua 10.8.2022
