KUVA: Seija Jalagin kiteytti ajatuksensa Sandarmohin ja pakkomuuttojen jälkipolville jättämästä perinnöstä – se mitä jää jäljelle, on suru.
Kanerva Cederstömin ohjaama Sandarmohin suru on dokumenttielokuva, joka antaa äänen ja uuden elämän terrorin uhreille. Elokuvan voi katsoa DocPoint-festivaalin verkkonäytöksenä 31.1.–6.2.2022.
Lipun verkkonäytökseen voi ostaa jo ennakkoon täältä.
Sandarmohissa Karjalan tasavallassa on Stalinin vainojen aikaan vuosina 1937–1938 teloitettu Stalinin terrorin uhrien kohtaloita tutkineen Juri Dmitrijevin mukaan ainakin 9500 ihmistä. Dokumenttielokuvaohjaaja Kanerva Cederströmin juuri valmistuneeseen elokuvaan näiden sielujen jälkipolvista valikoitui 12 suomalaista kertomaan sukunsa tarinaa.
Cederström tarttui aiheeseen oltuaan järjestämässä Gulag ja Suomi -seminaaria tammikuussa 2020. Monet seminaariin osallistuneet kyselivät, eikö suomalaisten ja itäkarjalaisten kohtaloon Stalinin vainoissa voisi kiinnittää huomiota painotetummin.
– Mietin, pitäisikö järjestää toinen seminaari, mutta kun olen elokuvantekijä, oli luontevaa ruveta tekemään nimenomaan elokuvaa, kertoo Cederström.
Osa elokuvan haastateltavista oli osallistunut jo Gulag ja Suomi -seminaariin, mutta useimmat heistä löytyivät Facebook-ryhmien avulla. Elokuvassa esiintyneet ihmiset ovat antaneet Cederströmille rohkaisevaa palautetta.
– Kaikki olivat kauhean iloisia, kun saivat olla mukana tässä yhteisessä työssä. On valtavan tärkeä pointti, että tämä elokuvamme on ollut yhteistyötä, korostaa Cederström.
– Monelle oli todella suurikin merkitys, että asia, joka on hirveän kauan painanut omassa ja suvun jäsenten mielessä, on nyt tullut esille – ja se teloitettu omainen on näin saanut uuden elämän.
Kanerva Cederström ja kuvaaja-tuottaja Niko Väistö jakavat ruusuja niille elokuvassa tarinansa kertoneille, jotka olivat päässeet paikalle elokuvan kutsuvierasnäytäntöön Helsingin pääkirjasto Oodin Kino Reginaan.
Ihmisoikeuskysymys
– Toivon, että elokuva edesauttaisi historiatietoisuuden parantamista ja muistin palauttamista myös kansallisella tasolla, ja että Suomi reagoisi nykyiseen tilanteeseen Karjalassa, toteaa Cederström elokuvan merkityksestä.
Kutsuvierasnäytännön alussa hän lausui painokkaat sanat, joihin kiteytyy paljon elokuvan merkityksestä koko yhteiskunnalle, kansakunnan yhteiselle muistille ja historiankirjoitukselle:
– Elokuva tulee esiin aikana, jolloin kansainvälinen Memorial-järjestö Venäjällä aiotaan lakkauttaa. Juri Dmitrijevin vankeusrangaistus on voimassa, mikä merkitsee hänelle leirille joutumista. Venäjän johto iskee aikamoisen piikin järjestöön, joka haluaa vain muistuttaa ihmisoikeuksista. Yritämme pitää elokuvan avulla yllä henkeä, ettemme taivu mielivallan edessä, vaan haluamme pitää muistissa tuhansien ja kymmenien tuhansien suomalaisten kohtalon.
Itseoppinut karjalainen historiantutkija ja aktivisti Juri Dmitrijev löysi Sandarmohin ja Krasnyi Borin joukkohaudat 1996–1998. Hän on myös toiminut kansainvälisen ihmisoikeusjärjestö Memorialin Karjalan osaston johtajana.
Dmitrijev vangittiin ensimmäisen kerran vuonna 2016, ja häntä kohtaan on esitetty syytteitä, joita kansainvälinen yhteisö pitää tekaistuina ja Venäjän hallinnon pyrkimyksenä vaientaa Stalinin terrorin tutkiminen.
Nyt 65-vuotiaan Dmitrijevin tuomio on 15 vuoden mittainen vankileirituomio kovennetun kurin leirillä – käytännössä sitä voidaan pitää kuolemantuomiona.
Dmitrijev on tuomittu adoptiotyttärensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän on kieltänyt olevansa syyllinen.
On monta eri Karjalaa
Historiantutkija, yliopistonlehtori Seija Jalagin on yksi elokuvaan haastatelluista ihmisistä. Jalaginin isovanhemmat tulivat alkuvuodesta 1922 Vienan Karjalan Tunkualta, itäkarjalaisten suuren pakolaisuuden mukana Suomeen. Myös isoisän isä ja kaksi sisarta tulivat Suomeen, mutta palasivat myöhemmin Karjalaan.
Kun Stalinin vainot alkoivat ja ilmiantajat täyttivät tulostavoitteitaan, isoisän veljen Ignat Jelaginin (1901–1938) kohtalon sinetöi yhteys Suomeen. Veli Suomessa kirjattiin yhteydeksi vihollisvaltioon, mikä riitti syyksi joutua Sandarmohiin teloitettavaksi.
– Kun Seija otti minuun yhteyttä Facebookin kautta, hän korosti, että on tärkeää painottaa itäkarjalaisten osuutta, ja että on monta eri Karjalaa. Oma isoäitini on Jaakkimasta Lahdenpohjasta Laatokan rannalta, joten meidän suvussamme karjalaisuus oli laatokankarjalaisuutta. Ymmärrys kokonaisen Karjalan kansan kohtalosta jäi paljon vähemmälle, ja tämän ymmärryksen kasvamisessa Seijan huomiot ovat olleet tosi tärkeitä, kertoo Cederström.
Jalagin johtaa Oulun yliopistossa hanketta, joka liittyy toisen maailmansodan jälkeiseen Suomeen suuntautuneeseen pakkomuuttojen hankalaan historiaan ja muistokulttuureihin. Hän itse tutkii Itä-Karjalan pakolaisia.
– Menin elokuvaan mukaan kertomaan perheeni ja sukuni tarinaa, mutta samalla reflektoin perhehistoriaani tutkijana. Sekin on yritys ymmärtää sekä omaa että 1900-luvun poliittisissa myllerryksissä tuhoutuneiden tai kärsineiden historiaa.
Kanerva Cederström oli päättänyt jo viime toukokuussa elokuvan nimeksi Sandarmohin suru. Ohjaajan ja esiintyjän ajatukset kulkivat samalla taajuudella.
Yhteisen muistin tallentaminen
Seija Jalagin alkoi selvittää omaa taustaansa 1980-luvulla, ollessaan vielä historianopiskelija. Professori tuli kysyneeksi hänen sukunimensä alkuperää. Hän havahtui huomaamaan, ettei tiedä suvustaan mitään, alkoi selvittää taustaansa ja hurahti sukututkimukseen.
Sattumasuomalaiseksi itseään kutsuvalle Seija Jalaginille kokemus elokuvaan osallistumisesta oli erityinen. Dokumenttielokuva on uusi tilaisuus, yksi ikkuna, jonka kautta on tilaisuus kertoa yleisölle sekä tutkijan että sattumasuomalaisen näkökulmaa.
– Olin hirveän utelias myös näkemään, millainen on se luova audiovisuaalinen lopputulos, joka pitää katsojan otteessaan, ja miten se kertoo raskasta henkilö- ja perhehistoriaa sekä kansallista historiaa niin, että sitä pystyy ottamaan vastaan. Se onnistui minusta hyvin, Jalagin kiittää.
– Kaikki tällaiset hankkeet, joissa muistia ja muistoja tallennetaan, ovat tavattoman tärkeitä, varsinkin kun Venäjällä näitä yritetään vaientaa, ja marginaaliin jäävät ryhmät ovat aina niin altavastaajia.
Jalagin toivoo, että myös ihmiset Karjalan tasavallassa, etenkin omat sukulaiset, voisivat nähdä elokuvan venäjäksi tekstitettynä. Toiveena on myös, että elokuva menisi Ylen tarjontaan ja kansainväliseen levitykseen.
– Stalinin terrori on niin tunnettu teema, että toivon elokuvalle mahdollisimman laajaa näkyvyyttä. Tämä elokuvahan ei vanhene. Stalinin terrori on koskenut miljoonia ihmisiä Neuvosto-Venäjällä, ja heidän jälkeläisiään elää paljon Yhdysvalloissa ja Kanadassa asti.
Selvittäessään omaa taustaansa Seija Jalagin löysi sukulaisiaan Karjalasta ja on vieraillut heidän luonaan lukuisia kertoja jo liki kolmen vuosikymmenen aikana.
– Pikkuserkku Nastja, jonka löysin sieltä, on hyvin historia- ja perinnetietoinen. Löysin hänestä sielunsisaren, ja yhdessä olemme täyttäneet aukkoja, joita perhehistoriassamme on ollut. Myös ihmisinä olemme tarjonneet toisillemme jotakin sellaista, mitä en ollut tiennyt olevan olemassakaan.
Pikkuserkusten välisen yhteyden löytymisen Jalagin kuvaa niin suureksi kokemukseksi, että sitä on vaikea sanoin kuvata.
– Siihen tarvitaan ehkä runoja, joita olen viime aikoina kirjoittanut ajatusprosessien kiteytyminä. Tässä on yksi niistä:
Ensimmäisenä
uuden ajanlaskun kesänä
kymmeniä vuosia kutistui
kirjeissä ja lujassa sylissä
Perheen railojen poikki
heitettiin hutera köysi
Molemmissa päissä
vahvat punojat
Runo: ©Seija Jalagin
Teksti ja kuvat: Katri Kovasiipi
__________________
DocPoint-festivaali
Kanerva Cederströmin ohjaama Sandarmohin suru ja muut DocPoint-festivaalin elokuvat ovat katsottavissa verkossa 31.1.–6.2.2022. Ennakkolipunmyynti on käynnistynyt 20.1.22 klo 12.00.
Jokaiseen verkkonäytökseen myydään rajoitettu määrä lippuja. Verkkonäytöksiä voi katsoa vain Suomessa. Lisätiedot: Docpointfestival.fi
Karjalan Heimo
Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimossa 11–12/2021.
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa.
