Smuutat. Piirrussus: Matti Manni
Monissa mualoissa on Raštavan aigah, ennen libo jälgeh, eriluaduzie kuvatteluksie, kumbazissa šuoritah kummih sobih da kulletah iänekkähästi remuten.
Suomessa ei ole äijä karnavualaperinnehtä, ga Raštavan aigah sidä on äijävähä ollun. Segä päivänlaskupuolella segä Karjalassa algo Raštavanjumaldomanpäivästä aiga, konza ristikanzat kierrettih talosta taloh igraimassa da ilottamassa ristikanzoi. Raja-Karjalassa näidä kummia kučuttih smuuteiksi, Vienan Karjalassa huuhel’niekoiksi.
Ennen Raštavua pravoslaunoilla ristikanzoilla on pyhä, min aigah ammuin elettih ylen hil’l’azesti, ei pruaznuittu libo igraittu. Siidä Raštavasta Vieristäh suaten oli aiga, synnynmuanaiga, konza voidih tuassen igraija da kuvatella. Liijatengi brihat da neidizet kullettih talosta taloh vesselästi da iänekkähästi. Hyö šuorittih kummih sobih, sovat muurnin, turkkivällylöih, brihat naiziksi, neidizet mužikoiksi. Tarkotus oli, jotta heidä ei oldais tunnussettu.
Smuutat koputettih ukseh kovasti da kyzyttih: “Suammago tulla smuutiksi?” Ylen harvah vassattih, jotta ei sua tulla, da heidä tuagieh gostitettihgi. Smuutat kizattih, soitettih, pajatettih, pläššittih da pläššitettih talonvägie. Pajattajat opittih muuttua iändä, jotta heidä ei tunnussettais. Talonvägi tuas opittih tunnustua smuutat. Kun smuutta tunnettih, händä sai koskie, ga kun ei tunnettu, ei suanun koskie. Smuutat oldih suojellut olennot. Kun smuuttua satatti, sai suuren kuriteksen.
Smuutat pidi sentähgi ottua vastah da gostittua hyvin, jottei talon algajan vuuven oza mäne siiričči. Heilä voidih andua palkkua, dengua libo syömiztä.
Pirkko Jauhiainen muistelou hänen kniigassa Rastavasta syysmiikkulaan, kuin smuutat tuldih heilä. Tuatto sano jo päivällä, jotta illalla tullah smuutat. Hiän ei kerdon, midä smuutat ollah, vain jätti azien peittoperäzeksi. Muamo arveli, jotta vois olla parembi, kun smuuttie ei piässettäis perttih sentäh kun lapset onnakko varattais.
Lapset vuotettih smuuttie kogo päivän da vähä varattih, ku ei tiijetty, midä ne ollah. Olisgo parembi, kun tuatto uskois muamuo, eigä piässäis smuuttie perttih. Yhelläh hyö vuotettih niidä tiijonhimozina. Mintäh ne ei jo tulla? Lopuškalla dorogalda kuulu aižakelloloin kilinehtä da lumimiäččy ozu ikkunah. Lapset pöllässyttih. Hevot ajettih pihalla da sinčosta kuulu kova šumu.
Uksi avattih da ovi oli täynnä merkillizen nägözie piälöi. Suammago tulla ozuttelemah, kyzy iäni. Tuatto lubai, da oven täyven tulou smuuttie perttih. Erähillä on huppu nävön iessä, on vain silmänloukot, erähillä on turkkivällyt, erähillä ylen suuret šliäpät, mužikat ollah šuorittu naiziksi, naizet mužikoiksi, nävötgi ollah kruassittu tundemattomiksi. Lapset kuikissellah muamon sellän tagua smuuttien puuhie.
Smuutat soitetah, pajatetah da pläššitäh. Muamogi jo suvaiččou niidä. Tunnelma on ylen vesselä, ga viikkuo se ei kestä. Smuutat lähetäh jo toizih taloloih. Soiton soijessa smuutat lähetäh pihalla da lappavutah regilöih. Eihän ne yhelläh nenga varattavat oldu, ne smuutat, lapset duumaittih.
Smuuttaperinneh oli enimyölleh nuorien ristikanzoin vesseliä yhessä olemista. Siih mahto yhelläh toičči liittyö seže pahanruandua da äijä alkogolin käytöstä.
Perinneh jatku Suomessa rajakarjalazien joukossa äijävähä aigua vielä evakkoaigana, ga on nygöi tiälä loppun. Ven’an Karjalassa se on vielä elävä perinneh.
Karjalan Rahvahan Liiton video Ven’an Karjalan nygyaigazista smuuteista, huuhel’niekoista: https://rutube.ru/video/38103e81da253d8ba782026d3e2d9080/
Teksta: Va’nan Martin Ieva
———————————————
Tärgeimmät lähtehet:
Jauhiainen Pirkko, Rastavasta syysmiikkulaan (Otava 1981).
Laitila Teuvo, Kansanomainen ja kirkollinen ortodoksisuus Raja-Karjalassa. Kniigassa Karjala. Historia, kansa, kulttuuri (toim. Pekka Nevalainen da Hannes Sihvo, SKS 1998).
Luve liziä:
Suvikarjalazet starinat: Raštavan aijan merkit da ennustelukset (17.12.2024)
Miikkulan paginat: Vieristä (4.1.2023)
