Viime kešänä tutuššuin kantelistin ta kantelenšoiton opaštajan Tatjana Bel’ajevan kera Petroskoin laulujuhlissa. Šiitä olen kuullun häneštä, jotta tämä nuori karjalaini tyttö on taitaja kantelenšoittaja ta vielä, mi on nykyjäh harvinaista, pakajau karjalakši. Olen kuullun ta nähnyn Tatjanua konserttiloissaki, missä hiän šoitti iče ta missä šoitettih hänen opaštujat. Nyt kaunehena kešäpäivänä pakasima Tatjanan kera vienankarjalakši hänen työštä.

– Tatjana, kerro ičeštä. Ken šie olet, missä ruat tahi opaššut?

– Mie olen kantelenšoittaja, kanšanmusiikin tutkija ta esittäjä. Mie olen vienankarjalaini. Olen šyntyn ta kašvan Vienan Karjalašša, Kalevalan pos’olkašša. Nyt miula on 20 vuotta ta mie opaššun Petroskoin konservatorijašša šuomelais-ugrilaisen kanšanmusiikin ošaštolla. Šen lisäkši Jelena Magnitskaja opaštau milma šoittamah hromattisella kantelella. Opaštumisen lisäkši mie ruan kantelenšoiton opaštajana.

– Konša ta mintäh šie rupesit šoittamah kantelella? Äijänkö vuotta šoitat?

– Mie šoitan kantelella jo nellӓtoista vuotta. Mie tykkyän kantelen šoittuo lapšuošta alkuan. Mie muissan, jotta muamo luki miula Kalevala-eepossua, konša mie olin pieni tyttö, ta miun mielehini henkilö oli Väinämöini. Konša miula oli kolme vuotta, mie olin konsertissa Kalevalan kulttuuritalošša muamon kera ta šielä esiinty Kalevalan kantelistien yhtyveh.

Mie olin ihaššukšissa ta šanoin: “Muamo, mie niise tahon šoittua kantelella kuin Väinämöini!” Ta konša mie täytin kuuši vuotta muamo anto miut musiikkikouluh. A viijen vuuvven piäštä mie iče rupesin šoittamah Kalevalan kantelenšoiton yhtyveheššä.

– Ken opašti šilma šoittamah kannelta? Kerro omašta opaštajašta.

– Miun enšimmäini ta tärkein kantelenopaštaja on Jurii Gladišev. Myö tutuštuma 14 vuotta takaperin. Ta hiän opašti milma šoittamah kantelella kaikki kouluvuuvvet, yksitoista vuotta. Miula on vaikie kuvata Jurii Aleksandrovičie, šentäh kun miula hiӓn on paraš opaštaja. Hiän on oikein hyvämielini, vuativaini. Jurii Aleksandrovič aina tietäy mitä pitäy šanuo lapšilla. Mie ajattelen, jotta hänen tärkein opaššuš on šiinä, jotta meijän pitäy olla tosi musikanttija, pitäy olla erilaisie ta ei pie varata mitänä.

– Muissatko enšimmäisen šävelmän, kumpasen šoitit?

– Mie muissan. Še oli laulun šävel “Elettih ämmöllä kakši iloista hanhie”. Ta še oli oikein vaikie!

– Millä kantelella olet opaštun šoittamah enšin: šuurella hromattisella vain pienellä, viisi- tai šeiččemen-kymmenenkielisellä?

– Enšin mie olen opaštun šoittamah hromattisella kantelella musiikkikoulušša. Kolmannešša luokašša mie rupesin šoittаmah viisikielisellä kantelella Tarinaryhmäššä. “Tarinan” kera myö ottima ošua Šommelo-festivalin kantelen kurššiloih nellä tai viisi kertua. Nyt mie ymmärrän, jotta še oli šuuri lykky.

– Kummaista kannelta tykkyät eniten: šuurta vain pientä?

– Mie tykkyän kaikkie. Ne ollah oikein erilaisie, niillä on eri šoitto-tekniikka. Šentäh još yhen konsertin aikana pitäy šoittua hromattisella ta diatonisella kantelella, ni eryähičči on vaikie vaihtua yksi kannel toiseh. Miušša še noštau vaštahpanuo, no še pitäy voittua.

– Iče jo olet tullun opaštajakši ta opaššat lapšie. Ketä ta missä opaššat?

– Mie opaššan lapšie šoittamah viisikielisellä kantelella Petrovskii-taitotalošša Kulkuset-yhtyveheššä. Olen ruatan šielä vašta yhen vuuvven, še oli miun enšimmäini opaššušvuosi. Nyt miula on kahekšan opaštujua ta mie vuotan šyyškuušša uušie lapšie.

– Tykkyätkö šie opaštajan työštä?

– Mie tykkyän opaštajan työštä. Še on vaikie, ka mie tykkyän lapšie. Mie tykkyän paissa ta šoittua musiikkie heij än kera. Ta hyö autetah milma paremmin tutkie iččie.

– Mitä opaštajan pitäy ošata?

– Še on vaikie kyšymyš. No mie ajattelen, jotta opaštajan pitäy näyttyä kaikkie omalla esimerkillä. Tämä on oikein tärkie musiikin opaštumisešša. Vielä pitäy tykätä omua työtä ta tietyšti pitäy tykätä lapšie.

– Mi on tärkie, kun opaššat lapšie?

– Miula tärkeintä on huomata neruo jokahisešša lapšešša. Hyö kaikki ollah pienet persoonat ta pitäy olla huolellisena heijän kera.

– Teijän kantelenšoittajien ryhmä jo esiinty enšimmäiseššä konsertissa opaššušvuuvven lopušša. Mitein šie valičit šävelmie?

– Myö šoittima eri musiikkie. Šoittima karjalaisie ta šuomelaisie kanšanšävelmie šekä nykyaikasie šävelmie. Ta konsertin piäajatukšena oli še, jotta viisikielini kannel on oikein mukava instrumentti ta jotta viisikielisellä kantelella voit šoittua erilaista musiikkie.

– Šoititko omanki šävelmän konsertissa?

– Myö enšimmäistä kertua šoittima miun kirjuttaman “Parišoiton”. Nimeštä näkyy, jotta šitä šoitetah kahen.

– Mi šiula on vaikiempi: opaštuo šoittamah ičen vai opaštua toisie šoittamah kantelella?

– Kaikki on vaikie, šentäh kun kaikki on vaštuullini. No mie voin šanuo, jotta miula on vähäistä vaikiempi opaštuo šoittamah ičen, vet konša mie šoitan iče, ni mie opaššan toisie.

– En voi olla kyšymättä: šie olet niin nuori ta pakajat karjalakši. Missä olet opaštun? Paistihko teilä koissa?

– Mie tiijän kielen, šentäh kun kävin Kalevalan karjalaiseh kielipešäh. Myö olima kielipešän viimesie piäštökkähie. Miula on oikein suali, jotta nyt mie harvah pakajan karjalakši. En taho unohtua karjalan kieltä, tahon rikenempäh paissa karjalakši.

– Šuuret passipot šiula täštä pakinašta ta kaunehešta kantelenšoitošta. Toivotan šiula lykkyö työššä, uušie šävelmie ta uušie opaštujie.

– Passipuo äijän, oli oikein mukava!

Teksti: Ol’ga Ogneva, Oma Mua 19.7.2023
Kuva: Roman Savič