Artikkelit

Kolme naista tuulipuvuissa seisomassa metsässä

Tatjana Sikonen: “Mie olen Huovisien šukuo”

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 2.6.2022
Asiasanat: sukutarinat

Tämä kertomuš on miun täjistä, miun muamon šeukušta Tatjana Sikosešta. Hiän on šyntyn Kalevalašša, Likopiän Huovisien talošša.

– Tiijän, jotta tuaton puolelta juuret ollah tiältä Uhtuošta, Kalevalašta. Ka muamon (Jouki Huovisen) tuatto oli šyntysin nykyjäh Šuomešša olijašta karjalaisešta kyläštä Hietajärveštä. Muamoni kävi čikon kera šiinä paikašša, missä ukkoni oli šyntyn. Muamon tuatto oli Risto ta hänen vaimo oli Tuarie, alotti kertomukšen Tatjana.

Ristolla ta Tuariella oli monta lašta. Tatjana heti ei ni šuanun muistua kaikkie, piti kyšyö heimolaisien apuo. Yheššä kuiteski lašettih: Luušalmešša eli hänen muamon kakši veikkuo, yksi oli istorijan opaštaja, toini – matematiikan ta molommat oltih niin järkevät; vielä oltih Jyrki, Mikko, Anni, Santra, Jouki ta Maikki (kakšoset), Šanelma ta Iida, ka viimesellä tytöllä oli toini muamo.

– Myöhän šilloin emmä kovuan kyšellyn vanhemmilta pereheštä. Mistä muamoni čikkojen kera paistih keškenäh, šen verran ni tiijämmäki. En nyt tiijä, mintäh emmä kyšellyn, emmä tiijuššellun. Oliko še šemmoni aika. Emmä tiijä äijyä omista juuriloista, lisäsi pakinakaveri.

Tatjanan muamolla Joukilla, kuin olen jo šanon, oli čikkokakšoni Maikki. Hyö šynnyttih Haikol’ašša vuotena 1923, šielä elettih ta šovan aikana Jouki oli vuattienpesijänä Kemissä.

Šiitä šovan jälkeh hiän myöšty Kalevalah ta šynnytti enšimmäisen lapšen – pojan Anatolin, a šiitä vuotena 1949 šynty Tatjana. Ta šiitä šynty vielä kakši poikua.

– Muamo enšin pitälti ruato kašvattajan apulaisena päiväkojissa ta šiinäki jäi yökši vahtimah. Palkka oli šilloin niin pieni, jotta piti lähtie toiseh ruatoh. Noin 50-vuotisena hiän mäni ruatamah pankkih vahtina. Hiän eli 74 vuotta, šanelou Tatjana.

Koko tämä šuuri pereh eli Kalevalašša Väinämöisen kavulla. Talo šielä šeisou nytki, vaikka šillä on vähintän 70 vuotta. Šen mie muissan vielä lapšuošta šuaten, šentäh kun še oli ainut piha, missä kašvo harvinaini pohjoispiirilöissä tammi-puu. Ta joka šykyšy myö čikkoni kera kävimä keryämäh kirvonnuita lehtijä, jotta kuivata niitä.

– Myö elimä täššä talošša muamon kera šekä hänen Maikki-čikon ta Mikko-veikon kera. Šiitä Mikko rakenti ičellä oman talon. Ukkuo ta ämmyö mie en muissa, konšana heitä en ole nähnyn, hyö kuoltih ennein miun šyntyö, šelitti naini. – Miun muamolla oli nellä lašta. Vanhempua veikkuo ta milma muamo kašvatti yksin, a šiitä noin 1956 vuotena hiän tutuštu Ivan Sed’ukin kera ta heilä šynty vielä kakši poikua. Ivan oli venäläini ta tuli Karjalan Ponkalahteh perehen kera ruatamah meččä- tahi sovhositöih. En tiijä mitein näin tapahtu, jotta hänen naini lapšineh myöšty jälelläh Keški-Venäjällä, a hiän jäi tänne ta rupesi elämäh muamoni kera. Vaikka mieš oli venäläini, onnakko Karjalašša elyäššä hiän ylen hyvin opaštu pakajamah karjalakši. Ivan kyšy šanomah häntä tuatokši, a mie šanoin häntä näin vain šilloin, kun hiän anto karamellie, a konša karamellin šöin, ni tuaš kučuin Van’atiätäkši, muhiu Tatjana.

Ennein kaikilla lapšilla perehissä oltih melkein šamat tehtävät. Piti auttua vanhempie, šentäh kun kotitalouš oli šuuri.

– Meilähän oli äijän ruatuo, esimerkiksi, piti riipie lehtie. Joka päivä meilä annettih šäkki ta meijän piti tuuvva še täytenä. Šiitä näitä lehtie kuivatettih šänkyn alla. Meijän piti kerätä ni horšmakerppuja. Oli töitä, ka myö tykkäsimä niitä. Konša oli aikua leikkimä, ka vieläi nuorempie lapšie piti hoitua ta peššä heijän vuatteita. Ihan rannalla myö pesimä niitä ta panima kuivamah katajien piällä. Vielä kävimä lehmie paimentamašša, oli mukava paimentua niitä. Meilä aina oli matašša pullo maituo ta voileipie. Huomenekšella šeiččemeltä myö mänimä meččäh. Likopiän takuana on Šavioša-paikka, šielä oltih hyvät niittopaikat, toičči Kormušniemeššä paimentima. Še meilä oli oikein miellyttävä. Ka lehmie vet’ piti vielä ošata paimeta: pitäy kaččuo, jotta ne ei ekšyttäis, eikä lähettäis jälelläh kotih. Ka meilä ei ollun šemmoista, jotta lehmä katois, šano Tatjana.

Tatjanan muistih jäi hetkijä, kumpaset liitytäh kylän kummallisih ihmisih. Tavallisešti, još ihmisellä oli minih erikoini luonnon tahi ulkonävön piirreh hänellä annettih haukuntanimi. Tämmöset ihmiset ni jiähäh muistih paremmin. Pakinan kuluos’s’a šiirtymä muisselmih ta kertomukših šemmosista nuapuriloista.

– Muissan, jotta eräš ämmö eli pojan kera. Šitä ämmyö kučuttih Hot’ounan Anniksi, vaikka še ei ollun hänen šukunimi. Šukunimie en ni muissa nyt. Hot’ounakši Likopiäššä kučuttih šemmosie, ket juotih äijän čäijyö. Tämä ämmö kovin tykkäsi lapšie ta myö aina jouksima hänen luokše. Hiän vaikka karamellin tahi šokeripalasen anto, vaikka köyhät kaikki ennein oltih. Oltih vielä Parturi-Maikki, Rižoi L’us’a, Kuurnis Anni, Lipun Grun’a, kumpani möi lippuja kinoh. Niise oli šemmoni naini, kumpasešta myö enšin ajattelima, jotta še on mieš. Hiän aina käveli pukšuissa ta takissa, ta häntä kučuttih Pukšu-Joukiksi, muisteli Tatjana.

Tatjanan pereheššä paistih karjalakši ta nytki hiän pakajau šeukkujen kera. Eryähät epäilläh kielitaituo ta vaikka tahotahki paissa, ka ujoššellah. Konša šoittau Tatjanan täti Iida, hyö aina paissah vain karjalakši. Tatjana toičči käyttäy šuomelaisie, toičči venäläisie šanoja. Venäjän kielellä pakajamašša myöki nyt käytämmä toisien kielien šanoja, emmähän ujoškele šen takie. Kun ihmini pakajau omalla muamonkielellä, ni mitänä ei voi pilata šen pakinan musiikkie. Karjalankielini iäntämini šiih kaččomatta jiäy kaunehekši. Passipo Tatjanalla, jotta šäilyttäy šitä!

Teksti: Uljana Tikkanen, 1.6.2022 Oma Mua
Foto: T. Sikosen kuva-arhiiva. Tatjana Sikonen (vaš.) eläy Kalevalašša. Naini aktiivisešti ošallistuu erilaisih toimenpitoloih, peluau kyykkäh, käypi Kalevalan naisjoukon kera kilpailuih. Šamoin hiän tykkyäy käyvä meččäh marjah ta šieneh.

Lue nämäkin:

Suurustu suuh, mieldy piäh

Suurustu suuh, mieldy piäh

Kohtuine naine täytty vägie vuotti, konzu lapsi syndyy. Synnytykseh varustuttih jo ennepäi, sihgi niškoi rahvahan keskes oldih tietyt omaluaduzet tavat. Nämmii taboi tiettih da novvettih enimyten akat: enzimäzikse n’ababuabo da suguh kuulujat naizet da susiedat....

Peša Ruočin paginoi: A, kuulehai sinä, neičykkäne

Peša Ruočin paginoi: A, kuulehai sinä, neičykkäne

Ku myö, karjalazet, jouvvuimmo lähtemäh evakkoh, saimmo nähtä monenluadustu vastahottamistu. Vastahottajis oza oli hyvii ihmizii, oza vähembän hyvii. (Pahoi ihmizii taki Suomes ei ni ole.) Vai oldihbo vastahottajat kedä täh, myö panimmo merkil, što meidy ei ni oldu...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.