Karl Marx sinivalkoisessa kalottilakissa, tulta syöksevä traktori, Stalin-kasvoinen Lemminkäisen äiti. Nämä ristiriitaiset kuvat heijastavat hyvin neuvostoaikana syntynyttä erityislaatuista ilmiötä, neuvostokalevalaista runoutta, jossa perinteiseen karjalaiseen runoaiheistoon upotettiin painava sosialistinen kerros.
Folkloristi Joonas Aholan uutuusteos Neuvostokalevalainen runous – Perinne ja propaganda Neuvosto-Karjalassa 1937–1963 valottaa kansanperinteen alaa, joka on Suomessa aiemmin jäänyt tutkimuksen piirissä lähes huomiotta. Neuvostokalevalainen runous hyödynsi perinteistä karjalaista runomittaa ja -aineistoa, mutta korosti sosialistista maailmankuvaa. Teoksen näyttävästä visuaalisesta ilmeestä on vastannut graafikko Karstein Volle, jonka kuvituksissa kalevalaiset teemat sekoittuvat sosialistisen realismin ikonisiin symboleihin. “Niiden voimallisessa ilmaisussa on sosialistisen realismin kaikuja, jotka kuitenkin jännittävällä tavalla rikkoutuvat”, kuvailee Katri Kovasiipi uudessa artikkelissaan Karjalan Heimossa (2023, 7–8).
Ahola esittelee kirjassaan neuvostokalevalaisen runouden syntyvaiheet, sen yhteiskunnalliset tehtävät sekä uusaiheisen runouden suhteen perinteiseen kalevalaiseen runouteen. Totalitaristisessa Neuvostoliitossa kansaa pyrittiin kasvattamaan ideologisesti oikeaoppisiksi, ja myös taide sai palvella tätä tehtävää. Ideologisen kasvatuksen lähtökohtana oli Stalinin ajatus siitä, että kaikki kulttuuri olisi “muodoltaan kansallista, sisällöltään sosialistista” – eli se palvelisi kansaa sille luonnollisella ja tutulla tavalla, samalla kuitenkin vahvistaen neuvostoideologiaa kansalaisten mielissä.
Käytännössä runonlaulajat joutuivat kommunistisen järjestelmän esitaistelijoiksi: he ylistivät runoudessaan suuria johtajia, työtä ja aatetta, mikä oli ristiriitaista siksi, että monet heistä olivat esimerkiksi menettäneet sukulaisiaan 1930-luvun vainoissa. Runonlaulajien oli periaatteessa mahdotonta esittää minkäänlaista yhteiskunnallista kritiikkiä tuotannossaan.
Ahola kuitenkin osoittaa, miten neuvostokalevalaisissa runoissa on selkeästi läsnä kaksi tasoa, neuvostotodellisuus ja karjalainen perinnekulttuuri. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, miten runonlaulajat tietoisesti manipuloivat uusaiheisia runojaan, jotta ne varmasti erottuisivat perinteisestä runokulttuurista. Tarkoituksena oli tietysti suojella karjalaisen kulttuurin keskeisiä runotekstejä, jotta alkuperäiset ja keinotekoiset runot erottuisivat toisistaan.
Paitsi sisällöllisesti, myös muodollisesti runonlaulajien kädet olivat jokseenkin sidotut: runojen kieliasua ja sanavalintoja saatettiin sensuurivaiheessa editoida ideologisesti sopivampaan muotoon. Uusaiheisen runouden ilmeinen keinotekoisuus ei kuitenkaan ollut rasite, sillä tällainen runous oli suosittua ja siitä myös maksettiin. Tämä mahdollisti runonlaulajille – jopa luku- ja kirjoitustaidottomina – kirjailijaliiton jäsenyyden sekä eläkkeen, mikä oli Karjalan vaatimattomissa oloissa hyvin tervetullutta. Poiketen siitä, miten Kalevalan kohdalla runonlaulajat jäivät takavasemmalle, neuvostolehdistössä uusaiheisen runouden esittäjistä tehtiin esikuvallisia hahmoja korostamalla heidän työläistaustaansa ja raskaita elämänkokemuksiaan.
Aholan teoksen ja Vollen kuvitusten ajankohtaisuus on silmiinpistävää, kuten myös Katri Kovasiipi toteaa: “Disinformaatio ja totalitarismi valtaavat maailmassa alaa, nyky-Venäjässä tunnistetaan stalinistisen Neuvostoliiton piirteitä.”
Teos julkistetaan Tampereen työväenmuseon Komuutti-näyttelyhuoneen luona tiistaina 22.8. klo 16. Uutuus on tilattavissa KSS:n verkkokaupassa ja lähetetään tilaajille teoksen ilmestyttyä.
Karjalan Sivistysseuran jäsenille kirjaa maksaa 32 euroa, ja sen voi ennakkotilata tästä linkistä.
Ei-jäsenille kirja maksaa 38 euroa, ja sen voi ennakkotilata tästä linkistä.
Joonas Ahola, Neuvostokalevalainen runous – Perinne ja propaganda Neuvosto-Karjalassa 1937–1963. Kuvitus Karstein Volle. Karjalan Sivistysseura 2023, sidottu, 452 sivua, ISBN 978-952-7193-81-5.
FT Joonas Ahola on kansanperinteentutkija, joka on työskennellyt tutkijaurallaan mm. keskiaikaisen islantilaisen kertomusperinteen ja mytologian, kalevalamittaisen epiikan, suomenruotsalaisten uskomustarinoiden ja suomalaisen mytologian parissa. Viime vuosina hän on tutkinut neuvostokalevalaista runoutta Kalevalaseuran tukemana.
Karstein Volle on norjalainen kuvittaja ja sarjakuvataiteilija, joka on asunut Suomessa vuodesta 1999 alkaen. Hänen sarjaansa Tosiasiain maailma on julkaistu Ilta-Sanomissa, Suomen Kuvalehdessä sekä omana kokoelmanaan. Sarjakuvien lisäksi hän on laatinut kuvituksia Into Kustannukselle, Helsingin Sanomiin ja Voimaan sekä julkaissut eri kokoonpanojen kanssa seitsemän äänilevyä.