Kuva: Eppu Nuotio luki otteita näytelmäkäsikirjoituksesta, jonka työstäminen jatkuu. Kuvaaja: Katri Kovasiipi
Sana- ja näyttämötaiteen merkitys nousi syyskuussa 2024 Kuusamossa toteutetun Tie Vienaan -symposiumin keskiöön. Kokeneet kirjailijat ja tutkijat havainnollistivat puheenvuoroissaan, miten historiantutkimuksen vahvistama tieto muuntuu taiteeksi ja yltää sanojen ulottumattomissa oleviin tunteisiin, sukupolvien yli sydänjuurille saakka.
Kuusamo-opistolla syyskuussa 13. kerran järjestetyn Tie Vienaan -symposiumin teemana oli Raja railona ja reittinä. Kaksipäiväisen tapahtuman esitelmissä keskityttiin rajat ylittäneisiin reitteihin, rajan taakse kadonneisiin, erottavaan ja yhdistävään rajaan sekä rajaan, joka ei pidättele.
Karjalan Sivistysseuran hallituksen puheenjohtaja Seija Jalagin kiinnitti avauspuheenvuorossaan huomiota rajan ylisukupolviseen vaikutukseen.
– Kuusamo on erityinen paikka karjalaisten ja varsinkin vienalaisten näkökulmasta. Raja on ollut symposiumin teemana aiemmin jo vuonna 2016, jolloin käsittelyssä oli pakolaisuus ja rajat, totesi Jalagin.
– Myös tänä vuonna katsomme rajoja sen kanssa eläneiden ihmisten silmin. Millaista on ylittää raja, jota ei ole, tai joka on niin vaarallinen, että se pitää ylittää hengen ja terveyden riskillä. Miten raja on piirtänyt jälkensä jopa useisiin sukupolviin niin, että rajanylityksen muistoihin pitää palata uudelleen ja uudelleen, Jalagin pohjusti symposiumin antia.
Oljonan tarinasta voimaa nykynuorille
Tutkitun tiedon ja taiteen kohtaamisesta antoivat puhuttelevan esimerkin kirjailija Eppu Nuotio ja tutkija-opettaja Katja Hyry. Hyry ja Nuotio ovat työstäneet yhdessä näytelmäprojektia, joka tuottaa mahdollisesti vuoden kuluessa esitysvalmiin näytelmän Vienan Karjalasta sata vuotta sitten paenneen tytön kokemuksista ja paikkansa löytämisestä.
Prosessin juurilta löytyy nykyisin opettajana työskentelevän Hyryn väitöskirja Meistä jäi taas jälki: miten Vienan pakolaiset etsivät paikkaansa, kertoivat kokemastaan ja tulivat kuulluiksi 1900-luvun Suomessa. (Lapin yliopistokustannus, 2011.)
Näytelmäprojekti sai alkunsa tutkija-opettaja Katja Hyryn aloitteesta. Hyry kutsui näytelmän käsikirjoittajaksi kirjailija Eppu Nuotion.
Hyryn ja Nuotion yhteisen esityksen aloitti Hyry kertoen, miksi tätä näytelmää tarvitaan juuri nyt.
– Helmikuun 24. vuonna 2022 herättiin aamuun, jossa kerrottiin, että sota Ukrainassa on syttynyt. Se näkyi koulussa vahvasti. Meillä on paljon venäläistaustaisia opiskelijoita, joista osa ajatteli, että sota on oikeutettu. Oppilaissamme on myös monia muita kansallisuuksia, on ukrainalaistaustaisia, afgaaneja, uiguureja, syyrialaistaustaisia ja monia muita.
– Kun kerroin, että minulla on inkeriläistaustaa kaukana menneisyydessä, kolmekin oppilasta tuli sanomaan, että opettaja, minäkin olen inkeriläinen. Nuorilla on tarve kuulua joukkoon.
Sodan syttyminen aiheutti monenlaista turvattomuutta.
– Vuorokauden kuluessa meidän opettajien oli tiedettävä, miten meidän pitää puhua sodasta koulussa, mutta tilanne herätti turvattomuutta myös opettajissa. Emme olleet erityisen rauhallisia, mutta meidän piti kuitenkin luoda koulussa turvaa.
Ratkaisuna oli tekemiseen ja toimintaan keskittyminen.
– Oli helppoa huomata, että parasta lääkettä on tekeminen, vaikka sitten matematiikan tehtävät tai joku muu – tekemisen avulla kiinnittyy hetkeen.
Erilaisista taustoista tuleville opiskelijoilleen Hyry alkoi löytää tärkeitä samastumispintoja sata vuotta sitten pakolaisina Suomeen tulleiden vienankarjalaisten elämäntarinoista. Hän pyysi kirjailija Eppu Nuotiota kirjoittamaan näytelmän Oljona Nikitinin, myöhemmin Olga Salmen kokemuksista.
Teko on tie osallistumiseen ja toivoon
Vuonna 1912 syntynyt Oljona päätyi yhteiselle pakomatkalle ystävänsä Muarien, runonlaulaja Marina Takalon ja tämän tyttären Stepanien kanssa. (Marina Takalon patsas on Kuusamo-opiston pihalla.)
Kirjailijat Sirpa Kähkönen ja Eppu Nuotio sekä tutkija-opettaja Katja Hyry kohtasivat Kuusamo-opiston pihalla, runonlaulaja Marina Takalon patsaan äärellä.
Vanhemmat palasivat takaisin kotiin, ja isä lupasi tulla hakemaan hänet kotiin myöhemmin. Oljona jäi pikkupiiaksi keskelle kuusamolaista metsää. Kerran talon emäntä suuttuu hänelle ja huutaa:
”Teitä ryssänkakaroita vielä ilmaiseksi koulutetaan!”
Siitä Oljona oivaltaa, että jossain on koulu hänen kaltaisilleen – ja saa voiman lähteä Kuusamoon, jossa on koulu. Kuusamossa hän on hetken ja jatkaa siitä matkaansa kohti Maikkulaa, Oulussa sijaitsevaa pakolaiskeskusta, jossa myös on koulu. Vanhempiaan hän ei tapaa enää koskaan.
– Ukrainan sota herätti tarpeen kertoa sadan vuoden takaisista tapahtumista, eikä pelkästään tiedon ja tutkimuksen, vaan myös kokemuksen valossa. Oljonan tarina on yhä ja juuri nyt erityisen ajankohtainen.
– Oljonan tarina voi avata silmät, auttaa samastumaan ja avata tien pelkästä katsomisesta tekoihin ja toimintaan. Teko on tie pelkästä tunteesta vaikuttamiseen, tie osallistumiseen ja toivoon. Sen vuoksi tekeminen on tärkeää.
– Suuri osa nuorten pahoinvoinnista liittyy kokemukseen, etteivät he voi vaikuttaa. Siksi liike kohti jotakin tekemistä on tärkeää ja sen vuoksi on tärkeää, että tämä näytelmä on kirjoitettu, korosti Hyry.
Kuinka Oljona saa oman äänen
Eppu Nuotion ensireaktio Hyryn pyyntöön kirjoittaa tämä näytelmä oli, ettei hän mitenkään voisi tarttua tähän aiheeseen. Kynnystä vielä korotti, että pyynnön taustalla oli oikean ihmisen elämäntarina.
– Ensireaktioni oli valtava häpeä siitä, miten vähän olen tiennyt vienankarjalaisten kohtaloista ja historiasta. Onneksi oli Katjan tutkimus ja paljon muutakin kirjallisuutta, joka auttoi minut tielle, kertoi Nuotio.
Pakolaisuudesta hän oli kirjoittanut aiemmin kaksi näytelmää, liittyen Jugoslavian sotaan ja elämään sotalapsena.
– Prosessi on kestänyt koko sen ajan, kun Venäjä on käynyt julmaa hyökkäyssotaansa Ukrainassa. Kirjoitustyössä on ollut jatkuva kamppailu sen kanssa, että Oljonan tarina on totta, mutta en voi tietää, mitä hän on ajatellut ja tuntenut. Minun täytyy vain luottaa siihen, että voin kuvitella, Nuotio pohti.
Hyryn kanssa käydyistä keskusteluista ja Oljonan runoista näytelmäteksti kuitenkin alkoi nousta.
– On tärkeää, miten Oljona, myöhemmin Olga Salmi, saa oman äänen ja miten hän itse kertoo tarinansa.
– Kun hän pääsee kouluun 13-vuotiaana, siitä lähtien kun hän osaa kirjoittaa, kun hänellä on mahdollisuus kirjoittaa, hän kirjoittaa ja kertoo – siitä tuli yhtäkkiä samalla silta omaan tarinaani. Kirjoittamalla ilmaiseminen on pienin yhteinen jaettava minun ja Oljonan välillä, avasi Nuotio omaa reittiään Oljonan tarinaan.
Symposiumissa koettiin liikuttava kohtaaminen, kun Oljonan tytär Ulla-Maija Tervonen (toinen vasemmalta) ja hänen tyttärensä Anutiina Tervonen-Aho (oik.) astuivat esiin ja toivat Eppu Nuotiolle ja Katja Hyrylle ruusut.
Nuotio luki yleisölle ääneen muutamia katkelmia näytelmäkäsikirjoituksesta. Kyyneleet pääsivät irti välillä niin lukijan kuin yleisönkin suunnalla. Äärimmäisen liikuttavia hetkiä koettiin, kun Oljonan tai Olgan tytär ja tyttärentytär astuivat esiin ja toivat Hyrylle ja Nuotiolle ruusut.
Heillä on syytä odottaa tämän näytelmän ensi-iltaa erityisen kiihkeästi, mutta haluanpa itsekin olla silloin paikalla.
Tekijät kertovat, että käsikirjoituksen hiominen jatkuu, eikä esitysaikaa ja -paikkaa vielä voida kertoa. Sen verran he vihjaavat, että ehkäpä vuoden sisään kuulemme asiasta lisää.
Teksti ja kuvat: Katri Kovasiipi
Tämänvuotinen Tie Vienaan -symposiumin tematiikka tuotti syksyisen viikonlopun ohjelmaan tunteidenkin tasolla puhuttelevia esityksiä. Lue Karjalan Heimosta 9-10/2024 myös, miten koskettavasti kirjailija Sirpa Kähkönen kertoi sukunsa tarinaa leimanneesta ”väärässä olemisen historiasta”, jota hän on tutkinut ja käsitellyt rakastetuissa ja palkituissa romaaneissaan.
Lähetä palautteesi tästä jutusta: paatoimittaja@karjalanheimo.fi
Artikkeli on julkaistu osana laajaa Tie Vienaan -symposiumia käsittelevää katsausta Karjalan Heimon numerossa 9–10/2024
Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta.
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa.
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/liity-jaseneksi/
