Vuvvennu 2002 Karjalan TV:n kanzalliskielizen toimituksen kuvavusjoukko ajeli Tunguon Karjalah. Toimittajat Lilja Suvanen, Leena Karpova, kuvuaju Vladimir Slavov da ohjuaju Julija Filatova käydih sinne azumah fil’moi tunguon karjalazis. Matkan tuloksennu on fil’musarju “Tuntematon tunnetuksi”. Sit on kolme fil’mua – “Šuigärvi”, “Uškila” da “Kevättämärvi”. Net ollah tallel Karjalan TV:n arhiivas. Karjalan 100-vuozipäivän nimeh fil’moih ližättih ven’ankieline tekstukiän nös da uvvessah ozutettih televiizoras. Kai kolme lövvytäh Karjalan TV:n kodisivuloil: tv-karelia.ru
Karjalan raadivon toimittai, tunguonkarjalaine Leena Karpova mustelou, kui azuttih fil’moi da midä kuvavusjoukol puutui nähtä da panna tallele kuvavusmatkan aigah.
– Kellebo da kui tuli mieleh lähtie sinne Tunguon Karjalah luadimah fil’moi?
– Lil’a Suvani vielä 80-vuožina kuvuajan Valera Petrovan da tutkijan Sandra Stepanovan kera käy šinne kuvuamah. Hyö piäštih vain Tunguol’l’a da Muaz’arven pos’olkkaa, muuan ei käydy nikunne.
Konža mie tulin ruadamaa radijoh, mie rubezin luadimaa juttuja šiel’dä, materjualoi tuomaa šiel’dä, ku käyn koissa, kirjuttelin kedä konžagi. Šidä ennen myö kävimä Uškilašša Sakari Vuoriston da Sandran kera. Šiidä šyndy “Karjalan Heimon” Tunguon erikoisnumero. Šidä Sandralla vuodena 2000 syndy kirja “Tunguon rahvahan suusanallista perinnehtä”. I yksi yhteh Lil’an kera, Lil’a varmašti kuuli, missä mie kävelen, midä mie pakajan. I niin myö kypšyimä, hyppäzimä autoh da läksimä šinne. Vaikka keräydyö pidi, matka oli vaigie, kylät on syrjäššä, tiet on šinne pahat, no myö läksimä semmozee matkaa.
– Midä kohtua, midä kylii sanotah Tunguon Karjalakse? Kusbo net ollah?
Tiedomiehet sanotaa meijen karjalaizie tunkuonkarjalaizikši. Niin šanottu tunkuonkarjalaizet. Še oli entini Tunkuon piiri, nyt on Belomorskin piiri. Šiellä kaikina aigoina oli karjalaizie, kumbazet käveldii merellä, kumbazet käveldii Šuomee. Šiellä oli ylen äijä karjalaist’a kylyä, i mie muis’s’an täššä Sandra mainičči, kuin äijä kylyä oli šilloin. Niitä oli läheš kolmiekymmendä, nyt ikävä juttu – d’äi vain kolme kylyä kaikist’a kylistä, kumbazet kuda-kuingi piiputah, missä on vielä vähäine rahvašta. Niin šuurešta joukošta Tunguon kylie d’äi vain monieš.
– Kunnebo teile puutui kävvä?
– Meijen matka mänöy niin: myö ajamma Murmanskin ratua myöten, Kurjukšen viereššä myö pyörähämmä, šiellä algau kaikki meijen kylät. I vielä matatešša mie Lil’alla šanoin, jotta ku kerran myö olemma tiälä, Lehon kautti ajamma, pitäy meilä Šuigärveh pyörähtyä, ku še on niin kaunis kylä.
Enžimmäizenä meilä oli Šuigärven kylä. Šiinä myö olima niin vain tuttavuštumašša, kun meilä oli mändävä ielläh, kovin äijyä aigua ei meilä ollun šiinä. Pyörähimmä, koputimma enžimmäizeh taloh. I šattu niin jotta še oli Julija Ivanovna Grigorjevan talo. Mie hänellä šanoin, jotta näin da näin, i hiän miula šano: “Tiij ätkö šie, jotta olet miun šukulaini?” No ei muuda kun pakauttelomah. Näin tuli lyhyt fil’mi “Šuigärvi”. Še oli enžimmäini.
Šiidä šen d’älgee myö läksimä ielläh. Yödä myö olima pos’s’olkašša. Še oli Uuži Muaz’arvi. Šiellä meilä oli šovittu, meidä laškiettih yhteh taloh, myö olima šiellä yödä. Eihän hotelliloja ollun vielä šilloin eigä midä. Löyvimmä šuattajan, Uškilan kylää pidää olla šuattaja, voit ekšyö, Borovoin puolee ajua. Meilä oli šuattaja, i myö läksimä Uškilaa. Toini kylä meilä oli Uškila. Uškilašša meilä ylen himotti piäššä Troičan šuarella. Meidä šinne šuatettii, matka mäni ylen hyvin. Karjalaini rahvašhän on niin vierahanvaraizet, jotta autetah kaikella, millä vain voijah, eikä rahua vuotettua. Niin meilä oli. Miša Zarubin talutteli meidä Troičan šuarella. Šiellä pakauttelima Jelena Pavlovna Zarubinua. Ylen hyvä matka oli. I viimeini kylä oli miun šyntymäkylä Kevättämärvi.
– Teijän fil’mois kuuluu ylen čoma tunguonkarjalan kieli. Midä työ tahtoitto löydiä, midä ečittö, konzu menittö sinne kuvuamah?
– Emmä myö šuunnitellun niin jotta tätä ja tätä. Myö otimma kaiken, mitä vain näimmä, mitä vain kuulimma, ketä voi pakautella. Šiihi aigah kylissä vanhua rahvašta oli monieš vain. Kakši-kolme onnakko löyvimmä, ken vois kertuo. Pagazimma kaikešta: tavoista, midä ennen kylä eli, midä ruattih, midä mahettih tunkuonkarjalaizet. Kuin kaikkien karjalaizien kera. Viimezii muruzie keryämmä.
– Jo silloi, 18 vuottu tagaperin, konzu työ sinne käittö, elos nämis tunguonkarjalazis kylis oli sammumas. Rahvastu nuordu ei olluh, ruaduo ei olluh. Kai oli salvas. Sinähäi joga keziä ajelet omah Kevättämärveh. Kuibo on muutunuh elos vajuas kahteskymmenes vuvves?
– Kui on muuttunut… Pahemmašta pahembaa. Šilloin vielä oli monieš hengie, a nyt ei ole ketä pakautella, eikö kiel’d’ä kuulu. Vielä, šanomma, voit olla Leholla eräš vanha ihmini eläy, Kurjukšešša eräš vanha ihmini eläy. Miun kyläššä ei niked’ä. Uškilaa vain kežäkši, mie kuulin, vielä Jelena Pavlovna mänöy, käyt. Ei ole i kedä šielä. Ihan ollaa hylät’t’y i lykät’t’y nämä kylät. Tunkuonkarjalaizie kohta ei liene ainavuo täššä muailmašša.
– Mindähbo hävii vähilleh kogonah Tunguon Karjalan da tunguonkarjalan kieli?
– Mie ajattelen niin, jotta ylen äijä rahvašta oli työnnetty evakkoh niinä vuožina. Mie muis’s’an kun pappa šano: “Ei pidän koškie miän rahvašta”. Meilä ei ollun niidä kaikkie, ei šotittu šiellä meilä. Rahvaš voidais diähä omii kylii. No rahvaš työnnettii kaikki evakkoh. D’ärelläh šiel’dä evakošta vähä ken tuli. Vanhat kuoldii, kuoldii lapšet. Ken tuli – še tuli. A šiidä meidä kaikkie šegautettii ukrainalazien da valgovenäläizien kera, nehän tuldii meččäruadoloih. I vähin-vähäzin kieli kado, kul’ttuuri kado. Kylät šilloin šanottii perspektiivittomikši. Mie en kerinnyn alkeiskouluo omašša kyläššä loppie, kuin kaikki pandii umbee. Oldii kirjaštot, oldii klubit, kaupat, koulut, poštit. Kai oli. Ei nimidä nyt ole šiellä. Vielä miun lapšušaigana niidä kaikkie ruvettii panemaa umbee.
Teksti: Ol’ga Ogneva, Oma Mua 2.9.2020
Foto: Sergei Zaikov
