Viime vuuvven lopušša Karjalan Šivissyššeurašša ilmešty uuši lapšienkirja vienankarjalakši. Še on monien ihmisien mielikirjailijan Astrid Lindgrenin tevoš “Lönnivuaran Eemeli”. Kirjan kiäntäjänä on Ol’ga Karlova. Pakasima vienankarjalan snaiččijan kera kiännöšruavošta ta uuvvešta kirjašta.
– Ol’ga, ole hyvä, kerro, mintäh šie valičit juuri tämän kirjan kiännettäväkši? Moušot še kirja miellytti šilmaki lapšuošša ta nyt tuli himo kiäntyä še muamonkielellä?
– Lapšien runoista, lauluo ta starinua rupesin kiäntämäh karjalakši oman perehen tarpeheh. Šynty oma lapši, piätin hänellä paissa karjalakši, piti olla hoš mitä nykyelon mänyö vaštuajua luvettavua ta laulettavua. Lapšen enšikirjoih kirjutin ihan šuorah karjalankielisie kiännökšie. Pikkaraisen kašvuas’s’a on kašvettu ni hänen lukutarpehet. Karjalan Šivissyššeuran julkaisoma “Koirien Kalevala” vienankarjalakši on pitän aikua ollun miän pojan mielehini kirja. “Lönnivuaran Eemeli” on šaman šeuran julkaisu. Astrid Lindgrenin “Peppi Pitkäšukkua” on kiännetty livvinkarjalakši. Ta Eemelin kirjua tulou nyt vienakši. Lapšena mieki tykkäsin lukie Eemelin kujehista, ta ne kirjat tiettäväini oltih venäjänkielisie kiännökšie.
– Pitältikö kešti kiännöštyö?
– No vuosihan šiinä vierähti. Enhän mie šitä kokopäivätyönä ruatan. Kiäntelin hil’l’akkaiseh, konša oli šiih šopijua aikua. En malta ruočiksi, olen käyttän šuomen- ta venäjänkielisie kiännökšie. Ta alkuperäistä ruočinkielistä tekstie kaččelin šilloin, kun piti mitänih erikoisempua tarkistua. Šitä pien tärkienä, jotta oli aikua hivuo ta kypšytellä kiännöštä.
– Šattuko vaikeukšie kiäntyässä? Varmašti jouvuit pitälti smiettimäh, mitein kiäntyä henkilöjen nimet ta paikannimet? Huomasin, jotta olet kiän tän Svensson-šukunimen karjalaisekši Lešosekši.
– Ka pitäyhän šitä šeikkua joka asiešša olla. Kirjašša käytettävistä nimilöistä piti piättyä, kiännänkö ne vain jätänkö niilläh, kuin vaikka venäjänkieliseššä kiännökšeššä on ruattu. Kun kiäntänen, ni mitä idejua niih kiäntämisih panen? Pitän mietinnän tuloš on ni Lönnivuara elošijan nimenä (alkuperäni ruoččilaini paikannimi on Lönneberga, šuomekši še nimi kiännettih kuin Vaahteramäki). Vuara-loppusie vuarojen ta kylännimijä karjalaisešša nimistöššä on, ta še on tuttava nimimalli Vienašša. Ka niätšen vuahtere~vuaher~vuahtera-puunnimeh pohjautujua vuarannimie ei taho löytyä, še vain on vieraš. Minih Vuahteravuara ei olis ollun ušottava. Himotti šuaha Eemelie lähempänä karjalankielistä lukijua, šitä ympäristyö, missä karjalaiset ollah ta eletäh. Niin oli rotiutunki karjalan kieleh mukavutettu Lönnivuara, šekä piähenkilöjen šukunimi. No ottakka vaikka Tollonjoki kylännimenä. Šen venäläisenä virallisena vaštinehena on Tolloreka, kumpasešša jälkioša on tavan mukah kiännetty venäjäkši ta alkuoša on pisyn muuttumattomana. Eemelin kylännimeššä mäni toisinpäin.
– Oliko šiula apulaisie kiännöšruavošša?
– Miun kiännökšien enšimmäiset kuuntelijat ollah miun pereh, mieheni Pekka ta miän lapši Miitrei. Heiltä kaikičči šuan hyvyä neuvuo. Kiäntyässä rikeneh “skočitan” omua mammua, ensin hänellä šoitallan, tiijuššan mitäki šanua tahi šen käyttöyhtehykšie. Tarvinnou muijen “kielitietäjien” apuo, hiän mielelläh ielläh kyšelöy Vuokkiniemen rahvahalta. Šiitä miula jälelläh šoitaltau ta raportuiččou. Paron Val’a on tarkistan koko kiännökšen kielipuolen. Hiän on hyvä tovarissa karjalan kieliaseissa. Šanosin, šemmoni kävelijä infočuppu, ta aina valmis auttamah ta juohattamah. Šyvä poklona kaikilla apuniekoilla!
– Kerro, mimmosie kirjoja šie olet jo kiäntän? Oltihko ne kaikki lapšilla tarkotettuja kirjoja?
– Onnakko kaikki miun kiännökšet, mitä on täh palah julkaistu kirjoina, ollah lapšien kirjoja. Maria Kähärin “Milan perehen päivä”, Katerina Paalamon ta Sanna Hukkasen “Otavaisen kruunu” ta mainittava Astrid Lindgrenin “Lönnivuaran Eemeli”. Ka tämän vuuvven aikua tulošša on ainaški kakši uutta kiännöškirjua vienankarjalakši. Pien vielä peittotietona, mit kirjat ne ollah. Ihan mukavua luvettavua, malttakkua vain vuottua!
Lönnivuaran Eemeli
“Mie tahon miun huraškaisen!” “Mie tahon miun pyššykkäisen!”
Lönnivuarašša Kasintermän huuttorilla eletäh Ontto ta Alma Lešonen, heijän tytär Iida, kasakka Antti ta piika Liina. Lisäkši kakši hevoista, kolme härkyä, kahekšan lehmyä, kolme poččie, kymmenen lammašta, viisitoista kanua, kukko, kišša ta koira… ta tietyšti Lönnivuaran Eemeli. Kačahat häneh, puitto pikkaraini anheli olis ieššä. Šiinäpä še – jotta puitto.
Lönnivuarašša ei ole konšana nähty šemmoista uppiniskaista šiššikkyä. Eemelillä kaikičči ollah mitnih kujehet piäššä, ta kun ei iče pahua ruatane, ni ainaški hänellä šattuu konša mitäki.
Täššä kirjašša šiula kerrotah, mitein Eemeli šotkou piän šuppiaštieh, noštau pikku Iidan lipputankoh ta vieläi kul’aiččou Viijakon aukiella.
Teksti: Maikki Spitsina, Oma Mua 23.2.2022
Foto: Ol’ga Karlova
