Tverinkarjalan kirjakielen kehitykšen istorijašša L’udmila Gromova erottau kolme tärkietä vaihetta. Enšimmäini vaihe alko vuotena 1820 ta kešti 1800-luvun loppuh šuaten (kirjuttima šiitä lehen viime numerošša). Toini vaihe kešti 1930-luvun alušta vuuvven 1939 loppuh. Kolmaš vaihe alko 1990-luvulla ta keštäy vielä täh aikah.
Toini vaihe (1930–1939) oli tosi monimutkani tverinkarjalaisien kirjakielen kehitykšen istorijašša. Šen tärkeimpie tapahtumie on latinisoitun kirjaimikon šyntymini ta kehityš šekä vaikeita kiertoja kielipolitiikašša. Kirjakielen pohjana oli Tolmačun murreh.
Kielen latinisatijon aika
Latinisoitun kirjaimikkon peruštamini alko vuotena 1927. Šiinä prosessissa tärkie rooli oli Aleksei Bel’akovin ta Aleksandra Miloradovan toiminnalla. Šinä aikana Aleksei Antonovič oli karjalankielisen kirjallisuon toimittajana, a Aleksandra Aleksejevna – Tverin pedagogisen instituutin Karjalaisen ošašton dosenttina.
Vuotena 1927 Leningradin alovehella piettih karjalais-šuomelaisien šiviššykšen ruatajien enšimmäini kerähmö. Aleksei Bel’akov oli Tverin etuštajien joukošša. Vuotena 1928 Tverin pedagogisešša instituutissa järješšettih karjalaisien koulujen opaštajien enšimmäini konferenšši. Bel’akov esiinty karjalan kielellä.
Vuotena 1929 Tverih tuli šuomelaisien opaštajien ta opaštujien ryhmä, kumpasen johtajana oli kielentutkija Viktor Salo. Hiän ehotti, jotta Aleksandra Miloradova luatis latinalaiseh kirjutuštapah peruštujan kirjaimikon.
Vuotena 1930 Moskovašša ta Tverissä järješšettih karjalan kielen kurššit opaštajilla. Opaštajana oli Aleksandra Aleksejevna.
Karjalankielisie oppikirjoja paino Kolhozoin puoleh -lehen kuštantamo.
Vuuvven 1931 1. tuiskukuuta ilmešty Kolhozoin puoleh -lehen enšimmäini numero. Lehen enšimmäisenä toimittajana oli Aleksei Bel’akov. Nyt 1. tuiskukuuta 1931 pietäh karjalaisen kirjakielen šyntymäpäiväna.
Vuotena 1931 Vallankumouš ta kanšallisuuš (Revol’ucija i nacional’nost’) -aikakaušleheššä julkaistih Dmitrii Bubrihin artikkeli nimeltä “Kakoi jazyk položit’ v osnovu prosveščenija karel?” (“Mimmoni kieli panna karjalaisien šivissykšen pohjah?”). Artikkelin piäajatukšena oli še, jotta tverinkarjalaiset tarvitah omua kirjakieltä, karjalua, min pohjana pitäy olla Tolmačun murreh.
Vuuvven 1931 25. šulakuuta tämä kyšymyš käsiteltih Kanšallisukšien Neuvošton issunnošša. Johtaja A. Todžijev puolti Aleksei Bel’akovie, kumpasen mieleštä karjalaisien pitäy kehittyä omua kieltä ta kulttuurie.
Šen jälkeh Aleksandra Miloradova luati uuvven kirjaimikon professorin N. F. Jakovlevin ta kielentutkijan V. I. L’itkinin avulla. Oraškuušša 1931 kirjaimikko hyväkšyttih virallisešti. Šiinä oli 31 merkkie.
Vuotena 1931 ilmešty P. P. Smirnovin kirjuttama karjalankielini aapini aikuhisilla, kumpasen nimi oli “Kolhozoin puoleh. Bukvari şuurilla varoin”.
Myöhemmin ilmešty karjalankielisie oppikirjoja koululaisilla. Vuotena 1933 ilmešty A. A. Miloradovan ta P. P. Smirnovin kirjuttama “Karielan kielen ucebnikka algu şkolalla varoin: enzimӓne cuasti. 1-ne i 2-ne opaşşunda vuuvvet”. Še kӓsitteli kielioppie ta oikeinkirjutušta.
Vuotena 1935 julkaistih Aleksandr Antonovič Bel’akovin ta Dmitrii Vladimirovič Bubrihin kirjuttama “Karielan kielen ucebnikka algu şkolalla varoin: toine cuasti”.
Vuotena 1936 ilmešty 6. luokalla tarkotettu kirjallisuušlukemisto. Še lukemisto leventi karjalan kielen opaštumista. Koululaiset šuatih mahollisuon lukie venäläistä kirjallisutta omalla karjalan kielellä. Kaikkieh vuosien 1930–1937 ajašša julkaistih yli šata kirjua.
Politiikka toi kielen likvitointah
Kielien latinisatijon aika ei keštän pitälti. Vuuvvešta 1933 Neuvoštoliiton vallat ruvettih käsittelömäh muan rahvahien kirjakielien šiirtämistä kirilliseh kirjaimikkoh. Vuotena 1935 ilmešty virallini piätöš.
Vuotena 1935 julkaistih A. A. Bel’akovin kirjuttama “Russko-karel’skii orfografičeskii spravočnik dl’a karel’skih škol” (“Venӓlӓis-karjalaini oikeinkirjutušopaškirja karjalaisilla kouluilla”), kumpasešša luatija kerӓsi karjalan kielen oikienkirjutukšen tӓrkeimpie šiӓntӧjӓ.
Vuuvven 1937 28. heinӓkuuta Karielan tozi -leheššӓ julkaistih D. V. Bubrihin kirjutuš “Yhtenӓiseštӓ karjalan kirjakieleštӓ”. Bubrih juttelou murtehien proplemašta, kumpani vaikeuttau yhtenӓisen kirjakielen luomista Kalininin alovehella ta Karjalašša.
Šamah aikah Aleksei Bel’akov lähetettih Lihoslavlin piirih kyšelömäh paikallisie eläjie košetukšešta kirilliseh. Bel’akov ilmotti, jotta Lihoslavlin piirin talonpojat hyväkšyttih venäläiseh kirjaimikkoh šiirtämistä. Elokuušša 1937 tietomieš loi kirilliseh peruštujan kirjaimikon.
Vuotena 1937 painettih kirilliseh kirjaimikkoh peruštuja D. V. Bubrihin kirjuttama “Karjalan kielen kielioppi”. Alkušanoissa luatija mainičči, jotta oppikirjaššah hiän oli yhistän kaikki karjalan kielen murtehien ominaisimpie ilmijӧitӓ yhteh järještelmäh, kumpani eruou Tverinkarjalaisien kirjakieleštä. Bubrih yritti tašottua murtehien eroja ta luuvva normija yhtenäisellä karjalan kirjakielellä varoin. Vuotena 1937 ne normit hyvӓkšyttih. Ka 10. pakkaiskuuta 1938 Bubrih vankittih niin šanotun “karjalaisen jutun” rajoissa. Šen jälkeh peruššettih yhtenäisen karjalan kielen kehittämiseštä vaštuaja komiisi.
Šamana vuotena peruššettih termikomiisi (Karel’skoin kielen terminologičeskoi komissija). Še julkaisi karjalankielisie termilistoja kiäntäjillä ta opaštajilla. Esa Anttikoski mainiččou termien joukošša olluita internationalismija (partija, religija, biologija, betona) ta venäläisie šanoja (bezrabotnoi, životnoi, načalnoi škola), venäläistettyjä paikannimijä (Karelija, Rossija), karjalaisien šanojen ideologisie venäläisie šijasie (kerähmö – sobranija, ruadaja – rabočoi).
Venӓlӓiseh kirjaimikkoh peruštujan kirjakielen luomini mӓni hitahašti, mi vaivasi Karjalašša eläjie šivissykšen ruatajie. Hyö kiӓnnyttih Karjalan kanšallisen piirikunnan valtojen puoleh ta kyšyttih työntyӓ opaštajie ta oppikirjoja Karjalah. Merkittӓvie tulokšie še ei antan. Karjalah työnnetty A. N. Zinovjev ruato vain kolme kuukautta, kuni hӓnet vankittih.
Karjalan kielen šiirtӓmini kirilliseh kuulu politiikkah. Šyyškuušša 1937 Karielan tozi -lehti šano latinalaisen kirjaimikon puoluštajie puršunacionalistiloiksi ta viӓritti heitä kirilliseh šiirtӓmisen vauhin hillentämiseššä.
Bolševikat taisseltih paikallista nacionalismie vaštah. Karjalaisie aktivistija vankittih “karjalaisen jutun” rajoissa ta šyytettih heitä vaštavallankumoukšellisešta toiminnašta. Šen vuokši tuiskukuušša 1939 Tverin kanšallini piiri likvitoitih. Näin latinalaiseh kirjaimikkoh peruštuja kirjakieli oli olemašša Kalininin alovehella noin šeiččemen vuotta: 1931–1938.
Karjalan kielen šiirtämini kirilliseh ta šamah aikah tapahtunuot poliittiset kollisijot tuotih kirjakielen likvitointah. Yhtenäisen karjalan kirjakielen luomini ei onnistun.
Teksti: Irina Zaiceva, Oma Mua 22.7.2020
Foto: Miloradovan ta Smirnovin kirjuttama “Karielan kielen ucebnikka algu şkolalla varoin”