Karjalan Sivistysseuran hallitus on päättänyt tukea “Äidinkielenä monikielisyys” -kansalaisaloitetta, jonka tavoitteena on, että henkilöillä on mahdollisuus merkitä väestötietojärjestelmään useampi äidinkieli. Myös karjalan kielelle ja karjalankielisille Suomessa tämä olisi tärkeä uudistus.
Suomi on yhä kasvavissa määrin monikielinen maa, vaikka väestötietojärjestelmässä henkilöllä voi edelleen olla vain yksi äidinkieli. Tämä on ristiriitaista jo siksi, että Suomessa on kaksi virallista kieltä, suomi ja ruotsi. Familia ry:n kansalaisaloite “Äidinkielenä monikielisyys” pyrkii uudistamaan väestötietojärjestelmää siten, että henkilön olisi mahdollista ilmoittaa rekisteriin useampi kuin yksi äidinkieli. Karjalan Sivistysseuran hallitus on päättänyt tukea kansalaisaloitteen kampanjaa.
Kansalaisaloitteelle keskeisenä syynä on se, että nykyinen järjestelmä ei anna totuudenmukaista kuvaa Suomen kielivarannosta, eikä se siten edusta tai pysty tukemaan Suomessa asuvia ihmisiä kaikilta osin. Tilastojen mukaan Suomen väestöstä noin 87 % puhuu äidinkielenään suomea, noin 5 % ruotsia ja noin 8 % muita kieliä. Suurimpiin vieraskielisten ryhmiin kuuluvat mm. venäjän-, viron- ja arabiankieliset. Todellisuudessa muita kieliä puhuvien määrä on vielä suurempi.
Mielikuva yksikielisyydestä ei vastaa todellisuutta
Väestötietojärjestelmän nykyisenä lähtökohtana on oletus siitä, että ihmiset ovat yksikielisiä – siitäkin huolimatta, että Suomi on aina ollut monikielinen maa. Lisäksi tilanne on viimeisten vuosikymmenten aikana muuttunut yhä voimakkaammin monikieliseen suuntaan. Esimerkiksi toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajat puhuvat usein äidinkielen tasolla sekä vanhempiensa kieltä että maan valtakieltä. Joskus he kuitenkin saattavat hallita valtakieltä jopa paremmin kuin kotikieltään, vaikka rekistereissä äidinkieleksi olisikin merkitty juuri kotona puhuttu kieli. Näin ollen on mahdollista, että ihmiset, joilla on useampi äidinkieli, joutuvat todistelemaan suomen kielen osaamistaan, kun heidän kaikkea kielitaitoaan ei ole nähtävillä rekistereissä. Tämä aiheuttaa myös sen, ettei näitä ihmisiä välttämättä pidetä suomalaisina, vaan rekisterissä lukevan vieraskielisyyden takia heidät saatetaan mieltää ulkomaalaisiksi ja maahanmuuttajiksi, vaikka he olisivatkin syntyneet Suomessa.
Tilastot vieraskielisten määrästä eivät pidä myöskään siten paikkaansa, että vieraskieliset vanhemmat saattavat valita lapsensa äidinkieleksi valta-asemassa olevan kotimaisen kielen. Taustasyynä voi olla esimerkiksi se, etteivät vanhemmat halua joutua arvottamaan omia äidinkieliään tai jopa asettamaan niitä vastakkain. Kansalaisaloitteen ajaman uudistuksen myötä niin monikieliset suomalaiset kuin myös kielet, joita Suomessa puhutaan, saisivat huomattavasti enemmän näkyvyyttä kuin nykytilanteessa. Täten tilastot ja ymmärrys Suomen kielivarannosta korjaantuisivat totuudenmukaisemmiksi.
Myös kotoperäiset kielivähemmistöt tarvitsevat näkyvyyttä ja tukea
Paitsi maahanmuuttajataustaiset suomalaiset, myös kotoperäiset kielivähemmistöt kärsivät nykyisestä järjestelmästä. Ylen uutisen (2019) mukaan esimerkiksi monet saamenkieliset ovat ilmoittaneet suomen äidinkielekseen, mistä johtuen saamen puhujien todellista määrää Suomessa ei tiedetä. Kansalaisaloitteessa todetaankin, että “on hankalaa tukea vähemmistökieltä, kun sen puhujien määrä ei ole tiedossa.”
Tällä on suuri merkitys myös Suomen karjalankielisille. Valtioneuvoston kielipoliittisessa ohjelmassa (2022) käsiteltiin ensimmäistä kertaa muiden kuin kansalliskielten asemaa. Myös karjalan kieli oli yksi käsitellyistä kotoperäisistä kielistä. Karjalaisille monikielisyys on tavallista Suomessa: karjalan ohella äidinkielisesti käytetään usein suomea ja/tai venäjää, mahdollisesti myös muita kieliä. Karjalankielisille ihmisille nykyinen järjestelmä on tarkoittanut käytännössä sitä, että yksi identiteettiä rakentavista kielistä on rajautunut virallisten rekisterien ulkopuolelle. Samalla tämä vääristää tilastoa siitä, kuinka paljon Suomessa todellisuudessa on karjalan kielen puhujia, mikä vaikeuttaa kielen elvytystyötä ja viranomaisasioiden hoitoa. Valtioneuvoston kielipoliittisen ohjelman mukaan vuonna 2021 karjalan oli ilmoittanut äidinkielekseen 213 henkilöä.
Karjalan kielen asemaa Suomessa tutkineen ELDIA-hankkeen esittämät suositukset kielen tukemiseksi sopivat myös “Äidinkielenä monikielisyys” -kansalaisaloitteen tavoitteisiin: jos väestötietorekisteriin voisi ilmoittaa useamman äidinkielen, moni karjalankielinen varmasti ilmoittaisi karjalan muiden äidinkieltensä rinnalle. Tämä toisi karjalan kielelle lisää näkyvyyttä ja loisi ymmärrystä siitä, minkälaista tukea karjalan kieli ja sitä puhuvat ihmiset tarvitsevat yhteiskunnassa. Sen lisäksi, että rekisterin uudistamisen myötä vähemmistökielet saisivat enemmän näkyvyyttä, samalla niiden viralliseen rekisteröintiin liittyvä stigma vähentyisi: myös karjalan kieli on ollut Suomessa pitkään marginaalissa ja stigmatisoitu, mutta tilanne on kuitenkin viime aikoina alkanut onneksi muuttua parempaan suuntaan.
Toki kansalaisaloitteesta mahdollisesti seuraava uudistus herättää myös uusia kysymyksiä. Onko esimerkiksi kahta äidinkieltä puhuvan henkilön mahdollista saada koulussa molempien kielten opetusta? Tämä olisi erityisen kriittistä karjalankielisille, jotta kielenelvytys saisi mahdollisimman paljon tuulta alleen. Väestötietojärjestelmän uudistuksen myötä syntyisi siis tarve tarkastella myös koulutusjärjestelmää ja sen mahdollisuuksia taata monikielisille lapsille useamman äidinkielen opetus.
Allekirjoita kansalaisaloite: Äidinkielenä monikielisyys – useamman kielen merkitseminen mahdollistettava väestötietojärjestelmään: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11710
Lähteet:
“Äidinkielenä monikielisyys” -kansalaisaloitteen kotisivut: https://monikielinen.fi/
Yle (2019): Vain joka viides saamelainen merkitsee äidinkielekseen saamen kielen – merkintä väestörekisterissä auttaisi kuitenkin turvaamaan saamenkieliset palvelut: https://yle.fi/a/3-10606488
Kielipoliittinen ohjelma, valtioneuvoston periaatepäätös (2022): https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164216/VN_2022_51.pdf
Sarhimaa, Anneli: Vaietut ja vaiennetut. Karjalankieliset karjalaiset Suomessa. SKS: Helsinki, 2017.
