Vitelen kylä (Vidlitsa) on levittäytynyt Laatokkaan laskevan Vitelenjoen (oikealla) ja siihen yhtyvän Nousemajoen (keskellä) varrelle. Kuva P. Uino 2009.
Itä-Karjala avautui jatkosodan aikana eri tieteenalojen tutkijoille, myös suomalaisille arkeologeille, jotka tekivät tutkimuksia Aunuksessa. Nyt Pirjo Uino tutkimusryhmineen analysoi uudenaikaisilla menetelmillä hautalöytöjä, jotka arkeologi Ella Kivikoski teki Vitelessä vuonna 1943.
Helsingin yliopiston arkeologian dosentti Pirjo Uino kertoo Karjalan Heimon haastattelussa, kuinka uudet tutkimusmenetelmät avaavat vanhoihin arkeologisiin löytöihin aivan uusia näkökulmia.
Tutkimushankkeessanne ”Vitelen Pirdoilan hautakumpujen ajoitus ja aineistoanalyysi” tutkitte Aunuksen Karjalassa, Vitelen Pirdoilassa kesäkuussa 1943 tehtyjä hautalöydöksiä. Mikä tekee Vitelen Pirdoilasta arkeologille kiinnostavan kohteen?
– Arkeologi Ella Kivikoski tutki Vitelessä kaksi kurgaania eli viikinkiaikaista hautakumpua, jollaisia tunnetaan paljon Laatokan kaakkoispuolen jokivarsilta. Laatokan länsipuolella sellaisia ei ole, vaan Karjalankannaksella vainajat haudattiin maantasaisiin kalmistoihin. Arkeologeja on askarruttanut, mille väestölle Vitelen haudat ovat kuuluneet: muinaiskarjalaisille, vepsäläisille, viikinkien idäntien tuntumaan asettuneille skandinaaveille vai slaaveille?
Vitelen löydöistä on mahdollista saada nykyaikaisten menetelmien avulla ihan uutta tietoa, jollaisesta Kivikosken aikana saattoi vasta haaveilla. Itseäni kohde kiinnostaa myös tutkimushistoriallisista syistä. Kaivauksethan tehtiin poikkeusoloissa suomalaisten miehittämällä alueella.
Arkeologian dosentti Ella Kivikoski työhuoneessaan Kansallismuseossa 1941. Sittemmin hän toimi arkeologian professorina Helsingin yliopistossa 1948‒1969. Kuva: Museovirasto.
Tutkitte hautalöytöjä nykyaikaisilla menetelmillä. Millaisia esineitä ja muita löytöjä noista haudoista on tehty, ja miten paljon noita löytöjä on tallessa?
– Vitelen kahdessa kurgaanissa oli yhteensä kahdeksan vainajaa, ja kukin lepäsi hirsikehikon sisällä. Haudoista löytyi pronssisolkia ja -rannerenkaita, vyönheloja, vaakoja punnuksineen, keihäänkärkiä, sota- ja työkirveitä, harppuuna, veitsiä, tulusrautoja, lukko ja avain sekä lasihelmiä ja sarvesta tehty kampa. Osa nahanpaloista on peräisin nahkakukkaroista, joissa on säilytetty vaakojen punnuksia ja hopearahoja. Naiset olivat saaneet hautaan mukaan saviastian. Esineitä tai niiden osia oli kaikkiaan lähemmäs sata. Vaakakuppien yhteydessä oli punoslankoja ja tekstiiliä. Turkista oli säilynyt takertuneena metalliesineisiin. Esineiden lisäksi talletettiin jonkin verran myös muuta, lähinnä orgaanista ainesta.
Vainajien luusto oli säilynyt enimmäkseen huonosti. Luita Kivikoski otti talteen valitettavasti vain kahdesta haudasta ja hautasi muut paikalleen. Luista olisi voinut ehkä saada jopa muinais-DNA:n. Talteen otetuista sen eristäminen ei ikävä kyllä onnistunut Helsingin ja Turun yliopistojen Suomalais-ugrilaisessa muinaisgenomihankkeessa (SUGRIGE).
Onko analyysit niistä jo tehty? Ja onko tutkimusmenetelminä käytössä muitakin kuin radiohiilimenetelmä?
– Suurin osa analyyseistä on valmiita, mutta joitakin tuloksia vielä odotellaan. Radiohiiliajoituksia on tehty sekä Helsingin että Uppsalan yliopiston ajoituslaboratoriossa. Ajoitettavina oli yhden vainajan kylkiluu, saviastian pintaan karstaksi palanut ruoka, tuohenpala ja villalangan pätkä. Radiohiiliajoitukset on tehty AMS-menetelmällä (Accelerator Mass Spectrometry eli kiihdyttimen massaspektrometria), johon tarvitaan vain hyvin pieni, silmin nähtävä määrä jotakin orgaanista ainesta. Luista ja karstasta saatiin ajoitusten yhteydessä myös stabiili-isotoopit, joiden perusteella voidaan arvioida ihmisten ruokavaliota.
Vaatetukseen liittyviä tekstiilejä (Krista Wright ja Jenni Suomela) ja nahkoja (Tuija Kirkinen ja Aki Arponen) tutkittiin huippumoderneilla mikroskoopeilla. On ollut jännittävää havaita, miten paljon tietoa tummanpuhuvista tekstiilin- ja nahanriekaleista voikaan saada nykymenetelmillä irti. Muutamia tekstiilinäytteitä on vielä kuitu- ja värianalyysissä.
Esineitä miehen haudasta (nro 8): ylärivissä pronssirengas ja kaksi hevosenkenkäsolkea, niiden alla vyön pronssiheloja, kirves, veitsi, tulusrauta ja tuluspiin pala. Museovirasto, arkeologiset kokoelmat.
Kuva: C. Carpelan 2022.
Mitä analyysien tuloksista voi tässä vaiheessa kertoa?
– Kurgaanien on aiemmin oletettu ajoittuvan 1000-luvun alkuun jKr., mikä on perustunut esinetypologiaan ja yhteen saksalaiseen hopearahaan. Nyt näyttää siltä, että radiohiiliajoituksen perusteella jokin hauta voi olla vanhempikin. Tekstiilitutkijoiden mukaan kankaissa esiintyy palttina- ja toimikassidosta. Vaatteiden materiaaleina on ollut ainakin pellava ja villa. Turkisjäänteet kertovat vaatteissa käytetyistä ja hautaan pannuista turkiksista. Nahkaesineiden palaset ovat peräisin useista eri lajeista, kotieläimistä metsien näätäeläimiin. Ravinnossa on ollut runsaasti kalaa.
Vitelen Pirdoilan hautalöydöt ja niihin liittyneet arkeologiset tutkimukset saivat aikanaan alkunsa poliittisesta ohjauksesta. 1. lokakuuta 1941 Suomen armeija valtasi Petroskoin, minkä jälkeen Itä-Karjalan tieteellinen toimikunta alkoi koordinoida vallatun alueen tutkimusta. Mitä tekemistä arkeologialla oli suomalaismiehityksen kanssa?
– Virallisesti eri tieteenalojen tutkimuksilla piti Itä-Karjalassa osoittaa tavoitellun Suur-Suomen tulevat luonnonmukaiset rajat. Suomalaiset arkeologit tuskin kuvittelivat löytävänsä tälle erityistä vahvistusta. Neuvostoliiton rajantakainen Itä-Karjala oli nimenomaan tieteellisessä mielessä houkutteleva, koska monet esihistorian kysymykset vaativat valtiorajat ylittävää tutkimusta. Suomalainen muinaismuistohallinto pyrki myös erilaisin toimin suojelemaan muinaismuistoja ja kulttuuriperintöä Itä-Karjalan sotatoimialueella. Petroskoin silloisen museon arkeologisia kokoelmia valokuvattiin ja laadittiin esineluetteloita. Näistä dokumenteista on jälkeenpäin iloittu Karjalan tasavallan Kansallismuseossa, kun omat luettelot ja osa esineistäkin olivat sodan melskeissä joutuneet kadoksiin.
Tutkittavat aineistot ovat olleet Suomessa Museoviraston kokoelmissa siitä asti, kun arkeologit toivat ne Vitelen Pirdoilasta kesällä 1943. Onko Museoviraston hallussa vielä muutakin Itä-Karjalasta aiemmin kerättyä aineistoa, josta voisi samaan tapaan löytää uutta tutkittavaa nykyaikaisilla menetelmillä?
– 1890-luvulla, karelianismin voimakkaimmalla vuosikymmenellä, aktiivisin Aunuksen ja Vienan muinaistieteen harrastaja oli heinolalainen kansakouluopettaja Lauri Vilho Pääkkönen, joka toi matkoiltaan kivikautisia muinaisesineitä – lähinnä kivikirveitä ja -talttoja mutta myös saviastianpaloja – kaikkiaan noin 1800 luettelonumeroa. Aunuksessa teki vuonna 1943 kenttätöitä myös arkeologi Aarne Äyräpää. Hän tutki nimenomaan kivikautisia asuinpaikkoja. Yksi radiohiiliajoitus Solomannista löydetyn keramiikan karstasta on tehtykin, mutta löydöissä on varmasti erilaista tutkimuspotentiaalia. Itse asiassa kaikesta jo kauan sitten Kansallismuseoon kootusta arkeologisesta aineistosta olisi saatavissa uutta tietoa, jos sitä tutkittaisiin nykyaikaisin menetelmin.
Saviastia naisen haudassa (nro 5) oli säilynyt ehjänä hirsikehikon kulmassa. Museovirasto, arkeologiset kokoelmat. Kuva C. Carpelan 2022.
Saitte tutkimusryhmällenne hankeavustuksen Karjalan Sivistysseuralta. Mikä merkitys tuolla hankeavustuksella on ollut työn etenemisen kannalta?
– Olen hyvin kiitollinen hankeavustuksesta, joka saatiin vieläpä oikea-aikaisesti. Museoviraston muuton vuoksi Kansallismuseon arkeologiset kokoelmat ovat nimittäin sulkeutuneet, ja Vantaan kokoelmakeskus avautuu vasta runsaan kahden vuoden päästä. Ilman avustusta tällaiset vuosikymmeniä sitten koottujen kokoelmien aineistoanalyysit eivät olisi olleet mahdollisia. Myös Karjalan Säätiö on myöntänyt pienen lisäapurahan luonnontieteellisiin analyyseihin. Vainajien luista oli onneksi jo entuudestaan olemassa SUGRIGE-hankkeen yhteydessä Kati Salon tekemä osteologinen analyysi.
Kirjoitat aiheesta myös kirjaa, jonka tavoitteena on valottaa ja arvioida suomalaisten arkeologien toimintaa jatkosodan aikaisessa Itä-Karjalassa. Millaisia näkökulmia kirja tuo esiin?
– Pyrin luomaan kokonaiskuvan Itä-Karjalan arkeologisesta tutkimuksesta ja niistä olosuhteista, joissa tutkijat työskentelivät. Uudet analyysitulokset tuovat puolestaan herkullista lisätietoa Laatokan piirin viikinkiajan asukkaiden arjesta, käsityöstä ja ruokavaliostakin. Haluan tuoda esille korostetummin sen, miten sotatoimien yhteydessä pyrittiin suojelemaan muinaismuistoja. Se, että miehittäjä pyrkii estämään arkeologisen perinnön tuhoutumisen vallatulla alueella, on varmasti harvinaista. Vuonna 1954 solmittu Haagin sopimus edellyttää kulttuuriomaisuuden varjelemista myös aseellisen konfliktin aikana. Kuten tiedämme, Ukrainan sodassa Venäjän joukot ovat aiheuttaneet paljon peruuttamatonta tuhoa museoille ja muille kulttuuriperintökohteille.
Kurgaanin kaivaus meneillään Vitelen Pirdoilassa. Kummun hiekka on siirretty sivummalle, ja sen pohjalla näkyvät hirsikehikot, joiden sisäpuolelle vainajat oli haudattu. Sotamies Erkki Viljamaa kaivaa etualalla, taaempana työskentelee paikallisia miehiä sekä Kivikosken avustajana lotta ja fil. kand. Annikki Nisula.
Kuva: E. Kivikoski 1943, Museovirasto.
Milloin kirja todennäköisesti julkaistaan ja mikä taho sen kustantaa?
– Pyrin siihen, että käsikirjoitus valmistuu ensi vuonna. Sinä aikana on tarkoitus löytää myös kustantaja, mutta olen käynyt asiasta vasta alustavia keskusteluja. Olen aiemmin kuvannut Vitelen retkeä Ella Kivikosken elämästä ja tutkimuskentistä kertovan kirjan Tiedenainen peilissä (Sigillum, 2020) artikkelissa ”Erinomainen maa tämä on” ‒ Arkeologinaisia Aunuksen teillä 1943. Uudet tutkimustulokset ovat tuoneet tarinaan lisää sävyjä ja sisältöä.
Ketkä kaikki tulevasta kirjasta voivat hyötyä?
– Teos hyödyttää tietenkin tiedeyhteisöä sekä Suomessa että Venäjällä. Kirja ei ole tarkoitettu kuitenkaan vain kollegoille vaan myös Karjalasta ja jatkosodan ajasta kiinnostuneelle valistuneelle yleisölle, jolle kirja voi avata uusia näkökulmia. Tieteelliset kriteerit täyttävään teokseen on tulossa runsas kuvitus, mikä osaltaan havainnollistaa lukijalle arkeologista tutkimusta.
Miltä Itä-Karjalan arkeologisen tutkimuksen tulevaisuus näyttää tällä hetkellä – onko tuo tutkimusala menetetty maa nykyisen poliittisen tilanteen vuoksi?
– Karjalan tasavallassa venäläiset arkeologit tekevät tutkimusta kuten ennenkin, mutta organisaatiotason yhteishankkeita suomalaisten kollegojen kanssa ei valitettavasti ole. Tutkijoiden välinen tiedonvaihto on onneksi edelleen mahdollista henkilötasolla, joskin yhteydenpitoa värittää tietty varovaisuus, puolin ja toisin.
Arkeologiassa tieteellisten kysymysten selvittämiseksi tarvitaan kuitenkin rajat ylittävää, kansainvälistä yhteistyötä. Onneksi valtaosa uusimmasta tutkimustiedosta julkaistaan molemmilla tahoilla verkossa niin, että nykyisessä rautaesiripussa on sentään kurkistusaukkoja. Yhä ohenevan langan varassa olevien kosketusten katkeamista pitäisi yrittää välttää viimeiseen asti.
On vaikea ennustaa tutkimusyhteistyön tulevaisuutta, kun maailmanpoliittinen tilanne tuntuu kärjistyvän päivä päivältä. Venäjän uhkailujen ja sabotaasien rinnalla on pelottavaa myös huomata, miten voimakkaasti itänaapurin kansalaisten, venäjän kielen ja kulttuurin demonisointi on Suomessa lisääntynyt. Henkisesti on jo palattu sota-aikaan.
Pirjo Uino on Helsingin yliopiston arkeologian dosentti. Kuva C. Carpelan 2023.
Olet tehnyt pitkän uran Museovirastossa, ja rautakausi on ollut tärkeä tutkimuskohteesi. Arkeologian ohella tunnet myös taidehistoriaa, suomalais-ugrilaista kansatiedettä, kirjallisuutta ja estetiikkaa sekä venäjän kieltä ja kirjallisuutta. Miten nämä alat ovat tukeneet toisiaan?
Taidehistoria ja kansatiede ovat arkeologian ohella niin sanottuja museoaineita, joita olen tarvinnut työskennellessäni Museovirastossa eri tehtävissä. Humanistinen yleissivistys on valitsemallani alalla ylipäätään tärkeää. Karjala-tutkimuksessa sekä kaikessa Venäjä-yhteistyössä – myös suomalais-ugrilaisilla alueilla ‒ venäjän kielen ja kulttuurin tuntemus on tarpeellista, ihan riippumatta poliittisesta tilanteesta. Venäjän kielen alkeiden merkitystä korosti arkeologian professorini C. F. Meinander luennollaan jo 1970-luvun alussa. Itse aloitin nuo kieliopinnot vasta valmistuttuani maisteriksi, ja venäjän kielen taito ohjasi Karjalan rautakautta koskevan väitöskirjani aihevalintaa.
Millaisesta kirjallisuudesta pidät?
Luen mieluiten elämäkertoja ja muistelmia, myös historia-alan tietokirjoja ja luontoaiheisia kirjoja. Välillä haluan vaihtelun vuoksi lukea myös kaunokirjallisuutta. Suuret venäläiset kertojat ovat kiehtoneet jo kouluajoista asti.
Mitä luit viimeksi?
Luin viimeksi japanin kielen ja kulttuurin erikoisasiantuntija Minna Eväsojan kirjan Sensei – oppilaana Kiotossa (2023), joka kertoo hänen Japanin vuosistaan ja tärkeimmästä opettajastaan. Kävin viime keväänä japanin alkeiden intensiivikurssin, mikä lisäsi kiinnostusta tuohon maahan ja kulttuuriin.
Teksti:
Katri Kovasiipi
Pirjo Uino
Lähetä palautteesi tästä jutusta: paatoimittaja@karjalanheimo.fi
Kohdeavustuksia voi hakea tammikuussa
> Karjalan Sivistysseura myöntää kerran vuodessa kohdeavustuksia seuran toimintasuunnitelmassa määritellyille toiminnan keskeisille alueille, jotka ovat kieli ja kulttuuri, historia ja perinne, julkaisutoiminta ja kyykkä.
> Erityisesti seura tukee karjalan kieltä, kulttuuria ja historiaa käsitteleviä tutkimuksia, julkaisuja ja muita teoksia sekä kulttuuri- ja muita tapahtumia Suomessa ja ulkomailla sekä hankkeita, joissa elvytetään karjalan kieltä, kulttuuria ja perinteitä.
> Avustukset ovat haettavissa kerran vuodessa 1.1.–31.1. välisenä aikana. Kohdeavustuksia ei myönnetä jälkikäteen jo toteutettuihin hankkeisiin. Myönnetyt avustussummat vaihtelevat tarkoituksen ja tarpeen mukaan.
> Lisätietoja, tarkemmat hakuohjeet ja linkki hakuaikana sivustolle avautuvaan hakulomakkeeseen: karjalansivistysseura.fi/yhdistys/apurahat-ja-kohdeavustukset/kohdeavustukset/
Haastattelu on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 11–12/2023
Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/jasenet/
