Miula himottau kertuo ihmiseštä, kumpani koko elämän huolellisešti ta šykkijäšti ottau vaštah omua kotišeutuo. Mie pakauttelin Koštamukšen luonnonšuojelualovehen ekošivissykšen ošašton ruatajua, kokenutta opaštajua ta innokašta kotišeutututkijua Patsukevič Valentinua.

– Valentina Nikolajevna, mistä hetkeštä alko šiun veto luontoh, omah muah, oppahan toimintah?

– Veto luontoh alko lapšuošta. Mie elin Šuojärven piirin pieneššä karjalaisešša Kl’uššinvuarakyläššä rajavartijon lähellä. Kylän lapšien elämä on aina šivottu luontoh. Laškima verkkoja, poimima marjua, varuštima eläinrehuo, leikkimä pihalla, joka päivä kulkima kolme kilometrie mečän kautti kouluh šuaten. Kuni mänimä, tapasima närhijä, ruškierintasie, jäniksie, oravie ta äšen hukkie. Emmä varannun eläimie. Myöhemmin šiirryin elämäh Porajärveh ta šielä lopetin koulun. Lapšuošta alkuan mie tykkäsin kertuo luonnošta ta eläimistä omilla ikäkaveriloilla ta aikuhisilla, mielelläni valmissin koulušša konserttija ta esitykšie. Koulušša aloin kirjuttua enšimmäisie kirjutukšie luonnošta ta miula himotti šituo oman elämän biologijah.

– Mistä alko šiun taival ammattitoimintah tällä alalla?

– Koulun jälkeh mie piäsin Petroiskoin pedagogiseh instituuttih opaštumah muantiijon ta biologijan opaštajakši. Muissan, jotta piäšytutkinnošša mie kummaššutin opaštajua omilla tietoloilla visakoivušta, kummaista iče tutkin lapšena kyläššä. Miula veteli, jotta meijän muantiijon tie tokunnašša piätettih ottua käyttöh eksperimentalista ohjelmua Karjalan kotišeutuopista ta erikseh Mujejärven piiristä. Opaššukšen jälkeh myö miehen kera tulima Lentierah. Mie piäsin ruatamah kouluh, šiinä rupesin viettämäh omie enšimmäisie tuntija luonnonopin kerhošša.

– Mitein mäni šiun kotišeutuopillini toiminta myöhemmin?

– Mie tulin Koštamukšeh vuotena 1991. Aloin ruatua opaštajana-järještäjänä Yštävyš-klubissa. Šilloin še oli Pionerskaja-kavulla, 4. Šiinä peruššin Ečintä-kerhon lapšilla. Myö lapšien kera rupesima tutkimah Koštamukšen kaupunkipiirin istorijua. Eniten meitä innoššutettih šotatapahtumat. Omih tapuamisih myö kuččuma veteranija, kantelima heilä poštikorttija pruasniekoiksi. Miun luo niise kävi veteranija, jotta jutella ta kertuo männeisyöštä.

Tutkijan kannalta eniten kiinnoššuin šen piirin paikallisista eläjistä, karjalaisista. Myö pakasima karjalakši, hyö luotettih miula äijän tietoja. Ananii Melentjev, Ivan Vatanen, Genrih Sallinen näytettih meilä paikkoja, missä šijotuttih talot vanhašša Kontokin kyläššä, kumpani oli poltettu. Ananii Ivanovičin talo aikoinah šeiso šiinä, missä nyt on Puškinin koulu. Muissan, jotta hiän iloštu, konša šai tietyä, jotta šiih paikkah ruvetah rakentamah kouluo. Kontuvuaran ošašša aikanah oli Genrih Mihailovičin talo. Ananii Mihailovič kerto meilä, jotta ennein šiinä kašvatettih liinua. Šitä livotettih Kontokkij ärveššä.

Ečintä-kerho piäasiešša vietti šotatutkimukšie. Kašvattien kera kävimä šotalinjojen paikoissa, tutkima partisanipaikkoja, rikeneh löysimä miinanheittimie ta muita šota-atribuuttija. Kaikki löyvöt antoma kaupunkin musejoh. A šiitä Karhumäjen piirissä šattu onnettomuš lapšilla, ket harraššettih šemmosie eččoja. Turvallisuon vuokši mie piätin lopettua šotakenttätutkimukšet lapšien kera.

– Mitä šie ruavoit kerhon toiminnan lopettamisen jälkeh?

– Mie piäsin ruatamah muantiijon opaštajakši 3. kouluh, ka šiinäki miun piti čukeltuo šotaaihieh. Ananii Melentjev pyyti milma keryämäh ainehistuo Ol’ga Filippovašta, Kontokin koulun opaštajašta. Ennein še koulu oli melkein šamašša paikašša, missä šeisou nykyni 3. koulu. Šuuren Isänmuallisen šovan aikana Ol’ga Jegorovna oli tiijuštelijana ta kuatu šuorittuas’s’a taistelutehtävyä. Mie aloin eččie tietoja häneštä. Otin yhteyttä hänen potruškah Petroskoista. Hiän tovella autto meitä, toi Koštamukšeh Ol’gan monie valokuvie, hänen vehkehie. Yheššä kaupunkin musejon enšimmäisen johtajan Vasilii Tverdohlebin ta opaštajan Valentina Garmujevan kera myö peruštima Ol’ga Filippovan muistomusejon. Še šujuvašti toimiu 3. koulušša vieläki.

Šiitä kaupunkissa avattih Kontokki-koulu, missä opaššettih karjalan ta šuomen kieltä, ta mie šiirryin šiih. Muantiijon lisäkši mie opaššin Miun Karjala -kotišeutuoppituntie. Konša Kontokki-koulu pantih kiini, meijät työnnettih 1. kouluh. Kaikissa opaššušlaitokšissa staraičin aktiivisešti kehittyä opaštujissa rakkahutta omah muah. Lapšien kera kävimä retkillä, a joka kešä kuntokeškukšen lapšien ta kiinnoštunuij en koululaisien kera kävimä leirissä, kumpani šijoutu luonnonšuojelualovehella. Koko kuukauven elimä teltoissa, šiitä kävimä Šuomešša ta tuaš elimä teltoissa paikallisissa mečissä. Oli iloista. Myö šoittima kitaroilla, lauloma, olima yštävinä rajavartijien kera.

Ka niijen matkojen piätarkotukšena oli lapšien tuttavuštumini Karjalan luontoh ta istorijah. Matoissa keräsimä äijän ainehistuo ta kirjuttima tutkimuštöitä. Esimerkiksi, ruatojiätoiminnan jälistä meijän luonnonšuojelualovehen mualla šai palkinnon yleisvenäläiseššä kilpailušša. Šitä pitälti käytettih paikalliset opaštajat.

– Mitein kohtalo yhisti šiut Koštamukšen luonnonšuojelualoveheh?

– Olemma aina ruatan luonnonšuojelualovehen yheššä, viettimä eri tilaisukšie, projektija, leirijä. Konša ruavoin 1. koulušša olin jo eläkkehellä, ka energijua oli äijän. Miula himotti tulla lähemmäkši tietotoimintah, viettyä ekskursijoja. Niin ni šattu, jotta miut kučuttih ruatamah meijän luonnonšuojelualovehella. Šiinä miula on mukava, šuan toteuttua omie idejoja kotišeuturuavošta lapšien ta aikuhisien kera. Konša luonnonšuojelualovehella avautu uuvvissettu vierailukeškuš, šiinä piettih tosi äijän ekskursijoja. Monet tultih muutoma kerta. Jotta monipuolistua ohjelmua, mie piätin viettyä temaattisie tuntija lapšien kera. Esimerkiksi, myö tutkimma muurahaisie. Pakajamma niistä, kačomma piirrošfilmie, leikimmä, laulamma, šiitä mänemmä pihalla ta tutuššumma niih omin šilmin. Mie rikeneh tulen lapšien luokše kouluih, toičči pöllön puvušša. Heitä oikein miellyttäy. Nykyjäh vietän lapšilla ekskursijoja kaupunkin katuja myöten. Tuanoin tutkima lehtikuušta, kumpani kašvau Koštamukšešša.

Ka tuntiloilla käyväh ei ainuoš tah lapšet. Mie piätin, jotta pitäy kekšie mitänih mukavua aikuhisillaki. Näin meij än luonnonšuojelualovehella ilmešty ekologis-kotišeutuopillini Koštamukšen luontohelmi -klubi. Šen tarkotukšena on tuttavuššuttua koštamukšelaisie šeuvun istorijah, karjalan kieleh, paissa huolellisešta košetukšešta luontoh. Ekologis-kotišeutuopillisen klubin kokoukšien viettämiseššä milma aina autetah karjalaisen kulttuurin Viena-šeuran ošallistujat Hilma Isakova ta Nina Gerasimova. Hyö perintehellisešti avatah tapuamisie karjalaisilla lauluilla.

Kešällä mie vietän ekskursijoreittijä šuojelualovehie myöten. Koštamukšen eläjien ta vierahien kera myö matkuššamma Akonlahteh, missä Elias Lönnrot kuuli enšimmäisie runoja talonpojalta Trohkimaiselta, Čuari-košella, Munankilla, laukunkantajien polkuo myöten. Koštamukšen luonnonšuojelualovehen johtokunnan anšijošta kaikki reitit on kunnoššettu, šielä on luajittu näyttelyjä, kojikkahie lepopaikkoja. Šuojelualovehen kaikki ruatajat ollah innokkahat ta omašta hommašta kiinnoštunuot ihmiset. Myö kaikin autamma toini toista, kannatamma uušie idejoja.

– Valentina Nikolajevna, mimmosena oppahan pitäy olla? Onko šujuvan ekskursijon šaloja?

– Meijän työššä pitäy ottua huomijoh šitä, mitä ihmiset haluttais kuulla, kehittyä šitä aihetta, kumpani kiinnošti heitä. Pitäy tuntie yleisyö. Esimerkiksi, lapšet tykätäh ruatua mitänih omin käsin. Myö luajimma tapuamisen aihieh šivottuja muistoesinehie: jäniksie, petroja, tuohiluajokšie. No i piäasiena on rakkahuš omah ammattih. Tykkyän kotišeutuoppie, mielelläni välitän toisilla omie tietoja ta šitä rakkahutta luontoh, omah muah. Aina lopetan omie ekskursijoja meijän viisahien vanhukšien šanoilla: “Olen iloni, jotta šaita tietyä mitänih uutta, tiijoista piä ei pöhlissy, ei pie oštua uutta lakkie, a reppu ei tule jykiemmäkši. Još rupietta käyttämäh šuatuja tietoja elämäššä, olen kahta kertua ilosempi”.

– Mi šilma innoššuttau?

– Omašša työššä eniten tykkyän kerätä tietoja, eččie mitänih uutta ta mukavua, ka ei netistä. Šieltä löyvät ruttoh, ka vähän šuat tietyä. Mukavinta on šuaha tietoja ihmisiltä ta kirjallisuošta. Šanakši, ihmisien kera miula veteli. Koissa milma kannatetah mieš ta kolme poikua. Työššä innoššutetah šuojelualovehen kävijät ta miun kollegat. Elämän aikana mie tapasin ušeita mukavie ihmisie, esimerkiksi, “Karjalaisešša korničašša”, missä käyn avajaisista alkuan.

Mie tuntin Juakko Rugojevie. Hiän lähetti miula kirjoja, mie kävin hänen merkkipäivällä. Toteuttima äijän projektija tunnetun šuomelaisen mesenatin ta Vienan Karjalan tutkijan Markku Niemisen kera. Olen kiitollini Koštamukšen ta Kontokin kylien vanhoilla eläjillä šiitä, jotta hyö kerrottih miula tärkeitä tietoja.

Lisäkši olen kiitollini Karjalan luonnolla – še innoššuttau milma. Luonto on ihmehellistä, šiinä ei ole šamanlaisie paikkoja. Šiinä kaikki on mieltäkiinittäjä: šammal, jäkälät, kivet. Kaunehin on meijän koškomatoin šuojeluluonto. Vielä milma innoššuttau Karjala, meijän rikaš istorija, meijän karjalan kieli. Haluosin, jotta kaupunkih ašetettais runonlaulajan tahi laukunkantajan muistopačaš, jotta ihmiset muissettais omie juurie.

Teksti: Aleksandra Lesonen, Oma Mua 22.3.2023