Vanhaa Bomba-taloa, karjalaisia kylämaisemia – Iivo Härkösen piirrokset henkivät kotiseuturakkautta

Terveh! ”Arkiston kätköistä” tänään: Iivo Härkösen piirustukset vuosilta 1897–1938 kuvastavat sitä Karjalaa, jonka hyväksi kirjailija teki elämäntyönsä.

Kuten olemme saaneet jo huomata, arkisto ei sisällä pelkästään kirjallista aineistoa, kuten nimiluetteloita tai omaelämäkerrallista muisteluita, vaan sen uumeniin kätkeytyy paljon muutakin mielenkiintoista. Olen esitellyt teille muun muassa Domna Huovisen sorokan sekä Suistamon museon vieraskirjan ja rahalippaan, jotka ovat yhtä lailla tärkeä osa arkistoa. Tällä kertaa keskiössä on taide, kun perehdymme Iivo Härkösen Karjala-aiheisiin piirustuksiin 1800–1900-lukujen taitteesta.

Suistamolainen Iivo Härkönen (1882–1941) on sekä yleisesti karjalaisten asian että Karjalan Sivistysseuran historian kannalta tärkeä henkilö. Siksi ei olekaan ihme, että hän on ehtinyt vilahtaa jo muutaman kerran blogikirjoituksissani. Härkönen oli nimittäin hyvin työteliäs puuhamies ja aikansa karjalaisaktivisti: hän toimi seuran sihteerinä vuosina 1906–1938, toimitti Karjalaisten pakinoita -sanomalehteä sekä tuotti käsittämättömän määrän erilaisia kirjallisia tuotteita, kuten kirjoja, runokokoelmia ja artikkeleita. Virikkeitä ja aiheita kirjoittamiseensa hän sai nimenomaan kotiseuduiltaan Raja-Karjalasta.

Kirjallisten töiden lisäksi Härkönen ehti ikuistaa myös sadan vuoden takaista Karjalaa piirustuksiin, jotka löytyvät nyt Karjalan Sivistysseuran arkistosta. Vihko, johon pikkuruiset taideteokset on kerätty, on melko vaatimattoman näköinen ulkoa. Ruskeat kansilehdet ovat jokseenkin hajalla ja tahroilla, mutta sisäpuolelta paljastuvat piirustukset antavat mahdollisuuden sukeltaa menneisyyden Karjalaan ja siihen, mitä Iivo Härkönen on pitänyt tallentamisen arvoisena. Piirustukset ovat vuosilta 1897–1938, ja pääosin niissä esiintyy karjalaisia taloja ja pihapiirejä sekä ihmisiä erilaisissa tilanteissa, kuten saunassa, kanteleen äärellä tai ihan vain istumassa taiteilijalle mallina. On myös kahvinkeittoa hämärässä pirtissä, myllyn raunioita ja maisemakuvia.

 

 

 

 

 

 

Osa piirustuksista on syntynyt Härkösen runonkeruumatkoilla vuosina 1900–1903, jolloin vasta parikymppinen, karjalaisuudestaan innostunut nuorukainen kiersi keräämässä arvokasta lauluperinnettä. Härkönen oli saanut kimmokkeen karjalaisuuden vaalimiseen vieraillessaan 14-vuotiaana Sortavalan laulujuhlilla vuonna 1896. Innostuksen heräämiseen vaikuttivat erityisesti juhlilla esiintyneet itkuvirsien taitajat. Härkösen aloittaessa keruumatkansa 18-vuotiaana hän oli yksi nuorimmista runonkerääjistä sekä niiden harvojen joukossa, jotka todella taisivat runoalueiden kieltä. Härkösen matkat suuntautuivat vuonna 1900 Laatokan Karjalaan ja Aunukseen, kun taas seuraavana vuonna matka-alue laajentui Suomen puolelta vielä Tulemajärvelle, Vieljärvelle ja Säämäjärvelle. Vuonna 1903 kohteena oli taas Ilomantsi, jonka alueen puheenparren Härkönen tunsi erityisen hyvin. Koska Härkösellä ei ollut varaa hankkia valokuvakonetta, hän päätti ikuistaa kohtaamansa laulajat ja talot itse.

Kuten todettu, yksi piirustusten toistuvista motiiveista on karjalaiset talot ja niihin kuuluvat pihapiirit. Härkönen on taitavasti kuvannut talojen yksityiskohtaisia puukoristeluja sekä pitkistä hirsistä rakennettuja seiniä. Esimerkiksi Suojärvellä sijainneesta alkuperäisestä Bomban talosta on piirros, jossa suuri hirsitalo kohoaa kuvassa jylhänä. Kevättalvella 1897 ikuistettu näkymä ”Riko-naapurin talo Mäkiala kotitalon ikkunasta” kuvaa taas talvista maisemaa: talon katolta ja pihamaalta voi erottaa lumen hahmottelua. ”Kotisaunassa”-piirroksessa (syksy 1899) taas tiivistyy hyvin se tunnelma, mikä saunoessa kuuluukin olla: pieni kynttilä seinällä valaisee hämärää saunaa, jossa lauteilla makaavilla saunojilla on lokoisa ja puhdistunut olo.

 

 

 

 

 

 

Talojen ohella keskiössä ovat ihmiset, joista piirretyt henkilökuvat ovat lievässä kömpelyydessään suloisia ja välittömiä. Pääosin mallit on kuvattu istumassa pöydän ääressä, katse yleensä suunnattuna hieman poispäin piirtäjästä. Esimerkiksi Korpiselän pitäjän kylistä Tšokista, Kokkarista ja Ägläjärveltä on vuonna 1900 ikuistettu kolme ihmistä tähän tyyliin: malleina ovat olleet Kidžu-Matti, Anni Wornanen sekä Oleksi Patronen. Todennäköisesti he kaikki ovat olleet runonlaulajia, joilta Härkönen on kerännyt aineistoa. Vihon väliin on sujautettu paperi, jossa kerrotaan Patrosesta lisää: hän on ollut runonlaulaja, kanteleensoittaja ja lisäksi vielä taitava tanssijakin, sillä hänen kerrotaan voittaneen tanssikilpailu Tolvajärven praasniekoilla. Henkilöpiirroksien joukossa on lisäksi kaksi Härkösen omakuvaa, jotka ovat molemmat yksinkertaisia ja pelkistettyjä sivuprofiileja. Toinen on päiväämätön, toinen taas vuodelta 1938. Ilmeisesti Härkönen ei ole tahtonut käyttää sen enempää aikaa itsensä ikuistamiseen, mikä olisi ehkä voinut olla aiheellista. Onneksi seuran toimistolta löytyy kuitenkin Santeri Salokiven hieno muotokuva Härkösestä, jossa karjalainen kynänkäyttäjä katselee mietteliäänä eteenpäin sikari savuten toisessa kädessä.

 

 

 

 

 

 

Vaikka Härkönen ei saanutkaan hankittua valokuvakonetta keruumatkoilleen, väritykseltään hänen piirustuksensa eivät juurikaan eroa tuon ajan valokuvista: suurin osa niistä on harmaita lyijykynäpiirroksia, joissa on kyllä osattu käyttää varjostusta sekä etäisyyksien hahmottelua. Neljä piirroksista on myös väritetty; tosin kolme melko neutraalisti ja yksi hieman räikeämmin. Kirkkailla väreillään erottuvassa piirustuksessa on ortodoksipappi, joka on saanut ylleen sinikeltaisen puvun sekä vihreän hatun. Lisäksi kasvoihin on lisätty hieman vaaleanpunaista väriä. Liekö papin vaateparsi ollut väritykseltään sen verran erityinen, että Härkönen olisi halunnut tallentaa sen jälkipolville?

Piirustuksia katsellessa mieleen nousee kysymys, minkälaisessa tilanteessa Härkönen on piirtänyt: onko hän joutunut kiireessä luonnostelemaan piirroksen alkuun ja jatkanut sitä myöhemmin, vai onko hän ottanut aikansa, istahtanut talon eteen penkille tai metsässä kivelle ja hahmotellut kohdettaan rauhassa? Ainakaan kiire ei välity piirroksista, sillä niiden perusteella Karjalasta syntyy kuva rauhan tyyssijana, omana irrallisena maailmanaan, joka elää levollista ja kiireetöntä elämäänsä. Sellainen Karjala varmasti olikin Härköselle, joka omalla toiminnallaan vaikutti kotiseutuihinsa sisältäpäin – ei ulkoa, kuten monet suomalaiset eliitin edustajat. Sakari Vuoristoa lainaten Härkönen kohosi kirjallisuutensa kautta ”koko Karjalan heimon tunteiden tulkiksi.”

Karjalan ja karjalaisuuden vaalimisesta muotoutui siis Iivo Härkösen elämäntyö. Käsillä olevat piirustukset ovat osaltaan olleet työstämässä ja kypsyttämässä tätä työtä. Niihin on kiteytynyt samalla sekä se todellinen että myös mielessä vallinnut maisema, jota Härkönen kirjoituksissaan kuvasi sekä muulla työllään kehitti.

Marie Mäkinen on Karjalan Sivistysseuran korkeakouluharjoittelija kesällä 2022. Hän järjestää seuran arkistoa ja kirjoittaa Uudisčuppuun lyhyitä blogikirjoituksia kiinnostavista arkistolöydöistä.

Lähteet:
Kosti Pamilo: Iivo Härkönen toimi koko ikänsä karjalaisuuden puolestapuhujana. Karjalan Heimo 1–2/1996.
Sakari Vuoristo: Iivo Härkönen – tulisieluinen Karjalan ystävä ja puolustaja. Karjalan Heimo 1–2/1980.