KUVA: Nina ja Santeri Lesonen ovat kasvattaneet lapsensa Venehjärvellä ja nämä ovat ylpeitä juuristaan. @Tarjariitta Lehtola

Lesosen suvun kotikylä on yksi Vienan kauneimmista kylistä idyllisen Venehjärven rannalla. Väki on joutunut jättämään kotinsa monta kertaa, mutta sielu on aina jäänyt Venehjärvelle. Santeri Lesosen perheen myötä kylälle koitti uusi aika.

Karjalainen väestö on joutunut jättämään kotinsa niin monta kertaa, että se on sukupolvien yhteinen muisti. Sodissa menehtyi paljon väkeä, lähes kaikki Venehjärven työikäiset miehet jäivät taistelukentille.

Evakossa kansa oli hajallaan Uralia myöten. Ja kun ihmiset pääsivät palaamaan, vielä kerran piti lähteä. Vain haudat jäivät tänne. Karjalaiselle on tärkeää, että haudat olisivat lähellä. Vaikka koti oli nyt muualla, sielu jäi Venehjärvelle, kertoo Santeri Lesonen, Venehjärven ainoan vakituisesti asutun talon isäntä.

Kun Venehjärvi monien muiden karjalaiskylien ohella julistettiin perspektiivittömäksi kyläksi, kaupat sulkivat ovensa ja työt loppuivat. Ihmiset purkivat talonsa ja pystyttivät ne muualle, mutta maita he eivät voineet rullalle kääriä. Vienan Kemistä tuli rautatieltä työntekijöitä hoitamaan peltoja.

– He eivät osanneet niittää eikä haravoida, isä oli työnjohtajana ja ohjaamassa miehiä töihin. Heinätöihin tulleet työläiset huomasivat, että kalmistossa on lähes joka puuhun asetettu Solovetskista tai muista luostareista tuotu ikoni. He hakkasivat ne puista irti. Kerrotaan, että ne, jotka osallistuivat näihin tuhotöihin, menehtyivät pian tapahtuman jälkeen. Kuka oli hukkunut, kuka jäänyt auton tai junan alle.

Vienalaisuuden näkyvimpiä puolestapuhujia

Kun Neuvostoliitto hajosi, Santeri oli kyläpäällikkönä Vuokkiniemellä. Kolhoosi tyhjennettiin ja lehmät hävitettiin. 70 ihmistä menetti työnsä. Saman verran jäi kyläläisiä työttömäksi, kun pihkanjuoksutuksesta luovuttiin. Metsäkombinaatit työllistivät, mutta sitten tulivat koneet, jotka korvasivat miehet.

Elokuussa vuonna 1991 Lesosen perheen elämä tuli suureen käännekohtaan. Heille avautui mahdollisuus muuttaa takaisin Santerin kotikylälle, jonka perhe oli joutunut jättämään Santerin ollessa neljävuotias.

Santeri toteutti oman ja isänsä haaveen ja palasi takaisin kylään, joka on tunnettu Lesosen suvun kotikylänä jo vuosisatojen ajan. Palasi ”kaksi kättä, kaksi jalkaa ja pää” pääomanaan Venehjärvelle.
Vaimoonsa Ninaan Santeri oli tutustunut jo alaluokilla. Luokkatovereista tuli työteliäs ja yhtä pitävä pariskunta. Myös kolme yhteistä, nyt jo aikuista lasta ovat ylpeitä juuristaan. Kolmikymppinen pariskunta lähti lapsineen sata vuotta vanhaan taloon keskelle korpea, mutta uskomattoman luonnonkauniille paikalle Venehjärven rantaan.

Perässä tuli muitakin, kylä alkoi taas elää.

Tänä päivänä Venehjärvi henkilöityy paljolti Santeriin, joka on vienalaisuuden näkyvimpiä puolestapuhujia. Isä oli opettanut hänet arvostamaan luontoa. Opettanut oikeanlaista nöyryyttä. Puun kaatamista pyydetään metsänhaltijalta anteeksi, kalat saadaan veden isännältä, veden kultaiselta kuninkaalta.

Ruoan suhteen Lesoset ovatkin lähes omavaraisia. Nina haluaisi kokeilla tomaattienkin kasvattamista kasvihuoneessa, mutta Santerin mielestä se olisi aivan hukkaan heitettyä aikaa.
– Kyllä Viena on ikivihreitten tomaattien korkeus, täällä tomaatit punastuvat vain häpeästä. Sama kuin alkaisi palmuja tai appelsiinipuita kasvattaa.

Sisko ennusti, että kaikki palaa ennalleen

Santeri Lesonen astelee kodistaan ylös mäelle, kohti satoja vuosia nähneiden petäjien siimeksessä lymyilevää tsasounaa. Katse kiertää pitkin Venehjärven rantaa. Savuja ei enää nouse kuten ennen vanhaan, ennen kylien tyhjentämistä.

Neuvostovallan jäljiltä tsasounan tilalla oli tyhjä kenttä. Kirkon kolmesta kellosta kaksi upotettiin lähimpään lampeen, minkä pohjassa ne lojuvat tänäkin päivänä. Vaiennettuina, mutta ei unohdettuina.

Kallisarvoisia ikoneita 1500-luvulta lähtien nousee edelleen toisinaan esiin saven seasta. Santeri paljastaa päänsä ja astuu sisälle tsasounaan. Tuohus syttyy ikonien eteen, Santeri tekee ristinmerkin ja lukee mielessään rukouksen, josta myös palava tuohus on merkkinä.

– Käännyin ortodoksiksi reilut kymmenkunta vuotta sitten. Sitä ennen olin kommunisti ja pakana, Santeri toteaa.

Lokakuun vallankumouksen jälkeen arveltiin, että uskonto on kansalle kuin oopiumia. Kirkko ei tietenkään sopinut uuden maailman rakentamisen kuvaan, joten tsasounan ikonit kannettiin lampeen ja tilalle tulivat Stalinin ja Leninin kuvat.

– Uskovaiset mummot kertoivat, että tsasounan vieressä olevan yhdeksänhaaraisen männyn oksilla enkelit itkivät, kun ikoneita hävitettiin. Vanha rahvas kertoi, että kellojen soitto kuului 15 kilometrin päähän Vuokkiniemelle saakka. Yksi kelloista jätettiin vellikelloksi, jota soitettiin, kun oli kolhoosin väellä ruoka-aika.

Santerin isovaarin sisko Outi Lesonen oli tietäjä, taitaja ja kansanparantaja. Tsasounan suurin kello oli omistettu Pyhälle Nikolaokselle kuten koko rakennuskin.

Kellojen upotuksen jälkeen Outi oli nähnyt unta, että Nikolaos nosti vedestä käsiään ja pyysi pelastamaan hänet vedestä. Hän löysi Nikolaoksen ikonin, joka ei ollut vielä syvälle painunut, nosti sen ylös ja piilotti.

Outi ennusti, että kaikki palaa vielä ennalleen. Kirkko tulee vielä toimimaan ja ikonin löytää pieni vaalea tyttö. Kirkko on jo pystyssä entistä ehompana, nyt Venehjärvellä odotellaan, pääseekö Outin toinen ennustus toteutumaan.

Loitsijat olivat entisajan psykoterapeutteja

Kun Santeri syntyi 1960-luvun alussa, uskonnon opetus kouluissa oli kielletty ja paikallisten sanojen mukaan heidät oli jätetty kuin lehmät läävään. Uskontojen opetuksen kieltäminen sai aikaan uskonnollisen tiedon tyhjiön ja kun uskontopolitiikka alkoi muuttua 1980-luvun alussa, oli kansa altis mille uskonnolliselle tiedolle tahansa. Kun uskonto vapautui kommunismivallan murtuessa, vyöryi maahan mitä moninaisimpia uskonnollisia aatteita.

Santeri, jonka monet suomalaiset muistavat dokumentista Sergei verenseisauttaja, käyttää Kalevalan loitsuja verenseisauttamisen tai muun parantamisen yhteydessä. Santeri ei itse näe mitään ristiriitaa loitsujen käyttämisessä ja uskonelämässä. Tiedusteluun mikä loitsu kuhunkin tilaisuuteen sopii, Santeri vastaa:

– Siellä ne ovat Kalevalassa, lue sieltä, ei niitä saa turhaan lausua. Loitsijat olivat sen ajan psykoterapeutteja, he osasivat sanan voimalla parantaa. Ihmiset elivät ennen erilaista elämää, jota rytmitti vuodenkierto ja siihen kuuluvat työt. Ihminen yrittää nyt irtautua täysin luonnosta.

– Television ja muiden näyttöjen ylenmääräinen tuijottaminen ei ole ihmiselle hyväksi, ihminen kerää kaiken informaation itseensä ja negatiivista sisältöä pumpataan koko ajan. Tiedon pitäisi olla monipuolisempaa, pitäisi kyseenalaistaa ja keskustella muiden kanssa asioista.

Myöskään yksinkertaisessa ja kiireettömässä elämässä Venehjärvellä ei ole mitään turhaa. Kylässä on lähes käsin kosketeltava kalevalainen tunnelma. Vaikka pitkän hiekkatien jälkeen silmien eteen aukeavassa, niemenkärkeen sijoittuvassa kylässä vierailisi vain kerran, mieleen jäävät varmasti sen riipaisevan puhuttelevat maisemat. Harmaat hirsirakennukset, vihreät ja vehmaat, rantaan ulottuvat pellot sekä kirkasvetiset rannat.

Kylän tunnelma on unelias ja aika tuntuu pysähtyneen jonnekin vuosikymmenten jopa vuosisatojen taakse. Aikaan, jolloin I. K. Inha kuvasi Karjalaa, jättäen historiaan jäljen, jonka vielä nykypolvetkin tuntevat.

I. K. Inhan ja Samuli Paulaharjun kuvien perusteella uusi tsasouna pystyttiin rakentamaan entisen mallin mukaan. Vienan runokylien elvytysprojekti teetti tsasounan piirustukset. Rakentaminen alkoi syksyllä 1997, ja tsasouna valmistui syksyllä 2004.

Lesoset ovat kylän ainoat ympärivuotiset asukkaat

Karjalassa apteekki on aina lähellä. Santeri tietää sopivat yrtit ja kasvit lähes vaivaan kuin vaivaan. Niillä hän on hoitanut oman perheensä sekä kyläläiset ennen Venehjärven viimeistä tyhjentymistä asukkaista. Onnettomuus vei Santerilta toisesta kädestä kolme sormenpäätä. Mies ei jäänyt neuvottomaksi, vaan pysäytti veren, luki loitsunsa ja asetteli sormenpäät takaisin paikoilleen.

– Tuli toimittua sen verran kiireissäni, että menivät vähän kieroon, sanoo Santeri ja näyttää kättään.

Totta, hieman kierossa ovat, mutta eivät miehen menoa hidasta. Parempi kierotkin, kuin ei sormia ollenkaan.

Santeri on tarinankertoja, joka hakee vertaistaan. Karhunkaatoon Santeri ei ole itse osallistunut, mutta tietää, että tärkeää on, että mukana on joku huonojalkainen kaveri. Lesoset ovat tosin siinäkin hommassa pärjänneet huonommillakin jaloilla. Santerin sukulaismies Timo oli joutunut sodan melskeissä jättämään toisen jalkansa saksalaisten puolelle. Puujalka ei hidastanut häntä karhujahdille lähdössä.

Lesoset ovat aina pyrkineet olemaan etulinjassa, eivät ole pelkureita eivätkä sivustakatsojia. Niinpä kun muut eivät uskaltaneet lähestyä haavoittunutta karhua, Timo saapui parahiksi paikalle ja tiedusteli hyväntahtoisesti, olivatko pojat meinanneet karhun kaataa. Hän painoi sen aloilleen puujalallaan, johon karhu heti tarrasi. Pure, pure, minulla on kotona sängyn alla toinen jalka, tuumasi Timo, ja karhun elämä päättyi siihen.

Santeri kertoo, että hänen mielestään karhut ovat niin kauniita luonnossa, että vaikka hän on niitä kohdannut ja ase on ollut mukana, hän ei ole nähnyt tarpeelliseksi käydä niitä hätyyttelemään.
Santeri kertoo tehneensä kontion kanssa sopimuksen, että karhun talja ei korista Santerin seinää, eikä Santerin nahka kontion pesää.

Kun sukulaiset aikoinaan tulivat asumaan korpeen, oli karhuja pakko raivata omalta elintontilta. Isoisä otti hengiltä yli 40 karhua loukulla ja keihäällä, Santerin mielestä hänenkin edestään.
Santeri tunnetaan Karjalan puolestapuhujana laajasti Karjalan ulkopuolellakin. Toimeliasta ja aikaansaavaa miestä on kehotettu hakemaan duumaan Karjalan edustajana. Läpimenoa on pidetty lähes varmana.

– Mihin ja miksi minä kotoani lähtisin, elämänlaatu huononisi aivan varmasti.

Venehjärvellä Luoja on piirtänyt asumisen rajat, muureja ei tunneta. Eläimetkin kulkevat vapaina ja elämä on yksinkertaisen huoletonta.

Kylä on taas tyhjentynyt, Nina ja Santeri ovat jo pitkään elelleet kahdestaan. Kesä tuo kylälle heimolaisia ja turisteja. Kylän rauha säilyy siitä huolimatta lähes ainutlaatuisena.

Katsoessaan illalla peilityynelle järvelle ja kuunnellessaan hiljaisuutta, jonka rikkoo korkeintaan käen kukunta, on helppo ymmärtää Santerin valinta. Elämänlaatua ei mihinkään täältä muuttamalla pysty parantamaan.

 

Fakta: Venehjärvi

• Santeri Lesosen syntymäkotikylällä Venehjärvellä oli yli 200 asukasta 1880-luvulla.
• Kylä tyhjeni asukkaista 1920-luvun poliittisissa pyörteissä. 1930-luvulla kylään perustettiin kolhoosi. Toisen maailmansodan puhjettua kylän asukkaat evakuoitiin. Sodan jälkeen kylä heräsi taas henkiin, mutta 1960 Venehjärven kylä julistettiin perspektiivittömäksi ja siellä asuminen kiellettiin.
• Neuvostoliiton hajottua Santeri Lesonen palasi Venehjärvelle vuonna 1991 ensimmäisenä paluumuuttajana.
• Tällä hetkellä Nina ja Santeri Lesonen ovat ainoat ympärivuotiset asukkaat.
• Tsasounamännikkö ja vanha kalmisto ovat kylän kuuluisimmat muistomerkit.

Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 3-4/2021