Kuva: Hökkälän aitan portailla seisoo hattupäinen Mihail Naumov Lesonen eli Mikko Lesonen, Nauman Niikko, edessään äitinsä Irina Ilarionova Lesonen. Tämän oikealla puolella seisoo Niikon vaimo Maria Ivanova Dorofejeva (Torvinen). Kuvan on ottanut Häkkälän aitan portailla Samuli Paulaharju vuonna 1915. Kuvalähde: KSS, Sampo-tietokanta
Venehjärven henkikirjoista ja muista lähteistä käy ilmi, että 1800-luvun lopulla Venehjärven kylässä asui yli 200 asukasta. I. K. Inhan ja K. F. Karjalaisen vierailun aikana kesällä 1894 kylän miljöötä ja asukkaita ikuistui myös ainutlaatuisiin valokuviin.
Kansallisvalokuvaaja I. K. Inha teki vuonna 1894 laajan matkan eri puolille Vienan Karjalaa. Inha kuvasi seutuja, ihmisiä ja tapahtumia. Matkakumppaninaan hänellä oli kielitieteilijä K. F. Karjalainen, joka tutki Kalevalassa esiintyvien sanojen nykykäytäntöä Vienassa. Matkaoppaaksi ja Karjalaisen kielimestariksi palkattiin venehjärveläinen Varahvontta Lesonen.
Vuoden 1897 Venehjärven henkikirjoista ja muista lähteistä piirtyy kuva Inhan ja kumppaninsa näkemästä ja tallentamasta Venehjärven kylästä ja sen asukkaista. Tietoja on koottu myös vanhoista valokuvista ja esimerkiksi vienalaisia sukuja tutkineen Laina Lahden laatimasta Venehjärven kyläkartasta. Se pohjautuu hänen Suomeen 1922 paenneen äitinsä Maria Lahden (o.s. Lettini) muistikuviin.
Henkikirjojen mukaan Venehjärven keskuskylässä oli tuolloin 27 taloa, ja niissä asui 208 henkeä. Huuttoreita olivat Lapukka, Suolahti ja Venehkoski, joissa taloja oli yhteensä viisi. Huuttoreiden asukkaat mukaan lukien koko kylän asukasmäärä oli 245 henkeä. Kaikki kylän asukkaat olivat karjalankielisiä.
Venehjärvi I. K. Inhan kuvaamana (1894). Kuva: Museovirasto, Suomalais-ugrilainen kuvakokoelma
Valtaosa Venehjärven asukkaista siirrettiin kylän likvidoinnin jälkeen ensin Ponkalahteen ja sitten sen hävittämisen myötä Vuokkiniemelle. Nykyisin Venehjärvellä asustaa vakituisesti vain Santeri Lesonen vaimonsa Ninan kanssa.
Santeri Lesonen Venehjärvellä remontoimansa Vihtooran talon edustalla vuonna 2019. Kuva: Vitali Nikulin
Vuoden 1897 Venehjärven henkikirjoista saa tietoja kylän taloista, asukkaista sekä heidän ammateistaan ja elinkeinoistaan. Tähän katsaukseen on koottu otteita laajemmasta kylän taloja ja asukkaita esittelevästä artikkelista, joka löytyy Karjalan Sivistysseuran Sampo-tietokannan artikkeleista.
Loasari Lesosen talo – tukinajoa ja laukkukauppaa
Omassa talossaan asui tuolloin 57-vuotias Aleksei Lazarev Lesonen vaimonsa Marian sekä viiden poikansa kanssa. Isäntä elätti perheensä tukkien kaadolla ja tukinajolla, parikymppiset poikansa Jefim ja Afanasi olivat laukkukauppiaita Suomessa. Talo sijaitsi Venehjärven Vitsaniemessä, ja niinpä häntä kutsuttiinkin Vitsaniemen Olekseiksi. Hänen isänsä Loasari (Ilarion, eli Lazaar) – Ontippaini Loasari oli aikoinaan kova karhunkaataja ja loitsujen taitaja.
Ruisukon Riion talo – rahdinajoa ja majoitustoimintaa
Huuhtiniemessä asui Huuhtiniemen Riioksi kutsuttu 54-vuotias Grigori Vasiljev Lesonen vaimonsa Irinan sekä kolmen poikansa ja yhden tyttärensä kanssa. Talo sijaitsi Latvajärveen menevän tien suussa, ja se oli kyhätty kokoon kotitalon aitoista. Nimitys Ruisukon Riiko liittyy jo edesmenneen sukututkija Raija Lesosen mukaan Kainuussa tapahtuneisiin ruiskuhilasvarkauksiin.
Yhteensä talossa asui yhdeksän henkeä. Talossa ilmeisesti harjoitettiin pienimuotoista majoitustoimintaa. Matkalaisia henkikirjoitusta laadittaessa olivat Saveli Korkkonen Vuonnisesta, Vasili Tiilikainen Jyvälahdesta sekä Trifon Vasiljev ilmeisesti Uhtuan kunnasta Alajärveltä. He kaikki olivat laukkukauppiaina Suomessa.
Pääasiallisesti perhe eli isännän rahdinajolla, myös poika, 20-vuotias Feodor oli mukana. Reitit suuntautuivat Ouluun, Kajaaniin ja Vienan Kemiin. Lisäksi Riiko toimi kylässä ensimmäisenä metsänvartijana poikansa Andrein eli Njäppy-Ontrein kanssa. Perheellä oli koko kylän ainoa poro, jonka karhu söi eräänä kesänä saaressa. Isännällä oli myös kolttunan (tietäjän) taitoja.
Näppylän talo – kisapirtti
Näppylän talossa asui Riiko Lesosen veli, 45-vuotias Ivan Vasiljev Lesonen, 45-vuotiaan vaimonsa Fevronian kanssa. Fevronian kerrotaan olleen liikuntakyvytön. Näppylän talo oli talvella kisapirttinä. Heidän kanssaan asuivat myös heidän kolme poikaansa ja kaksi tytärtään. Isäntä elätti perheensä maanviljelyllä sekä laukkukaupalla Suomessa.
Santeri Lesosen kuvaama Venehjärvi 1990-luvulla.
Vihtooran talo – Lesosten nykyäänkin asuttama
Kuuluisin talo Venehjärvellä on Vihtoora Lesosen talo, joka edelleenkin on asuinkäytössä Santeri ja Nina Lesosella. Talo on rakennettu vuonna 1893. Santeri ja Nina remontoivat sen itselleen asuinkäyttöön aikoinaan, kun Santeri luopui Vuokkiniemen kyläpäällikön tehtävästä.
Vuonna 1897 talossa asui 47-vuotias Viktor Matfejev Lesonen eli Vihtoora Lesonen. Hänet I. K. Inha kuvasi matkallaan, ja kuva koristaa nykyistä Santerin ja Ninan pirttiä. Vihtooran perheeseen kuului 35-vuotias vaimo, joka oli pirttilahtelaisen suuren tietäjän Miikkula Kallion tytär Fedosia, sekä kaksi tytärtä ja kaksi poikaa. Myös Vihtooran äiti, 78-vuotias Irina asui heidän kanssaan.
Vihtoora elätti perhettään pienimuotoisella maanviljelyllä ja tukinajolla. Talossa kasakkana oli tuolloin uhtualaisen opettajan Matti Pirhosen isä Iikka Pirhonen, joka oli kotoisin Suomesta Suomussalmelta.
Kusti Karjalainen tapasi myös Vihtooran vuonna 1894 ja tallensi häneltä 1483 säettä. Myöhemmin selvisi, että Vihtoora oli opetellut ne ulkoa Kalevalasta. Mies ei edes osannut lukea.
Perheelle oli sattunut suuri vahinko, kun karhu oli raadellut ainoat lehmät ja repinyt hevosen. Tästä isäntä oli ollut surun murtama, ei ollut välittänyt kenestäkään, istunut vain hiljaa sanomatta mitään. Tokihan hän hieman innostui Karjalaisen ja Inhan tulosta ja saattoi siten laulaa Karjalaiselle.
Vihtoora Lesonen I. K. Inhan kuvaamana Venehjärvellä kesällä 1894. Kuva: Museovirasto, Suomalais-ugrilainen kuvakokoelma.
Pitkinä talvi-iltoina Vihtooran Matti-isän luokse kokoontui illanistujia, ja hän pärevalkean ääressä verkkoa kutoessaan lauloi. Illanistujilla saattoi olla mukanaan sukanneulonta, kuosali värttinöineen tai verkonkudonta. Samalla arvuuteltiin arvoituksia ja kerrottiin satuja.
Kun suuret hallavuodet tulivat, Matin perhe oli pakotettu lähtemään Vienanmeren rannalle elantoa hankkimaan. He kävivät myös Muurmannin rannalla kalastamassa. Siitä saivat palkkaakin, joka juuri ja juuri riitti elämiseen, eikä tarvinnut kerjätä. Kun aika oli parempi, perhe palasi takaisin rakkaaseen kotikyläänsä. Talo oli sillä aikaa mennyt huonoon kuntoon, mutta isäntä Matti ja poikansa Vihtoora ryhtyivät ahkerasti kotitilaa parantamaan. Maanviljelys ei kuitenkaan tuottanut tarpeeksi, ja sen vuoksi Vihtooran piti lähteä laukkukaupalle Suomeen raskas kantamus selässään.
Kun tukkiliikkeet tulivat Vienan Karjalaan, Vihtoora jätti laukkukaupan ja siirtyi tukinajoon, mitä tekikin kymmenkunta vuotta. Sen jälkeen hän vielä lähti laukkukaupalle Suomeen. Kotona ollessaan hän elätti perhettä metsästäen oravia, lintuja ja kaikenlaista muuta metsän riistaa. Hänen kerrotaan kaataneen jopa kymmenkunta karhua.
Vihtoora Lesosen talo kuvassa vasemmalla. Kuva: I. K. Inha, Museovirasto, Suomalais-ugrilainen kuvakokoelma
Rotjolan talo – karkotetun tietäjä-Outin koti
Rotjolan talo oli Nauman naapurissa. Talon paikalla on nyt oulunsalolaisen Veikko Lesosen rakentama majatalo, ja sitäkin kutsutaan edelleen Rotjolaksi. Vanhan Rotjolan on perustanut aikoinaan nykyisin Vihtooran talossa asuvan Santeri Lesosen isänisänisänisä Rodion Semenov Lesonen.
73-vuotias Rodion eli Rotjo, josta talo nimensäkin sai, asui tuolloin talossaan vaimonsa, Latvajärveltä kotoisin olleen Karhun tyttären Agrippinan kanssa sekä poikansa ja kahden tyttärensä kanssa. Nuorin poika Ivan oli sotilaana, ja Rotjo harjoitti pienimuotoista maanviljelyä. Vanhin poika Pavel rakensi naapuriin oman talon. Kun Rotjo ja Irina kuolivat, taloon jäi asumaan vain kaksi tyttöä. Heidän tyttäristään kuuluisin oli Rotjon Outi, jolla oli romani miehenä. Outi oli melkoinen tietäjä. Outi miehineen ajettiin pois kylästä, sillä kyläläiset eivät suvainneet romania.
Hökkälä – Hökkä-Petrin pojan talo
Hökkälän talo on nykyisin edelleen entisellä paikallaan, luultavasti se kuitenkin on aikoinaan ollut kooltaan suurempi. Se kerrotaan rakennetun vuonna 1805, mutta samalla paikalla on oletettavasti ollut jo aiemmin saman perheen vanhempi rakennus. Siinä ovat aikoinaan asuneet ensimmäiset kylään tulleet Lesoset, mukaan lukien oma esi-isäni Kontratta Lesonen. Talon ilmeisesti rakensi uudelleen Miitrei Lesonen, jos rakennusvuosi on 1805. Miitrein isänisä oli Hökkä (Fokas) Lesonen, joka on antanut nimensä talolle. I. K. Inha ja K. F. Karjalainen majoittuivat matkallaan tässä talossa.
Talossa asui 58-vuotias Ivan Petrov Lesonen, Inhan 1894 kuvaama Hökkä-Petrin poika. Iivanan ensimmäinen vaimo oli Agafia, jonka kanssa hän sai kahdeksan lasta. Toinen vaimo oli Stepanie, Hökän naini, kuulun Jamani Puavilan tytär Uhtualta. He avioituivat 1891. Heidän kanssaan asui myös Iivanan 39-vuotias sisar Irina sekä Iivanan ensimmäisen avioliiton lapset, Ivan, Jegor, Jevgenija sekä Stepanien ja Iivanan tytär Sofia eli Hökkä-Sohja.
Hökän naini käsastialla kesällä 1894. Kuva: I. K. Inha, Museovirasto, Suomalais-ugrilainen kuvakokoelma.
Välillä talossa asusteli myös Stepanien 25-vuotias sisar Jelena. Majoittujia oli Kantalahdesta Kalina ja Nikolai Harlantsev, Afanasi Nargujev, Anissim Popov, Jevdokija Popov, Kondrat Melentjev, Ivan Melentjev, Andrei Melentjev. Suurin osa heistä toimi rahdinajossa – ilmeisesti tukinajossa. Sillä Ivan itsekin perhettään elätti.
Hökkä-Petriltä eli Miitrein Petriltä on runonkerääjä A. A. Borenius vuonna 1871 saanut runsaasti runoja. Kerääjä itse on kuvannut, että mies oli seutukunnan etevimpiä loitsijoita Onuhrie Lesosen kanssa, isokokoinen ja kaunis mies. Kaikki loitsut ja runot hän oli oppinut isältään Miitreiltä. Muutoin hän harrasti karhunkaatoa ja kaskesi sekä kalasti. Lisäksi hän kävi paljon ulkokylissä patvaskana ja tietäjänä. Luonteeltaan hän oli kiivas, kuten tietäjät useinkin olivat. Tämän vuoksi hänelle sattui usein erinäisiä kiistoja virkaveljien kanssa. Borenius sai häneltä pitkän omaperäisen runon, jossa Vipusessa käynti, Venepuun etsintä ja Sammon ryöstö yhtenivät dramaattiseksi kokonaisuudeksi.
I. K. Inhan taituruus henkilökuvaajana loistaa hänen otoksessaan Hökkä-Iivanasta (1894).
Kuva: I. K. Inha, Museovirasto, Suomalais-ugrilainen kuvakokoelma
Varahvontan, Inhan ja Karjalaisen opastajan talo
Filippin naapurissa asui hänen veljensä Varahvontta eli 49-vuotias Feropoti Terentjev Lesonen, myös Tero Lesosen ensimmäisen vaimon Agafian lapsi. Hän avioitui vuonna 1874 venehjärveläisen Ksenja Jegorova Lesosen kanssa. He saivat kolme lasta, mutta vain yksi varttui aikuiseksi, tytär Maria. Aikanaan Maria avioitui Vitsaniemen Oleksein pojan Vasilin kanssa, ja he saivat neljä lasta. Heidän tyttärensä avioitui venehjärveläisen Vitsajärven Miihkalin pojan Timo Lesosen kanssa, josta tunnettu elokuvantekijä Lasse Naukkarinen on tehnyt tv-dokumentin Koiran polkuja (1995).
Varahvontan talo oli todella köyhä ja huonosti rakennettu, tasakattoinen rötiskö. Talossa oli viilu jäänyt salvaamatta ja pirtin permanto keskentekoiseksi. Varahvontta viljeli maataan hyvin leväperäisesti, eikä se menestynyt, köyhyys riivasi perhettä jatkuvasti.
Varahvontta toimi vuonna 1894 Inhan ja Karjalaisen oppaana heidän Vienaan suuntautuneella matkallaan ja Karjalaisen kielimestarina. Tämä köyhyyden ja puutteen rasittama karjalaisukko oli sulkeutunut, mutta hän virkistyi saadessaan työstään korvausta ja sosiaalista arvonnousua.
K. F. Karjalainen ja Varahvontta Lesonen virittävät pyssyjä karhun haaskalle kesällä 1894.
Kuva: I. K. Inha, Museovirasto, Suomalais-ugrilainen kuvakokoelma
Varahvontan nuorin veli Fedot eli Hotatta asui samassa mökissä. Hotatta oli karhunkaataja ja taikojen tekijä. Myöhemmin hän meni kotivävyksi Niskajärveen Hilatan taloon avioiduttuaan niskajärveläisen Iro Hilatantyttö Perttusen kanssa. Iro Perttusen suku oli aikoinaan muuttanut Suomesta Kivijärvelle. Hotatta oli Raija Lesosen isän Aleksein isänisä. Tämä kuoli evakkomatkalla Arkangelissa vuonna 1841.
Nykyään Varahvontan mökin paikalla Venehjärvellä kasvaa vain pajukko ja muutama horsma.
Teksti: Sari Maarit Karjalainen
Lue laajempi ja runsaammin kuvitettu artikkeli Sampo-tietokannasta:
https://sampo.karjalansivistysseura.fi/artikkelit/venehjarvi-oli-aikoinaan-suuri-kyla
Laajan artikkelin yhteydestä löytyvät myös tiedot käytetyistä lähteistä.
Lähetä palautetta tästä artikkelista: paatoimittaja@karjalanheimo.fi
Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 11–12/2023
Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta.
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa.
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/jasenet/
