Artikkelit

Piirretty pöllö

Vienanmeren starinoja

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 11.10.2021
Asiasanat: kulttuuri

Lenti pöllö

Lenti pöllö: päivällä – tuulta virkistäjyä myöten, yöllä – hil’l’asuošša šakiešša huhuojašša. Lenti tietämätöintä kenen lähettämänä, Toivontyttären iäneh koulun ikkunah lenti. Iskeyty lasih, a še – šäpalehiksi – hienosiksi…

Toivontytär vetäy tuntie, a pöllö šulat šievät törhälläh – hirtenä venyy kešellä luokkahuonehta, ei ni liikaha, ei ni šuorene. Toivontytär läksi johtajan luokše, valittau:

– Lenti pöllö järkitöin, omilla aseilla višših… Iskeyty lasih, še – palasiksi.

A johtajalla näkö ei ni tärähä, huomenekšešta ankara: kiivaštu, piätti puissattua kaikkie:

– Iče rikko, iče ašettakkah.

A pöllö ei oliskana vaštah… Hiän kanto viestie korpimečistä läpi, yllä kukkulojen ta šoijen: Toivontyttären muamo kipeyty.

Läksi Toivontytär teitä tärisijie myöten kiärmisšoita vaššen, kukkuloja jyrkkie pitin muamosen kyläseh. Tuli korniččah, kačahti tuoho puoleh, kačahti tähä puoleh:

– Anhelit! – ei ole muamoista koissa.

Ennein Toivontytär smietti, jotta šielu on tähti. Onnakko hänen muamollah šielu muuttu pöllökši…

Kiänti: Natalie Pellinen

Piirrettyjä tikku-ukkoja

Šuorua mutkikašta tietä myöten

Iloili kolme čuutoniekkua. Opaštuo ei tahottu. Sualimatta harmuapäisinä heijät työnnettih koulušta pois viärennettyjen kolmosien kera. Kuin ne kikit älyttömät, nenyäh vain tökätäh ympärilläh – ei tiijetä mitä hommata.

Löyvyttih ihmiset hyväšiämiset: kirjoilta pois otettu ilmani kuorma-autoni tuotih, rahua enši ajakši annettih. I piätettih nämä čuutoniekat kauppiehiksi ruveta. Ičellä vuatteiset – paikkani paikkasen piällä, ka enšiksi hommattih ajokortti – yksi kaikilla – tai lähettih tavarua hakemah yhekšän muan tuakše (še tarkottau, jotta hyö lähettih lähimpäh piirikeškukšeh).

Juattih roolit omatunnon mukah. Yksi niätšen šohveriksi tuli ohjaušpyöräh. Hiän tuškin šuatto rattie pyorittyä. Toini kommentattoriksi rupei (neuvo šohverilla kunne kiäntyä). A kolmaš oli tietomieš (kutakuin tavuloilla lukija), hiän tiemerkkijä kirjasen mukah dešifroičči.

Ajetah šuorua tietä myöten. Oikiella ta vašemella meččäni. Täššäki tiili-merkki jiäviyty. Kommentattori ilmottau:

– Meijän tänne.

Tietomieš, kumpani kirjasen kera, panou vaštah:

– Šinne ei šua.

A mitä šohverin ruatua?

– Kiänty ta vaštajuovua pitin tuakšepäin kahahti: muka piätettäkkäh, voit olla toisešta yritykšeštä riätiyvytäh. (Hiän vet merkkilöissä ei ni miksehkänä).

Äkkie mistä lienöy spuutiutu mušikkaini kärryjen kera. Ken ketä košetti – ei muisseta. Venytäh ojašša – hahatetah – vieretelläh. Vuatteiset šelälläh, šuappaiset joka šuuntah lenneltih.

Enšimmäini henkäisöy:

– Levähämmä.

Toini hoilahtelou:

– Tie on viärä!

A kolmaš enšimmäisellä näköh pistäy kirjasella ta jankuttau:

– Tiili – še on kielto!

Pietyttih viereh hyväšiämini rahvaš, autettih heitä noušša. Vejettih heijän halennutta kuorma-autuoh kotih. Auto mi pietty oli keštäjä. Šen piällä ruatajat karpalon poiminnašta ajettih. Varuštehet, rievut on nurkissa lat’attu. Nieriehellä šuolasella käršinyitä kostitetah, truasitetah:

– Työ toiseh kertah nelläš ottuat matkah, jotta ajallah jurrulla painais. Issutah heijän kera meijän kolmijo, muhahetah. Tuulini puhaltau. Ken lienöy juttuja šuarnuau… Hyvä on! Ta kuullah hyö kuolismaista lauluo:

– Šuorua mutkikašta tietä myöten ajo kuorma-auto pyöritöin, ajettih vammaiset muistijaisih vailla tietä šuorah kiäntämättä. Rattisešša istu heilä kiätöin, jalatoin še paino jarrulla, šokie oikieta tietä
neuvo, mykkä anto heilä merkkijä. Äkkie mečäštä viuhahti kopla, oli pakko kuorma-auto piettyä. Šilloin mykkä kuurnehella mitä lienöy karju, jalatoin še juoksi pyytämäh.

…Kertojan iäni juokšou, mušikkaiset hohotetah! I kolme käršinyttä heijän kera helissäh. Mieliksi tultih ruatajilla nämä hyväšiämiset nuorukkaiset. Kučuttih heijät omah arttelih. A ne hyvällä mielin ahkeroiččemahki. Paikatut pökšyt vejettih ylöš, paitojen hihat kiännetih, šuappaiset laukkusih korjattih – vot ni kaikki virkapuku.

Kualetah ilovärčit petäjikköjä myöten, kumarrellah rušettavilla kypšillä karpaloilla, šientä meitä varoin tuohikonttiloih kerätäh. A marjoja tänä vuotena meilä – ilman taivahallini tukku (kuin šaneltih pomorit – henki ta miärä).

Teksti: L’udmila Kir’ušina, Oma Mua 6.10.2021

Lue nämäkin:

Timoi Munne: “Minä olen hyrzyläine briha omas ozutelmas”

Timoi Munne: “Minä olen hyrzyläine briha omas ozutelmas”

Timoinke olen konzugi luadinuh pagizuttelun, kudaman oččikokse rodih “Minä elän karjalakse”. Nygöi Unis da mierol-ozutelman enzi-illan jälles voin sanuo, gu häi eläy dai ozut telehes karjalakse. Toizielpäi: mindäh ozuttelehes, eläy häi karjalakse lavalgi. Kačot da...

Olgan čuppuni: Ovi čäppih – čok čok

Olgan čuppuni: Ovi čäppih – čok čok

Kuuntele artikkeli luettuna:   Oletko konšanih smiettin šitä, mitä kaikenluatuset ennein kuullut iänet, šuavut hajut ta virketyt šanat muissutetah tahi juohatetah šiula? Konša mie šatun kuulomah hankavičan ta airon yhtehistä “hierouvuntalaulantua” olisin kuin...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.