Rautjärven kirkon tuhopoltosta, törkeästä tuhotyöstä epäillään lähes 80-vuotiasta miestä, joka löydettiin kuolleena kirkon lähellä palaneen asuinrakennuksen pihalta.
Myös Joensuun kerrostalopaloa tutkitaan törkeänä tuhotyönä.
Itä-Suomen poliisi kertoo selvittäneensä pääosin viitostiellä eilen tapahtuneen liikenneonnettomuudet syyt.
Kuluttajien luottamus talouteen on ennätyksellisen matalalla.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on ryhtynyt valmistelemaan kansallisen opettajarekisterin perustamista.
Metsähallituksen erävalvonta on tämän vuoden aikana joutunut puuttumaan yli 500:een tapaukseen, jossa eräretkeilyn pelisääntöjä ei ole noudatettu.
Suomalaiset metsänomistajat ovat aiempaa kiinnostuneempia omien metsiensä suojelusta.
Uhanalaisen hömötiaisen kannan laskua selittävät Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan eniten metsähakkuut.
Kuuntele lisää Yle Areenasta: https://areena.yle.fi/podcastit/1-63778554