KUVA: Vilma Jään rooli Markétana koskettaa Kaija Saariahon oopperassa Innocence. (Kuvaaja: Ilkka Saastamoinen, Kansallisooppera)
Kaija Saariahon säveltämässä oopperassa Innocence nuori etnopop-muusikko Vilma Jää on hurmannut kansainväliset yleisöt laulullaan, jossa kaikuvat vienankarjalainen joiku ja karjankutsuhuudot.
Vilma Jään (s. 1995) roolihahmo Markéta on jo kuollut, kouluampumisen uhri, ja hänen vienankarjalaiseen joikuun ja karjankutsuhuutoihin pohjaava laulutapansa tavoittaa reaalimaailmasta irtautuvia tuonpuoleisuuden tunnelmia.
Innocence-ooppera sai kantaesityksensä Ranskassa Aix-en-Provencen festivaalilla 3. heinäkuuta 2021. Suomen Kansallisoopperassa teoksen ensi-ilta oli 21. lokakuuta 2022, ja Helsingissä Innocence esitettiin kaikkiaan yksitoista kertaa.
– Suomessa esityksiä olisi saanut olla enemmänkin, mutta niitä oli kuitenkin niin monta, että esitys ehti mennä koko ajan eteenpäin. Se hakee koko ajan muotoaan, itse sain omaan tulkintaani lisää tasoja ja syvyyttä.
Jää on saanut kaikissa tähänastisissa esityksissä huikaisevimmat aplodit. Esityksen jälkeisissä loppukiitoksissa jokainen ensemblen jäsen astuu vuorollaan askeleen eteenpäin ja kumartaa yleisölle. Viimeisenä esiin astuvan Jään saamat aplodit ovat erottuneet joka kerta erityisellä voimallaan ja intensiteetillään. Hänen kohdallaan loppukiitokset huipentuvat yleisön kertakaikkisen hurmaantumisen ilmaisuihin.
Myös kriitikot niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ovat ylistäneet; The New York Times, Le Monde, Süddeutsche Zeitung, The New Yorker ja Le Temps kuvailevat Jään ääntä arvioissaan vuoroin maagiseksi, vuoroin demoniseksi, tai ääneksi, joka tuntuu tulevan maan uumenista eikä ihmisen kehosta.
Nuori, oopperalavoilla nyt ensimmäistä kertaa esiintynyt taiteilija kommentoi saamaansa suosiota tervejärkisesti. Jalat ovat vielä pysyneet tukevasti maassa, vaikka sama yleisön haltioituminen on toistunut jokaisessa, tähän mennessä yhteensä 15 esityksessä.
– Sain niin suuret suosionosoitukset, koska teen jotain niin erilaista kuin oopperassa muuten tehdään.
– Kivaltahan se tuntuu, kun sai parhaat aplodit, mutta oopperassa on kuitenkin kyse työryhmätyöskentelystä. Ei ole ketään päähenkilöitä, joilla olisi erityisen paljon enemmän laulettavaa kuin muilla. Meitä on ensemblessa 13, ja jokaisen oma rooli rakentuu pienistä palasista. Erilliset kumarrukset luovat tosi individualistista tunnelmaa, vaikka näen, että esitys on vahvasti yhteistyön tulos.
Jää korostaa myös roolihahmonsa koskettavuutta, joka selittää hänen osuuteensa kohdistuvaa yleisön suosiota.
– Oma hahmoni on kuollut tyttö, Markéta, joka kummittelee äidin mielessä ja selvinneiden kavereiden muistoissa. Äidin ja tyttären suhde on merkittävässä osassa. Koko Innocencen tarina on koskettava, ja koska hahmoni on kuollut, myös äänenkäyttö on villiä.
Suomen Kansallisopperassa Markétan äitiä esitti oopperalaulaja Jenny Carlstedt (kuvassa oikealla). Osa Markétan ja äidin vuorosanoista on tšekinkielisiä. (Kuva: Kansallisooppera, Ilkka Saastamoinen)
Oopperan libreton on käsikirjoittanut kirjailija Sofi Oksanen. Tarina liikkuu kahdessa aikatasossa, joka on myös visualisoitu kahteen eri kerrokseen rakennetuksi näyttämökuvaksi. Lavasterakennelmien yläkerta on omistettu menneisyyden tapahtumille koululuokassa, jossa kouluampuja tekee tuhojaan.
Alakerrassa eletään aikaa kymmenen vuotta väkivaltaisten ja traagisten tapahtumien jälkeen: vietetään hääjuhlaa, jossa Jään roolihahmon, kouluampumisen uhrin Markétan äiti työskentelee keittiössä ja juhlien tarjoilijana. Selviää, että häiden sulhanen on kouluampujan veli. Muistot tunkeutuvat tuskallisina äidin tajuntaan, ja tarinan suuri temaattinen kysymys on, miten tällaisten kokemuksien jälkeen voidaan jatkaa elämää.
Libretto on taitavasti kirjoitettu, ja se sisältää myös monisäikeistä moraalista pohdintaa. Tarinan edetessä selviää, ettei Markéta ole pelkästään viaton uhri. Hän on itse osallistunut koulukiusaamiseen pilkkaamalla tiettyjä poikia.
Vienalainen joiku oli myös pilkkalaulua
Vienankarjalaisen joiun käyttö laulutekniikkana luo kiinnostavan yhteyden Markétan roolihahmon piirteeseen mahdollisena kiusaajana. Kyseessä on tyypillisesti ollut erityisesti nuoriin miehiin kohdistuvien pilkkalaulujen muoto. Iäkkäämmät naiset ovat kiusoitelleet nuoria miehiä satiirisilla joikuteksteillä, joista nuorukaiset eivät ilmeisesti ole pahastuneet – tai niistä pahastuminen ei ole ollut sosiaalisesti hyväksyttävää.
Ensimmäisten neljän Ranskan-esityksen jälkeen toteutuneissa Helsingin-esityksissä ohjaaja Simon Stone pyysi Jäätä viemään koulukiusaaja-aspektin entistä pidemmälle. Tässä kohtauksessa hän onkin päässyt vapauttamaan äänenkäyttönsä, ja vienankarjalainen joiku antaa juuri vapaalle äänenkäytölle tilaa. Kohtaukseen sisältyy myös improvisaatiota, mikä tekee siitä esittäjälleen erityisen kiinnostavan ja innostavan.
Kohtauksen ristiriitaisuus on saanut Jään pohtimaan enemmänkin roolihahmonsa Markétan luonnetta. Pohtimiseen on ollut hyvin myös aikaa, sillä esityksen harjoitukset alkoivat jo vuonna 2020.
– Olen miettinyt, millainen Markéta on. Olen ajatellut, että hän oli outo ja erilainen. Alkupuoliskolla käy ilmi, että Markéta keksii omia lauluja ja laulelee niitä koulumatkoillaan. Hän on ehkä outo lintu, ja sitten kun koulun suosituimmat oppilaat pyytävät häneltä pilkkalaulua, hän on otettu ja sanoo, että totta kai minä sen teen. Hän on teini-ikäinen ja haluaa vertaisiltaan hyväksyntää.
– En ensin ajatellut, että Markéta olisi itse niin aktiivinen koulukiusaaja, mutta ohjaaja pyysi viemään sitä pidemmälle. Tavallaan se tuntui pahalta, mutta kohtauksena se oli tosi kiinnostava.
Etnopop-muusikko Vilma Jää tekee myös omaa tutkimusta karjankutsuhuudoista. Taustalla suuria lehmänkelloja. Kuva: Mikko Malmivaara
Äänenkatkonta laulutekniikkana löytyi jo teini-iässä
Jäällä ei ole aiempaa aktiivista suhdetta oopperan maailmaan, mutta kansanmusiikkitausta hänellä on vahva. Lapsena hän oli aloittanut viulunsoiton ja innostui jo 14-vuotiaana kansanmusiikista, jota kuuli äitinsä kautta. Äiti järjesti Folklandia-risteilyitä.
– Äidin työn kautta olin kansanmusiikin ja -tanssin sekä kansallispukuperinteen ympäröimänä. Olin neljävuotiaasta asti soittanut klassista viulua. Se alkoi tympiä, ja viulunsoitosta oli ollut vähän taukoakin. Sitten 14-vuotiaana tajusin, että se mitä soitan, voisikin olla kansanmusiikkia.
Vienankarjalaisesta joiusta on hyvin vähän dokumentoitua tietoa olemassa, mutta Jää teki vienankarjalaista äänenkatkontaa jo lukiossa, vaikkei silloin vielä tiennytkään, mistä varsinaisesti oli kyse.
Kun Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston hedelminä syntynyttä nykykansanmusiikkia pulpahteli 1990-luvulta alkaen yhä vahvemmin esiin, alkuperäiseltä taustaltaan vienankarjalaista äänenkatkontaa, hehetystä, alkoi kuulua useiden (naispuolisten) kansanmuusikkolaulajien äänenkäytössä. Nykykansanmusiikin kuuntelijoille tuon laulutekniikan alkuperä ei kuitenkaan yleensä tullut selväksi.
– Ensimmäisen kerran tein äänenkatkontaa itse lukioaikana, jossain Värttinän biisissä, jota esitettiin Sibelius-lukion konsertissa.
Jää (silloin vielä Jääskeläinen) jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa, jossa pääsi perehtymään vienankarjalaiseen joikuun hieman lisää. Aiheesta taiteellisen väitöstutkimuksensakin tehneen nykykansanlaulajan, kansanmusiikin tutkijan Maari Kallbergin opetus avasi näköalaa vienankarjalaisen joiun alkuperään. Tosin Kallbergin opetusta oli tarjolla vain pari tuntia.
– Oli kuulostanut hienolta, kun kansanmuusikot olivat käyttäneet äänenkatkontaa, mutta en ollut tiennyt, mistä se oli peräisin. Vasta Maari Kallbergin opetuksessa sain tietoa itse perinteestä.
Perinteen vienalainen alkuperä näkyvästi esille
Jää käyttää äänenkatkontaa runsaasti myös omassa taiteessaan etnopop-muusikkona. Hänelle on aina tärkeää tuoda esiin tietoa perinteestä, josta hän ammentaa aineksia omaan taiteeseensa. Perinteen näkyväksi tekeminen on sen kunnioittamista ja vaalimista.
– Puhun siitä paljon, en yhtään häivytä taiteellisten vaikutteideni alkuperää. Kerron, että kyse on vienankarjalaiselle joiulle tyypillisestä äänenkatkonnasta ja kerron, mistä tuo perinne tulee.
Hehetykseen, ”luikahukseen” liittyvää musiikillista rakenne-elementtiä kutsutaan myös refrengiksi. Millaista sen opettelu on?
– Minulle se oli helppoa, koska äänessäni on muutenkin vahva breikki. Asia, jota ajattelin omassa äänenkäytössäni ongelmakohdaksi, kääntyikin vahvuudeksi. Laulutunneilla aiemmin ajattelin, että on ongelma, kun rekisterinvaihtoa yritettiin tehdä liukuvasti, ja se oli minulle haastavaa. Äänenkatkonta puolestaan olikin minulle helppoa. Tämä liittyy ihan fysiologiaan, siihen miten äänihuulet toimivat.
Varsinaista opetusta ja teoriapohjaa tähän äänenkäyttötekniikkaan ei ole ollut juurikaan saatavilla. Tältä osin Jää on saanut harjoitella laulutekniikkaansa pääosin aivan itsenäisesti.
– Se on tullut jo kauan sitten osaksi omaa ilmaisukirjastoani. Kun sen on omaksunut, se vaan on, eikä sitä mieti.
Jää on tehnyt YouTubeen ohjausvideoita innostavista ja kiinnostavista laulutekniikoista, ja yhden oivallisen videon hän on laatinut myös vienankarjalaisesta joiusta. Siihen voi tutustua ja sen antia voi kukin kokeilla Jään YouTube-kanavan videolla Amazing Singing Techniques You Should Learn (part 1).
Karjankutsuhuudot erityisen kiinnostuksen kohteena
Tulevat työkiireet keskittyvät Innocence-oopperan keväisiin, maaliskuussa käynnistyviin harjoituksiin ja huhtikuussa alkaviin esityksiin Lontoossa sekä omaan taiteelliseen työskentelyyn etnopop-muusikkona. Jää on erityisen innostunut karjankutsuhuudoista, ja yhtenä projektinaan hän tekeekin niistä omaa tutkimusta sekä luo niille nuottimerkistöä eli notaatiota.
– Aloin muutama vuosi sitten tutkia suomalaisia ja karjalaisia karjankutsuja. Tavoitteenani on joskus julkaista nuottikirja, jossa käytän karjankutsuille luomaani uutta nuotinnusjärjestelmää. Aloin kehittää sellaista, koska länsimaisella notaatiolla karjankutsuja ei pysty mitenkään merkitsemään.
Vilma Jää ammentaa omassa etnopop-muusikkoudessaan karjalaisesta perinteestä. Hän on kasvanut kansanmusiikin, -tanssin ja kansallispukuperinteen ympäröimänä. Kuva: Mikko Malmivaara
Tutkimustaan varten Jää on kerännyt Tampereen yliopiston entisen kansanperinteen laitoksen arkistosta ja SKS:n arkistosta yhteensä 200–300 erilaista karjankutsua, jotka on alun perin äänitetty eri puolilla Suomea ja Karjalaa. Tutkimuksessaan hän selvittää niiden alueellisia yhteneväisyyksiä ja eroavuuksia. Työtä on vielä paljon edessä, mutta parin apurahan turvin hän on päässyt jo hyvään alkuun. Tässä vaiheessa hän voi alustavasti kertoa jo joitakin aineistosta erottuvia havaintoja.
– Karjankutsuissa on Vienasta Kannakselle hyvin paljon samankaltaisuuksia, koko Karjalan ja Pohjanmaan karjankutsut ovat puolestaan todella erilaisia, jopa vastakohtaisia toisiinsa verrattuna. Itäisten karjankutsujen yhteneväisyys on tosi mielenkiintoista; Vienasta Kannakselle on kuitenkin hyvin pitkä matka.
Karjalainen kansanmusiikki kouraisee syvimmältä
Helsingin Vuosaaressa kasvaneella Jäällä on omiakin sukujuuria Karjalassa, ja karjalaisuus on aina ollut läsnä, näkynyt ja kuulunut lähisuvussa. ”Vaija” eli isoisä on evakko Jääskestä Karjalankannakselta, sodassa kaatunut äidinäidinisä oli kotoisin Antreasta.
– Mummo ei ollut ehtinyt edes syntyä, kun hänen isänsä kaatui sodassa. Hän teki sukututkimusta Antrean puolelta etsien omaa karjalaisuuttaan. Hän on tehnyt omien vanhempiensa kirjeistä kirjankin.
Jäälle on selvää, että suvussa elänyt karjalaisuus on vaikuttanut vahvasti hänen valintoihinsa ja taiteelliseen ilmaisuunsa.
– Se on ehdottomasti rakentanut minua kansanmuusikkona, itäinen perinne vetää eniten puoleensa. Tykkään soittaa viululla vaikka polskaa, mutta se mikä minua kansanmusiikista syvimmin kouraisee, on karjalaista tai inkeriläistäkin.
– Omassa musiikissani lyriikka on tosi kansanrunouslähtöistä. Kun mietin etnopop-biisieni aiheita, käytän tausta-aineistona paljon Suomen Kansan Vanhat Runot -tietokantaa, skvr.fi:tä. Siellähän on suurin osa itäistä, karjalaista aineistoa.
Vilma Jäällä on myös vahva tausta viulistina. Kuva: Jari Flinck
Jään keikkojen live-elektroniikasta vastaavalla bändikaverilla on puolestaan vienankarjalaisia juuria.
– Hän on musiikkini ja karjalaisuuteni kautta saanut omaan karjalaisuuteensa sykettä ja halunnut ottaa siitä lisää selvää. Ihanaa, että tietoisuus karjalaisuudesta leviää.
Jää on ottanut vakavasti nykykarjalaisuuteen liittyvät keskustelut erilaisista etnisyyksistä ja kulttuurisesta omimisesta. Hän on pohtinut niiden kautta myös oman työskentelynsä reunaehtoja.
– Oma suku on Kannakselta, suomenkielistä ja luterilaista. Olen joutunut pohtimaan, olenko yhtä karjalainen kuin karjalankielinen ortodoksi. Onko meillä karjalaisuuden sisällä jotain, mitä minä en saisi tehdä?
– Olen tullut siihen tulokseen, että olemme yksi ”heimo”, jonka sisällä on eroja. Karjalaiset ovat oma etninen ryhmänsä, jonka sisällä on esimerkiksi vienalaisia, aunuksenkarjalaisia ja kannakselaisia.
– Joku on myös kysynyt, että kun juureni eivät ole Vienassa, voinko käyttää lähteenä vienankarjalaisia joikuja. Silti on tärkeämpää, että me kaikki karjalaiset vaalimme perinnettä ja voimme pitää sitä elossa – ja perinnettä voivat vaalia myös vaikka suomalaiset ja portugalilaiset, jos he innostuvat tästä äänenkäyttötavasta. Tärkeintä on tietää, mitä tekee, eikä häivyttää vaikutteidensa alkuperää. On tärkeää tuoda alkuperää kunnioituksella esiin, ettei perinne kuole.
__________________
Teksti: Katri Kovasiipi
__________________
Innocence-ooppera esitetään kevään 2023 Lontoon esitysten jälkeen ainakin Amsterdamissa ja San Franciscossa, mutta niiden esitysaikataulut eivät ole vielä julkisia. Ranskan version videotaltiointi Aix-en-Provencen festivaalilta on katsottavissa verkossa tästä linkistä.
Lähetä palautteesi tästä jutusta: paatoimittaja@karjalanheimo.fi.
Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 1-2/2023
Hyödyllisiä linkkejä
- Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta
- Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet alkaen numerosta 9-10/2021 ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa
- Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä tästä linkistä
