Jokahisella meistä on paikka, kunne aina himottais myöštyö, kumpasešša on eletty elämän kirkkahimmat hetket, kumpasen joka čuppu on tuttu. Kaikista rikenempäh šemmosena paikkana on tuattol’a, kumpasešša šie olet viettän lapšuš- ta nuorušaikoja, kumpasešša olet kašvan, šuanun enšimmäisie tietoja ta kokemušta, ta kumpasešta olet kuin lintuni pyrähtän aikuhiselämän lentoh, jotta šiitä myöštyö šinne uuvveštah.
Matsepuro Niinalla Kalevalan talo on juuri šemmoni paikka. Jo monta vuotta hiän joka vuosi myöštyy kotitaloh. Konša vain lumipeiteh šulau, ni naini jo kiirehtiy kotimualla Kalevalah. Šielä šeisou hänen lapšuon ajan vanha talo, mi 86 vuuvven aikana on šäilyttän äijän erilaisie muisselmie.
Niinua ei pöläššytä šukulaisien moitinnat:
– Kunne šie tuaš lähet yksin? Pie huolta ičeštäš!
Naini joka kerta löytäy kyytie, jotta piäššä Segežašta Kalevalah. A nyt še ei ole helppo homma.
Niinan šotalapšuš
Nina Ivanovna Matsepuro on kummallini ihmini. Hänellä on šuuri ta vaikie taival. Monta vuotta takaperin, konša Niina oli ihan pieni lapši, hänet tuotih Koštamukšen lähellä olij ah Akonlahen kyläh ämmöläh.
Tyttö vietti aikua paikallisien lapšien šeurašša ta opaštu pakajamah karjalakši. Karjalan kieltä naini ei ole unohtan tähä päiväh šuaten.
Niinan tuatto oli rajavartija, šentäh pereh joutu rikeneh ajelomah koko muata myöten. Ennein šotua hyö tultih Arhankelih. Tuatto läksi rintamalla ta kato tiijotta šovan enšimmäisenä vuotena. A muamo luati kaiken, jotta Niina ta hänen vanhempi veikko ei kuoltais nälkäh ta tautiloih. Tämä huoli onnistu.
Šovan jälkeh pereh myöšty Kalevalah. Kohta muamo mäni toisen kerran miehellä ta Niinalla ilmešty tuatintima. Tytön ta tuatintiman šuhtehet ei onnissuttu enšimmäisistä päivistä alkuan. Niina rikeneh pakeni pois koista koulukirjaštoh, missä šai monta tuntie peräkkäh istuo ta lukie kirjoja. Toičči tyttö juoksi Kuitin rannalla. Hiän kaččeli ualtoja ta kuunteli, mitä ne kerrotah kivirannalla, konša lyyvväh šitä omilla kielillä.
Niina ei voinun elyä ilman kirjua yhtänä päivyä. Varmašti šilloin tytön šielušša šynnyttihki enšimmäiset runorivit.
Vuotena 1949 šilloin tunnetušša Pionerskaja pravda -šanomaleheššä oli julkaisi Niinan enšimmäini runo.
Runoilijan taival
Paikallisen koulun lopetettuo neičyt šelväšti piätti, jotta rupieu opaštamah lapšie kirjallisuoh ta venäjän kieleh. Noin 40 vuotta hiän ruato Segežan koulušša ta staraičči miellyttyä lapšie venäjän kieleh ta kirjallisuoh. Nina Ivanovna tahto, jotta hänen opaštujat kašvettais aktiivisiksi ihmisiksi, kumpaset tiijetäh kotimuan istorijua.
Konša Nina Ivanovna piäsi eläkkehellä, ni hänen runouštaito oli vapautettu. Onnakko naini rikenempäh kirjutti runoja, konša tuli Kalevalan kotitaloh.
Nina Matsepuron kokomukšešša on äijän runoja. Niissä naini kirjuttau pohjoisluonnon kaunehuošta, šovašta, šuurista tapahtumista, kumpaset oltih Kalevalašša. Runoilijan monet tevokšet oli julkaistu Segežan ta Kalevalan paikallislehissä.
Vuotena 2012 Segežan 6. koulun aktivistien ryhmä julkaisi Nina Ivanovnan enšimmäisen Ilmeššyškokoelman, a vuuvven 2016 kevyällä šamašša koulušša oli esitetty toini kirja “Elämän rata”.
Nina Ivanovna on vuatimatoin ihmini, hiän yrittäy jiähä huomuamattomakši. Hiän šanou, jotta runorivit šynnytäh hänen šyväimeššä konša mieli luatiu, ta čuipotellen lisyäy:
– En mie ole runoilija, vain runosie toičči kirjuttelen…
Meijän pohjoisšeuvulla jo alko šykyšy. Kešäloman aika loppu. Pienet ikkunat on lyöty kiini lauvoilla, a vanha lukko löysi oman paikan ovešša. Še ilmottau, jotta emäntyä ei ole koissa.
Pitkinä talvi-iltoina Segežašša Nina Ivanovna rupieu ikävöimäh kotitaluo ta elyä toivuon, jotta konša myöštyy šinne kevyällä, ni jo 30. kertah šanou:
– Vuotatko šie milta, tuaton talo? Mie tulin.
Teksti ta foto: Nadežda Vasiljeva, Oma Mua 14.9.2022
