Laukunkantaja-kolumni | Lahja tulevaisuuden karjalaisille

HISTORIANTUTKIJAT ovat aika ajoin kriittisesti keskustelleet perusteista, joilla julkiset arkistot valitsevat säilytettävät aineistot. Osa talletetaan lainsäädännön nojalla, kuten esimerkiksi viranomaisaineistoa, joka Suomessa onkin harvinaisen julkista (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999).

Harva tietää, että esimerkiksi oikeuslaitoksen aineistoja voi vapaasti lukea arkistossa. Vain henkilötietojen julkistamista koskevat tietosuojamääräykset.

Tänä vuonna tutkijat ovat kritisoineet Kansallisarkiston tulevia muutoksia: toimipaikkoja suljetaan ja asiakirjoja aletaan toimittaa asiakkaille digitoituina. Kaikkea ei tietenkään digitoida, joten pelkästään kotikoneelta ei voi jatkossakaan päästä kaikkeen materiaaliin käsiksi.

Huolta herättääkin mahdollisuus päästä tutkimaan analogisena pysyviä materiaaleja, minne ne ikinä päätyvätkään. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Mikkeliin – ei ihan kätevän matkan päässä edes ruuhka-Suomesta.

Aiemmin arkistoon ei juuri tallennettu tavallisten ihmisten historiaa. Kirjekokoelmat, päiväkirjat ja muut tekstit valokuvista puhumattakaan jäivät yksityiskotien uumeniin tai niitä katosi tulen, sodan tai perikuntien hävittäminä.

Tavallisten ihmisten ohella myös naisten ja vähemmistöjen historiaa väheksyttiin, kun taas merkkimiesten kokoelmat piti saada talteen. Ylös kirjaamista ja tallettamista ohjasivat kunkin ajan arvostukset. Erikoisarkistot, kuten Työväen Arkisto, Kansan Arkisto, Elinkeinoelämän Keskusarkisto tai yliopistojen käsikirjoituskokoelmat ovat tärkeä muistivaranto.

DIGITALISAATIO taas uhkaa hukuttaa meidän nyt elävien tarinat tulevaisuudelta. Kirjeiden sijaan naputtelemme sähköpostia tai viestejä erilaisissa sovelluksissa. Valokuvat tallennetaan puhelimeen tai pilveen. Kätevää ja mukavaa, mutta kauanko ne säilyvät?

Tai sisältävätkö näppäilymme pohdintoja elämänmenosta, ajan kuvia tai muuta, joiden avulla joku voisi joskus tutkia, mitä aikamme ihmiset oikein ajattelivat, miten koimme uuden kylmän sodan tai ilmastonmuutoksen – tai miten ymmärsimme oman historiamme ja itsemme karjalaisina?

Voimme kuitenkin tehdä jotain, joka jättää jäljen ja tarjoaa keinoja tavoittaa meidät myös yksilöinä, oman aikamme kirjanmerkkeinä, kuten ruotsalainen historioitsija Christina Florin on todennut (artikkeli teoksessa Historiallinen elämä: Biografia ja historiantutkimus; SKS 2014).

Yksi mahdollisuus on osallistua kirjoituskeruisiin. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) mittavat keruuaineistot alkoivat karttua jo Kalevalan riemuvuonna 1935 (finlit.fi/aineistot/keruut).

Myös itä- ja rajakarjalaisten kokemuksia ja muistoja on SKS:ssa, esimerkiksi keruissa Minun karjalaiset juureni (1993–1994), Itä-Karjalan pakolaisuus (1995–1996) ja Karjalaisuus 2000-luvulla (2019), joissa myös Karjalan Sivistysseura oli mukana. Osallistumalla kirjoituskeruisiin aivan tavalliset ihmiset ovat kirjoittaneet ”historiaa alhaalta päin” ja luoneet arvokasta materiaalia myös tutkijoille.

TOINEN MAHDOLLISUUS on koota oman suvun ja kotiseudun tietoja. Voi haastatella asioita muistavia, kerätä valokuvia, koluta hautausmaita, kotiseutumuseoita, kirjastoja ja arkistoja.

Hyvä lähtökohta monille itäkarjalaisille on KSS:n Sampo-tietokanta. Seuran toimistolta löytyy Carelica-kirjaston ohella myös vinkkejä eteenpäin. Kun materiaalia on tarpeeksi, sen voi jalostaa tekstiksi ainakin pöytälaatikkoon, mutta myös artikkeliksi, kirjaksi tai kaunokirjalliseen muotoon. Kaikkia löytyy jo niin Karjalan Heimo -lehdestä kuin seuran (ja muiden) julkaisemista kirjoistakin.

Oma tarinamme on lahja tuleville karjalaispolville.

SEIJA JALAGIN

Kirjoittaja on historiantutkija,
yliopistonlehtori ja Karjalan Sivistysseuran
hallituksen puheenjohtaja.

_______________________________

Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 7–8/2025.

Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta.

Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa.

Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/liity-jaseneksi/