Piäkuva: Talon emännällä oli kakši pientä poikua ta 16-vuotini tytär. Kuva: I. K. Inha
”Juho Remšun nimi oli kumminki tuttava 1930-luvulla Vienan Karjalan kaikissa kylissä, missä oli peruššettu šiih aikah omatoimisie näytelmäkerhoja. Juho Remšun nykytärkiet kirjutetut lyhyöt näytelmät oltih mielehiset ta šelvät kaččojilla. Niitä oli helppo esittyä, kun harraštelijanäyttelijät jouvuttih ilmentämäh näissä hauškoissa pikkumuotosissa juttuloissa ihan omie šen ajan juttuja ta kaiken muun lisäkši vielä omalla vienankarjalaisella murtehella.”
HENKILÖT:
Petrouna, 50-vuotini talon Emäntä
On’ussa, hänen 16-vuotini tytär
Huoti, hänen 10-vuotini poika
Puavila, hänen 8-vuotini poika
Puapo, 60-vuotini nuapuriemäntä
Hoto, 70-vuotini nuapuriemäntä
Kauriilouna, 50-vuotini “noita-akka”
Kauro, 20-vuotini šulhaismieš
Riiko, 50-vuotini pat’vaška
Jelena, hänen 40-vuotini naini
Tapahtumapaikka Vienan Karjala.
Karjalaini pirtti. Perällä kakši ovie vierekkäh, pirtin ta kamarin. Ovien välissä käsiaštie ta šen alla puupytty, mih vesi valuu käsie peššeššä. Peränurkašša ušeita oprasoja. Kamarinpuolisešša nurkašša kiukua, pirtin ovenpuolisešša nurkašša šeinällä škuappi. Laučat ympäri huonehta. Stola peräikkunan ieššä (pitin). Škuapin luona vesikorvo ta muuta aštieta. Vuatteita šielä-tiälä nuaklašša ympäri pirttie. Kattila tai pata škuapin ieššä. Stola on katettu, šiinä kuorineh keitettyö potakkua, šuolakalua ta katkuamalla pienennettyö leipyä pitin stolua.
Verhon nouššešša issutah šyömäššä Emäntä, Huoti, Puavila ta Hoto, kumpasella on yšäššä noin kolmen kuukauven ikäni lapši.
Emäntä: (lopetellen šyöntieh)
No, šyökyähän nyt rutompah. Marat alkau olla kuin muinosilla Hökän akan lampahilla tillallah. (Hotolla). Šie, Hoto, šyö. En mie šilma kiellä. (Noušou ta ristiy šilmäh). Passipo Spuassulla. Hospoti-Iisussa kristossina, poošei pomiilui. (Lopetettuo šilmieh rissinnän). Šyö, Hoto. Mie lähen käyn liäväššä tulta kaččomašša.
Hoto: Šyön, šyön. Mäne šie vain töilläš.
Emäntä: (pojilla) Mänkyäthän šuamah liäväh tai pirttih halkuo. (Mänöy).
Puavila: Pahuš veis, kun vašta eklein šaimma, ni jo tuaš pitäy lähtie.
Huoti: (varotellen) Läkkä ruttoseh, ennein kun pohjoni noušou.
Hoto: Mänkyäthän, šuakua ruttoseh, ni piäšettä pois juokšomah.
Pojat lähetäh.
Hoto: Pitänöykö ruveta korjuamah stolua? (Panou lapšen pois šylistäh). On šei tämän talon emännällä tyttö, ka monta kertuako ollou murkinua štolah panomašša. Niinhän še on, kun šuat, jotta aletah muamuo kunnivoittua, ni šilloin jo ollah muailman harteilla.
Emäntä: (tulou, pušeron alta näkyy revinnyön räččinän helma)
Šitä kolmie kokkaistako še šie olet ruvennun korjuamah stolua. Kyllä mie olisin šen korjannun.
Hoto: Korjuan mie. Kyllä mie jouvan korjata. Ka mihi šie olet revittän räččinäš helman? (Jatkau töitäh, rupieu pešömäh ašteita).
Emäntä: (noštau pušeruoh ta kaččou räččinän helmua, mi roikkuu repalehena) Ka elävä pahuš. Hoton piähhän še repisi liäväššä. (Mänöy ta ottau nieklan šeinällä olijašta nieklapotuškaisešta). Anna hoti ompelen šuukšekkah. (Ompelou). Kačo šie pahuš, kun on hyvävirkani tuo tiän poika. Vain tyttökö še on?
Hoto: (keškeyttämättä työtäh) Poikahan še on. Hyvävirkani še on.
Emäntä: Kun on hyvävirkani, kai hyvätni tiet on. Olišei miula tuo On’ussarukka hyvä. Ka onnakko raukka joutuu muailman harteilla. (Vesistelöy).
Hoto: (ihmetellen) Mintäh?
Emäntä: (ikäväšti) Ka kun šuorieu kouluh. Ta nyt on käymäššä niitä paperijah jo poštista.
Hoto: (keškeyttäy hommah ta kaččou teräväšti Emäntäh) Vain niin. No ei še ole helppo muamolla tuommoni rašahuš.
Emäntä: Ei ole. Anna šie mie hoti kačon tätä šiun pojan šualista. Min näköni še on ta mityš še häneštä rotiutuu. (Mänöy ta ottau yškähäš, tulou istumah ta avuau jalkapiäštä ripakkoja, niin jotta rahvaški näköy). Ka oho kehvelie, kun on pukšut ta šukat. Eläš pakaja, vielä lapšella pannah pukšut. Ei häntä ole ollun pukšuja eikä muita vörkkelijä liijakše, a poikua ta tyttyö on kuin pölkkyö, kuin koko puušta šärettyö.
Hoto: (ošanotolla) Aivan hyvin kun tämän ilmaista Šunkun varšua. On’ussaki kun…
Emäntä: (mistänä välittämättä) Tuattoh šilmät, a muamoh nenä ta očča. Missäpäš še muamoh on, kun šiun pitäy tämän keralla kävellä, kun pissuali olkapiällä.
Hoto: (halvekšivašti) Niitähän niitä kokoukšie on ta yhtäki yhkyrin piätä. Kun, maltat šie, yöt juoššah. Ne kävelläh harjautumašša, ne käyväh koulušša ta lisyä piessa tietäkkäh.
Emäntä: Niin še on šamoin miän On’ussa, aina še on mänöššä. (Viey lapšen entiseh paikkah).
Huoti ta Puavila tullah kiirehešti juoššen ta toisieh töykkien.
Huoti: Šuammako myö, muamo, männä pionerien kokoukšeh?
Emäntä: (tutkivašti) Mitä teilä on šielä virkua? Šitäkö kolmie pahutta. On häneššä aina äpärehie kuin Juappanin miehie.
Puavila: Ka šielä meitä opaššetah kaikkeh hyväh. Ei miän käšetä olla pahana lintuloilla eikä imehnisillä tai muilla šiivatoillakana.
Emäntä: (töräissen) No mänkyä, vain muistakkua še, jotta kotih tuletta aikojen ajoilla.
Huoti ta Puavila lähetäh. Puavila tulou jälelläh.
Puavila: Anna šie, muamo, meilä rahua. Kalenterie oštua. Še makšau viisikymmentä kopeikkua.
Emäntä: Mitä myö šillä ruamma? Onko še hoti kaunis, jotta šeinyä kaunistais.
Puavila: (vakuuttuan) On še kaunis. Še kaunistau šeinie, ta tiijämmä kaikki pruasniekat.
Hoto: Mit pruasniekat? Vanhanaikasetko?
Puavila: Ei, kun nykyset.
Hoto: Mitähän šillä on virkua.
Emäntä: (eččien rahua alušhameheh kormanošta) Anna hiän oštau. Täššä on. (Antau Puavilalla).
Puavila: (tarkaššellen rahoja) Ei täššä ole kun kymmenen kopeikkua, kakši viijen kopeikan rahua.
Emäntä: Plaši, plaši, kakši tuommoista rahan ätkyö kun rukehista leipyä, ni puitto ei ole enämpyä kun kymmenen kopeikkua.
Puavila: (varmašti) No ei ole. Anna vielä 40 kopeikkua.
Hoto: No totta še hiän kirjamieš tietäy.
Emäntä: (antau lisyä) Täššä, joko nyt on?
Puavila: Nyt on viisikymmentä viisi kopeikkua.
Emäntä: No käykyät oštamašša šiihe loppuseh rahah makijaisie, mi jiänöy.
Puavila: (mänöy) Hyvä.
On’ussa: (tulou Puavilalla vaštah ovenšuušša) Minne šie mänet?
Emäntä: (kiirehešti Hotolla) Jo tulou On’ussa.
Hoto: Niin kuuluu.
Puavila: (On’ussalla vaštaukšekši) Kokoukšeh.
On’ussa: (tulou šiämeh šuoriutunuona puhtahah leninkih, paperit kiäššä) No, muamo, nyt tänä iltana lähen kouluh. Paperit jo tultih. (Ojentau ne muamollah). Kačo!
Hoto on lopettan jo kaikki šiivouštyöt, mänöy ta ottau lapšen yškähäš.
Emäntä: (šurkutellen) Mitä šie, hyvä lapšeni, lähet hyvyä eččimäh, kun šiula on kullankarvani koti. Ta tämän vertaniko niitäi tuli. Šie kirjutit šemmosen tukullisen, monta listua. Kannattauko?..
Hoto: (ihmetellen) Tuon vertani loporttua.
On’ussa: Miun piti kirjuttua elämänkertani ta anomuš. Šielä piirin koulukomiisi nyt ilmotti, jotta milma on hyväkšytty kouluh.
”Kun on hyvävirkani, kai hyvätni tiet on. Olišei miula tuo On’ussarukka hyvä.
Ka onnakko raukka joutuu muailman harteilla.”
– Emäntä
Oma Mua, 4.9.2024
→ Jatkuu
Vienakši kiänti Valentina Karakina
___________________________________
Juho Remšu
Juho Remšun elämäkertatiijot ollah melko niukat. Tiijetäh, jotta hiän oli šyntyn Vuokkiniemeššä, šuanun opaštajan koulutukšen ta ruatan opaštajana Puatenešša.
Vuokkiniemeššä 1917 vuotena šyntynyt Anna Vasiljevna Ušakova (omua šukuo Remšu) kerto, jotta Juho Remšu oli häntä pikkuista vanhempi ta kotikyläššä Juhuo kučuttih Sohromein Iivanakši. Piättyän Vuokkiniemen alkeiskoulun Juho oli männyn opaštumah Uhtuon työläis-talonpoikaisopistoh.
Anna Vasiljevnan muisselmien mukah, šen jälkeh Juho Remšu kävi lyhytaikaset opettajakurššit. Hiän oli šuurikašvuni, vonhakka nuori mieš, aina yhteiskunnallisissa hommissa toisien joukošša. Juho kirjutteli ahkerašti ta ošallistu ičen kirjuttamissa näyttelykappalehissa. Erikoisen mukavat oltih näytökšet, missä Juho esiinty naisien rooliloissa.
Monet hänen kirjutukšet julkaistih Uhtuolla ilmeštynyöššä kirjallisešša al’pomissa “Nuori raataja” ta erähät vielä “Kevätvyöryššä”, ta šamoin Anni Vasiljevnan muisselmien mukah, Karjalaisen tytön kouluh lähtö -näytelmäki näki päivänvalon šielä.
Juho Remšun nimi oli kumminki tuttava 1930-luvulla Vienan Karjalan kaikissa kylissä, missä oli peruššettu šiih aikah omatoimisie näytelmäkerhoja. Juho Remšun nykytärkiet kirjutetut lyhyöt näytelmät oltih mielehiset ta šelvät kaččojilla. Niitä oli helppo esittyä, kun harraštelijanäyttelijät jouvuttih ilmentämäh näissä hauškoissa pikkumuotosissa juttuloissa ihan omie šen ajan juttuja ta kaiken muun lisäkši vielä omalla vienankarjalaisella murtehella.
Oli tietoja, jotta Juho Remšu kuoli Puatenešša keuhkotautih jo ennein šotie. Mainittih, jotta Vuokkiniemen Kaskol’ašša eli hänen čikko Muarie ta šuatto Juholla olla heimolaisie Kalevalaššaki.
Oma Mua, 4.9.2024
