Karjalasta kolttien maille -hankkeen taiteilijoita ovat Emmi Kuittinen (vas.), Amanda Kauranne ja Anna Lumikivi. Kuva: Katri Kovasiipi
Sukujuuriltaan karjalaisten ja kolttasaamelaisten taiteilijoiden monivaiheinen tutkimusmatka kulttuuriperintöön ja omille juurille on synnyttänyt innostavia työpajoja sekä koskettavia konsertteja ja levyn.
Vuodesta 2020 alkaen toteutuneen Karjalasta kolttien maille -hankkeen taiteilijoista ja toteuttajista Amanda Kauranteen isoäiti on kotoisin Suistamolta, Emmi Kuittisen juuria on Kirvussa Karjalankannaksella ja Pohjois-Karjalan Nurmeksessa. Anna Lumikivi on isänsä puolelta kolttasaamelaista ja äitinsä puolelta karjalaista sukua.
Erkki Lumisalmi puolestaan on Lumikiven isä ja tehnyt työuran maailmanhistorian ainoana kolttasaamelaisena ortodoksikanttorina. Lumisalmi on myös elävän perinteen kantaja, koska hän on oppinut koltansaamen kielen ja kulttuurin jo lapsuudessaan. Amanda Kauranteen nimi on varmasti monille tuttu hänen yhdeksän vuoden ajan Ylelle toimittamastaan kansanmusiikkiohjelmasta Sydänjuurilla. Suomalaisen ja karjalaisen kansanmusiikin ystävien järkytykseksi Yle lakkautti ohjelman vuoden 2024 alussa.
Muusikkona ja musiikkitoimittajana Kauranne on kuunnellut runsaasti arkistomateriaaleja. Kun hän tutustui niiden rinnalla Marko Jousteen vuonna 2007 ilmestyneeseen kolttasaamelaisia historiallisia äänitteitä sisältävään Esivanhempien leuddit -kokoelmaan ja vuonna 2008 ilmestyneeseen, Ilpo Saastamoisen työstämään kokoelmaan Son vuäinn – kolttasaamelaisten leuddeja Kuolasta, hän havahtui: kolttasaamelaisten ja karjalaisten musiikissa on paljon yhteistä.
Kolttasaamelaista musiikkia esittävää Suõmmkar-yhtyettä kuunneltuaan ja yhtä sen jäsentä, Anna Lumikiveä useasti haastateltuaan Kauranteen ajatus karjalaisen ja kolttasaamelaisen kulttuurin yhtymäkohdista vahvistui entisestään.
– Kolttasaamelaisten musiikissakin on evakkojen muistelmia. Yhteisiä piirteitä voi nähdä myös karjalaisten ja kolttasaamelaisten katrilleissa sekä puvuissa, Kauranne kertoo.
Evakkotaustan, ortodoksisen uskonnon ja suomalaistamispolitiikan vaikutusten lisäksi sekä koltat että karjalaiset laulavat itkuvirsiä ja pitkiä, kertovia lauluja. Kaurannetta alkoi kiinnostaa, mitä muita yhteneväisyyksiä ja eroja kolttien ja karjalaisten kulttuurista löytyisi.
Tuntui tärkeältä myös päästä jakamaan tietoa ja kokemuksia tästä teemasta. Läheltä löytyivät myös ihmiset, Emmi Kuittinen ja Anna Lumikivi, joiden kanssa aihetta oli hyvä lähteä tutkimaan. Kun Lumikivi pyysi hankkeeseen mukaan isäänsä Erkkiä, mukaan saatiin myös laajempaa tekemisen tempoa ja eri sukupolvien muistoja.
Erkki Lumisalmi on elävän perinteen kantaja, sillä hän on kasvanut kolttasaamelaiseen kulttuuriin.
Kansanperinne on jakamista
Hankkeen loppuhuipennukseksi syntyi musiikilliselta anniltaan monipuolinen ja runsas levy Karjalasta kolttien maille (2024). Levynjulkaisukonsertit toimivat myös hankkeen päätöskonsertteina, joista nautittiin lokakuun loppupuolella Helsingissä ja Tampereella.
Levyn kansivihkossa on runsaasti tekstiä. Esittelyteksti löytyy siitä sekä suomeksi, koltansaameksi, englanniksi että karjalaksi. QR-koodista sekä digijulkaisusta löytyvät kaikki levyn tekstit myös näillä kielillä. Myös laulujen alkuperätiedot on merkitty huolella keruupaikan, laulajan, kerääjän ja nauhoitearkiston tarkkuudella. Kansanmusiikkilevyn kohdalla tämä on luonteva ratkaisu, koska nykykansanmusiikissa elää vahvana ajatus tutkivasta muusikosta ja musisoivasta tutkijasta.
Tarkkojen tietojen välittäminen laulujen ja vaikutteiden alkuperästä edustaa sekä vähemmistökulttuureja kohtaan tunnettua kunnioitusta että kulttuurihistorian arvokasta tallentamista. Tämä huolellisuus antaa tilaa myös kulttuurin luonnolliselle elämälle, johon kuuluu liikkuminen ja luonteva tarttuminen uusillekin pinnoille.
– Ihanin muisto toimittajana minulla on Leena Jääskeläisestä, joka sanoi, että kansanperinne on rakkautta, jakamista. Karjalaisen kansanpuvunkin juuret voivat ulottua Iraniin asti – kansanperinne on jakamista, jossa innoitutaan toisistamme. Leenan ajatus siitä, ettei kulttuuri voi elää tai kasvaa tyhjiössä, on tosi ihana, Kauranne pohtii.
– Esimerkiksi itse en voi ajatella, että olisin vain karjalainen. Karjalaisjuurien lisäksi minulla on myös päijäthämäläiset juuret, ja asun sekä puolisoni kotiseuduilla Italian Alpeilla että Vantaalla. Ne kaikki asiat ovat läsnä ja minulle myös todella tärkeitä.
Itkeminen on rakastamista
Uhanalaisten vähemmistökulttuurien vaatima sensitiivisyys on toteutunut Karjalasta kolttien maille -hankkeen aikana esimerkiksi siten, että Amanda on voinut säestää kolttasaamelaista leuddia esittävää Annaa, mutta itse leuddaaminen kuuluu vain kolttasaamelaisille.
Laulutyöpajojen suunnittelussa taustalla on ollut myös viimekeväinen kolttasaamelaisten kyläkokous, jossa sovittiin, mitä perinteitä työpajoissa voidaan jakaa yhteisön ulkopuolelle.
Yksi laulutyöpaja toteutetaan ensi vuoden puolella vielä Lapissa. Marraskuun lopulle osaksi karjalan kielen viikkoa sijoittui myös kieliwebinaari, jonka luennoijina toimivat Mika Saatsi ja Olga Karlova sekä kolttasaamelaisen ja karjalaisen kielen yhteyksiin perehtynyt tutkija Markus Jaatinen.
Tätä haastattelua tehtäessä Kauranne on kiinni jo seuraavassa työrupeamassaan. Parin kuukauden ajan hän uppoutuu suistamolaisiin itkuihin Koneen Säätiön residenssissä Saaren kartanossa. Hän keskittyy kuuntelemaan arkistoäänitteitä ja opettelemaan arkistoissa säilyneitä tekstejä oppiakseen ja sisäistääkseen itkukielen niin hyvin kuin mahdollista. Hän myös paljastaa pitkän tähtäimen haaveensa:
– Seuraava 20 vuoden tavoite on, että oppisin ihan oikeasti äänellä itkemään suistamolaisella itkuvirsikielellä niin, että voin improvisoida sillä tilanteen vaatimalla tavalla. Se itkukieli jo itsessään tuottaa apeutumista. Itku, äänellä itkeminen on itsessään rakastamista – että ne asiat ja ihmiset ovat niin tärkeitä, se on myötätuntoa, Kauranne kiteyttää kokemustaan.
Katkennut perinne herää
Kun Karjalasta kolttien maille -hanketta käynnistettiin, Koneen Säätiöltä saatiin apuraha taiteellista työtä varten.
– Myös työpajat koettiin todella tärkeiksi, mutta niiden järjestämiseen oli hirveän hankalaa saada rahoitusta. Lähetin toistakymmentä hakemusta eri suuntiin. Lopulta saimme apurahaa Karjalan Sivistysseuralta ja Taikelta [Taiteen edistämiskeskukselta].
Hankkeen aikana on toteutettu käsityöpaja sekä tanssi- ja laulutyöpajoja. Työpajojen tunnelmaa Kauranne luonnehtii innostuneeksi.
– Luultavasti työpajoihin hakeutui ihmisiä, joille nämä asiat ovat henkilökohtaisesti tärkeitä, mutta ei heidän taustojaan mitenkään tiukattu. Monet kertoivat niistä omaehtoisesti itse. Tämänkin hankkeen taustalla arkistotyö, ahkera arkistoäänitteiden kuuntelu ja tekstien lukeminen on ollut keskeistä. Välillä katkenneen perinteen opettelu täytyy aloittaa yksinkertaisesti matkimalla.
– Karjalaisuuteenkin liittyy perinteen katkeamista, mutta sitä voidaan opetella uudestaan. Sama koskee myös saamelaisia ja kaikenlaisia alkuperäiskansoja ja vähemmistöjä.
Äidinkielenään uhanalaista frankoprovensaalia puhuva Kauranteen puoliso järjestää Italiassa osana Chambra D’Oc -yhdistystä pienten äidinkielten festivaalia Premio Ostanaa, jonne tulevat ihmiset kokoontuvat puhumaan omista pienistä vähemmistökielistään.
– Samat rakenteet toistuvat kaikkialla, ympäri maailmaa. Sekin on ollut hyvä muistutus, että pienet kielet koetaan uhkaavina, mutta kenelle ne oikein ovat uhkaavia? Toivon, että tulisi taas se aika, jolloin moninaisuus nähtäisiin hyvänä ja tärkeänä asiana.
Teksti ja kuvat:
Katri Kovasiipi
Lisätietoa hankkeesta:
karjalastakolttienmaille.blogspot.com
Karjalasta kolttien maille -levy on myös Emma-gaalan Vuoden etno 2024 -ehdokkaana!
________________________________
Karjalan Sivistysseuran hankeapurahat haettavissa tammikuussa
> Karjalan Sivistysseura myöntää kerran vuodessa hankeapurahoja keskeisille toiminta-alueilleen, jotka ovat kieli ja kulttuuri, historia ja perinne, julkaisutoiminta ja kyykkä. Erityisesti tuetaan karjalan kieltä, kulttuuria ja historiaa käsitteleviä hankkeita, kuten tutkimusta, julkaisuja, taidetta sekä kulttuuri- ja muita tapahtumia Suomessa ja ulkomailla.
> Apurahat ovat haussa kerran vuodessa 1.–31.1. Niitä ei myönnetä jo toteutettuihin hankkeisiin.
> Apurahaa haetaan sähköisellä lomakkeella, jolle avataan linkki hakuajaksi osoitteeseen https://www.karjalansivistysseura.fi/toiminta/apurahat/hankeapurahat/
Hakuohjeet löytyvät samalta sivulta.
Lähetä palautteesi tästä jutusta: paatoimittaja@karjalanheimo.fi
Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 11–12/2024
Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta.
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa.
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/liity-jaseneksi/
